Joulua ei ole pakko nykysuomessa viettää millään tavalla

Kaupatkin on auki normaalisti jouluaattona ja joulupäivänä. Huoltoasemat on tietty auki, siellä voi käydä aattoiltana vaikka kahvilla.

Myöskään maahanmuuttajat eivät vietä joulua, joten lähes kaikki kebab paikat ja pizzeriat on normaalisti auki iltamyöhään jouluaattonakin.

Kapakat on olleet iät ajat auki läpi joulun, jos rahat riittää niin jouluaaton ja päivän voi istua vaikka kaljakuppilassa olutta siemaillen.

Helpoiten ja halvimmalla turhanpäiväiset pyhät kuitenkin menee ohitse kun vaan katselee kotona vaikka netflixistä jotain sarjoja.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitä helvettiä? Etkö sinä muka aio mennä jonnekin köyhien yhteiseen itsesäälitapahtumaan joulua viettämään, köyhä? Kyllä siinä vesi herahtaa silmäkulmaan kun on niin liikuttavaa miettiä sitä miten surullista on olla köyhä ja kipee joulunakin. Varsinkin jouluna. Ja kuinka hyvät ja laupiaat ihmiset muistavat köyhiäkin jouluna. Että köyhätkin on olemassa. Ettei meitä ainakaan unohdeta. Tarjoilevat jotain julupussukoita josta löytyy joku piparkakku ja söde joulukortti jossa lukee hyvää ja rauhallista joulua. Kyllä siitä tulee antajalle hyvä joulumieli. Nyt on joulun velvoitteet hoidettu.

Koska muistaminen ja huomioiminen, tietoisuus että joku välittää meistäkin surkimuksista, auttaa köyhyyteen.

Onneks sentään laupeudentyön tekijöille tulee hyvä joulumieli sun kustannuksellas. Ja presienttikin muistaa jaella myötätuntoa ja ymmärrystä köyhille jouluna. Kuinka tasan ei käy onnen lahjat. Mutta ei me puliitikot mitään köyhyys- ongelmalle tehdä pääasia että oman tilin saldo on muikea. Myötätunnon jakeleminen riittää niille tosille. Paljonkos se kello on joko päästään maistamaan joulutruffeleitä?

Tarjoileekohan Jethro Rostedt hyvää hyvyyttään tänäkin jouluna ruokakaksseja meille köyhille?

Äänestä
  • Haukion Jentsa muistaa runoilla meille tippa silmäkulmassa miten jokainen niistä luomupossuista olisi halunnut elää elämänsä.

    Koska hän on humaani ihminen.

    Äänestä

  • Minulle joulu on vain päivä muiden joukossa. En kerjää jouluna tukia sen enempää kuin muulloinkaan.
    Kela tuet tulee tammikuun alussa, silloin on aihetta taas juhlaan, nyt kaapissa on sen verran ruokaa että pärjään tammikuuhun.

    Tuntuu että Suomessa pidetään jotenkin epänormaalina ihmistä joka ei vietä joulua.

    Kaupoissa muuten alkaa alennukset jo jouluaattona siinä kello: 14-15 jälkeen.

    Silloin on kaupoissa rauhallista ja saa halvalla tarjousruokia kun joulu-uskovaiset on poistuneet koteihinsa joulua viettämään.

    Kaupassa saattaa aattoiltana olla kassalla vaikka joulupukki myymässä, ja henkilökunta järjestää siellä jotain pientä jouluntuntua muille yksinäisille jotka on asiakkaina aattoiltana.

    On selvää että aattoiltana kaupassa myyjän vuoroja tekevät ajattelevat joulunviettoon yhtä vähän kuin silloin kaupassa käyvät asiakkaat.

    Kiirettä ei ole ja toisten tervehtiminen kaupoissa alkaa aattona alkuillasta joulu-uskovaisten vetäydyttyä koteihinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulle joulu on vain päivä muiden joukossa. En kerjää jouluna tukia sen enempää kuin muulloinkaan.
    Kela tuet tulee tammikuun alussa, silloin on aihetta taas juhlaan, nyt kaapissa on sen verran ruokaa että pärjään tammikuuhun.

    Tuntuu että Suomessa pidetään jotenkin epänormaalina ihmistä joka ei vietä joulua.

    Kaupoissa muuten alkaa alennukset jo jouluaattona siinä kello: 14-15 jälkeen.

    Silloin on kaupoissa rauhallista ja saa halvalla tarjousruokia kun joulu-uskovaiset on poistuneet koteihinsa joulua viettämään.

    Kaupassa saattaa aattoiltana olla kassalla vaikka joulupukki myymässä, ja henkilökunta järjestää siellä jotain pientä jouluntuntua muille yksinäisille jotka on asiakkaina aattoiltana.

    On selvää että aattoiltana kaupassa myyjän vuoroja tekevät ajattelevat joulunviettoon yhtä vähän kuin silloin kaupassa käyvät asiakkaat.

    Kiirettä ei ole ja toisten tervehtiminen kaupoissa alkaa aattona alkuillasta joulu-uskovaisten vetäydyttyä koteihinsa.

    "Kiirettä ei ole ja toisten tervehtiminen kaupoissa alkaa aattona alkuillasta joulu-uskovaisten vetäydyttyä koteihinsa."

    Käytkö sä siis kaupoissa jouluisin jotta kassamyyjät pääsevät tervehtimään sinua?

    Hesenkään myyjät eivät nykyisin myy herkullisia hamppareita ja rapeita rapsuja normaaleille asiakkailleen. Hesen myyjät myyvät nykyisin "tärkeitä kohtaamisia" meille säälittäville, yksinäisille surullisille asiakkailleen. Koska joillekin meistä murheellisista, säälittävistä ihmisraunioista se hesen laupias myyjä "voi olla päivän ainoa ihminen jolle se juttelee".

    https://www.youtube.com/watch?v=sIQ3ZTmHdrE

    Normaalit hamppari- ihmiset käyvätkin sitten ilmeisesti mäkkärissä.

    Äänestä

Niin voi sitä ihan rauhassakin kotosalla olla ja noin muutenkin ihmettelen ihmisiä joilla vanne kiristää pään ympärillä jouluna.

Äänestä

Juu, helvetinmoinen hässäkkä muutaman päivän vuoksi. Onneksi olen irtautunut tuosta hulluudesta.

Äänestä

Niimpä...oli ja meni.Eihän siitä kenellekkään mitään tiliä tarvi tehdä mitä syö. Mukulana se oli eri kun sai jouluruokaa.

Äänestä

Olin joulutörsääjän kuskina marketeissa.
Mikä valtava määrä joulupaniikissa ryntäileviä ihmisiä siellä olikaan.
Mummoilla kärri täynnä turhuuksia ja vielä ostettavien pitkä lista käsissä.
Ihmiset antautuvat kauppiaiden juoksutettavaksi kuin rakkikoirat.
Joulun tärkein sanom aon unohdettu eli " silavaa mamuille"

Äänestä
  • Minä haluaisin joskus elämäni aikana kokea millaista shoppailu on. Ei sellainen shoppailu että pitää miettiä shoppaileeko vessapaperia vaiko pyykinpesuainetta koska kumpaankin ei ole varaa.

    Olisi jännittävää joskus kokea millaista sellainen shoppailu on mitä esim. suurten ikäluokkien edustajat omat vanhempani ja heidän sukupolvensa pääsivät harrastamaan. Hädin tuskin luku- ja kirjoitustaitoinen, kolmevuotias isäni pääsi ostelemaan kaikenlaisia autoja pihan täyteen. Bensarahoista ei ollut pulaa, ja etelässä pääsivät käymään joka kesä. Millaista olisi mennä ihan vain tavalliseen ruokakauppaan arkena, ja pistää ruokakärrit ääriään myöten täyteen kaikkea mitä mieli tekee. Kuten äidilläni oli tapana tehdä kun hän kävi shoppailemassa eurospaarissa. Äidillä ei ollut vain vaatekaappi täynnä kuteita. Hänellä oli kokonainen vaatehuoneellinen vaatteita täynnä. Ja kenkälaatikko. Minulla on yhdet lenkkarit. Nekin rikki. Yhden farkut. Nekin rikki. Ainoasta talvitakista vetoketju rikki ja eilen putosi viimeinen nappi. Äidillä oli kylppärin peilikaappi täynnä hajuvesiä. Mulla on kahden euron market- edt. Sekin oli turhuus koska senkin olisi voinut käyttää makarooniin. Mutta jotenkin sitä ajattelee että nyt kun on vielä edes suhteellisen nuorehko nainen, naisella täytyy olla edes yksi edt.

