Mitäpä luulet?

Jos ostaa ihan sellaisen valmiin Italianpata-pussin ja siihen valmis-lihapullia, tai vastaavaa? Niin saako sellaisella hurmattua naisen? Paraneeko mahdollisuudet jos laittaa vielä juustoraastettakin tarjolle?

Onhan siihenkin joutunut ihan itse lisämään 7dl vettä. Vieläpä ihan itse jotunut keitellä, välillä aktiivisesti sekoittaen 20-25min. Ei ole helppoa tuo ruo'an teko!
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Unohdin kertoa, että jos on sunnuntai tai arkipyhä. Niin saatanpa laittaa kyseiselle treffailukumppanille jopa ketsuppiakin tyrkylle. Mutta jälkkärin saa nainen itse leipoa.

Äänestä

Jalostajan patoihin sopii hyvin lihan tilalle soijarouhe tai soijapalat. Olen laittanut itämaisiin patoihin paloja ja meksikon-ja italian patoihin rouhetta. Padoissa niin vahvat mausteet, että soijan maku peittyy täysin. Soijarouhe on todella halpaa Lidlissä ja pussi kestää kauan. Kaksi desiä rouhetta riittää yhteen pataan, paloja vähän enemmän. Rouhe ja palat mitää ensin turvottaa keittämällä hetki, ennenkun pistää pataan. Joskus laitan rasvaa pannulla soijaan valutuksen jälkeen ja vähän paistan, niin siten soijaan tulee lisämakua.

Äänestä
  • No juuri tuo! Nyt kuulosti taas siltä, että vaatisi minulta liikaa aikaa!!!

    Oikeasti, rakas online-ystäväni. Kyllä minä aika hyvin osaan ruokaa tehdä ja minua myös eloni aikana on siitä kehuttu.

    Aikoinaan vaimoni oli aivan innoissaan, kun jouduin jäämään ylitöihin. Ensimmäisenä kysyi: "Mitäs ruokaa sitten MINÄ tekisin ja tuon myös evääksesi?"

    Koska olen niin vaatimaton, niin pyysin vain ihan perunamuusia ja j-lihakastiketta. Oli sitten läittanut sinne pekonia ja herkkutattejakin sekaan. Muusikin taisi olla porkkanaperunamuusia.

    Kerran kyllä tyttöni ilmoitti, että on lopettanut punaisen lihan syömisen. Tein sitten lohikiusauksen (luomuna merestä, ei altaasta) ja molemmat oli tyytyväisiä. Tyttöni ilme oli ensin hämmästynyt, kun ilmoitin sen olevan punaisesta lihasta tehty.😉

    JK. Soijasta en tykkää, mutta mustapavut on ihan OK. Tosin käytän silti ihan eläintuotteita B12 vitamiinin ja Kalsiumin takia. Niiden tuottaminen haittaa globaalisti paljon enemmän kuin kohtuullinen, tai edes pelkkä liharuoka/maito/juusto. (Siis jos osaa sen tehdä oikeista ja paikallisista aineksista)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No juuri tuo! Nyt kuulosti taas siltä, että vaatisi minulta liikaa aikaa!!!

    Eikä tämä ole mikään joko tai-kysymys! Kunhan vain ihmiset ovaisivat ajatella, mutta persekultturin fanit ovat tunkeutuneet jo tännekin alueelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No juuri tuo! Nyt kuulosti taas siltä, että vaatisi minulta liikaa aikaa!!!

    Oikeasti, rakas online-ystäväni. Kyllä minä aika hyvin osaan ruokaa tehdä ja minua myös eloni aikana on siitä kehuttu.

    Aikoinaan vaimoni oli aivan innoissaan, kun jouduin jäämään ylitöihin. Ensimmäisenä kysyi: "Mitäs ruokaa sitten MINÄ tekisin ja tuon myös evääksesi?"

    Koska olen niin vaatimaton, niin pyysin vain ihan perunamuusia ja j-lihakastiketta. Oli sitten läittanut sinne pekonia ja herkkutattejakin sekaan. Muusikin taisi olla porkkanaperunamuusia.

    Kerran kyllä tyttöni ilmoitti, että on lopettanut punaisen lihan syömisen. Tein sitten lohikiusauksen (luomuna merestä, ei altaasta) ja molemmat oli tyytyväisiä. Tyttöni ilme oli ensin hämmästynyt, kun ilmoitin sen olevan punaisesta lihasta tehty.😉

    JK. Soijasta en tykkää, mutta mustapavut on ihan OK. Tosin käytän silti ihan eläintuotteita B12 vitamiinin ja Kalsiumin takia. Niiden tuottaminen haittaa globaalisti paljon enemmän kuin kohtuullinen, tai edes pelkkä liharuoka/maito/juusto. (Siis jos osaa sen tehdä oikeista ja paikallisista aineksista)

    Sitä keitetään 5 min ja sitten valutetaan. Paljon helpompi kuin liha. Maustaa ei tarvitae, koska padassa mauste.

    Pääset helpommalla ja rahaa säästyy.

    Äänestä

Siinä on niitä valmisruokaesansseja, jotka alkaa pierettämään.
Kyllä siinä mahkut menee.

Äänestä
  • Siitäkös se onkin sitten johtunut? Minä kyllä olen käsittänyt, mikrobiologiasta, ainoinani sen verran, että se johtuisi vain omasta suolistokannasta.

    Mutta olethan siinä ihan oikeassa tapauksessasi siten, että parhaimmat pierut niillä saa. Toisaalta naisystäväni kerran ryhtyi vain naureskelemaan, koska minulla tuli hyväpieru. Ei tullut huono pieru.

    Tosin saattoi johtua siitä, että naureskeli kunnan arkkitehtinä sille, kun Kiinassa oli hetken päästä sortunut muutama pilvenpiirtäjä.

    Äänestä

Italianpata sopii spagetille tai pastalle.

Äänestä

Jalostajan Tulinen italianpata oli liian tulista, en tykännyt. Voisihan sitä jatkaa spagetilla, saisi vieläkin enemmän ja halvemmalla ruokaa. Sitten täytyy ostaa ketsuppiakin.

Äänestä

Pussiruoka ja sen suolalla kyllästetty natriglutamaattivivahteien makumaailma ei saa
vettä herahtamaan kielelle. Jos joku sitä tarjoaisi, toki söisin kohteliaasti, eikä tälläiset asiat ratkaise kiinnostustani.

Silti minuun tekisi isomman vaikutuksen vaikka itse tehdyllä salaatilla (salaatit saa valmiiksi pilkottuna, jos ei jaksa/osaa) ja mukaan voi laittaa kurkku/tomaatti/paprika ja kinkku, feta tai taco jauheliha nyt esimerkiksi. Tai vaikka ihan kahvi ja itse leivottu sämpylä tai joulukinkulla, sinapilla ja sipulilla höystetty herkulliseksi höystetty hernekeitto. Ei tarjoamisen tarvitse olla mitään kallista tai ihmeellistä. Itse ihminen on tärkeämpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos ostaa ihan sellaisen valmiin Italianpata-pussin ja siihen valmis-lihapullia, tai vastaavaa? Niin saako sellaisella hurmattua naisen? Paraneeko mahdollisuudet jos laittaa vielä juustoraastettakin tarjolle?

Onhan siihenkin joutunut ihan itse lisämään 7dl vettä. Vieläpä ihan itse jotunut keitellä, välillä aktiivisesti sekoittaen 20-25min. Ei ole helppoa tuo ruo'an teko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu