Hei! Mietityttää kumppanin käytös. Ollaan seurusteltu vasta vuosi. Ensinnäkin, hän ei osaa pyytää anteeksi. Vika on aina minussa. Ei näe itsessään mitään vikaa tai virheitä. Hän ei osaa ollenkaan puhua tunteistaan ja kun yritän jutella suhteestamme, hän on aina samaa mieltä. Emme siis juurikaan kommunikoi.
Hän jäi kiinni siitä, että oli viestitellyt useamman kuukauden naispuoliselle työkaverilleen, mutta ei ollut ikinä kertonut hänelle, että seurustelee. Tämä työkaveri on siis kiinnostunut hänestä ja luuli, että heillä on jotain meneillään. Mutta enhän minä saa suuttua, olen kuulemma vain liian mustasukkainen.
Panostan suhteeseen paljon enemmän kuin hän ja välillä tuntuu, että olen hänelle kuin äiti, sillä hän ei osaa tehdä edes ruokaa tai siivota. Hän myös usein häpeää minua julkisilla paikoilla, eikä uskalla esimerkiksi puhua myyjille kaupassa. Minä taas saatan höpötellä tuntemattomien kanssa ja tätä hän häpeää.
Kumppanillani on paljon lapsuuden traumoja, kasvanut alkoholistiäidin kanssa, joka usein hylkäsi hänet.
Voiko lapsuuden traumat vaikuttaa nykyhetkeen? Hän ei halua mitään apua, eikä näe, että hänessä olisi mitään vikana.
Hän jäi kiinni siitä, että oli viestitellyt useamman kuukauden naispuoliselle työkaverilleen, mutta ei ollut ikinä kertonut hänelle, että seurustelee. Tämä työkaveri on siis kiinnostunut hänestä ja luuli, että heillä on jotain meneillään. Mutta enhän minä saa suuttua, olen kuulemma vain liian mustasukkainen.
Panostan suhteeseen paljon enemmän kuin hän ja välillä tuntuu, että olen hänelle kuin äiti, sillä hän ei osaa tehdä edes ruokaa tai siivota. Hän myös usein häpeää minua julkisilla paikoilla, eikä uskalla esimerkiksi puhua myyjille kaupassa. Minä taas saatan höpötellä tuntemattomien kanssa ja tätä hän häpeää.
Kumppanillani on paljon lapsuuden traumoja, kasvanut alkoholistiäidin kanssa, joka usein hylkäsi hänet.
Voiko lapsuuden traumat vaikuttaa nykyhetkeen? Hän ei halua mitään apua, eikä näe, että hänessä olisi mitään vikana.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Voiko+lapsuuden+traumat+vaikuttaa+nykyhetkeen?+Hän+ei+halua+mitään+apua,+eikä+näe,+että+hänessä+olisi+mitään+vikana."
Kiitos vastauksesta. Luulen myös, että hänellä on paksu suojakuori ja ei aio päästää minua lähelleen. Eikä hän tule ammattiapua hakemaan, koska eihän hänessä ole mitään vikaa. Taitaa olla parempi jatkaa matkaa erillään.
No ihminen keskimäärin ei suostu muutokseen ennen kuin sattuu riittävän paljon. Silloin voi muutos käynnistyä, mutta ennalta ei toki tiedä, miten ihminen lopulta muuttuu.
Voit toki kokeilla avata hänelle oman näkökulmasi asiasta rautalangasta vääntäen, faktoilla joita ei voi kiistää, ehkä mieluiten kirjeenä ja katsoa mitä sen myötä seuraa, ennen kuin eroatte. Ja jos eroatte, hänelle jää tuo kirjeesi ja ehkä se on tallessa vielä sitten jos muutos alkaa.
Kunhan muistat suojella itseäsi, ei ole tarpeen kärsiä toisen puolesta ellei se ole vastavuoroinen lupaus...
Mä kokeilin kirjoittaa hänelle kirjeen, johon avasin tosi paljon mun ajatuksia. Hän vaan ei yhtään ymmärtänyt ja keksi taas jostain yhden syyn lisää, joka on minun syytäni. En usko, että mikään mitä sanon tai teen, saa häntä tajuamaan mitään.
Aaaa, no se siitä sitten. Olet luultavasti täysin oikeassa, hän ei sinua enää osaa kuunnella niin, että se voisi olla hedelmällistä. Sitä valitettavasti sattuu, paremmistakin lähtökohdista.
Jep! Luulen jotenkin, ettei kukaan nainen voi häntä pelastaa. Kirjotit fiksusti, että hän on koteloinut itsensä suojakuoren sisään. Miten sieltä pääsee pois? Jos ei itse edes näe sitä?
Oon siis yrittänyt ymmärtää ja olla läsnä jne, mutta ei hän vaan koskaan oo päästänyt mua lähelleen. Siis henkisesti.
Anteeksi kyselen hirveesti, mutta vaikutat fiksulta! Mä siis luulen, että kun me erotaan, ni hän saattaa siirtyä tähän työkaveriinsa. Eikö ne samat ongelmat kuitenkin ole olemassa, vaikka hän olisikin jonkun toisen kanssa?
Hän aikalailla on syyttänyt mua ihan meidän kaikista ongelmista ja oon miettinyt mun omia vikoja ja ja virheitä ja onhan niitä paljon, mutta mä ainakin osaan pyytää anteeksi ja ottaa opikseni. Hän taas ei koskaan ole pyytänyt anteeksi mistään.
Kuoresta tullaan ulos eli muutos voi alkaa, kun sattuu riittävästi. Ihminen on sellanen, että todellinen muutos tapahtuu vasta, kun siihen muodostuu pakko. Ja yleensä pakko on yhtä kuin että sattuu henkisesti liian paljon, mutta vain juuri niin kovin, että sen pystyy vielä itse käsittelemään. Tosirakkauden menettäminen voisi olla yksi hyvä kivun lähde, esimerkiksi. Ja siksikin hiukan viittasin siihen, että vaikka joutuisit nyt luopumaan tuosta suhteesta, niin tekisist sen tavoilla, jotka eivät sulje ovia pysyvästi takanaan, kun ikinä ei tiedä miten asiat ovat viiden vuoden päästä.
Pääosin ne ongelmat siirtyy mukana, nimenomaan niiltä osin kuin mitä kumppanisi itse aiheuttaa/tuottaa. Osa toki on puhtaasti henkilökemiasta johtuvia juttuja, mutta aika suuri osa on henkilöstä johtuvia ja ne seuraavat mukana, suhteesta toiseen, kolmanteen, jne. Ne on samalla ne jutut, jotka ihminen itse huomaa aikanaan ja jotka alkavat sattua, etenkin jos suhde toisensa perään päättyy ja ne nimenomaiset asiat ovat olleet erossa tapetilla. Ja kun se kipu kasvaa riittävän isoksi, alkaa muutos.
Kiitos :) Vähän vaikea uskoa, että mä oon hänen tosirakkaus, mutta ehkä joku toinen tulevaisuudessa on. En mä mitään pahaa hänelle halua, toivottavasti hän joskus tajuaa hakea apua.
Mistä sitten johtuu, ettei ihminen näe itsessään tai käytöksessään mitään vikaa? Ja syyttää aina vain muita?
Ihan totta puhut. Tällä mun kumppanilla on useampia exiä, enemmän kuin mulla ja oon siis häntä vanhempi. Oon välillä miettinyt, että mistä se johtuu. Luulen, että hän vaan siirtyy suhteesta toiseen ja etsii jotain, mitä ei ole olemassa.
Eipä mitiä :)
Et ehkä olekaan, et luultavasti ainakaan nyt, mutta viiden vuoden päästä... No aika näyttää.
"Mistä sitten johtuu, ettei ihminen näe itsessään tai käytöksessään mitään vikaa? Ja syyttää aina vain muita?"
Tää on vähän hankala, mutta pääosin tuo johtuu siitä, että itsetunto on niin huono, että henkilö ei varsinaisesti kestä mitään henkilökohtaista kolhua kärsimättä siitä poikkeusellisen paljon. Siksi omassa toiminnassa ei ole vikaa, vaan aina muissa, jolloin oman itsetunnon kolhujen osalta ei tarvitse olla huolissaan, kun syy voidaan aina kääntää muiden tekemisiin, sanomisiin jne.
Mutta sama kuoreen suojautuminen tuossa on kyseessä, sama kuorikin tarkalleen ottaen. Kyseinen henkilö kyllä elää aika ahtaalla, jos tilanne on noin raskas...
Olet luultavasti oikeassa. Hän ei ehkä kestä kohdata omia asioitaan ja siksi hänelle on helpompaa vain vaihtaa kumppania. Sillä tavoin voi aina kehittää tarinan, jossa syy suhteen epäonnistumiseen oli siinä toisessa, ei itsessä, eikä ikinä tarvitse kohdata omia asioitaan.
Mä luulin, et mulla on huono itsetunto. Osaan kyllä ottaa kritiikkiä vastaan, enkä suutu siitä. Ja yritän, etten toistaisi samoka virheitä uudestaan. Kai se on merkki kypsyydestä, toivottavasti.
Siis on tilanne noin raskas. Esimerkiksi oltiin sovittu, että nähdään ennen iltaa. Hänellä kuitenkin kesti ja kesti ja mä vähän suutahdin siitä, hänellä tuli migreeni ja tämä oli siis mun syytä, se migreeni siis. Vaikka hän oli varmaan viisi tuntia myöhässä. Ei mitään pahoitteluja tullut. Ei ikinä mistään. Aina minussa on jotain vikaa.
Luulen, että se on just näin! No, en yritä enää pelastaa ja parantaa häntä. Toivottavasti hän joskus ymmärtää, että minä ainakin yritin.
Melko nuoria kumpainenkin? Kyllä ne vastakohdat vetävät puoleensa oman aikansa mutta jossain vaiheessa iskee väsymys noita piirteitä kohtaan mitkä aluksi viehättivät, etenkin jos kumppani ei ole ns. virheistään oppivaa sorttia. Kyllä ne lapsuuden jutut raapii pitkään , vaan niistä on kasvettava ohitse. Kyllä se on tämä päivä missä on elettävä ja tulevaisuus mielessä, muuten kierretään samaa tahkoa ja rataa loppuun asti.
Hän on 24, minä olen 26. Eikä hän meidän suhteen aikana ole ottanut opikseen yhdestäkään virheestä.
Sanasi suljen sydämeeni
Uskon , luotan rakkauteeni
Iloa etsin arjestasi
Suoritan elämääni
En odota lupauksiasi
Tapahtuu
Mitä tapahtuu
Niin pitääkin
Itsestäni tuntuisi tuollainen käytös että ei ole tosissaan kanssasi. Esimerkiksi miksi ei Kero työkaverille että on suhteessa. No koska haluaa pitää kaikki kortit pöydällä niin sanotun. Eikä suhteeseen kuulu toisen häpeäminen el e silloin rakkautta ole.
Tai ei luota nykyisen suhteen kestoon? Siksi miettii muitakin vaihtoehtoja? Onko työkaverissa kuinka mielisiä piirteitä hänelle? Tuntuuko hän sopivammalta hänen elämän kumppaniksi?