    Millaista olisi ollut joskus jouluna -edes yhtenä vuonna - voida antaa perheenjäsenille lahjoja joita ei olisi tarvinnut hävetä? Kun niitä vertasi suurten ikäluokkien kaikki- mulle- heti- nyt- sukupolven vanhempieni meille elämässämme epäonnistuneille lapsilleen antamiin lahjoihin. Miltä olisi joskus tuntunut käydä vanhemmilla jouluna syömässä ihan vain joulun ilosta, eikä siksi, koska oli nälkä, ja jouluna vanhemmilla syömisessä säästi vähän omia joulukuun ruokakustannuksia.

    Olisi se vain hienoa ollut joskus elämässään kokea jostakin sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä haluaisin joskus elämäni aikana kokea millaista shoppailu on. Ei sellainen shoppailu että pitää miettiä shoppaileeko vessapaperia vaiko pyykinpesuainetta koska kumpaankin ei ole varaa.

    Olisi jännittävää joskus kokea millaista sellainen shoppailu on mitä esim. suurten ikäluokkien edustajat omat vanhempani ja heidän sukupolvensa pääsivät harrastamaan. Hädin tuskin luku- ja kirjoitustaitoinen, kolmevuotias isäni pääsi ostelemaan kaikenlaisia autoja pihan täyteen. Bensarahoista ei ollut pulaa, ja etelässä pääsivät käymään joka kesä. Millaista olisi mennä ihan vain tavalliseen ruokakauppaan arkena, ja pistää ruokakärrit ääriään myöten täyteen kaikkea mitä mieli tekee. Kuten äidilläni oli tapana tehdä kun hän kävi shoppailemassa eurospaarissa. Äidillä ei ollut vain vaatekaappi täynnä kuteita. Hänellä oli kokonainen vaatehuoneellinen vaatteita täynnä. Ja kenkälaatikko. Minulla on yhdet lenkkarit. Nekin rikki. Yhden farkut. Nekin rikki. Ainoasta talvitakista vetoketju rikki ja eilen putosi viimeinen nappi. Äidillä oli kylppärin peilikaappi täynnä hajuvesiä. Mulla on kahden euron market- edt. Sekin oli turhuus koska senkin olisi voinut käyttää makarooniin. Mutta jotenkin sitä ajattelee että nyt kun on vielä edes suhteellisen nuorehko nainen, naisella täytyy olla edes yksi edt.

    Millaista olisi ollut joskus jouluna -edes yhtenä vuonna - voida antaa perheenjäsenille lahjoja joita ei olisi tarvinnut hävetä? Kun niitä vertasi suurten ikäluokkien kaikki- mulle- heti- nyt- sukupolven vanhempieni meille elämässämme epäonnistuneille lapsilleen antamiin lahjoihin. Miltä olisi joskus tuntunut käydä vanhemmilla jouluna syömässä ihan vain joulun ilosta, eikä siksi, koska oli nälkä, ja jouluna vanhemmilla syömisessä säästi vähän omia joulukuun ruokakustannuksia.

    Olisi se vain hienoa ollut joskus elämässään kokea jostakin sellaista.

    Tänäkin jouluna suurten ikäluokkien kaikki- mulle- heti- nyt- sukupolven edustajat, jo ikääntyneet vanhempani ja heidän ystävänsä kolauttavat laupiaat päänsä yhteen ja tekevät suunnitelman miten voivat tänä vuonna antaa itse itselleen ja toisilleen hyvän joulumielen. Tämä tapahtuu joka joulu meidän elämässään epäonnistuneiden lankeilevien lastensa sukupolvien kustannuksella kun meillä menee niin huonosti. Tai no, kenen tahansa muunkin surkean, säälittävän rassukan kustannuksella, joka ei ole onnistunut elämässään samalla tavoin kuin he itse. He ovat sentään hoitaneet asiansa hyvin. Ja silkasta omasta hyvyydestään he nyt sitten jakelevat runsaudestaan meille kaikille muille jotka emme ole hoitaneet asioitamme yhtä hyvin kuin he itse, vaan eläneet leväperäisesti ja epäonnistuneet kaikessa.

    Juoneet vain pussikaljaa kaduilla ja nostelleet tukia. Mitään emme ole yrittäneet koskaan.

    Koska me ei olla haluttu tehdä töitä, niin siksi olemme köyhiä. Me ei olla osattu mitään, he ovat osanneet kaiken. Mutta onneksi ovat nuo ahkerat ja toimeliaat sukupolvet vielä hengissä, ja olemassa, että me laiskat sukupolvet saamme turvautua heidän apuunsa vielä nyt keski- iän kynnyksellä. Siellä ne jakelevat ruokakasseja köyhille ja kurjille.

    Kun mä olin viisitoista ja olisin halunnut hakea kesätöihin, äitini ei suostunut siihen. Se on aina ollut sitä mieltä etten minä kuitenkaan osaa mitään, eikä minun tarvitse tehdä mitään. koska äiti auttaa. Ja kolmevuotias isi.

    Pienen kotikaupunkini katuja mittailee ästeepeen eläköitynyt entinen humaani kansanedustaja. Se kuluttaa eläkepäivänsä vittuilemalla kotikaupunkinsa työttömille toimeentulotukiorjille. Se haukkuu toimeentulotukiorjia, jotka ovat hänen omien äveriäiden mersuilla kruisailevien kavereidensa lapsia pääosin, "freelancereiksi". Sellainen tietäväinen, vittuileva virne kurttuisella naamallaan se kuittailee työttömille kun nämä eivät halua tehdä töitä. Koska haluavat mieluummin olla vapaamatkustajia, koska se on niin paljon helpompaa. SDP:n eläkettä nauttiva kansanedustaja kuittailee työttömille, jotka joutuvat turvautumaan paikallisen seurakunnan jakelemiin ruokakasseihin, että he ovat freelancereitä.

    Koska SDP:n sopeutumisrahoilla ja kansanedustajan eläkkeillä loisiva eläköitynyt kansanedustaja on sitä mieltä, että toimeentulotukiorjat elelevät leveästi vapaamatkustajina hänen omilla verorahoillaan. Ja käyttävät hänen oman sukupolvensa edustajia, iäkkäitä vanhempiaankin vielä hyväksi näin aikuisiässä. Riistävät. Se tietää kavereidensa perhesuhteet syvällisesti sieltä etäisyyden päästä. Näkee. Todistaa. Sieltä etäisyyden päästä. Kuinka ne paskat lapset vaan jaksavat riistää kovia kokeneita suurten ikäluokkien vanhempiaan vielä aikuisiässäkin. Hauraita vanhuksia. Elää siivellä.

    Kun ei viitsi tehdä töitä.

    SDP:n entinen kansanedustaja, suurten ikäluokkien edustaja, joka itse oli eduskunnassa aktiivisesti edesauttamassa tempputyöllistämistoimenpiteitä ja 9 euron poppanankutomispajatoimintaa omien lastensa sukupolvelle, kokee että hän on ainakin ansainnut kaikki ne verorahatsunamit joilla hän itse pääsi mässäilemään likimain koko elämänsä. Ja nyt vapaamatkustelee sopeutumisrahoilla ja kansanedustajan eläkkeillä plus muilla herkuilla loppuelämäsnä.

    Mutta hänen mielestään toimeentulotukiorja on vapaamatkustaja.

    Freelanceri.

    Ja jos ei se lähihoitajan duuni paikallisella vanhainkodilla kelpaa, pitäisi tässä kai lähinnä tappaa itsensä. Kun ei naapurin tyttöä suurten ikäluokkien omien perseiden pyyhkintä jotenkin nyt ihan nappaa. Niillä on nyt kauhea huoli oman vanhuutensa hyvinvoinnista, että kuka heidän perseet pyyhkii jos ei omia lapsia työnteko hoitsuna hotsita?

    Äänestä

Suvakki vihreiden lapset saavat vege nakkia joulu ruuaksi ja luomu joulukuusen?☢️☢️

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaupatkin on auki normaalisti jouluaattona ja joulupäivänä. Huoltoasemat on tietty auki, siellä voi käydä aattoiltana vaikka kahvilla.

Myöskään maahanmuuttajat eivät vietä joulua, joten lähes kaikki kebab paikat ja pizzeriat on normaalisti auki iltamyöhään jouluaattonakin.

Kapakat on olleet iät ajat auki läpi joulun, jos rahat riittää niin jouluaaton ja päivän voi istua vaikka kaljakuppilassa olutta siemaillen.

Helpoiten ja halvimmalla turhanpäiväiset pyhät kuitenkin menee ohitse kun vaan katselee kotona vaikka netflixistä jotain sarjoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu