Syrjittynä vanhempana eläminen

Anonyymi

Aikuinen poika ja hänen vaimonsa ja lapsensa eivät juurikaan ole tekemisissä. Syy on vaimossaan joka aika lailla alusta asti päättänyt ettei pidä minusta ja olen paha ihminen jota ei elämään haluta. Jo aikaisemmin tilanne oli tällainen. Eivät käyneet juurikaan kylässä koskaan vaan poika yksin kävi joskus. Vaimonsa vanhemmilla taas kävivät useinkin. Tilanne on mennyt vain huonommaksi kun avioituivat ja saivat lapsen. Vaimonsa vanhemmat ovat lapselleen läheisiä ja yhteistä aikaa kyllä löytyy. Me taas näemme häntä paljon harvemmin ja silloinkin poikamme käy kahdestaan lapsensa kanssa. Vaimoa ei meillä näy. Lapsestakin huomaa ettemme ole hänelle yhtä läheisiä. Tuntuu myös että viime vuosina jopa oma poikamme on lähtenyt tähän mukaan ja välttelee meitä. Ei halua keskustella mistään. Ei vastaa puhelimeen tai viesteihin tai vastaa päivien viiveellä. Ei myöskään selvästikkään edes yritä pistää vaimolleen hanttiin ja tuoda meitä tasapuolisemmaksi vaan tuntuu että hän on tossun alla ja kun vaimo ei halua täällä olla niin sillä mennään. Koskaan en ole tehnyt mitään mikä mielestäni oikeuttaisi tämän kohtelun. Poikamme on ainut lapsemme ja meillä oli ennen niin läheiset välit aikana kun oli vielä sinkkumies. Ei aavistustakaan mitä on tapahtunut. Tuntuu että hänellekkin puolisonsa vanhemmat merkitsee enemmän nykyään. Nyt ovat taas kolmestaan heille menossa jouluksi lie kuinka monetta vuotta peräkkäin. Poikamme ilmoitti että tulee yksin käymään aaton jälkeen jonkin aikaa. Yhtäkään joulua eivät ole vastavuoroisesti meillä olleet vaan aina vaimonsa vanhemmilla ja hyvin tuntuvat viihtyvän. Tuntuu myös että oikeutemme isovanhemmuuteen on viety kokonaan ja toivoisin että edes jouluna kävisivät porukalla mutta ei. Olen jo pitkään tuntenut oloni hyvin loukatuksi ja syrjityksi enkä käsitä miksi näin on käynyt. Mieheni ei kommentoi asiaa yhtään mitenkään vaan tuhahtelee vain. Myöskään poikamme ei suostu keskustelemaan näistä asioista. Muitakaan lapsia ei ole ja heidän poikansa on ainoa lapsenlapsemme joka jopa vierastaa meitä koska näkee niin harvoin. Näin joulun alla on vain pakko purkautua koska tuntuu niin pahalta kun eivät tänäkään jouluna tule. Haluaisin olla tekemisissä enemmän poikani ja perheensä kanssa ja olla hyvä isovanhempi mutta sitä mahdollisuutta ei ole.

2

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aha. Onpa outoa. Vaimo on heti alussa jo päättänyt ettei pidä sinusta ja sinä olet paha. Joku syyhän tähän mielikuvaan poikasi vaimolla on.

      Vaikutat luonteeltasi samanlaiselta kuin minun äitini, hän haukkui veljeni tyttöystävän pataluhaksi, erittäin ilkein sanoin, syytti asiasta johon tyttöystävällä ei ollut pienintäkään osaa eikä arpaa. Asian oikea laita selvisi samalla viikolla, mutta koskaan äitini ei pyytänyt ilkeitä sanojaan anteeksi.
      Äitini oli yli 10 vuotta kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Ihmetteli vain kaikille, että mistähän ne ovat suuttuneet kun eivät ikinä käy. Meitä sisaruksia on monta, jokainen vuorollaan kyllä sanoi äidille mistä kenkä puristaa, mutta eipä mutsilla ollut kanttia pyytää anteeksi.
      Veljeni ei käynyt edes äidin kuolinvuoteella viimeisiä hyvästejä heittämässä. Tämä kaivaa veljeni mieltä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, mutta näin siinä kävi, ei sille enää voi mitään.

      Tätä taustaa vasten ymmärrän miehesikin tuhahdukset ja poikasi kommentoimatta jättämiset. Tietävät että jos sanovat sinulle oikean syyn, niin sinä heittäydyt vielä enemmän marttyyriksi ja vierität syytä veljesi vaimon niskaan lisää ja lisää.

      Mitäpä jos otat lusikan kauniseen käteen ja alat rakentamaan läheisimpiä välejä ensin miniäsi ja sitten poikasi suuntaan reilulla ja rehellisellä anteeksi-pynnöllä.
      Tee se suoraan kumpaakin silmiin katsoen ja koko sydämestäsi sitä tarkoittaen. Äläkä sano ensin etkä jälkeen, että en kyllä tiedä mistä te ootte suuttuneet.

      Jatkossa käyttäydy kunnolla, älä arvostele äläkä väheksy poikasi vaimoa. Poikasi on vaimonsta itselleen valinnut, ei sinulle.
      Välit lapsenlapseen hoituvat kyllä sen jälkeen siinä sivussa itsestään.

    • Anonyymi

      Tuhansia samoja tarinoita on aikuisista: tyttäristä ja pojista. Voit littyä isovanhemat ry. saat tukea edes ja ymmärrät et ainut. Järjestöllä toimpaikat ympäri Suomea.Kertaluontoinen jäsen maksu,tosi pieni.Hae netistä isovanhemmat ry.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      28
      5390
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      161
      1825
    3. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      156
      1493
    4. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      14
      1314
    5. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      23
      1174
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1114
    7. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      71
      1068
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      210
      1023
    9. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      36
      913
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      38
      885
    Aihe