Olen ottanut asiallisesti kaksi koronarokotetta saamasta niistä sen kummempia sivuvaikutuksia. Edellisestä rokotteesta on nyt neljä kuukautta ja minun alkaa olla vaikea keksiä syitä kolmannen rokotteen ottamiselle. Minulla pitäisi olla suoja vakavaa infektiota vastaan, rokotteet eivät selvästi estä omikronin tarttumista ja mahdollisten tuntemattomien riskien haitta kasvaa sitä mukaa, kun näitä uusia rokotteita pumppaa kehoonsa.
Minusta peli on täysin menetetty. Lääketieteellä ei selvästi ole keinoa hävittää koronavirusta ja sen lukuisia variantteja. Sama pätee myös moneen syöpään, joihin et elintavoilla voi vaikuttaa. Sattuma ratkaisee, sairastutko vai et. Nyt vain todennäköisyydet sairastua ovat valtavat.
Maan rajat olisi pitänyt sulkea jo kaksi vuotta sitten, jotta tältä toivottomalta tilanteelta olisi vältytty. Näin olisimme voineet rauhassa ja turvallisin mielin odottaa oikeasti koronatartunnan ehkäisevää rokotetta tai sen nujertamiseen soveltuvaa täsmälääkettä. Sitä paitsi alkuun kerrottiin kyseisen viruksen leviämisen vähenevän kylmänä aikana ja olevan huipussaan kesällä. Eilen napsahti parilta päivältä 6000 tartuntaa (ja varmaan sama määrä pimeitä tartuntoja). Kesällä tartuntoja oli parhaimmillaan vain prosentti tai kaksi tästä määrästä.
Yhteiskuntamme tulee kaatumaan päättäjiemme kyvyttömyyteen tehdä lopullinen ratkaisu tilanteen rauhoittamiseksi. Rajat kiinni ja koko kansa 2-3 viikoksi kotikaranteeniin lukuunottamatta välttämättömiä yhteiskunnan palveluita (sairaalat, pelastus- ja ensihoito, hoivakodit, puolustusvoimat), niin johan pitäisi alkaa tapahtumaan ja tilanne nollaantuisi.
Rahaa toki palaisi tuollaisen toimeenpiteen myötä miljardeja, mutta eikös Tehotytöt ottaneet juuri meille sellaisen lainan ja hoitaneet EU:lta pari miljardia tukirahaa päälle?
Tämä kurimus on lopetettava NYT ja se ei tule tapahtumaan rokotteilla. Rokutuskortti on katsottu ja se ei ongelmaa selvästi ole poistanut.
Minusta peli on täysin menetetty. Lääketieteellä ei selvästi ole keinoa hävittää koronavirusta ja sen lukuisia variantteja. Sama pätee myös moneen syöpään, joihin et elintavoilla voi vaikuttaa. Sattuma ratkaisee, sairastutko vai et. Nyt vain todennäköisyydet sairastua ovat valtavat.
Maan rajat olisi pitänyt sulkea jo kaksi vuotta sitten, jotta tältä toivottomalta tilanteelta olisi vältytty. Näin olisimme voineet rauhassa ja turvallisin mielin odottaa oikeasti koronatartunnan ehkäisevää rokotetta tai sen nujertamiseen soveltuvaa täsmälääkettä. Sitä paitsi alkuun kerrottiin kyseisen viruksen leviämisen vähenevän kylmänä aikana ja olevan huipussaan kesällä. Eilen napsahti parilta päivältä 6000 tartuntaa (ja varmaan sama määrä pimeitä tartuntoja). Kesällä tartuntoja oli parhaimmillaan vain prosentti tai kaksi tästä määrästä.
Yhteiskuntamme tulee kaatumaan päättäjiemme kyvyttömyyteen tehdä lopullinen ratkaisu tilanteen rauhoittamiseksi. Rajat kiinni ja koko kansa 2-3 viikoksi kotikaranteeniin lukuunottamatta välttämättömiä yhteiskunnan palveluita (sairaalat, pelastus- ja ensihoito, hoivakodit, puolustusvoimat), niin johan pitäisi alkaa tapahtumaan ja tilanne nollaantuisi.
Rahaa toki palaisi tuollaisen toimeenpiteen myötä miljardeja, mutta eikös Tehotytöt ottaneet juuri meille sellaisen lainan ja hoitaneet EU:lta pari miljardia tukirahaa päälle?
Tämä kurimus on lopetettava NYT ja se ei tule tapahtumaan rokotteilla. Rokutuskortti on katsottu ja se ei ongelmaa selvästi ole poistanut.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Mene nyt ottamaan se kolmaskin,se on ilmainen.Kaiken minkä saa ilmaiseksi kannattaa ottaa.
En. Paitsi jos saan ämpärin.
Kolmatta ottaessa, on hyvä ottaa neljännen aika 3 kk päähän😇
israelissa jo 5.s menossa.... ja korona leviää enemmän sielä ku missäänn... että silleen
https://www.google.com/search?q=koronarealisti t
Älä mene ottamaan enempää rokotteita.
Ainakaan näitä koronarokotteita.
Israel käynnisti juuri 4. rokotteiden antamisen riskiryhmään kuuluville yli 60-vuotiaille. Miksi valehtelet?
Miettikää miksi lapsia rokotetaan, kuinka niiden suvunjatkumiselle käy?
Rajat kiinni välittömästi ja kaikkien pakkokaranteeni käyntiin. Voidaan aloittaa sitten vuosi 2022 koronottomassa Suomessa.
Koko maailma muutamaksi viikoksi säppiin. Kaikille komeroihin riittävät murkinat, ettei tarvitse mennä edes kauppaan - ja pandemia on poissa! Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty…
Joulunpyhät olisi hyvää aikaa kaikkien olla karanteenissa ja uusi vuosi voitaisiin aloittaa nollilta.
Entä turistit, jotka jo täällä, ja osa ulkomailla
Kokemassa, elämässä kuten pm käski😅
Afrikassa on mitätön rokotekattavuus ja rajoitustoimet, sama juttu koronatartuntojen sekä koronakuolemien kanssa. Koronarokotteet ja rajoitustoimet säppiin. Tartunnat ja kuolemat lisääntyvät rokotekattavuuden mukana.
Sorrut hätäiseen päätelmään. Kävikö mielessäsi, että testeillä varmennetut infektiot ovat eri asia kuin kaikki infektiot? Köyhissä maissa ihmisiä ei juuri testata...
Miksi edes ottaa tuota, koska se ei ole edes THL:n mielestä rokote, mikähän lie paskapiikki liene?
Ei löydy mRNA-koronarokotetta ainakaan tältä listalta
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/tietoa-rokotuksista/kansallinen-rokotusohjelma/milloin-eri-rokotukset-ovat-alkaneet-suomessa-
Kansalliseen rokoteohjelmaan ei kuulu.
Sen kolmannen rokotteen tarkoitus on nimen omaan kääntää sattumien todennäköisyydet sinulle suotuisiksi. Kyllä ne edelliset kaksi rokotusta auttavat Omikroniakin vastaan vähentämään vakavan sairauden todennäköisyyttä. Etenkin Pfiserin rokotteen teho on todettu heikkenevän odotettua nopeammin. Kolmannella rokotteella haetaan suojatehon palauttamista ja ehostamista entistä kovemmaksi - etenkin Omikronia vastaan. Alustavien tutkimusten mukaan kolmas rokote auttaa Omikronin vastaiseen taisteluun.
Muistakaamme, että myös Delta-variantin kanssa nähtiin sama efekti Israelissa. Täysistä rokotesarjoista huolimatta tartunnat ja sairaalaanjoutumiset nousivat. Tämä saatiin aisoihin tehosterokotuksin. Pitää muistaa, etteivät influenssa-rokotteetkaan anna ikuista suojaa vaan rokotteet tulee ottaa vuosittain.
https://www.pfizer.com/news/press-release/press-release-detail/pfizer-and-biontech-provide-update-omicron-variant
Mtäs neljäs rokote tekee?
Mitä minun yhdestoista influenssarokotteeni tekee?
Joidenkin rokotusten, kuten koronarokotteiden, teho heikkenee ajan kuluessa. Siksi tarvitaan tehosterokotuksia. Toinen syy uusiin rokotteisiin on se, että virukset muuttuvat. Uusi rokote voi olla muokattu uutta virustyyppiä vastaan, jolloin se antaa paremman suojan uudelta variantilta.
Ethän sä usko itsekään noihin sun juttuihis. Montako litraa ajattelit sitä myrkkyä ittees pistää. Ja sun kohdallas varmaan kaikki mitä annetaan, koska nehän on niitä tehosteita. Ja niin kuvittelitko että uusia rokotteita tehdään ilman että tiedetään tulevista varianteista mitään. Sehän on ihan arpa peliä, onhan se nähty jo influenssa rokotteissa. Herätys!!
Ei se nyt ihan arpapeliä ole. Kannattaa muistaa, että nykyiset Suomessa jaettavat koronarokotteet kehitettiin ensimmäistä koronavirus-varianttia vastaan. Ne ovat toimineet tästä huolimatta aikalaisen hyvin myös muita variantteja vastaan. Alpha ja Delta variantit pystyivät osittain väistämään rokoteen tuoman vasta-aine suojan, jolloin rokotetuistakin tuli tartuttajia, vaikka eivät sairastuneetkaan yleensä vakavasti. Samaa jatkaa Omikron. Rokotteet toimivat, vaikka niiden antama suoja ei ollutkaan niin pitkä kuin aluksi luultiin tai toivottiin.
Rokotukset ovat tällä hetkellä yksi parhaista keinoista epidemian hillitsemiseksi. Tärkeää on saada painettua sairaala-tapaukset niin alas, etteivät teho-osastot ylikuormitu. Jos saamme nostettua rokotekattavuuden korkeammaksi, niin meidän ei tarvitse mennä yhtä rajuihin rajoituksiin ja sulkuihin.
Rokotusten tehoa voit käydä vilkaisemassa esimerkiksi:
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/summary_cov19incisummary
Mieti...
Jos sun pitäs viedä vettä sammuttaaksesi tulipalo.
Niin jos ämpärissäs olis reikä, ja se vesi valuis matkalla tulipalolle kaikki maahan.
Ni auttaako asiaa, että vaihdat toiseen ämpäriin jossa samanlainen reikä? Tai auttaako kolmas reikä ämpäri tilanteessa?
Otatko niitäkin, 4/ vuosi😆
Tai, ne ei yksinkertaisesti toimi. Se selittäisi rokotettujen koronaan sairastuneiden kuolemat ja sairastumiset.
Huomaisko kukaan rokotettu, jos rokote oliskin suolavettä?
Monesti ihminen kuvittelee tehot/ suojan, kuten täälläkin alkuun. Nyt IS jo kerto, et kestää vaan 3 kk. Kohta myöntävät, ettei sitäkään..
Yleensä ei ihmiset sairastu rokottamatominakaan vakavasti, katso tilastot. Sairastuneiden määrät ( joita huomattavasti enemmän kuin testattuja tapauksia). Sairaalaan joutuneet ja menehtyneet.
Montako koronakuolemaa on tuttavapiirissäsi, moniko on sairastanut koronan?
Minä tiedän n. 30 sairastanutta, kaikkilla oli lievä flunssa. Eivät olleet vahuksua, joille mikä tahansa flunssa voi olla kohtalokas.
Ehkä pitää Sut hengissä.
Pitää sut terveenä.
Et saanu lapsena rokotteita? No, et tietenkään.
Mitä sä vikiset, älä ota rokotetta, helppoo.
Sit voisit olla hiljaa.
"Mtäs neljäs rokote tekee?"
Samaa kuin ensimmäinen toinen ja kolmas:D
Eli viitoittaa tietä viidennelle piikille.
En saannut lapsena kokeellista injektiota ja turvavyötä pidän sen takia kun saan sen otettua tarvittaessa pois.
Saatko sinä otettua kokeellisen injektion tarvittaessa pois.
Ei se rokote sinänsä pysy kehossa kovin pitkään. Sen sijaan joissakin rokotteissa immuunijärjestelmä saa jopa ikuisen kyvyn tunnistaa tautia aiheuttava mikrobi. Tuolloin kehoa ei saa unohtamaan immuniteettia, mutta miksi haluaisit sairastua?
Mieti jos reikäisillä ämpäreillä saa vietyä puolet vedestä perille. Annatko tulipalon palaa rauhassa vai sammutatko sen reikäisiä ämpäreitä avuksi-käyttäen?
Gates jatkaa siitä mihin windoosissa jäi.
Päivityksiä pitää ottaa joka kuukausi, muuten kone voi saastua viruksista.
Tosin tietokoneen voi aina heittää pois ja ostaa uuden.
Ihmisiä ei voi.
Windows oli Gatesin virussimulaattori missä testasi virusten leviämistä.
Sielä otetaan israelissa jo neljättä piikkiä
Juu, 3 ei ylläri, tehonnukkaan
No, 4 jälkeen tulee 5😅
Niin, mitäpä sitten? Älä ota ensimmäistäkää, järkevät saa nopeammin.
Minulla on hyvä syy vastusta rokotuksia: Kremlin käsky. Persu
Rokottamattomat aiheuttavat korvaamattoman vahingon maamme terveydenhuollolle. Heille oikea paikka olisi karateeni vuossiksi tunturilla lapissa jossa olisi luomuruokaa "leipää ja vettä"
Ja poron lihaa, milloin lähetään?
IS uutisissa Nyt.... 3 kk vain rokotesuojaa.
Pitääkö vaatia rokotettuja kiihdyttämään rokotetahtiaan?
Eivät ne piikit tehoa, noin hitaalla tahdilla.
Tartuttavat ja Vasrantavat muut Passeillaan!!!!!!
Oma valinta, minä aion ottaa heti kun saan. Tiedän että kun uusi virus tulee, sille vasta aletaan kehittää rokotetta. ollaan vaan myöhässä, kun nykymaailmassa tauti leviää paljon nopeammin kuin aikaisemmin.
Otat enshätään 3. Alkuvuonna tulee uusi piikki omrikolle, sitä otettava 3 sarja myös. 3 kk rokoteväli ok.
Kyllä minäkin otan kun ilmaiseksi saan.
Totta, IS uutisoi että 3 kk suoja, vain.
Passille ajavat ihmiset, ja niillä rajoittavat ja kiristävät ihmisiä.
Jos, haluaisivat estää tartuntoja
Rokotetutkaan ei pääsis passilla mihinkään. Onhan uutisoitu, ettei rokotteet tehoa omtikoniin. Miksi alkuvuodelle suunnittelevat Passilla pääsyä?
Luotto meni päättäjiin, kun passilla sai tautia levittää.
Kyl mie sen kolmannen kunhan edellisestä 6 kk.-
Per-kel
Ei aloittajan kannata ottaa kolmatta rokotusta jos siltä tuntuu, omaa järkeäkin saa toki käyttää.
Rokottamattomat haluaa olla aina vaan rokottamattomia ja "jakaa" vaarallista virusta, joka uhkaa sulkea koko maailman. Myös Suomen. Suuri rokotevastaisten lauma Suomessa tartuttaa virusta koko ajan ja haukkuu rokotteensa ottaneita.
Rokotekielteiset eivät osaa edes kirjoittaa, mutta silti maallikkoina saarnaavat ja viisastelevat lääketieteestä. Hopeavesien ja vaarallisten säteilykorujen suosijat ovat suossa tauteineen varsinkin Pohjanmaalla. Kaikki sairaalat täynnä näitä terveyshäiriköitä, joille rokote omaksi ja toisten suojaksi ei ole kelvannut. Tällaista tilannetta ei kauaa enää voida sallia.
Rokotteet ovat turvallisia. Harvinaisemmatkin sivuvaikutukset olisivat tulleet esille, sanoo HUS asiantuntija. Piikkejä annettu miljardeja. Miettikää mitä sivuvaikutuksia tuolla Afrikan viidakoissa tulee, kun poppamiehet antaa piikkejä. Älkää jauhako paskaa ja olko lapsellisia kun teitä ja muita halutaan suojata. Piikkejä pelkäävä hoitaja menkööt vaikka makkaratehtaalle töihin, jos rokotus ei kelpaa.
Rokotetut sitä jakavat! Milloin menee kaaliin?
Siinähän se onkin, kun niitä sivuvaikutuksia, kuten kuolemia, ei tuoda esille!
Fimea on oikein erikoistunut salailuun!
85 prosenttia tehohoidossa olevista on rokottamattomia. Siinä prosentit, miettikää sitä, pieni rokottamaton kansanosa aiheuttaa karmeat kustannukset veronmaksajille ja monelle riskiryhmäläiselle hengenvaaran.
Ei pidä paikkaansa! Kyseessä on valheellinen propaganda!
Sitä paitsi lääkärit valehtelevat, koska valtio maksaa tukea koronapotilaiden hoidosta.
YLE on valeuutissivusto!
Miten pääsee eroon yle verosta?
Kyllä vituttaa jos kuolee sen takia ettei oo rokotetta ottanut !
Per-kel
Ei siihen kuole, mutta siihen voi kuolla, jos joku myrkyttää sinut ja väittää, että kuolit koronaan.
Melko outo on ta kirjata korona- ja rokotekuolleet.
Ihmisistä on osa aivan hulluja taipuvaisia mielen manipulointiin,ei ole mitään hätää vastatassa on vain tuntematon kuolema ,kerran se kirpasee vain
Jos noinkin monta on jo ottanut ilman haittavaikutuksia niin eikö se nyt kumminkin kannata viellä kerran yrittää.
Jospa kolmas kerta toden sanoo...
Sama tarhapaviaani vastailee jokaiseen vastaukseen , samalla lyhyellä paviaani kielellä , lyhennä vielä agendaasi niin ehdit syödä 3 banaania enemmän siellä pasilan virastotalon kellarissa , laita näin , kannattaa ottaa rokotetta , olkoot virus mikä hyvänsä rokote auttaa made in usa.
Ota myös vapaaehtoisia rokotteita.
Thl ehti jo alussa kertoa että ei juuri influenssaa pahempi , kunnes tuli telefax ameriikan yhdysvalloista...dollari aurinkolasit muutti ajatukset.
Toivottavasti otat kolmannen. Heti, kun saadaan rokotuskattavuus myös alkupiikkien osalta riittävän suureksi, virus alkaa hiipua. Kaikilla rokotteilla menee oma aikansa ennen kuin sen suojaus on saatu kohdilleen.
Ei suomalaisten kannata rokotetta ottaa jos muissa maissa väki jättää ottamatta. Mitä väliä sillä on onko suomalainen rokotettu jos täällä kuljeksii vaikka virolaisia joita ei ole rokotettu.
Eri asia tietysti jos tänne ei päästetä niistä maista ihmisiä missä kaikkia ei ole rokotettu
Taikka suomalaisia ei päästetä niihin maihin missä kaikkia ei ole rokotettu.
Ota ihmeessä kolmas, jos ei ensimmäinen tai toinenkaan auttanut torjumaan tätä kauheaa virusta. Muunnoksia tulee koko ajan, pahempana kuin koskaan!
Heikot kuolevat ja vahvat jatkavat, sellaista se on evoluution kiertokulku...
Olitko näissä paikoissa Helsingissä? – tuore lista kertoo, missä on voinut altistua koronalle:::::
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008496360.html
Itse epäröin pitkään rokotteen ottamista, mutta kun otin niin voin jälkeenpäin sanoa että kannatti. Nimittäin kun rokote oli annettu minuun niin tunsin jonkinlaisen lämpimän aallon kehossani, tämä tuntui siis hyvältä ja aivan kuin jokin tukos olisi avautunut päässäni, hieman kuin jonkinlainen valaistuminen.
Lähipiirissä 2 korona kuolemaa niin ja tietenkin olivat rokottamattomia.
"Sinä voit auttaa vauvaa!
Lahjoita!"
Pitäkkää köyhät jalat ristissä.
Espoossa nämä koronapiikkinarkarit jo melkeen tappelivat pari päivää siten kun loppu annokset kesken ja onhan tuo ymmärettävää tutisevat ja tärisevät vieroitusoireisina noh jospa näille saadaan kohta se piikki kerran viikossa niin ei tule niin pahoja vieroitusoireita koronanarkkareille.
Sama juttu kampissa. Mummot parku piikille, ei auttanut huuto tai etuilu..
Suomessa on tehty jälleen uusi koronatartuntaennätys: Tasan 3000 uutta tartuntaa.
Onneks narkareille annetaan kohta jo neljäs piikki kyllä se siitä sit helpottaa oloa taas pariksi viikoa.
Miksi ei suljeta kaikkea koko maailmassa vaikka puoleksi vuodeksi niin tuo vitsaus häviäisi sinä aikana?
Joo, vitsaus onkin hyvä sana ja se tulee kantasanasta vitsi.
Miks noita viruksia pitää oikein lentokoneilla hakea, laivakuljetuksella ne olis ollut täällä vasta Juhannuksena.
Trip on sankarimpi grandia https://youtu.be/EedAg8BLiOY
No sehän vasta tyhmintä olisi jos on ottanut kaksi piikkiä ja jättää kolmannen ottamatta.
Missäs vaiheessa lakkaat perustelemasta noin, 12 piikin jälkeenkö vai ei koskaan?
Itse kysyisin, että miksi olet ottanut jo kaksi?
2 annosta ei suojaa omikronilta. 3. Suojaa. Joten kannattaa ottaa.
Itse sain lauantaina. Kuulun riskiryhmään, niin otan vakavasti tämän.
Ei helv... 😂
3. Rokote maksulliseksi.
Miksi ottaisin neljännen piikin? Hyvä kysymys, nyt kun takana on jo kolme piikkiä - ehkö samasta terveydellisestä syystä kuin kolme aikasempaakin.
Ja ihan vahingossa katsoit, että tämä ajatuksesi on tänne nyt sitten tuotava? Niinkö?
Et ole ikinä aikaisemmin tänne mitään kirjoittanut, mutta NYT mieleesi tuli pohtia tätä asiaa täällä, toisten älykköjen kanssa?
🤣🤣🤣