Suomi - Hyvinhuonostivoivavaltio.

Velkaa yli 127 miljardia euroa. Tästä summasta järkyttävät 78% on kehitysvun ja maahanmuuton menoja. Kehitysavun, jota toteutetaan velkarahalla, korot olivat lähes 6 miljardia euroa.

Kuvitelkaa mitä kaikkea tällä rahalla saisi, jos suomalaisinen olisi etusijalla. Ei siis ole epäilystäkään, miksi Perussuomalaiset tarvitaan suomalaisten edun valvojiksi.

Koronaepidemiaankin olisi lähdettu puuttumaan heti, eikä kuukausien vitkuttelulla. Eikä olisi presidentinkään tarvinnut polttaa hihojaan.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomen poliittinen järjestelmä on kuitenkin sellainen, että vaikka meillä on selvä porvarienemmistö eduskunnassa, niin sosialistit ja kommunistit meitä hallitsee ja velkaannuttaa maailmanparannushankkeineen.

Jotta Suomi ja suomalainen kulttuuri säilyisi, niin Suomi pitäisi jakaa kahtia. Suomaaliaan ja Suomeen. Suomesta tulisi Ahvenaan kaltainen turvapaikka kaikille maailman suomalaisille ja muualta tulleet saavat kerätä kamppeensa ja muuttaa Suomaaliaan tai kotimaihiinsa.

Äänestä

No, tuohan on perätöntä väittämää.

Äänestä
  • Persuilua. Mitä muuta odotit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilua. Mitä muuta odotit?

    Miksi suomalaisten rahoilla loisiva hesa ei itsenäisty Suomesta?
    Menkääpä tien päälle nyt katsomaan, miten somettajat, tubettajat ja ingstrammilaiset on tien päällä äidin lihapatojen ääreen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi suomalaisten rahoilla loisiva hesa ei itsenäisty Suomesta?
    Menkääpä tien päälle nyt katsomaan, miten somettajat, tubettajat ja ingstrammilaiset on tien päällä äidin lihapatojen ääreen.

    Voisitko suomentaa viimeisen virkkeesi. - Nm. Mitäääh

    Äänestä

On todella typerää että meiltä syydetään rahaa ja takauksia ympäri maailman, sitten viellä otetaan kaikki vastaan jotka tulee vaan tänne.
Omassa väestä on osa kanssa sellaista laiskiais ryhmää että pahaa tekee.

Pitäisi ottaa Sveitsistä mallia työllisyys asioissa niin alkaa mitä täh väkikin kiinnostumaan työn teosta kun siitä jää käteen enemmän kuin kiukuttelusta.
Ja eläkkeelläkin oleva voi tehdä töitä ilman että verot nousee järjettömiin.

Äänestä

Miksi pitää noin typerästi valehdella noista summista? Tahallasiko haluat jäädä kiinni siitä valheesta?

Äänestä

Nyt perustetaan uusia pahoinvointi-alueita.

Äänestä

Ja jälleen taas joku, joka on ottanut upseerien murheet aiheista, joista ei tiedä eikä ymmärrä mitään, kun ei ole saanut upseerien lahjojakaan. - Nm. Nuku yöllä, uni putsaa aivoja

Äänestä

No+höpö+höpö.++Kehitysapu+1,2+miljardia+++maahanmuutto+3+miljardia+=+4,2+miljardia.+++Eli+yhteensä++vähän+yli+3%++127+miljardista+eurosta.

Äänestä

Taas näitä typyryksien avauksia. Hölmön lukuja ei Totta mikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Velkaa yli 127 miljardia euroa. Tästä summasta järkyttävät 78% on kehitysvun ja maahanmuuton menoja. Kehitysavun, jota toteutetaan velkarahalla, korot olivat lähes 6 miljardia euroa.

Kuvitelkaa mitä kaikkea tällä rahalla saisi, jos suomalaisinen olisi etusijalla. Ei siis ole epäilystäkään, miksi Perussuomalaiset tarvitaan suomalaisten edun valvojiksi.

Koronaepidemiaankin olisi lähdettu puuttumaan heti, eikä kuukausien vitkuttelulla. Eikä olisi presidentinkään tarvinnut polttaa hihojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu