Sunnuntain Hesarissa on pitkä juttu Kankaanpään terrorismiepäilyistä, jossa perussuomalaisten vaikuttajien johdolla paikalliset valkopesevät vuosien aikana kehittyneen sotkun, vähätellään "pojat on poikia" -tyylisesti.
Mutta entä kun lehtijuttuja mukaan rikospoliisilla on todisteet Kankaanpäässä kiinniotettujen rikollisten olevan osa kansainvälistä akselerationistien terroristiverkostoa? Siinä onkin perussuomalaisten puheenjohtaja Purralla selittämistä, ettei perussuomalaiset ole akselerationismin kannattajia,
Jos Purra ei ota vastuuta omien johtajuudesta nyt, niin seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vaan voi syntyä poliittisesti hyvin kiusallinen kuvio, jossa hallituspuolueen poliitikoissa on näkyvästi akselerationismin kannattajia. Wikipedian mukaan tämän radikaalin ääriryhmän tarkoituksena aloittaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen kaataminen terrori-iskuilla ja yhdistää konflikteista syntyneen sodan jälkeen kaikki valtiot yhdeksi totaalitääriseksi sotilasvaltioksi.
Tämä Kankaanpään terroristiepäily on jo toinen perussuomalaisiin linkittyvä radikaaliryhmien laaja väkivaltarikosjuttu otsikoissa parin vuoden sisällä, ja tavataan sanoa ettei kahta ilman kolmatta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Akselerationismi
Akselerationismi ja perussuomalaiset
67
367
Vastaukset
- Anonyymi
Oulussa politikkoa puukottanut Sebastian Lämsä todettiin pomminrakennustaitoiseksi ja poliisi ratsasi hänet räjähdysaineiden takia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yle-kertoo-poliisin-vaikenemasta-operaatiosta-oulussa-uusnatsiin-liittyva-rajahde-epaily/8314410#gs.js1r8p
https://yle.fi/uutiset/3-11461969
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/15/miehet-jotka-johtavat-natsiliiketta- Anonyymi
Nämä perkeleet pitäisi laittaa pitkäksi aikaa koppiin
- Anonyymi
2015-2016 Suomessa yritettiin polttaa monia vastaaottokeskuksia. Nyt nämäkin sankarit ovat kasvaneet 6 vuotta vanhemmiksi ja toivottavasti otsalohko in myös kehittynyt. Mitä VOKkien polttajat touhuavat nykyään.
Mm. Kärkkäisen kotikonnuilla Ylivieskassa polttopullopoikien tekoset painettiin villaisella - millaista valtaa paikallinen poliisi käyttikään vaientamalla tapauksen.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704042200096919- Anonyymi
Monia paikkoja polttivat ja harjoittivat itse jotta pääsisivät kaupunki keskuksiin
- Anonyymi
Käsittämätön päätös oikeudelta. Heitetään polttopulloja asuinrakennuksen seinään, eikä muka ollut tarkoitus vahingoittaa ketän! Velvoitettiin kuitenkin korvamaan aiheutetut vahingot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittämätön päätös oikeudelta. Heitetään polttopulloja asuinrakennuksen seinään, eikä muka ollut tarkoitus vahingoittaa ketän! Velvoitettiin kuitenkin korvamaan aiheutetut vahingot.
Raamattuvyöhykkeellä voi tapahtua mitä tahansa tai sitten osa asioista vain painetaan villaisella. Eli ei ne turhaan rinnasta Lahkolaisia (vallitseva ja hallitseva herätysliike) mafiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monia paikkoja polttivat ja harjoittivat itse jotta pääsisivät kaupunki keskuksiin
Naapuri jo kaiken menettäneet, vihervasut täällä vasta ilakoivat.
https://yle.fi/uutiset/3-12171659 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapuri jo kaiken menettäneet, vihervasut täällä vasta ilakoivat.
https://yle.fi/uutiset/3-12171659Sinähän tuolla asialla riekut, pösilö.
- Anonyymi
Niin. Ne poliisitkin olivat åersuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittämätön päätös oikeudelta. Heitetään polttopulloja asuinrakennuksen seinään, eikä muka ollut tarkoitus vahingoittaa ketän! Velvoitettiin kuitenkin korvamaan aiheutetut vahingot.
Ja suunnittelevat kaikkea muutakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattuvyöhykkeellä voi tapahtua mitä tahansa tai sitten osa asioista vain painetaan villaisella. Eli ei ne turhaan rinnasta Lahkolaisia (vallitseva ja hallitseva herätysliike) mafiaan.
Ne on niitä pahimpia ,samoin kuin trumpin lahkolaiset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapuri jo kaiken menettäneet, vihervasut täällä vasta ilakoivat.
https://yle.fi/uutiset/3-12171659Ei se ole ilakointia vaan toden puhumista
- Anonyymi
Tuota Wikipedian artikkelia tulis täydentää mm. näiden Lämsän, Niemisten, Mäkisen, Jaakkolan ja Niityviidan tiedoilla
- Anonyymi
Ja Wikipediasta yhteys terroristisiin suunnitelmiin puuttuu.
- Anonyymi
Uutisointi tapahtuneesta on ollut laimeaa ja siksi on myös jäänyt vielä vähemmälle huomiolle perussuomalaisten kannalta tavallaan koominen asia, Kankaanpään terrorismiepäilyt ja kiinniotot perustuvat Sipilän hallituksen rikoslain lisäykseen terroristisen teon valmistelusta (Rikoslaki 34 a luku 2 § (9.11.2018/874)).
Selkosuomeksi: Perussuomalaiset olivat hallituspuolueena päättämässä laista, jonka perusteella tutkinta ja kiinniotot tehtiin. - Anonyymi
"Wikipedian mukaan tämän radikaalin ääriryhmän tarkoituksena aloittaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen kaataminen terrori-iskuilla ja yhdistää konflikteista syntyneen sodan jälkeen kaikki valtiot yhdeksi totaalitääriseksi sotilasvaltioksi."
Puhutkohan sä nyt tästä EU:n liittovaltiokehityksestä - Persuthan ovat nimenomaan varoitelleet tästä!- Anonyymi
Keskusteluun liittyikin mukaan sitten oikein liittovaltiokehityksen erikoisasiantuntija! Hänestä akselerationismin tavoite onkin sama asia kuin liittovaltiokehitys. Oisipa kaikki näin simppeliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusteluun liittyikin mukaan sitten oikein liittovaltiokehityksen erikoisasiantuntija! Hänestä akselerationismin tavoite onkin sama asia kuin liittovaltiokehitys. Oisipa kaikki näin simppeliä.
Tuo erikoisasiantuntija sortui tyypilliseen maalinsiirtoon, koska aihe on laitaoikeistolle herkkä paikka. Ensin syyttävät EU:ta liittovaltiokommunismista ja nyt unioni onkin muka natsistinen. No, tässä nähdään, mihin matalasti koulutettujen persujen älli riittää.
- Anonyymi
Yritätkö maalata mustaa valkoiseksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo erikoisasiantuntija sortui tyypilliseen maalinsiirtoon, koska aihe on laitaoikeistolle herkkä paikka. Ensin syyttävät EU:ta liittovaltiokommunismista ja nyt unioni onkin muka natsistinen. No, tässä nähdään, mihin matalasti koulutettujen persujen älli riittää.
Se on tiedetty jo kauan
- Anonyymi
Heh, heh... taitaa olla jotain vaaleja lähestymässä kun mielikuvitus noin lähtee laukalle!
No, vasurin vanha kikkahan se on syyttää muita sellaisista asioista joita itse tekee! Vai että "yhdistää kaikki valtiot yhdeksi" - Sokeakin tämän näkee että sehän on juuri EU-kiihkoilijjoiden päämäärä saada aikaiseksi EU:n liittovaltio!
Kansallismieliset Perususuomalaisethan ovat AINOA varteenotettava puolue joka pyrkii jarruttamaan tätä kehitystä JA TÄMÄN TAKIA vihervasemmiston huoli ja paniikki kasvaa kun ymmärtävät että suuri joukko MEITÄ SUOMALAISIA haluaa pitää päätöksenteon meitä koskevissa asioissa täällä meillä itsellämme EIKÄ VIEDÄ SITÄ BRYSSELIIN!
Viimeisin meille epäedullinen päätöshän oli tämä metsiin liittyvä taksonomia ja seuraavia odotellessa jos emme saa painettua jarrua Persujen avulla!- Anonyymi
Viitsisitkö lukea edes HS:n jutun aiheesta ennen avautumistasi.
- Anonyymi
"Heh, heh... taitaa olla jotain vaaleja lähestymässä kun mielikuvitus noin lähtee laukalle!"
Yrittääkö siellä joku varpaillaan naputellen olla rankka jätkä? :D
"No, vasurin vanha kikkahan se on syyttää muita sellaisista asioista joita itse tekee! Vai että "yhdistää kaikki valtiot yhdeksi" - Sokeakin tämän näkee että sehän on juuri EU-kiihkoilijjoiden päämäärä saada aikaiseksi EU:n liittovaltio!"
Loppujen lopuksi on aivan sama, jos sinä et halua olla eurooppalainen.
"Kansallismieliset Perususuomalaisethan ovat AINOA varteenotettava puolue joka pyrkii jarruttamaan tätä kehitystä JA TÄMÄN TAKIA vihervasemmiston huoli ja paniikki kasvaa kun ymmärtävät että suuri joukko MEITÄ SUOMALAISIA haluaa pitää päätöksenteon meitä koskevissa asioissa täällä meillä itsellämme EIKÄ VIEDÄ SITÄ BRYSSELIIN!"
Esitä DNA-testitulos etnisyydestäsi, niin katsotaan, kelpaatko suomalaiseksi.
"Viimeisin meille epäedullinen päätöshän oli tämä metsiin liittyvä taksonomia ja seuraavia odotellessa jos emme saa painettua jarrua Persujen avulla!"
Meille?! Hahhaaa! Noin riitaisia nillittäjiä ei huolita kenenkään "meidän" porukkaan. Jarruttelu riitelemällä on jo persujen populistinen perinne.
Ja mieluummin metsät Euroopassa kuin itärajan toisella puolella. - Anonyymi
Kenen mielikuvitus on noin lähtenyt laukalle?
Eikö juuri perussuomalaiset olleet Sipilän hallituksessa vaatimassa noita vuoden 2018 muutoksia rikoslakiin, joiden perusteella poliisit ottivat kiinni Kankaanpään terroriepäillyt?
Vai nyt jo uutisoidut rikoksetkin kuitataan kuvitteluksi, jos ne ovat omien luulojen vastaisia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Heh, heh... taitaa olla jotain vaaleja lähestymässä kun mielikuvitus noin lähtee laukalle!"
Yrittääkö siellä joku varpaillaan naputellen olla rankka jätkä? :D
"No, vasurin vanha kikkahan se on syyttää muita sellaisista asioista joita itse tekee! Vai että "yhdistää kaikki valtiot yhdeksi" - Sokeakin tämän näkee että sehän on juuri EU-kiihkoilijjoiden päämäärä saada aikaiseksi EU:n liittovaltio!"
Loppujen lopuksi on aivan sama, jos sinä et halua olla eurooppalainen.
"Kansallismieliset Perususuomalaisethan ovat AINOA varteenotettava puolue joka pyrkii jarruttamaan tätä kehitystä JA TÄMÄN TAKIA vihervasemmiston huoli ja paniikki kasvaa kun ymmärtävät että suuri joukko MEITÄ SUOMALAISIA haluaa pitää päätöksenteon meitä koskevissa asioissa täällä meillä itsellämme EIKÄ VIEDÄ SITÄ BRYSSELIIN!"
Esitä DNA-testitulos etnisyydestäsi, niin katsotaan, kelpaatko suomalaiseksi.
"Viimeisin meille epäedullinen päätöshän oli tämä metsiin liittyvä taksonomia ja seuraavia odotellessa jos emme saa painettua jarrua Persujen avulla!"
Meille?! Hahhaaa! Noin riitaisia nillittäjiä ei huolita kenenkään "meidän" porukkaan. Jarruttelu riitelemällä on jo persujen populistinen perinne.
Ja mieluummin metsät Euroopassa kuin itärajan toisella puolella."Loppujen lopuksi on aivan sama, jos sinä et halua olla eurooppalainen." - Etkö tosiaan tiedä että Suomihan kuuluu NYT JO eurooppaan?
"Esitä DNA-testitulos etnisyydestäsi, niin katsotaan, kelpaatko suomalaiseksi" - Oletko sinä joku rasisti vai kun et soisi suomalaisten etua puolustavan kenenkään muun kuin jonkun tietyn kriteerin ja perimän omaavan?
Ymmärrän että Suomen metsät tai mikään muukaan yksityinen omaisuus ei vihervasemmistolaista yhteiskunnan varoilla elävää "pummia" kiinnosta pätkän vertaa VAAN kuka ja mistä saa parhaat vastikkeettomat tuet niin sinne päin kumarretaan VAIKKA se tietäisi omien periaatteiden (no vasurillahan niitäkään ei ole) myymistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen mielikuvitus on noin lähtenyt laukalle?
Eikö juuri perussuomalaiset olleet Sipilän hallituksessa vaatimassa noita vuoden 2018 muutoksia rikoslakiin, joiden perusteella poliisit ottivat kiinni Kankaanpään terroriepäillyt?
Vai nyt jo uutisoidut rikoksetkin kuitataan kuvitteluksi, jos ne ovat omien luulojen vastaisia?Et ymmärtänyt edes aloituksen ja vastaukseni pointtia siihen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viitsisitkö lukea edes HS:n jutun aiheesta ennen avautumistasi.
En minä mitään lehtiartikkeleita kommentoikaan VAAN täällä olevia mielipiteitä/kirjoituksia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Loppujen lopuksi on aivan sama, jos sinä et halua olla eurooppalainen." - Etkö tosiaan tiedä että Suomihan kuuluu NYT JO eurooppaan?
"Esitä DNA-testitulos etnisyydestäsi, niin katsotaan, kelpaatko suomalaiseksi" - Oletko sinä joku rasisti vai kun et soisi suomalaisten etua puolustavan kenenkään muun kuin jonkun tietyn kriteerin ja perimän omaavan?
Ymmärrän että Suomen metsät tai mikään muukaan yksityinen omaisuus ei vihervasemmistolaista yhteiskunnan varoilla elävää "pummia" kiinnosta pätkän vertaa VAAN kuka ja mistä saa parhaat vastikkeettomat tuet niin sinne päin kumarretaan VAIKKA se tietäisi omien periaatteiden (no vasurillahan niitäkään ei ole) myymistä!Paljonkos persut myivät Suomen omaisuutta ulos PersKeKo-hallituksessa istuessaan?
https://yle.fi/uutiset/3-10252933
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006083598.html
Turha on persun nillittää mistään kiinnostuksista, kun omalla hallitusvuorollaan puolue pisti haisemaan ja kunnolla omaisuuden myynnissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä mitään lehtiartikkeleita kommentoikaan VAAN täällä olevia mielipiteitä/kirjoituksia!
Mutta kun aloitus perustuu lehtiartikkeliin, jos et sitä kommentoi, auot silloin vain päätäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen mielikuvitus on noin lähtenyt laukalle?
Eikö juuri perussuomalaiset olleet Sipilän hallituksessa vaatimassa noita vuoden 2018 muutoksia rikoslakiin, joiden perusteella poliisit ottivat kiinni Kankaanpään terroriepäillyt?
Vai nyt jo uutisoidut rikoksetkin kuitataan kuvitteluksi, jos ne ovat omien luulojen vastaisia?Näin hulluja ne on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonkos persut myivät Suomen omaisuutta ulos PersKeKo-hallituksessa istuessaan?
https://yle.fi/uutiset/3-10252933
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006083598.html
Turha on persun nillittää mistään kiinnostuksista, kun omalla hallitusvuorollaan puolue pisti haisemaan ja kunnolla omaisuuden myynnissä.Kohta joku pösiöö huutaa että siniset
Anonyymi kirjoitti:
"Loppujen lopuksi on aivan sama, jos sinä et halua olla eurooppalainen." - Etkö tosiaan tiedä että Suomihan kuuluu NYT JO eurooppaan?
"Esitä DNA-testitulos etnisyydestäsi, niin katsotaan, kelpaatko suomalaiseksi" - Oletko sinä joku rasisti vai kun et soisi suomalaisten etua puolustavan kenenkään muun kuin jonkun tietyn kriteerin ja perimän omaavan?
Ymmärrän että Suomen metsät tai mikään muukaan yksityinen omaisuus ei vihervasemmistolaista yhteiskunnan varoilla elävää "pummia" kiinnosta pätkän vertaa VAAN kuka ja mistä saa parhaat vastikkeettomat tuet niin sinne päin kumarretaan VAIKKA se tietäisi omien periaatteiden (no vasurillahan niitäkään ei ole) myymistä!>Etkö tosiaan tiedä että Suomihan kuuluu NYT JO eurooppaan?
So? Puhe oli eurooppalaisuudesta toisena identiteettinä suomalaisuuden ohella.Anonyymi kirjoitti:
Viitsisitkö lukea edes HS:n jutun aiheesta ennen avautumistasi.
Ei varmasti lue. Hän ei ymmärrä edes mistä asiasta järkevät ihmiset puhuvat. Eihän tuo pösilö ymmärrä edes perusasioita. Juuri hänenlaisensa ovat helppo saalis äärioikeistolaiselle väkivaltaa ihannoivalle ajatusmaalimalle.
On heissä yksi hyvä puoli, he tuovat tyhmyytensä ja täydellisen tietämättömyytensä joka päivä esille.
Esiintyvät ilmastoasiantuntijoina, vaikka heillä ei ole pienintäkään käsitystä siitä miten ja miksi ilma ja ilmasto lämpiää tai siitä mitä molekyylejä ilma sisältää. Joku heistä voi ktsoa kirjasta tai vaikka Wikistä montako prosenttia ilmassa on eri alkuaineita, mutta ymmärrys molekyyleistä vaatii jo tietoja ja ymmärrystä.
Keskustelussa elvytyspaketista näytti siltä, ettei yksikään näistä persureppanoista tiennyt mitä ovat Keskuspankit ja mikä ovat niiden tehtävät. Koko elvytyksen tarkoitus on heille täysin vieras ja sen takia etteivät he ymmärrä siitä yhtään mitään.
- Anonyymi
ai hesari teki jutun 🤣 oliko siellä harjoitettu ihmissyöntiä ja muita kauheuksia 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Hymiöhomoilu ei paljon älykkyyttä vaadi.
- Anonyymi
Persut on hyvin väkivalta- ja terrorismimyönteinen joukko. Persut ihailevat lasten murhaajia kuten Breivikiä. Ei ihme, että vaaliehdokkaaksi pääsee vauvan tappamalla.
Sairasta sakkia.
Luin Hesarin jutun noista persupapeista. Taidan erota kirkosta. En halua mitenkään samaistua tuollaiseen sakkiin.- Anonyymi
Olet oikeassa. Persut ihailee tappajia ,väkivaltaisia poliiseja ,pommin suunnittelijoita ,trumppia ,orbani ja Putinin esim
- Anonyymi
Kuka vielä ilkeää sanoa kannattavansa persuja! Hävetkää! Terroristeja ja natseja kaikki. Muutamalla kylähulluilla täydennettynä. Eikö tuollaista ihmisille ja demokraattiselle yhteiskunnalle vaarallista sakkia voisi lailla kieltää?
- Anonyymi
Toivotaan että voi. Ennen åersuperkeleitä täällä ei riidelty joka saatavana asiasta. Nämä perut saastuttavat päivittäin.
- Anonyymi
Persut ovat alkaneet värvätä lapsia natsijärjestöönsä! Pelastajaa lapset -järjestö jo huolissaan asiasta! Todella rikollista toimintaa aivopestä lapsia tekemään terrori-iskuja!
Eikö poliisi jo viimein voisi toimia persujen suhteen, ennen kuin todella pahaa alkaa tapahtumaan? Kuten Norjassa!- Anonyymi
Supon olisi ainakin nyt suunnattava tutkimuksensa juurikin äärioikeistolaisten ja PS-puolueen "syviin vesiin". Siihen, mistä PS-puoluejohto on vaiennut täysin vuoden 2019 jälkeen Halla-ahon noustua äärioikeiston avulla puolueen johtoon. Purra näkyy jatkavan samaa vaitonaisuuden linjaa.
- Anonyymi
Hyvä että joku otti tuonkin asian esille.näin todella on.ja Entä nämä persuvanhemmat. Syöttävät lapsilleen tätä persupaskaa ja rasismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Supon olisi ainakin nyt suunnattava tutkimuksensa juurikin äärioikeistolaisten ja PS-puolueen "syviin vesiin". Siihen, mistä PS-puoluejohto on vaiennut täysin vuoden 2019 jälkeen Halla-ahon noustua äärioikeiston avulla puolueen johtoon. Purra näkyy jatkavan samaa vaitonaisuuden linjaa.
Supo on tietoinen ,mutta ehtiikö aina hätiin ?
Anonyymi kirjoitti:
Supon olisi ainakin nyt suunnattava tutkimuksensa juurikin äärioikeistolaisten ja PS-puolueen "syviin vesiin". Siihen, mistä PS-puoluejohto on vaiennut täysin vuoden 2019 jälkeen Halla-ahon noustua äärioikeiston avulla puolueen johtoon. Purra näkyy jatkavan samaa vaitonaisuuden linjaa.
>Siihen, mistä PS-puoluejohto on vaiennut täysin vuoden 2019 jälkeen Halla-ahon noustua äärioikeiston avulla puolueen johtoon.
2017.
- Anonyymi
Eikös tässä vähän aikaan sitten Persujen ja SuomenSisun yhteisleirillä harjoitusammuttu ministerien naamakuvilla varustettuihin tauluihin.
- Anonyymi
Etkö päässyt mukaan vai miksi uliset?
- Anonyymi
Kyllä vain. Onko se täyspäinen ihmisen hommaa ?
Anonyymi kirjoitti:
Etkö päässyt mukaan vai miksi uliset?
Innokkaita tulijoita oli varmaan enemmän kuin ratoja ja pyssyjä.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Innokkaita tulijoita oli varmaan enemmän kuin ratoja ja pyssyjä.
Äärioikeistolaisen terrorismin kasvu on minustakin huolestuttavaa!
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Innokkaita tulijoita oli varmaan enemmän kuin ratoja ja pyssyjä.
Nythän SS-Simula järjestää uusia ampumismahdollisuuksia.
https://www.jennasimula.fi/blogikirjoitus/ampumaratoja-kiireesti-lisaa/
- Anonyymi
Näinhän se on. Uskon että suunnittelevat taas .kaikkia ei ole saatu kiinni.
- Anonyymi
Näinhän tuo on
Olen kirjoittanut tästä äärioikeiston uhasta Suomelle ja suomalaiselle yhteiskunnalle.
Jäljet pelottavat. Terrorismiin on valtiovallan vastattava päättäväisesti ja tarpeiksi kovin ottein. Eivät nämä jo syntymässä vähälle jääneet ja siten persuaatteeseen sokaistuneet reppanat voivat yllytettyinä tehdä kuvitetulle "viholliselle" mitä vain.
Lapuan liike sai mellastaa ja tehdä mitä kauheimpia rikoksia neljä vuotta ennen kuin sen valtiovalta lakkautti. Lapuan liike loppui epäonnistuneeseen kapinaan 1932.
Se oli Mäntsälän kapina.
- Anonyymi
Voi vittu teitä hintttapuleja dimmuja.
- Anonyymi
Suurin osa kommentoijista ei tiedä tapauksesta mitään ja heitetään arveluja koko ajan.
- Anonyymi
No miksi PS ei tunnusta olevansa äärioikeiston etujärjestö?
- Anonyymi
"Kansallismielisyys kuuluu kaikille, eikä siinä ole mitään äärinmäistä." akselipoikakerhon terveiset.
- Anonyymi
Äärioikeistolainen nationalismi on terrorismille otollista maaperää, ja sen kasvu Suomessakin on todella huolestuttavaa!
- Anonyymi
Akselipoika Pyry Lii-Soinio on poseerannut sekä Kamux:n ampäreiden että Kärkkäisen muovikassien kanssa somessa. Muten Akselerationismi liittyy näihin lestadiolisten yrityksiin?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6052172- 1081088
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,211035Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4907Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 81812
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89742- 63725
- 65563