Saamelaisilla ja suomalaisilla yhteinen siperialaisperimä

Suomalaiset ja saamelaiset eroavat muista Euroopan kansoista itäisen siperialaisen perimän johdosta.

Muinais-DNA paljastaa: saamelaisissa ja suomalaisissa on samaa siperialaista perimää
Tuore tutkimus osoittaa, että Suomeen on virrannut runsaasti geeniperimää Siperiasta asti. Perimältään saamelaisten kaltaista väestöä on vielä rautakaudella asunut Suomessa huomattavasti nykyistä etelämpänä.

Ensimmäinen tutkimus Suomen muinaisten asukkaiden DNA:sta on julkaistu. Tulokset osoittavat, että Suomeen on virrannut runsaasti geeniperimää Siperiasta asti.

Siperialaista geeniainesta nähdään Kuolan niemimaan asukkaissa noin 4 000 vuoden takaa, ja myöhemmin sitä on levinnyt myös Suomeen. Tutkimus vahvistaa lisäksi, että geneettisesti saamelaisten kaltaista väestöä on vielä rautakaudella asunut Suomessa huomattavasti nykyistä etelämpänä.

Tutkimuksessa vertaillut geneettiset näytteet ovat peräisin ihmisluista: 3 500 vuotta vanhasta hautapaikasta Kuolan niemimaalta ja 1 500 vuotta vanhasta Etelä-Pohjanmaalta löydetystä Levänluhdan vesikalmistosta. Kaikista näytteistä löytyy samaa siperialaista perimää.

Siperialainen alkuperä näkyy nykyäänkin
Muinais-DNA:ta on verrattu myös nykyväestöihin. Saamelaisissa, suomalaisissa ja muissa uralilaisen kieliperheen väestöissä siperialainen alkuperä on yhä näkyvissä.

– Se on tosin sekoittunut muuhun eurooppalaiseen perimään. Tämän päivän saamelaiset edustavat siperialaista perimää vahvemmin kuin yksikään toinen väestö Euroopassa. Kaikista nykyisistä kansoista muinaista siperialaista perimää on eniten Pohjois-Siperiassa elävillä Nganasan-väestön edustajilla, sanoo SUGRIGE-hankkeen johtaja Päivi Onkamo Helsingin ja Turun yliopistoista.

Tulosten perusteella voidaan olettaa, että muinaisen Siperian väestön ja Suomessa eläneiden pronssi- ja rautakautisten yhteisöjen elintavoilla, kielillä ja kulttuurilla on saattanut pitkästä välimatkasta huolimatta olla runsaasti tekemistä toistensa kanssa. Osa väestöstä on voinut liikkua laajalti kauppaa käyden ja vaihdellen asutuksiaan vuodenaikojen mukaan.

Levänluhdan kalmistoon haudatut muistuttavat eniten saamelaisia
Tutkimuksessa pystyttiin selvittämään koko perimä eli genomi yhdentoista ihmisyksilön luista. Kuolan niemimaalta saatiin kuuden henkilön luut 3 500 vuotta vanhasta hautauksesta ja kahden henkilön luut 1700–1800-luvun hautapaikasta. Levänluhdan kalmistosta Etelä-Pohjanmaalta koko genomin selvittäminen onnistui kolmesta henkilöstä.

Levänluhdan kalmisto on yksi Suomen vanhimmista kalmistoista, joissa ihmisluita on säilynyt. Vainajat haudattiin paikalla sijainneeseen lampeen, mikä selittää luiden hyvän säilymisen.
Tutkimus osoittaa levänluhtalaisten olleen läheisempää sukua tämän päivän saamelaisille kuin suomalaisille.

– Geneettisesti saamelaistyyppinen väestö on siis asuttanut aikoinaan eteläisempää Suomea kuin nykyväestöjen asutuksesta voisi päätellä, tutkija Kerttu Majander Helsingin yliopistosta ja saksalaisesta Max Planck -instituutista kertoo.

– Levänluhdan alueen paikkojen nimistössä on myöskin vastikään julkaistussa tutkimuksessa havaittu saamelaisia vaikutteita, täydentää Levänluhta-projektin johtaja Anna Wessman Helsingin yliopistosta.
12323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Missä tuohon tutkimukseen voisi tutustua ?

Äänestä

Jostakin nykyisen kiinan alueelta varmaan etelästä lähtenyt ja siirtynyt vähän länteen päin.

Pohjois amerikan alkuperäisasukkaatkin peräisin samoilta alueilta. Suomeen tultu pikku hiljaa sieltä päin.

Vanhimmilla ensimmäisillä suomalais ugrilaisilla on varmasti ollut samanlaista aasialaista ulkonäköä. Joita on vielä joillakin heimoilla venäjällä.

Äänestä
  • Itä-aasialainen rotu eli jota joskus sanottiin 'mongoleiksi' on kehittynyt jossain kylmällä alueella. Tämän todistaa soputuminen kylmään ilmanalaan mm. Silmän 'mongolipoimu' ja ihon rakenne. Nämä kylmässä fiksuksi jalostuneet ihmiset syrjäyttivät ja sekoittuivat alkuperäisten ihmisten kanssa aina Indonesiaa myöten. Tämän rodun ihmisten leviämisen suunta oli siis pohjoisesta etelään, ei päinvastoin.
    Hieman ihmisten ulkoisten rotuominaisuuksien periytyvyydestä.
    Vaalea iho, vaaleat/punaiset hiukset, siniset/harmmat/vihreät silmät ovat väistyviä
    Rotuominaisuuksia.
    Pienikin määrä ruskeasilmäisiä ja tummahiuksisia ihmisiä jättää voimakkaan ja periytyvän jäljen populaatioon.
    1930- luvulla tehtyjen tutkimusten mukaan suomalaisissa ja virolaisissa oli vähiten ruskeasilmäisiä ja tummahiuksisia ihmisiä kaikista Maailman ihmidistä.. Tutkimukset tehtiin varusmiehille.
    Jos siis suomalaisissa olisi 'Siperialaista perimää' , tämä näkyisi varmasti suomalaisten ulkomuodossa
    Vaalea ja sinisilmäinen ihmisrotu on todennäköisesti syntynyt Keski-aasiassa jääkauden aikana.
    Suomalaisilla ja Siperian kansat todella ovat kaukaista sukua keskenään. On kuitenkin ajatusvirhe olettaa että geenivirta on kulkenut pääsääntöisesti kivikaudella idästä länteen.
    Se on kulkenut lännestä itään.
    Vaaleat ihmiset (suomalais-ugrilaisten esi-vanhemmat) ovat sekoittuneet protomongolien kanssa Siperiassa ja heidän jälkeläistensä ulkomuoto on itä-aasialainen.
    Saamelaiset ovat eri asia. He eivät muodosta yhtenäistä geeniklusteria, vaan ovat monien eri väestökerrostumien yhteensulautuma joka vaihtoi kielensä saamenkieliin rautakauden alussa. Alunperin saamenkieliset olivat Sisä-suomen ja Karjan asukkaita jotka alistivat Lapin ja Skandinavian väestön vero-orjikseen. Myöhemmin nämä oikeat 'saamelaiset' vaihtoivat kielensä itämerensuomeen ja heidän jälkeläisiään ovat savolaiset ja karjalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itä-aasialainen rotu eli jota joskus sanottiin 'mongoleiksi' on kehittynyt jossain kylmällä alueella. Tämän todistaa soputuminen kylmään ilmanalaan mm. Silmän 'mongolipoimu' ja ihon rakenne. Nämä kylmässä fiksuksi jalostuneet ihmiset syrjäyttivät ja sekoittuivat alkuperäisten ihmisten kanssa aina Indonesiaa myöten. Tämän rodun ihmisten leviämisen suunta oli siis pohjoisesta etelään, ei päinvastoin.
    Hieman ihmisten ulkoisten rotuominaisuuksien periytyvyydestä.
    Vaalea iho, vaaleat/punaiset hiukset, siniset/harmmat/vihreät silmät ovat väistyviä
    Rotuominaisuuksia.
    Pienikin määrä ruskeasilmäisiä ja tummahiuksisia ihmisiä jättää voimakkaan ja periytyvän jäljen populaatioon.
    1930- luvulla tehtyjen tutkimusten mukaan suomalaisissa ja virolaisissa oli vähiten ruskeasilmäisiä ja tummahiuksisia ihmisiä kaikista Maailman ihmidistä.. Tutkimukset tehtiin varusmiehille.
    Jos siis suomalaisissa olisi 'Siperialaista perimää' , tämä näkyisi varmasti suomalaisten ulkomuodossa
    Vaalea ja sinisilmäinen ihmisrotu on todennäköisesti syntynyt Keski-aasiassa jääkauden aikana.
    Suomalaisilla ja Siperian kansat todella ovat kaukaista sukua keskenään. On kuitenkin ajatusvirhe olettaa että geenivirta on kulkenut pääsääntöisesti kivikaudella idästä länteen.
    Se on kulkenut lännestä itään.
    Vaaleat ihmiset (suomalais-ugrilaisten esi-vanhemmat) ovat sekoittuneet protomongolien kanssa Siperiassa ja heidän jälkeläistensä ulkomuoto on itä-aasialainen.
    Saamelaiset ovat eri asia. He eivät muodosta yhtenäistä geeniklusteria, vaan ovat monien eri väestökerrostumien yhteensulautuma joka vaihtoi kielensä saamenkieliin rautakauden alussa. Alunperin saamenkieliset olivat Sisä-suomen ja Karjan asukkaita jotka alistivat Lapin ja Skandinavian väestön vero-orjikseen. Myöhemmin nämä oikeat 'saamelaiset' vaihtoivat kielensä itämerensuomeen ja heidän jälkeläisiään ovat savolaiset ja karjalaiset.

    Kummallista että trooppisissa Kiinan eteläosissa kiinalaisilla on samanlainen poimu. Oliskohan niin vain kylmään ilmastooon? Vai olisiko enempi kirahvinkaulateoria tämä?

    Äänestä

Ainakin uralilaiset samojedit ovat melkoisesti mongolien näköisiä. Ehkä mongolikansoja on aikojen saatossa vaeltanut pohjoista kohden sekottuen esivanhempiimme.

Äänestä

Kyseiset+tutkimukset+Leväluhdasta+ym.+eivät+tue+mitään+siperialinjaa.Nämä+mitokondriosta+tehdyt+testit+kertovat+vain+äiti+eli+nais+linjoista.Kyseisistä+ehkä+5+stä+henkilöstä+muistaakseni+3+oli+U5B1B1+linjaa,+joka+on+täysin+yleinen+koillis-euroopassa,+eikä+todista+saamelaisuutta.+Eikä+todellakaan+Siperialaisuutta!Meillä+ei+ole+yhtäkään+laajaa+tutkimusta+muinais-suomen+miesten+geenilinjoista+julkaistu.Siitä+huolimatta+DNAy+tutkimuksissa+suomen+miehistä+60+%+on+todellakin+pohjois-Kiinasta+(N+haplogroup)+,+mutta+ei+siperiasta+eikä+mongolliasta(O+ja+C,+haploryhmiä).Eli+naislinjat+ovat+suomessa+yleisiä+skandi-+ja+koillis-+euroopan+linjoja+ja+miesten+haplotyhmistä+40+%+myös.Tämä+itäsiperia+yhteys+on+jo+10000+vuotta+vanha.+Länsi-+Ural+on+tarkempi+sukualue+ja+sinne+on+myöhemmin+levinnyt+mongoli+ja+tataari+geenejä.

Äänestä

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret

"Me pohjoiseurooppalaiset jakaudumme kaikki oikeastaan kahteen porukkaan”, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta.
Kun viime jääkausi oli laajimmillaan, nämä kaksi porukkaa olivat asettuneet Etelä-Euroopan lämpimiin taskuihin, niin sanottuihin refugioihin, joissa olot olivat siedettävät. Yksi tällainen tasku sijaitsi suunnilleen nykyisten Ranskan ja Espanjan rajamailla ja toinen Ukrainan alueella."

"Saamelaiset ovat geneettisesti ja fyysisiltä piirteiltään vielä omaleimaisempia kuin suomalaiset, minkä vuoksi heidän on aikaisemmin ajateltu tulleen jostakin Euroopan ulkopuolelta.
Nykytiedon valossa baskit jäivät paikoilleen Espanjan ja Ranskan raja-alueille, mutta saamelaiset jatkoivat matkaa ja päätyivät pohjoiseen”, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta."

Äänestä

Suomalaisten sukulaiskansa mongoolit valloitti suurimman osan Euraasiaa lyhyessä ajassa.

Äänestä
  • Ovat sukua meille siinä kuin baskitkin. Ja Australian aboriginaalit.

    Äänestä

Siperialaista geeniainesta nähdään Kuolan niemimaan asukkaissa noin 4 000 vuoden takaa, ja myöhemmin sitä on levinnyt myös Suomeen.

Samojedeja tiedetään asuneen Kuolan niemimaan itäpäässä, samoilla alueilla missä aikanaan ovat asuneet Turjan saamelaiset. Ehkä samojedeja on asunut lännempänä ja etelämpänä myöskin. Löytyyhän Itä-Suomesta Jamalinjoki ja Niittyjamali kuten Jamalin kyläkin. Samojedeilla on tunnetusti aika paljon itäistä geeniperimää.

Kyllä saamelaisia on täytynyt asua etelässäkin sillä miten muuten eteläisen Suomen saamelaisperäiset paikannimet voitaisiin selittää.

Äänestä

Kahdestoista lenkki

Kahdestoista hiihtolenkki on hikoiltu. -No okei, .. se on vähän. Mutta en asukkaan Lapin palsasuolla, enkä tuntureilla. Käyn mielelläni sielläkin, jos etelän rantalomiltani ehdin. Kuuntelin samalla kännykästä netin kautta monia Radiaattori -jaksoja tähtitieteen, fysiikan ja matematiikan ”tanssista” ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden kehittymisessä ja mentaalisten intuitiivisten arvoverkkojen muotoutumisissa.

Ranskan Guayanasta ESA:n lähetetty uusi peilikaukoputki kertoo ja avaa uusia näkymiä myös uusiin kohteisiin. On upeaa nähdä kauas ja tarkasti. Copernikuksen tieteen vuoksi väärin tuomituksi kohtalo tuskin toistuu siiryttäessä aurinkokeskeisestä maailmankuvatsa linnunratakeskeiseen maailmankuvaan magnetareineen ja mustine aukkoineen. Se avaa näkymiä kauemmaksi myös menneisyyteen, kuten tiedämme. Mitkä kaikki uudetkin menneisyyden avaruudelliset tapahtumat lähestyvät valon nopeudella tietoisuuteemme, kun tiedemiehet ja tiedenaiset ovat ponnistelleet ahkerasti ja onnistuneesti. Entä menneisyydessä tapahtuneet mm. gammapurkaukset. Lukemattomista uusista oivalluksista puhumattakaan.
--HURAA!

Samaan aikaan tiedemiehet tarkkailevat yhä pienempien kvanttifysikaalisten ominaisuuksien ja syy-seuraus suhteiden selvittelyn kimpussa. Ja tuloksia syntyy. On mielenkiintoista elää ajassa jossa tiedot myös popularisoidaan laajempien ihmisjoukkojen tiedostettaviksi ja opittaviksi.
-Arvioitaviksikin.

Monet väittävät kuitenkin, että kaikki suuret keksinnöt tehtiin jo jopa yli sata vuotta sitten. Se pitääkin osittain paikkansa. Alkuaineiden ja luonnonvakioiden tai vaikkapa ns. jaksollisen järjestelmän suhteen. Huraa myös siitä, että suomalainen Af Hällström löysi yhden alkuaineen. Matemaattiset järjestelmätkin ovat jo perustaltaan vanhoja. Samoin esim. moottoritekniikat ja mekaniikat. Mitä uutta voimme siis nähdä ja oivaltaa, keksiä ja innovoida?

Tilanne ja kysymys on kutakuinkin samanlainen, kuin kysyisi, miten loton uusimman voittonumeroyhdistelmän voisi keksiä, sillä numerothan ovat jo kaikki vanhoja tuttuja. Uusia keksintöjä ja innovaatioita tuleekin nykyään todella, näyttää, kiihtyvään tahtiin. Vanha sanonta: ”Ei mitään uutta auringon alla”, tuntuukin nyt vaativan, ollakseen totta myös perusteluja väitteelle entistä enemmän. Tekoälyn ja nanoteknologian mahdollisuudet jännittävät. Kehittyykö ”Pandoran lipas” Ihmiskuntaa harhaan johtavaksi ja tuhoavaksi voimaksi. -Viitteitä siihen on jo olemassa.

Mutta mitä tulemme näkemään, kokemaan ja oivaltamaan mm. uuden peilikaukoputken kautta ja kaukana avaruudessa ja yhä kehittyneempien pyyhkäisyelektronimikroskooppien ja tietoteknisen teholaskennan sekä kokeellisten ajatuksellisten mallintamisten (Einsteinin tapaan) kautta tulevaisuudessa!? Kollektiivisen tietoisuuden olemus ja sen kehittymisen kysymykset ovat näissä katsannoissa myös kiehtovia kysymyksiä. Generalisti ja spesialisti, kumpaakin tarvitaan nyt entistäkin enemmän soveltamaan käytäntöön monia hyödyllisiä keksintöjä tai innovaatioita. Myös luonnon ja kulttuurin monimuotoisuuden säilyttäminen edellyttää tietojen ja tietoisuuden lisääntymistä. Se voi osoittautua elämän säilymisen kannalta maapallolla välttämättömäksi kyvyksi, -piankin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaiset ja saamelaiset eroavat muista Euroopan kansoista itäisen siperialaisen perimän johdosta.

Muinais-DNA paljastaa: saamelaisissa ja suomalaisissa on samaa siperialaista perimää
Tuore tutkimus osoittaa, että Suomeen on virrannut runsaasti geeniperimää Siperiasta asti. Perimältään saamelaisten kaltaista väestöä on vielä rautakaudella asunut Suomessa huomattavasti nykyistä etelämpänä.

Ensimmäinen tutkimus Suomen muinaisten asukkaiden DNA:sta on julkaistu. Tulokset osoittavat, että Suomeen on virrannut runsaasti geeniperimää Siperiasta asti.

Siperialaista geeniainesta nähdään Kuolan niemimaan asukkaissa noin 4 000 vuoden takaa, ja myöhemmin sitä on levinnyt myös Suomeen. Tutkimus vahvistaa lisäksi, että geneettisesti saamelaisten kaltaista väestöä on vielä rautakaudella asunut Suomessa huomattavasti nykyistä etelämpänä.

Tutkimuksessa vertaillut geneettiset näytteet ovat peräisin ihmisluista: 3 500 vuotta vanhasta hautapaikasta Kuolan niemimaalta ja 1 500 vuotta vanhasta Etelä-Pohjanmaalta löydetystä Levänluhdan vesikalmistosta. Kaikista näytteistä löytyy samaa siperialaista perimää.

Siperialainen alkuperä näkyy nykyäänkin
Muinais-DNA:ta on verrattu myös nykyväestöihin. Saamelaisissa, suomalaisissa ja muissa uralilaisen kieliperheen väestöissä siperialainen alkuperä on yhä näkyvissä.

– Se on tosin sekoittunut muuhun eurooppalaiseen perimään. Tämän päivän saamelaiset edustavat siperialaista perimää vahvemmin kuin yksikään toinen väestö Euroopassa. Kaikista nykyisistä kansoista muinaista siperialaista perimää on eniten Pohjois-Siperiassa elävillä Nganasan-väestön edustajilla, sanoo SUGRIGE-hankkeen johtaja Päivi Onkamo Helsingin ja Turun yliopistoista.

Tulosten perusteella voidaan olettaa, että muinaisen Siperian väestön ja Suomessa eläneiden pronssi- ja rautakautisten yhteisöjen elintavoilla, kielillä ja kulttuurilla on saattanut pitkästä välimatkasta huolimatta olla runsaasti tekemistä toistensa kanssa. Osa väestöstä on voinut liikkua laajalti kauppaa käyden ja vaihdellen asutuksiaan vuodenaikojen mukaan.

Levänluhdan kalmistoon haudatut muistuttavat eniten saamelaisia
Tutkimuksessa pystyttiin selvittämään koko perimä eli genomi yhdentoista ihmisyksilön luista. Kuolan niemimaalta saatiin kuuden henkilön luut 3 500 vuotta vanhasta hautauksesta ja kahden henkilön luut 1700–1800-luvun hautapaikasta. Levänluhdan kalmistosta Etelä-Pohjanmaalta koko genomin selvittäminen onnistui kolmesta henkilöstä.

Levänluhdan kalmisto on yksi Suomen vanhimmista kalmistoista, joissa ihmisluita on säilynyt. Vainajat haudattiin paikalla sijainneeseen lampeen, mikä selittää luiden hyvän säilymisen.
Tutkimus osoittaa levänluhtalaisten olleen läheisempää sukua tämän päivän saamelaisille kuin suomalaisille.

– Geneettisesti saamelaistyyppinen väestö on siis asuttanut aikoinaan eteläisempää Suomea kuin nykyväestöjen asutuksesta voisi päätellä, tutkija Kerttu Majander Helsingin yliopistosta ja saksalaisesta Max Planck -instituutista kertoo.

– Levänluhdan alueen paikkojen nimistössä on myöskin vastikään julkaistussa tutkimuksessa havaittu saamelaisia vaikutteita, täydentää Levänluhta-projektin johtaja Anna Wessman Helsingin yliopistosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu