Loppuvuoden kirkostaeroamisryntäys alkoi

https://eroakirkosta.fi -palvelua on käytetty tänään yli 700 kertaa.

Eroja on nyt muutaman tunnin tullut enemmän kuin yksi minuutissa. Pidän itse tätä ennustettavuusrajana, nyt ei siis enää ole riittävästi aiempaa aineistoa josta arvioida mikä tule olemaan erojen kokonaismäärä.

Kaikkiaan viimeisten päivien erot voivat olla esimerkiksi 5 % koko vuoden tuloksesta, eli vaikka eivät ratkaiseva niin kuitenkin merkittävä tekijä. Tästä syystä myöskään vielä joulunakaan ei pysty antamaan kovin varmaa ennustetta koko vuoden eroluvusta.
59<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Mukavasti yli 800 näyttää menevän! Jess!

Äänestä
  • Aloittaja

    Juuh, 850 oli päivän saldo. Tänään pitäisi toisaalta olla vähän vähemmän koska tiistait ovat hiljaisempia, toisaalta vähän enemmän koska mennään kohti loppuvuotta.

    Äänestä

Oliko eilen mediassa jotain erityistä? Uutisissa?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei minun tietääkseni, ihan vaan vuosi kääntyy kohti loppuaan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ei minun tietääkseni, ihan vaan vuosi kääntyy kohti loppuaan.

    Maanantaina oli kirkosta ja paperista "myönteistä" juttua.

    Äänestä

Hyvin menee, mutta Menköön! Hyvää että venyy ja paukkuu.

Äänestä
  • Vähän hitaasti homma nyt etenee, ainakin ek:n luvuissa.

    Pitä toivoa, että DVV rulaa oikein kunnolla.
    Mutta, tosiaan, odotellaan vesi kielellä että JM saa laskettua ek:n suhteen.

    Äänestä

  • Näyttäisi tulevan noin 14 400 eroa joulukuussa, ja jos 1,4:n kerroin pitäisi kutinsa, niin kokonaiserot olisivat n. 20k.

    Äänestä

Mikä oli markkinaosuus 1-10 ta 1-11? Siis ek?. Ja dvv?

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä+tieto+ei+oikeastaan+auta,+kun+emme+tiedä+onko+suhde+vakaa+vuoden+viimeisiin+päiviin+saakka,+tai+esimerkiksi+onko+osuus+sama+rokotemyönteisyydestä+suuttuneilla+kuin+muilla.Tammi-marraskuussa+on+ollut+71,7+%+EK:n+osuus,+JOS+evl.fi:n+tiedotteen+luku+on+oikein.+Siinä+on+tiettyä+epävarmuutta.+Tuon+mukaan+tämän+kuun+vajaat+11000+EK-eroa+tekisivät+reilut+15000+eroa+kaikkiaan.+Siitä+tulisi+53000+++loppuvuoden+2000-4000.(Laskettu+raakaluvun+mukaan,+jossa+mukana+ortodoksit;+heidän+osuutensa+ei+juurikaan+muuttane+lopputulemaa.)

    Äänestä

Aloittaja

700 koossa tänään, noussee johonkin n. 750 tasolle.

Veikkaan huomiselle 1000 ja uudenvuodenaatolle 1500. Ihan hyvä että loppuvuoden piikki on jakautunut useammalle päivälle.

Äänestä
  • Hieman yllättäen 29.12. viimeinen tunti oli koko vuorokauden paras, 73 eroa. Nosti vuorokauden erot tasan 800:aan.

    Ihan samaa ajattelin, noin 2500 yhteensä kahdelle viimeiselle päivälle, 1000 huomenna olisi oikein mukavaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hieman yllättäen 29.12. viimeinen tunti oli koko vuorokauden paras, 73 eroa. Nosti vuorokauden erot tasan 800:aan.

    Ihan samaa ajattelin, noin 2500 yhteensä kahdelle viimeiselle päivälle, 1000 huomenna olisi oikein mukavaa.

    Erikoista kyllä, en keksi mitään järkevää selitystä tuolle viimeiselle tunnille.

    Äänestä

  • Aloittaja

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ihan noteerattava erouutinen. Mitä turhaa roikkua, jos ei ole omaksi koettu lanka.

    Njaah. Sadinmaa on kuitenkin yksittäinen pappi, tietynlainen erikoisuus. En oikein tiedä onko tuo varsinainen uutisaihe? Mutta hyvä toki meille kun uutisoitiin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Njaah. Sadinmaa on kuitenkin yksittäinen pappi, tietynlainen erikoisuus. En oikein tiedä onko tuo varsinainen uutisaihe? Mutta hyvä toki meille kun uutisoitiin.

    Hän on kuitenkin ns. 'moderni pappi' ja luulen että aika moni symppaa häntä. Hän on melkoinen kontrasti byrokraattiselle kirkolle ja sen vallanhaluisille johtajille.

    Äänestä

Näiden ihmisten ilo on toisille tuottamansa suru. Te olette erittäin vastenmielisiä ihmisiä.

Suurin osa eroaa läpi koko vuoden rahan takia. Kertoo paljon ajastamme ja sen arvoista.

Planeetta lämpenee ja siitä jeesustellaan, uskonnottomasti tietenkin, ja siinä sivussa palvotaan uskontoa, jonka mukaan maitopurkeista tulisi huutava pula, jos vuodessa olisi 10-20 vapaapäivää enemmän.

Ei ole kaukana mielisairaudesta vapaa-ajattelukaan nykyisellään. Mitätön ja typerä vihaliike, joka muiden kaltaistensa tavoin piiloutuu näennäisen "tasa-arvoisuuden" kaapuun, juuri kuten bolsevikit omissa puheissaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Muuttuisiko vapaapäivien lukumäärä, jos helatorstain sijaan vapaa olisi sitä seuraava perjantai?

    Äänestä

  • "Te olette erittäin vastenmielisiä ihmisiä."

    Kiitos todistuksestasi kristillisestä rakkaudellisuudesta.

    No, eihän tuo näkemyksesi tietenkään mitenkään yllättävä ollut.

    Äänestä

  • Rahan takia. Miksi tuhlaisi rahojaan antamalla niitä kirkolle, jos ei pidä kirkkoa sen arvoisena. Sinäkin, olettaisin, olet niin rahanahne, että et polttele seteleitä. Minusta se on fiksuutta, eikä rahanahneutta/mammonanpalvontaa että ei polta rahaa. Sen voi käyttää paremminkin kuin polttaa tai antaa kirkolle.

    Äänestä

  • Mitäse uskisnatsi vikisee. Tee itsellesi palvelus äläkä kiusaa itseäsi tulemalla tälle palstalle, kun se noin koville ottaa. Pane pääsi pensaaseen vaan niin helpottaa.

    Änkyräkristityt on vihaajien aatelistoa. Te olette valovuosien päässä Jeesuksen opetuksista. Olette ihan niin kuin Trump junior, joka sanoi puheessaan republikaaneille että "Jeesuksen opetukset eivät ole antaneet meille mitään". Tarkoittaen että toisen posken kääntäminen on lopetettava. Säälimättä turpaan vaan kaikkia vastustajia. Valta on anastettava keinoja kaihtamatta.

    Ei niin että Trumpin perheestä kukaan olisi uskova, kunhan nuoleskelevat uskovienkin peräreikiä. Mutta tuolla tavoin Trump jr vetosi kristittyihin republikaaneihin. Jeesuksen opetukset romukoppaan, puoluepoliittisen edun nimissä.

    Äänestä

Kommarit ja homothan ne ei tunnetusti kuulu kirkkoon. Jokainen kirkosta eroava voi sitten miettiä kumpaan vähemmistöön kuuluu vai kuuluuko molempiin.

Äänestä
  • Tällä yritetään leimata ja pelotella porvari- ja demariheteroja.

    Äänestä

  • Järkevät ja realistisesti ajattelevat eivät kuulu kirkkoon. Tästä voi päätellä mihin ryhmään haluaa kuulua.

    Äänestä

  • Helsingissä on sitten sinun väitteen mukaan puolet väestä homoja ja/tai kommunisteja, hehheh. Miksiköhän kommareiden noin suuri määrä ei näy vaalituloksessa. Miksiköhän "kommunistit" eivät äänestä kommunisteja. Yksi ja sama kommunisti siellä Helsingin valtuustossa on ollut pitkään.

    Summa summarum. Kommenttisi on järjetön. Sen varmaan itsekin tiedät, mutta kun niin kiukuttaa niin et malta olla päästämättä aivopierua ilmoille. Ihan kuin kuvittelisit että nyt joku kirkosta eroamista harkitseva ei eroakaan, homokommarileimaasi pelätessään, lol.

    Äänestä

  • Yllättyisit, jos tietäisit kuinka monta kommaria ja vassaria kuuluu kirkkoon. Ne nyt ei vaan aina pidä jäsenyydestään kovin paljon meteliä...
    Aatteellisestihan nuo kommarit ja vassarit ovat yhtä sekaisin kuin uskikset. Vain eri sektoreilla, ja välillä samalla.

    Homoja ei kuulu kirkkoon????
    No, miksi sitten valittavat, ettei heitä vihitä joka seurakunnassa?
    Nehän nimenomaan ovat pettyneitä siihen, miten heidän kirkkonsa kohtelee heitä.

    Yritä seuraavan kerran ajatella ennen kuin kirjoitat.
    No, tuota....
    Jätä kirjoittelu vaan väliin. Pääset helpommalla.

    Äänestä

Kylläpä nauratti lukea vaparien raivokkaita vastauksia. Pari kertaa suositeltiin, ettei vaparien kanssa eri mieltä olevat kirjoittaisi palstalle tai lukisi sitä.

Miksi vaparien mielestä kommunismin kannattaminen tai julkihomous olisi leimaavaa? Bridekulkueessa marssivat heterot käyvät siellä leimautumassa?

Bolsevikit ovat tähän mennessä äärimmäisin liike, joka on julistanut olleensa tasa-arvoistamisen kannalla ja luoneet järjestelmän, jossa nomenklatuura pyyhki muilla takamustaan. Kuten on sanottu, bolsevikit eivät halunneet parantaa sorrettujen asemaa, vaan vihata rikkaita ja tuhota heidät.

Aivan samalla tavoin kirkon "etuoikeuksien" tuhoaminen ei paranna kenenkään "kirkon sortaman" asemaa juuri mitenkään, vaan vaparius on vain synkän vihan musta uskonto.

Rahan suhteen on kyse siitä, mitä rahan asettaminen arvoista ylimmäksi aiheuttaa yhteiskunnassa pidemmällä aikavälillä, ei siitä, teenkö minä itse niin vai en.Kysymys on monisyinen ja kaikkea muuta kuin yksiselitteinen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Valitusvirtesi ei muuta asiaa: Kirkosta eroavien enemmistö on aika tavanomaista kokoomus-sdp -välin perusheteroa. Ainoa erittäin selkeä ero keskiarvoväestöön on ikä: eroajista noin puolet on 30-vuotiaita tai nuorempia. Toinen ero on asuinpaikat, ts. maalaiskunnissa erotaan vähemmän.

    Mikä ihmeen "valitusvirteni"?

    Totta kai suurin osa on heteroita ja edustavat enemmistöpuolueita, jos eroajia on noin suuret määrät. Kuten sanoin, heidän ainoa syynsä erota on raha ja se kertoo heidän tavastaan ajatella.

    Kyse olikin siitä, että olisiko se sitten halventavaa, jos heitä pidettäisiin homoina tai vasemmistolaisina? Ylempänä kommentoinut trolli antoi kuvan, että merkittävä osa olisi, mutta ei ottanut mitään kantaa siihen, onko se hyvä vai huono asia. Sen sijaan asiaa kommentoineet vaparit ilmaisivat käsityksensä leimaavuudesta syöksyessään kiistämään, että ei me vasemmistolaisia eikä ainakaan homoja olla.

    Naurattaa aina kun tekopyhyys paljastuu.

    No perhana, nyt meni väärälle vastaus.

    Ei minulla toki mitään homoja vastaan ole, mutta ketjussa olevaa valehtelua tai trollausta vastaan on. En nimittäin usko, etteikö tuosta kirjoittanut oikeasti tietäisi kirkosta eroavien suuren massan olevan varsin tavanomaisia tyyppejä.

    Sitä sattuu, kun anonyymeinä ollaan. Itse tulkitsin niin, että tyyppi kirjoitti tahallaan juuri tuohon kohtaan viestin, joka toisaalta tuki minun viestiäni ja toisaalta loi väärän kuvan tavalla, joka ei oikeastaan sano sitä, miltä se näyttää. Hän sai vastauksensa ja niin sain minäkin.

    Äänestä

Se iljettävä juttu tässä on se, että vaparit iloitsevat silkan ahneuden ja lyhytnäköisen eduntavoittelun lisääntymisestä yhteiskunnassa, koska voivat käyttää sitä lyömäaseena vihaamaansa kirkkoa kohtaan.

Aivan samoin äärivasemmisto pyrki aikoinaan kaikin mahdollisin keinoin vaikeuttamaan kapitalististen maiden elämää toivoen sen johtavan niiden tuhoutumiseen. Siitä seurasi naurettava ristiriita: se, mitä vasemmistoradikaalit ajoivat länsimaissa, oli kiellettyä Neuvostoliitossa.

Tekopyhyydellä kuorrutettu silkka viha on aina samanlaista riippumatta poliittisesta kannasta. Bolsevikit onnistuivat sen sortin tekopyhyydessä niin ylivoimaisesti, että heitä voi käyttää esimerkkinä vieläkin. Vaparit lähentelevät samaa.

Äänestä
  • 😅🤣😂

    Äänestä

Suurin osa eroajista ei ole itse liittynyt kirkkoon. Jos ei olisi valtiokirkollisia etuoikeuksia ja juridista lapsijäsenyyttä, ek-palvelua ei olisi tarvittu.

Äänestä
  • Silloin meillä tuskin olisi tätä yhteiskuntaakaan, jossa nyt elämme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin meillä tuskin olisi tätä yhteiskuntaakaan, jossa nyt elämme.

    Aivan.
    Meillä olisi yhteiskunta, jossa olisi huomattavasti vähemmän höynäytettyjä.

    Äänestä

Aloittaja

Kaikkiaan näyttää noin 5000 eroon päätyvän välipäivien saldo.

Äänestä

Veikkaan tänään 700-800 eroa.

Äänestä
  • Vai niin;-D

    Päivän ennusteen https://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
    mukaan, noin 1 200.

    Se olisi melkoinen alisuoritus.

    Kun huomioi, kuinka vilkkaita viimeiset tunnit yleensä ovat, olisi 1500 vielä surkea suoritus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai niin;-D

    Keskiarvo tiettyjen tuntien mukaa. Sehän me ee helposti pieleen. Eilinen arvioni oli n. tuhat ja sekin jäi alakanttiin. 🤔

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tuo nyt tapahtuu lähinnä jos isoilla nettioperaattoreilla tipahtaa isoja verkkolohkoja pois tai joku muu asia vie mediahuomion niin täydellisesti. Ensinmainittu on kovin epätodennäköistä nykyään, ja viimeksimainittu edellyttäisi jotain meteoriittia Helsinkiin tms.

    No niin, nyt on mahdollisuus rukoilla noiden tapahtumien puolesta, jos siltä tuntuu. Ihmisvoimin tapahtuva kajoaminen ei tietenkään ole salittua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin, nyt on mahdollisuus rukoilla noiden tapahtumien puolesta, jos siltä tuntuu. Ihmisvoimin tapahtuva kajoaminen ei tietenkään ole salittua.

    Ensin kannattaa toki ilmoittaa mitä rukoilee. Ei mene ihan läpi kertoa jälkikäteen mikä myrsky tai sähkökatko oli just se mitä just tälle vuodelle tuli rukoilleeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensin kannattaa toki ilmoittaa mitä rukoilee. Ei mene ihan läpi kertoa jälkikäteen mikä myrsky tai sähkökatko oli just se mitä just tälle vuodelle tuli rukoilleeksi.

    nyt on määrä kasvanut, mennään 1200 keskivauhtia. jos iltaa kohden vauhti lisääntyy vielä, niin kai sitten se 1500 on todennäkönen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskiarvo tiettyjen tuntien mukaa. Sehän me ee helposti pieleen. Eilinen arvioni oli n. tuhat ja sekin jäi alakanttiin. 🤔

    Olen huomannut seuraavaa:
    Klo 12 x 4 = päivän tulos
    Klo 16 x 2 = päivän tulos

    Pyöreästi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen huomannut seuraavaa:
    Klo 12 x 4 = päivän tulos
    Klo 16 x 2 = päivän tulos

    Pyöreästi.

    😀 Vau, multa jäi ykkönen pois arvion edestä. Ihmiset erosivat vauhdilla.

    Äänestä

Meteoriitin vaikutus. Msalo miten eroamistilastossa näkyy
bin laden - päivän tiistain 11.9. 2001
jälkeiset päivät ke to ...

Erinomainen sijoituspäivä, suurin koskaan salkuille tuottamani voitto

Äänestä
  • Aloittaja

    Eroakirkosta-palvelu avattiin marraskuussa 2003, joten ei näy.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eroakirkosta-palvelu avattiin marraskuussa 2003, joten ei näy.

    ,-DDDDDDDDDDDDDDDDD

    Jori osaa pilata kaiken;-)

    Oikein hyvää, ja toivottavasti vieläkin parempaa Uutta Vuotta jo nyt!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    ,-DDDDDDDDDDDDDDDDD

    Jori osaa pilata kaiken;-)

    Oikein hyvää, ja toivottavasti vieläkin parempaa Uutta Vuotta jo nyt!

    Ainakin tästä vuodesta tuli aika kiva.

    Eikä liene tämä pajatso tyhjä vieläkään. Jos olisi kirkko osakeyhtiö, siihen tuskin kannattaisi sijoittaa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ainakin tästä vuodesta tuli aika kiva.

    Eikä liene tämä pajatso tyhjä vieläkään. Jos olisi kirkko osakeyhtiö, siihen tuskin kannattaisi sijoittaa.

    Ulkopuolista rahoitusta olisi todella vaikea saada, ja sisäpuolella olevat, tuskin suostuvat tilittämään kovin paljon enemmän sinne.
    Tosin kuvittelen jonkun seurakunnan (-yhtymän) vielä katsovan veronkorotuksen mahdollisuutta, sitten kun huomataan, ettei ole muuta mahdollisuutta. Nuo kutistamiset kun varmaan tulevat aiheuttamaan niin paljon pahaa mieltä, että pitää kokeilla jotain ihan uutta.
    Tarkoitan tässä ensisijaisesti niitä suuri toimijoita, jotka ovat pitkään pitäneet äyrinsä samana.

    Turku nosti... ööh, pari vuotta sitten? En nyt muista varmaksi. Pitäisi ehkä katsoa onko se vaikuttanut erolukuihin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Turku nosti... ööh, pari vuotta sitten? En nyt muista varmaksi. Pitäisi ehkä katsoa onko se vaikuttanut erolukuihin.

    https://www.turunseurakunnat.fi/uutiset/-/news/30002572

    Kirkkovaltuusto päätti samalla, että ensi vuodesta 2018 alkaen kirkollisvero nousee Turussa ja Kaarinassa nykyisestä yhdestä prosentista 1,25:een.

    Äänestä

Mäntysalo jaksaa hölöttää näistä kirkostaeroajistaan.....
Taitaa elää kuivahkoa elämää.

Äänestä
  • Maailman parantaminen ei ole mikään ihan vähäpätöinen jobi!

    Se on myös palkitsevaa, kun näkee hyvän tuloksen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

https://eroakirkosta.fi -palvelua on käytetty tänään yli 700 kertaa.

Eroja on nyt muutaman tunnin tullut enemmän kuin yksi minuutissa. Pidän itse tätä ennustettavuusrajana, nyt ei siis enää ole riittävästi aiempaa aineistoa josta arvioida mikä tule olemaan erojen kokonaismäärä.

Kaikkiaan viimeisten päivien erot voivat olla esimerkiksi 5 % koko vuoden tuloksesta, eli vaikka eivät ratkaiseva niin kuitenkin merkittävä tekijä. Tästä syystä myöskään vielä joulunakaan ei pysty antamaan kovin varmaa ennustetta koko vuoden eroluvusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu