Suomen kutsuttava reserviläiset kertausharjoituksiin

Suomen kutsuttava kaikki alle 70 vuotiaat kertausharjoituksiin.

Venäjä aikoo hyökätä Ukrainaan ja sieltä sitten Suomen kimppuun.

Baltiaan ei Venäjä uskalla hyökätä, koska siinä tapauksessa saisi ydinohjukset niskaansa.

Suomen tulee hankkia myös Ydinohjukset.
Suomi osaa tehdä ydinpommin aivan ominkeinoin eikä tarvitse siihen muiden apua/neuvoja.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Atomipaukun osaa tehdä kuka vain, materiaalien hankkiminen on sitten vähän haasteellisempaa.

Äänestä
  • Suomessa on uraanikaivoksia ja myös osaamista uraanin rikastamisesta. Suomessa osataan myös valaa pallografiittia, siitä osoituksena syvänmeren sukellusalukset.

    Helpommalla toki päästäisiin, jos USA lainaisi meille muutemaa ydinaseella varustettua JASSM-ohjusta.

    Äänestä

Suomessa ennään ku vanhempien hautakivi .- Senkun hyökkäävät :(

Äänestä

Minulle tämä tuhottu ja riistetty maa on jo menettänyt merkityksensä. Pelkkää kurjistamista ollut kaikessa jo kauan.

Äänestä

Ei kannata uhrata henkeään eliittiroistojen aloittaman sodan vuoksi.
Annetaan vapaa pääsy jotta hakevat eliittiroistot pois, sen jälkeen rakennetaan uusi parempi Suomi kun vihollisen joukot on tuhottu maan sisältä ja viety siperiaan kuulusteltaviksi.

Tällaisen paskamaan vuoksi ei kannata taistella.
Maa on hyvä mutta systeemi, hallinto ja johtajat hirviöitä.

Ja ei tässä varmaan tarvitsekaan mitään sotaa mistään suunnalta.
Kun olkiluoto 3 pian posahtaa ja päästää vähän tsernobiiliä ilmaan niin evakuointi alkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen kutsuttava kaikki alle 70 vuotiaat kertausharjoituksiin.

Venäjä aikoo hyökätä Ukrainaan ja sieltä sitten Suomen kimppuun.

Baltiaan ei Venäjä uskalla hyökätä, koska siinä tapauksessa saisi ydinohjukset niskaansa.

Suomen tulee hankkia myös Ydinohjukset.
Suomi osaa tehdä ydinpommin aivan ominkeinoin eikä tarvitse siihen muiden apua/neuvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu