Keväästä sain päähäni idean kasvaa aikuiseksi ja ostaa elämäni ensimmäisen tuulipuvun. Ajatus tuntui oudolta vielä urheiluliikkeeseen astuessani, mutta sovitusringin alkaessa mieli muuttui. Puvut tuntuivat yksi toisensa jälkeen mukavilta päällä ja lopulta löytyi se oikea, jonka kanssa marssin kassalle.
Alkuun käytin pukua urheillessa ja ulkoillessa heikommassa säässä, mihin ajattelinkin sen toimivan. Vähitellen puku jäi päälle myös kaupassa käydessä ja töihin mentäessä. Lopulta aloin kokeilla tuulihousuja erilaisten paitojen ja huppareiden kanssa. Mielestäni yhdistelmät toimivat hyvin ja intouduin käyttämään housuja oikein urakalla.
Tähän kysymykseni liittyykin. Ulkona näkee paljon tuulitakkeja trikoiden tai farkkujen kanssa, mutta miksi ei tuulihousuja? Mielestäni tuulihousut voisivat korvata kollarit lökäreinä oikein hyvin. Kaapistani löytyy jo useammat tuulipöksyt ja nytkin ne ovat sisällä jalassa, tuntuvat ja näyttävät hyviltä.
N28
Mielipide tuulihousuista
8
1292
Vastaukset 8
- Anonyymi
Hyvä kun kasvoit aikuiseksi.
- Anonyymi
Eihän kaupoissa ole aikoihin myyty mitään tuulipuvun nimellä. Olet juuttunut 90-luvun Vaatehuoneen Simon mainoksiin. Hinta vain 99 mk!
- Anonyymi
Kyllä se urheiluliike ihan tuulipukuna ja euroja vastaan tuon kokonaisuuden myi. Täytynee varmaan reklamoida nimestä. Ei vaan, kutsuisin itsekin tätä ihan tuulipuvuksi ja Haltin valmistamaksi sellaiseksi.
- Anonyymi
Ostin Rukan tuulihousut kesällä ja sillä nimellä myytiin 😉 kai niitä markoilla museosta saa
- Anonyymi
Tuulihousut ovat kyllä mukavat!! Pitääpä kaivaa esiin
- Anonyymi
Täältä löytyy tuulihousut ja jalassa on nytkin☺️
- Anonyymi
sopii arkeen ja juhlaan
- Anonyymi
Ihan parhaat ja jotenkin jopa seksikkäät.
- Anonyymi
Ihan saatanan seksikkäät ja parhaimmat housut ikinä
- Anonyymi
Kyllä! Ovat oikeastikkin todella mukavat housut ja niissä on aina ns ”vapaa olo”. Ovat paljon mukavemmat jalassa entäkun vaikka kollegehousut ja näyttävätkin hyviltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400