'Tedros sanoi, että Omicronin ilmaantuminen on saanut jotkin maat käynnistämään COVID-19-tehosteohjelmansa koko aikuisväestölleen huolimatta siitä, ettei ole todisteita tehosteiden tehokkuudesta Omicron-kantaa vastaan.'
Omicron läpäisee rokotukset ja aiheuttaa taudin tartunnan saaneessa ihmisessä rokotuksista huolimatta.
Omicron on muuntunut juuri siitä piikkiproteiinista, josta rokotukset tunnistavat viruksen.
Nykyiset rokotukset eivät tunnista Omicron virusta, vaan elimistö tulkitsee sen uudeksi virukseksi ja alkaa tartunnnan jälkeen kehittää vasta-aineita virukselle.
Tästä uudesta pandemiasta on siis tulossa paljon pahempi kuin aikaisemmasta pandemiasta.
Omicron tulee käymään koko väestön läpi ja vahvat jäävät henkiin ja heikot kuolevat.
Vihdoin aletaan myöntää, että rokotteet menivät pahasti pieleen. Rokotefirmat saivat valtaisat tulot; miljardien ja kymmenien miljardien tulot rokotteella, joka on osoittanutunut epäonnistuneeksi.
Olisi syytä varautua nyt pandemiaan .. siis lopultakin syytä varautua. Olisi ollut jo kohta pari vuotta aikaa varautua, mutta mitään ei ole tehty.

Vastaukset 3
Vanhimmat
'"Omicron leviää nopeudella, jota emme ole nähneet millään aikaisemmalla versiolla."
WHO:n johtaja valitti myös, että jotkut ihmiset hylkäsivät Omicronin lievänä muunnelmana.
"Olemme varmasti tähän mennessä oppineet, että aliarvioimme tämän viruksen vaarassamme. Vaikka Omicron aiheuttaisikin vähemmän vakavia sairauksia, tapausten suuri määrä voi jälleen hukuttaa valmistautumattomat terveydenhuoltojärjestelmät.'
Näitä lausuntoja on nyt useissa lehdissä.
WHO varoittaa siis koko maailmaa.
WHO esittää, että ensin pitäisi huolehtia niiden kansojen ja ihmisten rokottamisesta, jotka eivät vielä ole saaneet juuri ollenkaan rokotteita. Siksi kaikki tuotettavat rokotteet pitäisi nyt ensin ohjata niihin maihin ja vasta sitten alkaa jakaa tehosterokotuksia rikkaille maille.
Täysin rokottamattomista maista leviää nyt uusia mutaatioita rajoittamattomasti, jos ei niihin maihin saada edes ensimmäistä rokotetta.
Ne kuolee kenellä oma immuniteetti on tuhoutunu piikin takia 😂🤣
Edes Omicronia ei ole pakko hengittää keuhkoihin.
Prismassa tartunnan saamisen estävä FFP2 yksittäispakattuna maksaa 39snt.