VOIKO NAINEN OPETTAA JA TOIMIA PASTORINA?
Pappisluokka ja pappeusjärjestelmä kuuluivat vanhan liiton aikaan jolloin Leevin sukuun kuuluivat pappeina toimivaan luokkaan.
Uudessa liitossa jokainen uskovainen on "pappi." (2 Piet 2:5,9)
Pastori on ammattinimike johon voi korkeakoulussa pätevöiytyä kuka tahansa.
Jumalan tarkoitus ei ole ollut koskaan alistaa naista. Ihmisinä olemme samanarvoisia Jumalanedessä. Jumala edellyttää miehiltä rakkautta vaimojaan kohtaanja vaimoilta kunnioitusta miehiään kohtaan. (Ef 5:33)
Jumalan profetian lahja on toiminut yhtä hyvin naisten kuin miestenkin kautta. Kaikkina aikoina on ollut naisprofeettoja, vaikka papit olivatkin miehiä. (Luuk 2:36-38 )
Paavalin aikainen kulttuuri alisti naisen täysin ja siksi heidän käyttökelpoisuutensa oli rajoitettu. Naisia ei edes koulutettu, mutta pian heitä toimi lahjoillaan evankeliumin palveluksessa. (Room 16:1-3, Apt 18:2-3, Apt 18:24-28)
Psalmi (pappisluokankin aikana) kertoo naisista ilosanoman (evankeliumin) tuojina. (Ps 68:12)
Raamatun uskonto ei tee erotusta miehen ja naisen välillä. (Gal 3:28)
Miksi Paavali kehotti naisia olemaan vaiti seurakunnan kokouksissa? (1 kor 14:34-35, 1 Tim 2:11-12)
On selvää ettei naisen sovi hallita miestään. (Ef 5:21- 25) Kun naiset pääsivät mukaan kokouksiin, he olivat kouluttamattomia, oppimattomia ja siksi innoissaan, puheliaita
ja ottivat toisinaan heille kuulumattomia vapauksiakin.
On tulkittu että naiset olisivat häirinneet kokouksia puheliaisuudellaan. Paavali ilmeisesti varoi myös tarpeettomasti loukkaamasta ihmisiä jotka elivät sen ajan naista alistavassa juutalaisessa ja kreikkalaisessa kultuurissa. Kristilliseen seurakuntaan liitettyinä naiset saivat samoja armolahjoja kuin miehetkin. Se on todiste Jumalan hyväksymisestä naiset työhönsä.
Lukemattomat ovat sielut jotka ovat tulleet johdetuksi Herran luo naisten uhrautuvan työn toimesta. Voisiko Paavali tänään, tai joku muu kieltää naisen toimimisen evankeliumin työssä lähimmäistensä pelastamiseksi?
Pitäisikö naisen sanoa: "En voi auttaa Sinua enkä vastata kysymyksiisi Jumalasta koska olen nainen) Mene ja etsi käsiisi joku mies?!"
Yhteiskunnallisia rajoituksia ei ole olemassa nykyaikana.
Naiset voivat käyttää kaikkia Herran antamia lahjojaan evankeliumin työssä lähimmäistensä hyväksi ja Herran kunniaksi.
Pappisluokka ja pappeusjärjestelmä kuuluivat vanhan liiton aikaan jolloin Leevin sukuun kuuluivat pappeina toimivaan luokkaan.
Uudessa liitossa jokainen uskovainen on "pappi." (2 Piet 2:5,9)
Pastori on ammattinimike johon voi korkeakoulussa pätevöiytyä kuka tahansa.
Jumalan tarkoitus ei ole ollut koskaan alistaa naista. Ihmisinä olemme samanarvoisia Jumalanedessä. Jumala edellyttää miehiltä rakkautta vaimojaan kohtaanja vaimoilta kunnioitusta miehiään kohtaan. (Ef 5:33)
Jumalan profetian lahja on toiminut yhtä hyvin naisten kuin miestenkin kautta. Kaikkina aikoina on ollut naisprofeettoja, vaikka papit olivatkin miehiä. (Luuk 2:36-38 )
Paavalin aikainen kulttuuri alisti naisen täysin ja siksi heidän käyttökelpoisuutensa oli rajoitettu. Naisia ei edes koulutettu, mutta pian heitä toimi lahjoillaan evankeliumin palveluksessa. (Room 16:1-3, Apt 18:2-3, Apt 18:24-28)
Psalmi (pappisluokankin aikana) kertoo naisista ilosanoman (evankeliumin) tuojina. (Ps 68:12)
Raamatun uskonto ei tee erotusta miehen ja naisen välillä. (Gal 3:28)
Miksi Paavali kehotti naisia olemaan vaiti seurakunnan kokouksissa? (1 kor 14:34-35, 1 Tim 2:11-12)
On selvää ettei naisen sovi hallita miestään. (Ef 5:21- 25) Kun naiset pääsivät mukaan kokouksiin, he olivat kouluttamattomia, oppimattomia ja siksi innoissaan, puheliaita
ja ottivat toisinaan heille kuulumattomia vapauksiakin.
On tulkittu että naiset olisivat häirinneet kokouksia puheliaisuudellaan. Paavali ilmeisesti varoi myös tarpeettomasti loukkaamasta ihmisiä jotka elivät sen ajan naista alistavassa juutalaisessa ja kreikkalaisessa kultuurissa. Kristilliseen seurakuntaan liitettyinä naiset saivat samoja armolahjoja kuin miehetkin. Se on todiste Jumalan hyväksymisestä naiset työhönsä.
Lukemattomat ovat sielut jotka ovat tulleet johdetuksi Herran luo naisten uhrautuvan työn toimesta. Voisiko Paavali tänään, tai joku muu kieltää naisen toimimisen evankeliumin työssä lähimmäistensä pelastamiseksi?
Pitäisikö naisen sanoa: "En voi auttaa Sinua enkä vastata kysymyksiisi Jumalasta koska olen nainen) Mene ja etsi käsiisi joku mies?!"
Yhteiskunnallisia rajoituksia ei ole olemassa nykyaikana.
Naiset voivat käyttää kaikkia Herran antamia lahjojaan evankeliumin työssä lähimmäistensä hyväksi ja Herran kunniaksi.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Raamatun selkeä neuvo
Kirjoittanut: Esa 2.5.2005 klo 10.03
Harva raamatunkohta on näin selkeä, kuin Paavalin ohje ettei naisen ole lupa opettaa seurakunnassa. 1 Kor ja Tim kirjeessä se tulee aukottomasti esille. Tähän perään Paavali sanoo myös, että tämä on Herran käsky, hän siis ei anna mitään mahdollisuutta olla sitä noudattamatta.
Muita palveluvirkoja nainen saa seurakunnassa tehdä, rukoilla, profetoida yms, peittämällä päänsä. Pään nainen joutuu peittämään enkelien takia. Sillä Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, ja siksi enkelit eivät ota huomioon viestejä tuodessaan että nainen on heikompi astia.
Paavali siis haluaa antaa naiselle naiseuden, säästämällä naisen tehtävästä mikä on sille liian raskas.
Miesten käskettiin rakastamaan vaimojaan, eikö siis Kristuksenkin pidä ottaa nainen huomioon erilaisena kuin mies. Hän ottaakin sen huomioon, ja siksi antaa ohjeen pään peittämisestä merkkinä enkeleille. Naisille pitkät hiukset ovat myös merkkinä, ja siinä nainen on myös merkitty, silloin kun hän on arkielämässä. Seurakunnassa palvellessa oli kuitenkin lisämerkkinä päänpeittäminen.
Opettamis käsky tuli alamaisuudesta ja siksi naisille se ei ole koskaan luvallista. Toisia naisia ja lapsia nainen saa kuitenkin opettaa, koska niille hän ei ole alamainen. Ja näitä raamattu käskeekin tekemään.
Lapsi joka on vanhemmilleen alamainen, saa vanhemmat jotka palvelevat sitä. Samoin nainen joka on alamainen miehelleen, saa miehen joka palvelee sitä. Mies ollessaan Kristukselle alamainen tai Kristus ollessaan Jumalalle alamainen saa oikeuden siihen joka hänestä huolehtii.
Koska itse olen alamainen Kristukselle, voin mennä hänen eteensä ja sanoa nyt on mopo karannut käsistä auta minua. Tämä ei syö minun miehisyyttäni, mutta jos menen lapsilleni tai vaimolleni valittamaan samaa, niin miehisyyteni saa kunnon kolauksen. Samoin voin viedä kaikki ongelmani Kristukselle ja sanoa, minulla on oikeus sinunlle alamaisena pyytää sinulta apua.
Kyllä nainenkin voi hakea Jeesukselta suoraan apua, mutta koska Jeesus on henki ja mies ei ole, on miehenkautta tuleva turva konkreettisempaa.
Jos lapsi tulee äidin luokse ja sanoo anna minulle ruokaa, ei äiti sano silloin hae Jeesukselta, lapsi tarvitsee äidin, nainen miehen, mies Kristuksen ,Kristus Jumalan. Jumala on järjestyksen Jumala, ja jos alistumme Jumalan järjestykseen niin Jumala on luvannut siunata meitä. Silloin varmasti lapsemme saa ruokaa ja kaiken mitä hän tarvitsee.
Hei ja kiitos.
Moni asia on vaikea ja tämä asia vaivasi pitkään.
Evankeliumin työn vuoksi ja käytännön kokemusten vuoksi, en ole havainnut esteitä eteikö nainen voisi toimia evankeliumin levittäjänä.
Toki hänen perheensä usein sitoo ja monille lähetyskenttä onkin siten tietysti kotona.
Moni nainen vihkiytyy Herralle ja tahtoo pysyä perheetömänä evankeliumin työn vuoksi.
Minusta hän tekisi väärin jos hän kieläytyisi sukupuoleensa vedoten Herran työstä.
Raamattua tutkittaessa on huomioitava Raamatun koko muu ilmoitus.
Ei ole perusteltua kieltää naisi aevankeliumin työstä.
Perhe-elämä on asia erikseen.'
Nainen voi olla tasavallan presidentti, mutta perhe-elämä onkin asia erikseen.
Nainen voi toimia seurakunnissa vanhimpana, mutta perhe ja mies on asia erikseen.
Omasa seurakunnassa naisia koulutetaan myös korkeakoulussa pastoreiksi, mutta heillä ei aivan kaikkia valtuuksia ole miehiin verrattun ajohtuen juuri asenteista.
Muuten ei olisi esteitä.
Kyllä asia vaikea on, mutta näkisin kaikki Herran työssä sukupuoleen katsomatta koska läehtyskäskyä ei annettu vain miehille.
Mihin jaot töistä perustuvat? Eivät Raamattuun.
Siunausta, jarlau
> Moni asia on vaikea ja tämä asia vaivasi pitkään.
Evankeliumin työn vuoksi ja käytännön kokemusten vuoksi, en ole havainnut esteitä eteikö nainen voisi toimia evankeliumin levittäjänä. <
Olen itse myös miettinyt tätä kysymystä samoista syistä. Olen kammioitunut rukoilemaan Kristuksen eteen päiväkausiksi tämän kysymyksen kanssa. Ja joka kerta Hän on perustellut miksi tämä on Hänen sanansa, eikä sitä voida ottaa pois.
Rukouksessa olen myös aina saanut sanan, mihin laitat rajan, jos jätät Minun sanastani jotakin pois, silloin et voi kestää minun edessäni. Tämän asian Jeesus on armossaan perustellut minulle monista eri suunnista, ja Hän on sanonut, vaikka en jotakin ymmärtäisikään minun tulee silti pitää Hänen sanansa.
> Mihin jaot töistä perustuvat? Eivät Raamattuun.<
Tässä on selkeä ohje, jonka Paavali sanoo myös Herran käskyksi.
1 Kor 14
Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne?
37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä
1 Tim 2
8 Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. 9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, 10 vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. 11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. 13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, 14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. 15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.
Paavali antaa kyllä luvan naisen palvella seurakunnassa, opettamista lukuunottamatta, mutta silloin hän käskee naisen peittämään päänsä. Tätä hän ei kuitenkaan sano Herran käskynä, vaan merkkinä enkeleille, että ne ottaisivat huomioon, että on kysymyksessä nainen, koska Kristuksessa ei ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista. Tämä siis antaa naiselle naiseuden, eikä se joudu silloin kantamaan miehen kuormaa. Jos nainen tämän neuvon rikkoo, niin hän saa syyttää itseään jos elämä on tullut liian raskaaksi.
1 kor 11
1 Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta. 2 Kiitän teitä siitä, että aina muistatte ja noudatatte niitä opetuksia, jotka olen välittänyt teille. 3 Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. 4 k4k4Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi*, hän häpäisee päänsä. 5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. 6 Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
7 Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. 8 Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, 9 eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. 10 Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. 11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. 13 Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. 14 Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi 15 mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. 16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla.
Hei ja kiitos
Evankeliumin työ ja lähimmäistenpelastaminen on minulle tärkeintä.
Vastaan siitä näkemyksestäni Jumalan edessä lähimmäisrakkauteen vedoten.
Monet naisten työn kieltäjät eivät eväänsä liikauta Jumalan työn eteen itsekään ja kieltävät työn naisiltakin.
Monet ovat ne sielut jotka ovat tulleet johdetuksi naisten työn kautta Herran yhteyteen.
En syytä Sinua. Aika näyttää pysytkö kannassasi.
Siunausta, jarlau
Olen huomannut tämän saman mitä sanot. Laitan itse ehdottoman rajan raamatun sanaan, ja se nostaa molempien sukupuolien työn yhtä arvokkaaksi. Vaikka se erottelee miehen ja naisen osan palvellessa seurakuntaa, niin se ei pidä toisen työtä toista arvokkaampana.
Ei mieskään voi hoitaa naiselle kuuluvaa tehtävää. Sen opettaa jo perhe, joka on pienoismalli seurakunnasta.
> En syytä Sinua. Aika näyttää pysytkö kannassasi.<
Tämä on yksi hyvä paikka koetella sitä. Ja siitä olen kiitollinen.
Hei ja kiitos.
Kiitos Sinulle ystävällisyydestäsi.
Me vastaamme vilpittömällä omalla tunollamme Herramme edessä. Sen saman Herran.
Omatunto on ratkaisevassa merkityksessä monissa asioissa jotka eivät suoraan ole pelastuskysymyksiä.
Teemmehän toki ysntiä myös tekemällä toisin kuin näemme oikeaksi tai jätämme tekemättä mitä pitäisi tehdä.
Pian en ehdi vastaamaan kuin illemmalla.
Tämä menee tässä sivussa kun koneella työskentelee.
Mukava tavata vilpittömiä Herran palvelijoita.
Jumalan siunausta, jarlau
> Kiitos Sinulle ystävällisyydestäsi.
Me vastaamme vilpittömällä omalla tunollamme Herramme edessä. Sen saman Herran. <
Kiitos myös sinulle, sinulta näkyy monta hengen hedelmää, mikä on ilo nähdä sinun kirjoituksistasi. Siitä tunnistan myös saman Herran ja haluan siunata evankeliumin työtä mitä julistat.
> Mukava tavata vilpittömiä Herran palvelijoita.<
Tätä samaa haluan toivottaa myös sinulle.
Haluan kuitenkin sanoa että Jumala on pyhä Jumala. Olen itse saanut sen kokea monta kertaa, julistaessani hänen sanaansa.
Kerron yhden kertomuksen raamatusta.
Eeli papin aikana liitonarkku menetettiin Filistealaisille ja Daavid noustuaan kuninkaaksi valmisti juhlat ja lähti hakemaan sitä takaisin Herran temppeliin. Daavid valmisti tuhansia soittimia sitä juhlaa varten mitä oli aikomus juhlia monta päivää. Sitä lähdettiin hakemaan valtavalla ylistyksellä koko kansa mukana.
Ne laittoivat liitonarkun härkävankkureihin, ja matkalla nämä härät alkoivat kompuroimaan. Silloin yksi Daavidin lähimmistä sotapäälliköistä tarttui kiini tähän liitonarkkuun, ettei se olisi pudonnut maahan. Herran tuli kuitenkin tarttui tähän sotapäällikköön, ja se kuoli välittömästi.
Daavid peljästyi tätä niin paljon, että siihen juhlat loppui ja liiton arkku palautettiin Leeviläisen taloon.
Myöhemmin Daavid löysi sanasta selityksen, ettei liitonarkkua olisi härät saaneet hinata, puhumattakaan kenenkään muun kuin siihen valmistetun Leeviläisen koskea.
Ei auttanut Daavidia että hän ei tuntenut sanaa, vaan Herra näytti että Hän on pyhä Jumala.
Meilläkin on usein hyvä tarkoitus, kun julistamme Jumalan sanaa, tai teemme Herran työtä. Siksi halusin nostaa esille paavalin neuvon, ettei naisen ollut lupa opettaa seurakunnassa.
>koska Jeesus on henki ja mies ei ole, on miehenkautta tuleva turva konkreettisempaa
Haetko siis apua toiselta mieheltä kun tarvitset konkreettisen ihmisen konkreettista apua?
Tulee aina surullinen olo kun kuulee jonkun miehen olevan "vahvuuteen sairastunut". Ei voi omalta naispuoliselta puolisoltaan hakea apua, ts. ei luota vertaiseensa aikuiseen ihmiseen, kun pitää pitää yllä kulisseja siitä että pärjää tilanteessa kuin tilanteessa.
>Samoin nainen joka on alamainen miehelleen, saa miehen joka palvelee sitä
Palvelee sitä? Mitä? Käytätkö naisesta tuota sanaa "sitä"?
Entäpä naiset jotka eivät saa miestä joka palvelisi heitä, vaan päinvastoin hakkaa ja raiskaa? Onko tässä nyt pääasia se alamaisuus, eikö se kuitenkin olisi rakkaus?
> Mistä sitten saat itse apua <
>>koska Jeesus on henki ja mies ei ole, on miehenkautta tuleva turva konkreettisempaa > Palvelee sitä? Entäpä naiset jotka eivät saa miestä joka palvelisi heitä, vaan päinvastoin hakkaa ja raiskaa? Onko tässä nyt pääasia se alamaisuus, eikö se kuitenkin olisi rakkaus? <
Tässä on esimerkki miehistä jotka eivät elä hengen tekojen mukaan. Nämä miehet ovat ongelmissaan katkeroituneet ja alkaneet vihaamaan toisia. Ongelmakäyttäytymiset synytyvät juuri rakkaudettomuudesta, ja jos haluaa nostaa tällaisen miehen ylös, niin rakkaus on ainoa mikä sen voi tehdä. Nainen ollessaan alamainen tällaiselle miehelle, on nostamassa hänet ylös, pois rakkaudettomuudesta. Tietysti rajat ovat myös rakkautta. Kaikista löytyy jotakin hyvää, ja sille voi olla alamainen. Pää asia on rakkaus, niin kuin sanot, mutta ilman alamaisuutta nainen ei voi saada naisen oikeutta, vaan sen pitää silloin itse kantaa itsensä. Tai hakea turva ainoastaan Kristukselta niin kuin mieskin. Samoin käy lapselle jos se ei suostu vanhempien alamaisuuteen, silloin sen on kannettava itse itsensä ja astuttava aikuisen maailmaan.
Eiköhän sellainen huonolle miehelle alamainen nainen tee puolisolleen karhunpalveluksen, nimittäin jos nainen jää miehen hakattavaksi ja mies hakkaa hänet hengiltä, eikö silloin ole uhkana että mies joutuu helvettiin? Jos sensijaan nainen jättää miehen ja tämä siitä tulee tolkkuihinsa, niin ehkä mies parantaa tapansa.
Paavali muistakseni sanoi että naisen pitäisi kunnioittaa miestään, mutta mikäli siihen ei pysty miehen surkeuden eli huonolaatuisuuden vuoksi, niin mitä järkeä on pysyä liitossa vihaamassa tuollaista miestä?
Entäpä sitten yksinäiset naiset, jotka syystä tai toisesta eivät turvaudu muiden ihmisten apuun, sen paremmin kuin naisten tai miestenkään? Pitääkö heidän hakemalla hakea joku miehenpuoli itselleen pääksi?
Mielestäni Jarlau on oikeassa esittäessään että ei meidän tule tuijottaa siihen Raamatun kirjaimeen, sillä ajat ja ihmiset muuttuvat. Paavali puhui omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan katsoen, mutta niin saattaisi tehdä kukatahansa ihminen. Paavali ei ole Jeesus. Jeesus ei missään sanonut että naisen on pakko sietää mieheltään mitä tahansa, tai että nainen olisi täysin avuton ja aivoton olento jolla ei ole mitään muuta virkaa kuin tukea, palvoa ja palvella miestä ylempänään.
Sanoin ettei väärin käyttäytyvän miehen teot ole hengen tekoja, ei niitä tekoja tarvitsekkaan silloin kunnioittaa, ei väärää saakkaan siunata. Silti jokaisesta, pahimmastakin rikollisesta löytyy myös Jumalan työtä, ja sitä voi kunnioittaa.
Avioero ei ole raamatun mukaan mahdollista, tai jos eroaa ei voi mennä enää uudelleen naimisiin. Jos joutuu elämään yksin loppu elämänsä on sekin kärsimys.
> Entäpä sitten yksinäiset naiset, jotka syystä tai toisesta eivät turvaudu muiden ihmisten apuun, sen paremmin kuin naisten tai miestenkään? Pitääkö heidän hakemalla hakea joku miehenpuoli itselleen pääksi? <
Niin kauan kuin nainen ei tarvitse miestä niin sen kannattaa pysyä kaukana miehistä. Muuten viksuimmastakin miehestä tulee häiriökäyttäytyjä, kokemassaan tarpeettomuudessa. Avioliitto ei ole leikkiä, mikä lopetetaan kun kyllästytään. Siksi jokaisen tulee punnita tarkoin, onko siihen valmis. Rakastamaan myötä ja vastamäessä, aina kuolemaan asti. Eikö silloin kun toinen käyttäytyy väärin ole myös vastamäkeä? En väitä etteikö joidenkin avioliitoista löytyisi inhimillisesti yli sietokyvyn meneviä tekoja, mutta mihin laitetaan raja. Jokaisen kipukynnys on erilainen. Jumala on kaiken yläpuolella, ja Hän on luvannut auttaa niitä jotka avuksi Häntä huutavat.
> Jeesus ei missään sanonut että naisen on pakko sietää mieheltään mitä tahansa, tai että nainen olisi täysin avuton ja aivoton olento jolla ei ole mitään muuta virkaa kuin tukea, palvoa ja palvella miestä ylempänään. <
En ole itsekkään näin väittänyt, päinvastoin. Sanoinkin että rajat ovat myös rakkautta. Naisen työ on yhtä tärkeä kuin miehenkin, silloin toinen ei ole toista parempi, vaikka nainen onkin miehelleen alamainen. Se joka on alamainen saa olla palveltavana. Lapsi joka on vanhemmilleen alamainen, kumpi silloin palvelee lapsi vai vanhemmat?
En ymmärrä miksi paavalin kirjoitukset koetaan sovinistisina, vaikka päämäärä on nostaa naisen naiseus ylös, ja vapauttaa nainen miehen roolista.
Miksi nainen haluaa olla prinssi, vaikka sillä olisi oikeus olla prinsessa?
että nainen ei ainakaan tässä maassa pääse prinsessoimaan vaikka kuinka mieli tekisi. Jos jokupäivä tämä hetkellinen taloudellinen ja tekninen hyvinvointi täällä sortuu, pian ollaan taas hikipäässä vilu niskassa kuokkimassa pottupeltoa, keittämässä pyykkejä, raahaamassa vettä kaivosta yms. Niissä raskaissa oloissa on epäoikeudenmukaista että mies olisi ainoa perheen pää, eli "aikuinen" ihminen jolla ainoastaan on oikeus äänestää, päättää perheen asioista yms.
Nainen ei voi jäädä laakereillaan makailemaan edes nyky-Suomessa. Täällä useimmissa perheissä on taloudellisen toimeentulon vuoksi molempien vanhempien käytävä töissä, ja jälleen tuntuu epäoikeudenmukaiselta että kun kumpikin aikuinen on antanut panoksensa perheen ylläpitoon, se onkin mies joka yksinomaan sanelee miten tehdään ja mihin rahat laitetaan jne.
Vanhemmanaikuisissa perheissä vieläpä nainen tekee kaikki kotityöt leipätyönsä päälle, kun taas mies vetää lonkkaa sohvalla.
Minun mielestäni päätäntävalta on sillä joka raataa eniten. Jos se on mies, niin siitä vaan sitten. Mutta kun se harvemmin on.
Sitäpaitsi eivät ne lapsetkaan niin kovin montaa vuosikymmentä ole ehtineet jouten olla. Itseasiassa niitähän tehtiin vuosituhansia sen vuoksi että saatiin palkattomia työläisiä taloon.
Mikäli Paavalinkin sanomisia lähtee ottamaan ohjenuorakseen tuosta noin vaan, siirtää 2000 v vanhat jonkun yhden ihmisen itsekseen filosofoinnit nykyaikaan laiksi ja määräyksiksi, niin mielestäni eletään kovin helposti ruusunpunaiset rillit silmillä mikä-mikä-maassa jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Ymmärrän sen että joku seuraa Jeesusta, mutta sitä en ymmärrä minkä takia Paavalista pitää ottaa itselleen riesa. Meillä on vain Paavalin sana siitä että hän näki näyssä Jeesuksen.
Entä jos vaikkapa minä sanoisin nähneeni Jeesuksen, ja alkaisin ylöspanna tekstiä että mitä kuuluu ja kuka käskee? Jos se kuulostaa sinusta naurettavalta, niin sitten mielestäsi ihmeiden aika on jo ohi. Jumalalla ei ole enää mitään sanottavaa ollut sitten Paavalin päivien???
Kyllä monet puhuvat asiasta.Muutkin siis kuin paavali.
On se selvää että järjestystä haluaa kiukuttelija rikkoa ,mutta palkkana on onnettomuus.
Nämä säännöt ovat olemassa rauhan ja järjestyksen vuoksi.Ne ovat siten säädetty.
Kyllä mies ei ole paremmassa asemassa mainitsemissasi tilanteissa koska hänen on rakastettava vaimoaan.Ei rakastava mies ole naiselle rasite,jollei naisen päätä sekoita jokin epäjärjestyksen hahmo.
Näin minusta.
Rakastava ihminen ei alista rakastamaansa. Rakastava ihminen ei kohtele rakastettuaan imbesillinä joka ei muka osaa päättää asioista noin yleensä ja omista asioistaan.
Rakastava ihminen tekee toki kaikkensa rakastettunsa esiin, mutta ei tee rakkaudestaan rakastetulleen vankilaa niin että hän alkaa vaatia ja odottaa rakastetultaan palvelua, palvontaa ja mielistelyä.
Jos ei ole odotettavaa niin ei ole vaadittavaakaan.
Olet asian kristallin kirkkaalla alustalla asian kanssa.
Juuri noin kuulusi olla.Ja järjestys on Jumalan määräämä.
Miehissä on siis vikaa.Näin voimme todeta aivan ehdottomasti.
Naiset toimivat saarnaajina ja evankelistoina alkuseurakunnissa ja Paavali diggasi sitä.
Room.16 tervehdyslistassa 30 nimeä, joista 10 on naista. Nämä naiset olivat kuin mies saarnaajat
ja evankelistat: nähneet vaivaa Herran töissä.
Paavali kutsuu Junia ja hänen aviomiestään apostoleiksi. Junia oli avioliitossa oleva nainen ja apostoli.
Vasta sitten Paavalin aikojen jälkeen, kun alettiin perustaa ns. organisaatiota kristinuskon
ympärille (perustettiin uskontoa) ja uskovaiset saivat maallista valtaa, vasta sitten
alettiin torjua naisapostoleja ja naisevankelistoja. Alkuseurakunnat, joita UT kuvailee,
olivat sekä nais- että miesapostolien seurakuntia kuten Ut selkeästi ilmaisee.
Hei ja kiitos
Room 16 laitoin muistiin. Kiva.
Mukavaa kun evankeliumia voivat viedä eteenpäin kaikki.
Kiitos.
Siunausta runsasta, jarlau
> Room.16 tervehdyslistassa 30 nimeä, joista 10 on naista. <
Tässä listassa on varmasti naisten nimiä, mutta lista ei sano että ne olisivat olleet opettajia. Apostolien vaimot kulkivat mukana ja varmasti heillä oli omat tehtävänsä siinä. Naisilla on yhtä tärkeät tehtävät kuin miehilläkin, ja siksi niitä nimiä löytyy tästä listasta.
> Paavali kutsuu Junia ja hänen aviomiestään apostoleiksi. Junia oli avioliitossa oleva nainen ja apostoli.<
Nainen saa palveluviran nimen siinnä missä mieskin, eikä se silti väitä ettei opettamisen rajaa voida laittaa. Nainen voi olla apostoli vaikka ei opetakkaan. Myös hän voi olla kaikkia viittä palveluvirkaa, vaikka ei opetakkaan miehiä.
Evankelista, paimen, opettaja, apostoli ja profeetta.
Nainen voi olla jopa paimen ja opettaja miehensä rinnalla silti itse opettamatta. Nainen tekee opetuksen aikan eri tehtäviä jotka kuuluu yhtä tärkeänä osana opetukseen, eikö silloin myös nainen saa kantaa samaa palveluvirka nimeä.
Joo, mutta UT:n mukaan kysymys ei ollut apostolien ja evankelistojen vamoista, jotka kulkivat miestensä mukana, vaan naispuolisista apostoleista ja naispuolisista evankelistoista.
"Roomalaiskirjeen 16. luvun tervehdyslistassa, jossa 30 mainitun henkilön joukossa on 10 naista. Paavali mainitsee nämä naiset pääasiallisesti siksi, että he "ovat nähneet vaivaa Herran työssä". Paavalin käyttämä verbi on sama, mitä hän käyttää puhuessaan miespuolisista työtovereistaan (1. Tess. 5:12; 1. Kor. 16:16). "
Joko Paavalin mainitsemat miesapostrolit eivät sitten olleet apostoleja, jos Paavalin mainitsemat naisapostolitkaan eivät olleet apostoleja. Tähän asti kristinuskossa on uskottu siten kuin Raamatussa on kirjoitettuna: alkuseurakunnissa oli sekä nais- että mies apostoleja.
"Tervehdyslista alkaa viittauksella Foibeen, Kenkrean seurakunnan palvelija (diakoni; Room. 16:1-2), jota Paavali erityisesti suosittelee ja jolla todennäköisesti on Paavalin kirjoittama kirje mukanaan. Listassa esiintyy myös Junia, jota yhdessä miehensä kanssa kutsutaan apostoliksi (Room. 16:7). Junia on erityisen kiintoisa henkilö siksi, että Paavalin kielenkäytön perusteella hän on evankeliumin julistaja, varhainen kristillinen lähetyssaarnaaja. "
"Roomalaiskirjeen 16. luku (vrt. myös Fil. 4:2-3) osoittaa hyvin, että joillakin naisilla oli varhaiskristillisissä seurakunnissa hyvin aktiivinen rooli. Onkin ilmeistä, että niin kauan kuin seurakunnat kokoontuivat kodeissa, jotka antiikin maailmassa kuuluivat naisten elämän piiriin, naiset saattoivat toimia näkyvissä seurakunnallisissa tehtävissä, jopa julistajina. Kun seurakunnat alkoivat saada suurempaa yhteiskunnallista näkyvyyttä, naiset joutuivat kuitenkin syrjäytetyiksi"
Copypastetukset ovat Hki:n yliopiston teologisen tiedekunnan sivuilta. Siellä on kokonaisia sivustoja aiheesta
Raamatun kuvaama naiskäsitykset
naiset Paavalin työtovereina
naiset alkuseurakunnissa
perhe ja avioliitto alkuseurakunnissa
jne.
Se on asiatietoutta, joka ei perustu uskomuksiin tai uskoon, vaan se on tietoa, joka perustuu ainoastaan Raamatun ja muiden tuon ajan kirjallisten lähteiden tutkimuksiin :)
> Joo, mutta UT:n mukaan kysymys ei ollut apostolien ja evankelistojen vamoista, jotka kulkivat miestensä mukana, vaan naispuolisista apostoleista ja naispuolisista evankelistoista.<
En väitä että nämä naisten nimet ovat Herran työntekijöiden vaimoja, mutta raamatun sanan mukaan nekin olivat mukana. Ei tämä silti todista, että nämä naiset olisivat opettaneet seurakunnassa. Evankelistoja ja apostoleita ne voivat silti olla, muiden yhtä tärkeiden tehtävien takia. Ketä sanoo että juuri opettaminen antaisi palveluvirkanimen. Ei opettaminen ole yhtään tärkeämpi tehtävä kuin muutkaan tehtävät.
Katso luonnollista perhettä, kuinka paljon siellä on erilaisia tehtäviä ja kaikki ne on jonkun pakko haitaa. Samoin on seurakunnassa, miksi siis ajattelet että apostoli tai evankelista ovat ehdottomasti myös opettajia.
En kuitenkaan usko että he toimivat itse opettamaansa sanaa vastaan, sillä silloin heidän sanomansa olisi tullut naurunalaiseksi.
Olet oivaltanut että Raamatussa tärkeintä on henki eikä sanat.
Hei ja kiitos.
Kyllä näinkin voidaan sanoa, mutta se ei ole koko totuus.
Me samme tietoa Jumalasta, saarnamisten, Raamatun ja kaitselmuksen, luonnonkin kautta.
Raamatun sana antaa tiedon, mutta Henki valaisee sen ja auttaa siinä psysymään tai mahdollistaa siinä pysymisen.
Uden liiton kristityn ehto ja edellytys on HNegessä kulkeminen, sillä omassa voimassaan ihminen ei onnistu.
Lue tästä Hebr 8:8-10, Jer 31:31-34, Hes 36:26-27.
Olen tavannut paljon ihmisiä jotka "delegoivat" Jumalan kanssa omien sanojensa mukaan, mutta taitaa olla joku toinen henkiolento kuitenkin.
Kristitty selvittää vakavasti ja aahkerasti Raamatun sanasta nmikä on Jumalan tahto hänen suhteen ja miten hän voi täyttää parhaiten paikansa kristittynä.
Siunausta tälle päivällesi, jarlau
Pietarin 1. 3: 1…
…vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, …
Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista,….
Paavalin kirje efesolaisille 5: 22..24, 33
Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset…
..sillä mies on vaimon pää…
..olkoot vaimotkin miehillensä alamaiset.
..mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 11: 3
Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset…
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 11: 5
..jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämättömänä, häpäisee…
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 11: 9
..eikä miestä luotu vaimoa varten vaan vaimo miestä varten, sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 14: 34, 35
Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia….
Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
Sananl. 9:13 "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
Tarkoitan tuolla, että on VALHE ja Raamatun sanan muuttamista, jos sanoo, ettei Raamatusta löydy naista alistavaa tekstiä.
Hei ja kiitos
Totta joka sana ja olen samaa mieltä.
Tarkoitin ettei naista ole tarkoitettu mielivaltaiseen alistussuhteeseen.
"Alistukaa toistenne tahtoon Kristusta totellen."
Ef 5:21.
Evankeliumin työ on määrätty tehtäväksi.
Teksimme väärin jos kieltäisimme työn naisilta, koska yhteiskunta ei aseta enää rajoitteita.
Monet ovat pelastetut naisten työn kautta ja inokkaat naisten työn kieltäjät eivät itsekään hoida lähetysvelvollisuuttaan monesti.
Siunausta, jarlau
Hei ja kiiitos.
Katso "Raamattu/ ja naisasia":lle kirjoittamani vastaus.
Siunausta /jarlau
Onko uskosi mitta siis yhteiskunnallinen vaiko Raamatullinen?
"..koska yhteiskunta ei aseta enää rajoitteita."
Mikä on siis mittasi uskossasi?
Raamattu jota vastaan taistelet vaiko yhteiskunnan rajoitteet jotka poistuivat mieliksesi.
Kumpi sinua mielyttää siis ja kummassa piilee totuus?
Onko siis äärimmäisen vaikea tunnustaa Raamattua?
Kun se on siinä kirjoitettu,niin oletkohan käsityksesi mukaisesti väärässä?
Onhan siellä muitakin kohtia jotka ei mielytä kaikkia ihmisiä,mutta selittelemmekö nekin omaksi eduksemme ,vaikka ne ovat selvästi siellä kirjoitetut?
Hei ja kiitos
Kyllä minun uskoni perustuu vain Raamattuun, ei yhteiskuntaan lainkaan. Yhteiskunta on ollut aina mitä on. Myös Paavalin aikana Paavalia varmasti harmitti pahasti kun ei voinut antaa naisille kaikkea evankeliumin työtä, koska se olisi herättänyt kentällä vain närkästystä.
Kuitenkin Paavali teki kaikkensa sijoitellakseen naisia evankeliumin työhön ja pian naisia toimi evankeliumin eri tehtävissä paljonkin.
Room 16 luvussa on 10 naista, Apt 18:2-3,
Apt 18: 24-28)
Minun uskoni evankeliumin työstä on yksin Raamatullinen ja kaikesta muustakin.
Myös sukupuolten välisistä suhteista.
Pyhä Henki ohjaa minua kaikessa Raamatun sanan puitteissa, ja minä aion aina kannustaa naisia evankeliumin työhön aina ja kaikkeen työhön, ja jos naimisiin menen
en hallitse vaimoani mielivaltaisesti, vaan kuuntelen häntä, ja jos mahdollista myönnyn hänen pyyntöihinsä, koska miehen tulee rakastaa vainmoaan kuin itseään.
Siunausta, jarlau
Olet kerännyt tähän paljon raamatunkohtia, mitkä antavat todella selkeät ohjeet.
Kumpaa minun tulisi kuunnella? Ihmisiä jotka selittävät kaiken tyhjäksi omilla selityksillään, vai raamattua joka toimii uskon selkärankana.
Jos kuuntelen tyhjäksi selitteliöitä, niin mihin laitan rajan, kenen juttuja kuuntelen?
Ei näin laajasti käsiteltyä asiaa voi olla miettimättä. Vesittämällä kaikki vaikeat raamatunkohdat, uskovat tekevät itsestään tekopyhiä joita kaikki nauravat. Nykyään ihmiset eivät halua leikkiä enää uskonnollisia leikkejä, ja siksi kirkot tyhjenee.
Nämä kohdat eivät ole raamattuun turhaan kirjoitettu. Katso nykyistä maailmaa, uskovia on enemmän kuin koskaan ennen, mutta millaisia.
Suomessa joka toinen avioliitto hajoaa. Maassamme on yli miljoona mielenterveyslääkkeen käyttäjää. Jokainen Suomalainen vauvasta vaariin juo 2 pulloa viinaa viikossa yms. yms. Oletteko raamatun vesittäjät nyt tyytyväisiä tulokseen?
Löytyy raamatusta muitakin vaikeita kohtia, eikä niitä voida sitämukaa karsia pois. Mikä on vanhanaikaista, ja mikä loukkaavaa yms.
Te jotka julistatte vesitettyä sanaa joudutte vastaamaan teoistanne, sillä toisten opettajat tuomitaan muita ankarammin. Sen sanan takia moni lankeaa avioeroihin, alkoholismiin, ja vaikka minkälaisiin synteihin.
Eksytysten pitää tulla, että valitut koeteltaisiin, mutta voi niitä kenen kautta ne tulevat.
Lukekaa raamattua niin kuin siellä lukee, jos ette halua eksyä.
Kopioin tähän sinun keräämäsi paikat, vaikka pilkkasitkin tätä sanaa.
> Pietarin 1. 3: 1…
…vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, …
Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista,….
Paavalin kirje efesolaisille 5: 22..24, 33
Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset…
..sillä mies on vaimon pää…
..olkoot vaimotkin miehillensä alamaiset.
..mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 11: 3
Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset…
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 11: 5
..jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämättömänä, häpäisee…
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 11: 9
..eikä miestä luotu vaimoa varten vaan vaimo miestä varten, sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki
Paavalin 1. kirje korinttolaisille 14: 34, 35
Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia….
Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
Sinä taistelet raamatun sanaa vastaan.
Room 16 luvussa on 10 naista, Apt 18:2-3,
Apt 18: 24-28)
Nämä kohdat eivät sano että nämä naiset olisivat opettaneet seurakunnassa, Herran työntekijöitä ne varmasti silti olvat, ja se ei ole raamatun vastaista.
> Pyhä Henki ohjaa minua kaikessa Raamatun sanan puitteissa, ja minä aion aina kannustaa naisia evankeliumin työhön aina ja kaikkeen työhön, <
Lue vielä kerran mitä raamatun sana sanoo, niitä paikkoja on kerätty tänne vaikka kuinka paljon.
Tällä hetkellä olet ristiriidassa, joko kanssasi ei ole pyhähenki tai olet jättänyt osan raamatusta lukematta.
Hei ja kiitos.
Ymmärrän Sinua ja vilpittömyyttäsi arvostan.
Pähkinä on vaikea pala purtavaksi ja minullakin meni vuosia sen pohtimisessa.
Taisteluni Raamatun sanaa vastaan lopetin kun tulin uskoon. Siitä ei ole kysymys.
Siitä lähtien olen kaikin voimin taistellut Raamatun puolesta.
Raamattua kun tutkitaan on huomioitava monta asiaa.
Mm. mitä samasta asiasta sanotaan muualla ja tämä kokonaisuus.
Olen varma että Paavali ratkeaisi riemusta, jos ylösnousisi nyt jatkamaan evankeliumin työtä, kuullessan että naisetkin voivat nyt esteettä tehdä evankeliumin työtä.
Rehellisesti sanoen minäkin näkisin mieluimmin miehet määrätyissä tehtävissä koska esim perheasiat sitovat, ja moni työ vaatii miehistä
olemusta kun sukupuolet ovat erilaisia, mutta evankeliumin työssä on paljon naisia jotka kieltäytyvät perhe-elämästä evankeliumin työn vuoksi. He ovat siksi esteettömiä ja ennenkaikkea ymmärtävät Raamatun sanan tänään hyvin, toisin kuin silloin oli asian laita jollopin naisia ei koulutettu. He olivat orjia majoissaan, miesten mielivallan kohteena.
Jotenkin kuitenkin miehet ovat saarnaajina pätevöityneet ehkä naisia paremmin, mutta Hengen toiminta myös naisten työssä on todiste Jumalan hyväksynnästä.
"Menkää kaikkeen maailmaan........."
Minä uskallan kyllä sanoa Herralle nyt vilpittömästi, että "Minä uskon että Sinä tahdot että annan naisten tehdä työtäsi lähimmäisteni sielujen pelastukseksi Sinun kunniaksesi!" Aamen.
Kiitos Herralle.
Miten on Sinun laitasi, täyttääkö evankeliumin työ sielujen pelastamiseksi elämäsi?
Tahdot olla Raamatun sanalle uskolinen kuten minäkin, mutta uskon että ennen kuin kukaan mies rajoittaa naisten työtä, olisi hyvä huolehtia että itse tekee voimiensa ja kykyjensä mahdollisuuksien rajoissa kaiken minkä voi lähimmäisten hyväksi.
Pyydän vastausta tähän?
Ymmärran Sinua, mutta voit ymmärtää tavallani vasta kun ja jos osallistut itse työhön.
"olkaa TOISILLENNE ALAMAISET totellen Kristusta."
Ef ´5:21.
Ilman naisia ei työ edistyisi mihinkään juuri.
Koska he voivat pätevöityä korkeakouluissa pastorin ammattiin (pappisluokka lakkasi olemasta uuden liiton myötä)
Miehet ikävä kyllä ovat laiskempia yleensäkin evankeliumin työssä usein kuin naiset ovat tunnollisia puurtajia.
Siunausta, jarlau
En ole sanallakaan vastustamassa naisten evankeliumin työtä. Seurakunnassa kaikkiin muihin töihin nainen voi osallistua, mutta raamatun mukaan nainen ei voi olla opettaja. Jos olet kumoamassa tätä niin olet vastustamassa raamatun sanaa.
> Olen varma että Paavali ratkeaisi riemusta, jos ylösnousisi nyt jatkamaan evankeliumin työtä, kuullessan että naisetkin voivat nyt esteettä tehdä evankeliumin työtä. <
Jos paavali ylösnousisi jatkamaan työtään, niin olen varma että hän julistaisi ensimmäisenä saman sanoman, ettei naisen ole lupa opettaa. Paavali katsoisi ajan henkeä ja saarnaisi siitä. Avioeroista, naisten väärästä paikasta, alkoholinkäytöstä yms.
Hei ja kiitos
Kiitos paljon.
Minä olen eri mieltä kanssasi, mutta hienoa että tahdot seurata kaikessa Raamatun sanaa.
Niin minäkin tahdon tehdä.
OLen sitä mieltä ettei nainen voi tänään sanoa että "En voi auttaa Sinua, mene ja etsi käsiisi joku mies!" kun joku kyselee pelastuksesta ja Jeesuksesta.
Päasia että olet vilpitön.
Niin minäkin.
Jumalan siunausta, jarlau
Hei ja kiitos
OLen täsmälleen samaa mieltä kanssasi mitä tapahtuu uskonnollisessa elämässä.
On noita ongelmia.
Mukavaa että oma seurakntani on niistä vapaa, koska opetamme ja uskomme vain Raamattuun.
Naisetkin siellä opettavat Raamatun sanaa ja JUmalan lakia ja kansa seuraa. Ilm 14:12.
Adventtikirkossa emme koe noita luettelemiasi ongelmia lainkaan, koska alemme uskollisia Raamatun sanalle.
Ihmekös tuo kun miehet ja naiset kilvan opetavat Raamattua.
Arvostan vilpittömyyttä ja siinä meillä on sama mieli. Uskollisia ja vilpittömiä Raamatun opetukselle.
Siunausta, jarlau
Ps Katso mitä vastasin "Paavalin ylösnousemus"
Mitä vesitystä tuossa Skeban viestissä oli? Hänhän lateli siihen Raamatusta otteita.
Mutta koska yhtä lukuunottamatta kaikki koskivat "vaimoa", voinee tehdä sen johtopäätöksen että mikäli nainen haluaa tulla kohdelluksi ihmisolentona sinä missä mieskin, naisen ei kannata mennä naimisiin.
Jos ei ole vaimo, ei tarvitse vaivata päätänsä sillä mitä kaikkea vaimo ei saa tehdä tai hänen pitää tehdä. :D
> OLen sitä mieltä ettei nainen voi tänään sanoa että "En voi auttaa Sinua, mene ja etsi käsiisi joku mies!" kun joku kyselee pelastuksesta ja Jeesuksesta. <
Tämä ei liity mitenkään seurakunnan kokouksiin, sinnehän ohje, ettei nainen voi opettaa kuuluu.
Jos tekisin noin kun sanot ei minun sanani perustuisi raamattuun.
Sanoin että nainen saa palvella kaikissa muissa tehtävissä, mutta ei opettaa seurakunnan yhteisissä tilaisuuksissa. Ja niissä tehtävissä missä enkelit palvelee naisten kautta, naisten pitää peittää päänsä enkeleille merkkinä, että he ovat naisia. Koska kristuksessa ei ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä. Enkelit eivät erottele ilman merkkiä naista ja miestä. Ja silloin naisen palvelutehtävä tulisi muuten liian raskaaksi.
Huomaan että haluat opettaa raamatun sanan mukaan, ja siitä olen iloinen puolestasi. Uskon myös että Jumalan Pyhähenki kylvää ajatuksia sisällesi tämän keskustelun myötä. Tämä ei ole ainoa kohta missä tarvitaan ehdottomuutta, ja ilman sitä et voi saada Jumalan voimaa.
Paavalikin sanoi, teidän sanoistanne en välitä, mutta tulen ottamaan voimastanne selvää. Taivasten valtakunta ei ilmene sanoissa vaan Jumalan voimassa.
Jumala ei voi siunata väärää, ja niin kauan kun emme voi olla sanalle uskollisia, täytyy Hengen vielä puhdistaa meitä. Sen jälkeen jumala voi pukea meidät voimalla korkeudesta.
> Mitä vesitystä tuossa Skeban viestissä oli? Hänhän lateli siihen Raamatusta otteita. <
Sen alla oli Skepan selitys, ja sen perusteella se oli vesitystä.
Aivan niin.Selittelyjä tarvitsevat ihmiset jotka eivät halua tunnustaa Raamattua.
Selkeä teksti ei kaipaa selittelyjä ,mutta jos se teksti ei kelpaa ,niin on pakko sitten kiemurrella kuin käärme, jotta asiaa voisi lähestyä.
Selittelyt ovat siis selittelijöiden ominaisuus, koska totuus ei kelpaa sellaisena kun se on.
Liikenteessä ajaessa ylinopeutta 100 rajoituksella -> 180km/h.
Poliisi pysäyttää ja selittelyä riittää.
Selkeä rajoitus ei koskenut ajajaa vaan sitä pitää tulkita ja selitellä.
Onko ihmisessä siis silloin jotain vikaa kun ei halua ymmärtää selkeää tekstiä?
Lukea osaa, mutta ei haluaisi ymmärtää lukemaansa!?
Onneksi minussa ei ole paljoa sellaista ,olen kiitollinen siitä, vaikka ylinopeutta on tullutkin mentyä ikävillä seuraamuksilla.
Luetko tosiaankin Raamattua ,jossa tuosta asiata on hyvin selvästi mainittu?
Toivon silmiesi avautuvan totuudelle.
Valheet ja väärät valat eivät näet ole Jumalan mieleen.Jumalan tahto ilmenee Raamatussa.Kehoittaisin lukemaan, jos kerran asiassa on mielenkiintoa ja jos mielesi janoaa totuutta.
Toivon sinulle ymmärrystä lukuihisi, sillä asia keskustelumme osalta on hyvin selkeästi kirjoitettu Raamatussa.
En voi kuin ihmetellä miten yksi raamatun selkeimmistä paikoista saa ihmiset väittämään vastaan. Esimerkkisi: Liikenteessä ajaessa ylinopeutta 100 rajoituksella -> 180km/h. on yhtä helposti ymmärrettävä ja siihenkin riittää selittelijöitä. Tuskin silti liikenne poliisit ovat tässä joukossa.
Samoin voidaan jotenkin ymmärtää tavallista kansaa, jotka eivät ole lukeneet raamattua, mutta monet papit ja raamatun opettajat syyllistyvät tähän. Silloin ainakin minun ymmärrykseni niskoittelijoista loppuu. Jumalakin on luvannut tuomita toisten opettajat muita ankarammin.
On kiva nähdä että täällä on muitakin, jotka ymmärtävät lukemaansa.
Hei ja kiitos
Kyllä asia vaikea on kun ottaa huomioon molemmat kannat.
En iske nyrkkiä pöytään.
OLen kuitenkin ollut huomaavinanmi että Herran Hengessä ne naisetkin saarnaavat ja opettavat.
Pitäsin tätä Jumalan suostumuksena.
Kiitos ystävällisyydestäsi.
Kaikealla rakkaudella tässä mennään ja kunnioituksella ja ymmärryksellä kaikki mielipiteitä kohtaan.
Jumalan siunausta, jarlau
että enkelitkin pystyvät jostain erottamaan naiset miehistä. Huivista jos ei muusta. Ehdottaisin kuitenkin parempana burkhaa, erehdyksiä ei silloin satu varsinkin kun naimattomat naiset kai saavat kulkea ilman huivia? Lähi-idän tavat kunniaan!
tarvitse selitellä.Jos on kirjoitettu asiasta niin se on kirjoitettu.
Vaikea uskoa kirjoitettua tekstiä?
Hei ja kiitos.
Selvää on minulle ja kirkossani jossa naiset toimivat pastoreina, seurakunnan johtajina, saarnaajina ja opettajina.
Jumalan hengen voimassa.
Kun pääset uskossa eteenpäin ja toimit ensin itse lähetystyössä alat ymmärtämään evankeliumin työn viemisen tärkeyttä.
Aikaisemmin et voi ymmärtääkään.
Siunausta, jarlau
> Selvää on minulle ja kirkossani jossa naiset toimivat pastoreina, seurakunnan johtajina, saarnaajina ja opettajina.
Jumalan hengen voimassa. <
Mistä tiedät että on kysymys Jumalan hengestä. Maailmassa on monta henkeä, älkääkä jokaista henkeä uskoko. Jeesus sanoo se on minun opetuslapseni, joka kuulee minun sanani ja tekee sen mukaan. Sinä toimit suoraan häikäilemättömästi raamatun sanaa vastaan.
Paavali sanoo jos joku levittää toista evankeliumia, mitä olen teille julistanut. Niin olkoon hän kirottu.
Taisit muuten saada juuri paavalin kirouksen päällesi.
että minä jo ymmärrän ja sinä et ymmärräkään?
Kyllä selvä teksti on selvää minulle.Onko sinulle?
Raamattu näet selvittää aika yskioikoisesti asian jota ei tarvitse selitellä tai kierrellä,ainakaan sellaisen joka hyväksyy totuuden(vaikka se sattuisikin).
nimimerkki jarlau kannakaan mitään vastuuta muista ihmisistä.
Sokeudella on sellainenkin sivutuote että ei ymmärrä satuttavansa muita,kun itse väärin tekee.
Sitten saattaa olla ajatus sellanenkin että "tehdään joukolla niin ollaan kaikki samassa" jolloin kyse on myös totuudenpelosta ja ajatuksesta että joutuu ihan itse yksin selvittämään syntejään Tuomarin eteen.
Minä itse en ole kenenkään puolella tai vastaan,mutta Jumalaa en väheksy enkä hänen ilmoitustaan Raamattua.
Me ainakin olemme julistaneet Jumalan sanan mukaista jumalan sanaa Jarlaulle, ja Jumala on luvannut että ihmeet ja merkit seuraa julistettua Jumalan sanaa. Tulkoon nyt Jarlau tuntemaan sitten Jumalan voiman.
Joko hän eksyttää tahallaan uskovia tai hän tekee sen tietämättään.
Tässä on todellakin vaarana että joku vielä uskoo näitä Jarlaun selityksiä, eksyttäen monta Jumalan lasta.
Raamattu sanoo, älköön moni pyytäkö toisten opettajaksi, sillä opettajat tuomitaan muita ankarammin.
Rukoilen Jeesuksen nimessä Hänen pyhyyttään ylistäen, näytä vanhurskautesi tälle Jarlaulle ja anna tuntea hänen, sinun voimasi. Myös aikanaan maailma tulee tuntemaan sinun vanhurskautesi kun sinun tuomiosi alkavat. Todista itse että raamattu on sinun sanaasi ja koska tämä Jarlau julistaa sanomaansa Sinun nimessäsi, niin vetoamme Sinun omaan sanaasi, Sinun tuomiot alkavat sinun omasta huoneestasi. Tuntekoon tämä Jarlau että ihmeet ja merkit seuraavat Sinun sanaasi ja se mitä hän julistaa ei ole sinusta.
Hei ja kiitos
Olisi mukava tietää mitä tahdot ja tarkoitat?
Ja mikä on epäselvää?
Siunausta, jarlau
Hei ja kiitos
Paavalin opetusta opetetaan.
Älä kiroa ihmisiä. Ei ole Sinun vallassi?
Siunausta, jarlau
Hei ja kiitos.
Paavalia opetetaan ja ymmärretään Paavalia miksi hän joutui sen ajan yhteiskunnallisen järjestyksen vuoksi huolehtimaan siitä ettei hänen menettelynsä naisten suhteen aiheutaisi pahennusta.
Vähitellen hän laittoi naisia tehtäviin, vaikka alkuun joutui torjumaan. Room 16.
Älä kiroa ihmisiä. Ei ole Sinun valassasi ja Paavali ei kiroa ketään, vaan nukkuu odottamassa ylösnousemusta.
Eikä eläissään Paavalikaan kironnut ihmisiä.
Ihminen ollakseen yleensä ollenkaan kristitty huolehtii voimavarojensa mukaan evankeliumin työstä.
Mikä saa Sinut estämään evankeliumin työtä, ja mikä saa Sinut siitä keiltäytymään?
MItkähän mahtavat olla vaikuttisesi?
Ystävällisesti Siunausta, jarlau
> Älä kiroa ihmisiä. Ei ole Sinun valassasi ja Paavali ei kiroa ketään, vaan nukkuu odottamassa ylösnousemusta.
Eikä eläissään Paavalikaan kironnut ihmisiä. <
Gal 1 ja 8
8 Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Minulla ei ole mitään syytä tuomita sinua, mutta sana tuomitsee sinut. Koska taistelet selvästi kirjoitettua sanaa vastaan.
Hei ja kiitos
Minä en kiellä naisilta lähetystyötä ja siihen liittyvää opetusta. Tekisin Jumalan
tahtoa vastaan.
Paavali tanssisi onnesta ripaskaa jos saisi tehdä evankeliumin työtä tänään kun YHTEISKUNTA EI OLE RAJOITTAMASSA kuten Paavalin omana aikanaan.
Tästä on tässä asiassa kysymys.
Tämän kun ymmärrät. Ei ole syytä jatkaa
tätä keskustelua. En voi enempä sanoa mitä olen sanonut.
Enpä sitten ole ainoa kirottu, vaan 15 miljoonaa muutakin kanssani. Seurakunta ja kirkko joka kaikilta osiltaa täyttää lopun ajan Kristuksen seurakunnalle asetetut tuntomerkit.
Siunausat, jarlau
Tässä merktiyksessä kirosi.
TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT. LAPSETKIN KELPAAVAT PUHUMAAN JEESUKSESTA!
KYllä minä kokisin itseni syylliseksi jos kieltäisin naisilta evankeliumin työn.
Tekisin väärin.
Siunausta, jarlau
> KYllä minä kokisin itseni syylliseksi jos kieltäisin naisilta evankeliumin työn.
Tekisin väärin. <
Vääristät tahallasi sanoja, ketään ei ole kieltänyt naisilta evankeliumin työtä. Sinä et tunnu millään ymmärtävän että, opettaminen on vain pieni osa evankeliumin työtä. Tunnut halveksivan kaikkia muita seurakunnan tehtäviä, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin on opettaminenkin.
Minulla on noin 20 erilaista seurakunnan tehtävää.
halveksinkohan?
Tarkoitus pyhittä keinot evankeliumin työssä tässä tapauksessa.
Periaatteessa olen puritaani, ja tulkitsen raamattua sanatarkkaan.
Historia ei saa muuttaa sanomaa, mutta emme saisi työtä vietyä ilman naisopettajia.
Jos vanha malli toimisi eikä työ kärsisi, niin
mikä estäisi noudattaa käytäntöäsi, mutta käytännössä s eon mahdotonta.
Olemme kaikki yhtä Jeesuksessa Kristuksessa.
Siunausta, jarlau
että mistä puhutaan?
No, ehkä tämä keskustelu on hyvä rauhoittaa.Minä haluan vain ainoastaan katsoa totuutta silmiin.
Minusta sinä koet olevasi "sidottu" ,vaikka mainitsetkin viestissäsi että luet Jumalansanaa tarkasti(ja että hoidat n. 20 seurakuntatyötä).
Kuvailet samassa myös jonkinlaista "pakkotilannetta".
Pakko ei ole muuta kuin kuolla.Muuten kaikki ovat valintoja,ihmisen itsensä tekemiä käsitykseni mukaan.
Hassua minusta on seurata Raamattua ,kulkien kuitenkin tarkoituksella eritietä(käsitykseni mukaan sinä teet niin).Tiedän että mahdotonta on kulkea täydellisenä, mutta tahalliset valinnat Raamatunvastaisesti toteutettuna,on ihmisen omaa suuruutta jolla hän haluaisi kävellä Jumalan ylitse,aivan kuin itse paholainen.
Tänään yksi Raamatun mitätöinti ja selittely, huomenna seuraava.
Ymmärtänet mitä tarkoitan.
Oikea suunta olisi selkeä,jota ei tarvitse selitellä mitenkään koska ei Raamattu sitä selittele.Ihmisen ei varmaan tarvitse selitellä Jumalan ilmoitusta..vai tarviiko sinun mielestä?
minäkin seurailen sinua.Se on lohdullista ,kun huomaa ,ettei sokeus ole päässyt näkevien silmien esteeksi.
Tietenkin tarkoitan sokeaa ymmärrystä.
No, olen jo rauhoittunut liikenteessäkin ajaessani ja en muuten keksinyt selitystä itse.Sanoin vain että olen pahoillani ja toimin typerästi(aivan niinkuin se asia olikin).
Mukavaa kevään jatkoa sinulle ja lienee turha toivotella aurinkoisia päiviä ,kun tuntuu että sinulle ne paistaisivat sateellakin.
Kiitos kannustuksestasi, minusta on todella hienoa nähdä etten ole yksin.
Elia aikanaan valitti Jumalalle, onko hän ainoa joka on jäljellä. Jumala vastasi että Hän on jättänyt 6000 omaansa Israeliin, jotka ovat Hänelle uskollisia.
Olen usein huomannut että ne jotka ottavat raamatun ohjeet tosissaan, eivätkä selittele osaa vaikeista paikoista tyhjäksi. Ne ovat saaneet myös viisauden joka tulee selvästi monissa perusteluissa esille.
Siunausta sinulle.
Onpa tällä palstalla paljon juttuja tyhjästä. Jeesus oli oman aikansa vanki/kasvatti. Jos hän tänä päivänä tulisi maan päälle, hän varmasti tuomotsisi kaikenlaisen syrjinnän, myös sukupuolisyrjinnän. Oman järjen ja omantunnon käyttö ei ole kieletty. Pahoista teoista ihmiskuntaa ja läheisiä kohtaan meitä tuomitaan ja en voi millään uskoa että Jumalla olisi aikaa tarkkailla kaikenlaista pientä näpräilyä eri tekstilainauksien kanssa.
Hei ja kiitos
Jos Jeesus tulisi maan päälle Hän suhtautuisi yhtä rakastavasti synnintekijöihin kuin aikaisemminkin, mutta vihaisi yhtä paljon syntiä ja armahtaisi edelleenkin vain katuvat ja kääntyvät.
Hän edelleenkin opettaisi Isänsä käskyjä "Älä himoitse" "Älä tee huorin" "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" jne mitä lakiin kuuluu.
Lähimmäisrakkaueteen kuuluu myös varoittaa synnista jonka palkkana on kuolema. Room 6:23.
Siunausta, jarlau
Vanhassa testamentissa (moos.1.28) kehoitetaan ihmisiä olemaan hedelmällisiä ja täyttämään maan. Tämä maapallo on jo noin 400 vuotta ollut enemmän tai vähemmän ylitäytetty (ylikansoitettu) ja tähän ylikansoitukseen raamattu ei anna meille lupaa, mutta siitä huolimatta jotkut uskonnot ("uskovaiset") suhtatuvat kielteisesti ehkäisyvälineisiin ja perhesuunnitteluu. Jäävätkö he armahdusta vaille?.
Hei ja kiitos.
En näe että ehkäisyä mitenkään kielletään jumallallisella ohjeella Ramatussa.
Tällaista kieltoa ei löydy Raamatusta ja asia on siten ihmiskäsky jolla ei ole merkitystä ko. asiassa pelastuksen kannalta.
Siunausta, jarlau
Olen kanssasi samaa mieltä, mutta mistäkö on esim. Paavi saanut omat ehkäisyyn kielteiset kantansa, onko hän mahdollisesti harhaoppinut?
Hei ja kiitos
Kyllä paavin kirkosta aivan oma tarinansa on.
Paavin kirkko syntyi kun alkukristityt lankesivat pois uskostaan tekemällä myönnytyksiä maallisen vallan kanssa ja syntyi pakanuuden ja kristinuskon sekoitus.
Paavin kirkko opettaa olevansa ainoa oikea maailmassa.
Paavien historiasta voit saada oman käsityksen, onko kysymyksessä ihmisten käskyjä ja tekemiä oppeja, vai Raamatun opetusta?
Onko kysymys kristillisyydestä ollenkaan vai uskonnollisuudesta?
Puhdas kristinusko on Raamatun opetusta, mutta
ikävä kyllä olen havainnut kun olen kirkkojen oppeja tutkinut, miten ne julistavat Raamatun vastaisia tai ihmisen keksintöihin perustuvia oppejaan enemmän tai vähemmän useimmat.
Kuitenkin sanon että kaikissa krsitillisissä piireissä on VILPITTÖMIÄ Jeesuksen seuraajia.
Vilpittömiä he ovat siksi että he korottavat Kristusta sen valon ja ymärryksen mukaan heillä on, ja siksi vastaavat vain ymmärryksestään Jumalan edessä.
Eli pelastuvia ihmisiä on kaikissa kristillisissä piireissä yksilöinä.
Lue kirjoitukseni "Mikä on oikea uskonto"
Minä en lausu tuomioita yms.
Kristityn tehtävä on rakastaa ja kertoa mitä "kirjoitettu on."
Minun ymmärtääkseni kristinusko on vain ja yksin Raamatun opetusta.
Raamattu kyllä sanoo oman mielipiteensä ihmiskäskyjen seuraamisesta.
Maan lakeja kristitty kunnioittaa siihen saakka kun ne eivät ole Jumalan tahdon kanssa ristiriidassa.
Minä en ole kuitenkaan henkilökotaisesti niin jyrkkä vetämään harhaopin rajoja niin hanakasti kuin useat oppineet pienien asioiden ollessa kysymyksessä jotka eivät palastukseen vaikuta.
Ymmärrän tämän vilpittömyskysymyksen ja se on oman seurakuntayhteyteni opetus että opetamme Jumalan kansasta näin ja kuten tosi on.
Minä olen sitä onnellisempi mitä enemmän Jumalan kansaa on olemassa.
Olisin perin juri masentunut jos muiden piirien uskovat joutuisivat kadotukseen kaikki.
Itse olen valinnut seurakunnan mielestäni parhaiten Raamattua opettavan.
Jumalan kutsuu ihmisiä pois babylonista eli oppien sekamelskasta sinne missä on puhdas Raamatun opetus. (ILm 18:4)
Jeesuksen usko ja JUmalan käskyt. (ILm 14:12)
Tämän jakeen avulla löydät perille.
Siunausta, jarlau
Paavali opetti, että srk on Herran huone, totuuden pylväs ja perustus ja sen kuinka asiaintilan ja järjestyksen tulisi olla kaikkina aikoina odottaessamme Jeesuksen tulemusta. Tuo järjestys Raamatun ilmoituksen mukaan ei ole pikkuasia, se on Herran huoneen ajallinen perustus ja pylväs totuuteen. Nimimerkki Jarlaun selitykset näyttäytyvät tyypillisinä järjenpäätelminä jotka toimivat Jumala Sanan arvovaltaa syrjäyttäen. Tarvitaankin sopimusrukousta Jarlaun puolesta ettei hänen tarvitsisi toimia Paavalinkaan opetuksien vastaisesti sokeana sokeain taluttajana joka tiedostamattaan johtaa järjenpäätelmillään monia vilpittömiä etsijöitä harhaan. Nyt on todennäköisesti tultu aikaan, jolloin valitutkin eksyvät jopa Herran huoneessa ja joka kylmentää useiden rakkautta totuuteen.
Nimenomaan nainen on sopivampi papin virkaan, kuin mies. Nainen on luonteeltaan huomattavasti empaattisempi, kuin mies.
Kaiken lisäksi nainen osaa seurustella luontevasti kaikenlaisissa kahvikekkereissä, joista papin viran hoitaminen suurelta osin koostuu.