Hjallis Harkimolla käy siivooja kerran viikossa!

https://www.seiska.fi/kotimaa/hjallis-harkimo-joutuu-keittamaan-joulupuuronsa-itse-tallaisen-lahjan-kansanedustaja-sai

Kansanedustaja Harkimo ei itse siivoa.

Harkimo edustaa Eduskunnassa rikkaita kansalaisia.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä sitten?
Ihan oikein, kun on hilloa ja samalla myös työllistää.

Äänestä
  • Jess, olen samaa mieltä. Minäkin palkkaisin siivoojan, jos rahani ei menisi turhempiin ostoihin. Mutta työllistän minäkin baarin tarjoilijoita ja Alkon myyjiä!

    Äänestä

Taas joku kateellinen vihervassurisuvakki keksi aloittaa järkevän ketjun jouluaattona.

Äänestä

Kateelliselle kommunisteille tiedoksi, että on tilannut uuden sähköautonkin. Tuskin sieltä halvimmasta päästä.
Mites nyt suu pannaan?

Äänestä
  • Tuskin myös kalleimmasta päästä?
    Herran ainoa aikaansaannos taitaa olla se onni ja tuuri että on saanut perintöä siitä läheltä Helsinkiä ja merenrannalta. Pistämättä tikkua ristiin on omaisuutensa arvo noussut yhden sukupolven aikana kymmenkertaisesti mutta miten ovat ns. bisneksensä menneet, Hartwal- areena jonka rahoitti ja potin korjasi pääosin ihan toinen liikemiessuku, Jokerit- seuran osto ja myyntikin ja se epäonnistunut rakennuskohde Sipoonranta jne.
    Eli kasa myttyyn menneitä bisneksiä jollaisiin ei ilman perintöä olisi milloinkaan ollut varaa...

    Äänestä

Ainut poliitikko joka on kysellyt oikean rokotteen perään Sputnikki. Munuaiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.seiska.fi/kotimaa/hjallis-harkimo-joutuu-keittamaan-joulupuuronsa-itse-tallaisen-lahjan-kansanedustaja-sai

Kansanedustaja Harkimo ei itse siivoa.

Harkimo edustaa Eduskunnassa rikkaita kansalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu