YLE on Suomen Venäjä myönteisin mediatalo

Alkaapa katsella tarkemmin YLE:n uutis ja ajankohtaisohjelmia ja ajatella omilla aivoillanne. Huomaatte saman kuin minäkin. Suurin osa YLE:n palkkalistoilla olevista jakaa punavihervasemmistososialistifeministisen poliittisen ja elämänkatsomuksellisen linjan. Tässä ei itsessään ole mitään ongelmaa tai haittaa. Se muodostuu sellaiseksi, koska suurin osa haluaa käyttää asemaansa tämän agendan tyrkyttämiseen ja pönkittämiseen. Tämä tapahtuu muiden näkemysten vaientamisina. Kaikesta muusta mikä ei sovi punavihervasemmistososialistifeministiseen ajatukseen, kerrottaan kovin vähän. Usein YLE:n ohjelmissakin vieraat edustavat vähintään vasemmistolaisinta päätä. Vai milloin viimeksi muistatte vieraana olleen oikeisto konservatiivi kokoomuslaisia? Atte Kaleva taisi olla ennen kuin liittyi Kokoomukseen. Kelpaisi edelleen jos olisi vasemmisto kokoomuslainen.

Tähän ryhmään myös kuuluu tosipaljon Venäjä pelkoisia että myönteisiä. Tämä on haitallista, koska YLE ei uskalla tehdä rehellisiä uutusia itänaapurimme asioista. Usein vieraatkin, joiksi on pyydetty edellämainitun idealogian kannattajia vaikenevat tai sitten sopertavat niin Kremlin ja Putinin mieleisiä ylistys sanoja Venäjästä.

Eikö tämä ole haitallinen kehitys?
Eikö YLE:ä ole tarve muuttaa?
YLE on Suomen venäjämyönteisin mediatalo.
82144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Itse olen päinvastaista mieltä, melkoinen Nato-vyörytys käynnissä.

Äänestä
  • Mielestäni tuo on hatusta heitetty perustelematon paikkansa pitämätön valhe.

    Ylekö Natomyönteinen? Miksi sitten YLE:n päälinja ja suurin osa haastateltaviksi pyydetyistä asiantuntijoista ja politiikoista oli osastoa. Suomen ei missään nimessä tulisi hankkia hävittäjiä USA:lta vaan Saab Gripen ruotsista. Tätä muun muassa perusteltiin milloin milläkin verukkeilla ja osa ei uskaltanut sanoa ääneen, Venäjän reaktion takia. Osa taas hyvin suorasti yritti vaikuttaa medianvälityksellä Gripenin valintaan, koska se sopisi parhaiten Venäjälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni tuo on hatusta heitetty perustelematon paikkansa pitämätön valhe.

    Ylekö Natomyönteinen? Miksi sitten YLE:n päälinja ja suurin osa haastateltaviksi pyydetyistä asiantuntijoista ja politiikoista oli osastoa. Suomen ei missään nimessä tulisi hankkia hävittäjiä USA:lta vaan Saab Gripen ruotsista. Tätä muun muassa perusteltiin milloin milläkin verukkeilla ja osa ei uskaltanut sanoa ääneen, Venäjän reaktion takia. Osa taas hyvin suorasti yritti vaikuttaa medianvälityksellä Gripenin valintaan, koska se sopisi parhaiten Venäjälle.

    Heikkohermoisten mielestä ajankohtaisista asioista keskustelu on vyörytystä. Siinä kun voi vahingossa kuulla jotain itselle epämieluisaa.:) Suomalainen keskustelukulttuuri ja luullun ymmärtäminen on jokseenkin surkealla tasolla. Kun perustiedot ovat huterat, niin uutisia ja faktoja ei osata erottaa mielipiteistä ja arveluista.

    Äänestä

Taas kokoomuslainen Natotrolli jauhaa sontaa. Kokoomuksen ja Ylä-Anttilan johtama YLE on yhtä Natokiimainen kuin on Kokoomuskin.

Äänestä
  • Taidat sekoittaa YLE:n toimarin johonkin toiseen Ylä-Anttilaan. Yle ei ole koskaan ollut punaisempi kuin mitä se on Merja Ylä-Anttilan aikakaudella. Niin sosialistivasemmistolainen kuin voi olla ja kiinnostaa vain maksimoida omat boonukset ja palkkaa kuten demari syö muidenpiikkiin aamupalansa ja nauttii oluensa.

    Tämä kaikki näkyy YLE:n tarjonnassa ja toimintatavoissa.
    Turha suoltaa tuota valhetta ihmisille, että Yle ja se johtajansa olisivat oikeistolaisia saati edes vasemmisto kokoomuslaisia.

    Äänestä

Annat varmaankin nyt sitten esimerkkejä Ylen venäjämyönteisistä jutuista? Jooko?

Äänestä
  • Toisten mielestä Venäjällä on todella laaja sananavapaus. Toisten ei. Se on vähän niin että haluaako nähdä valheen vai todellisuuden.

    Äänestä

  • Kuuntele seuraavat keskustelut. Niissä avautuu niin YLE:n venäjämielisyys kuin monia muitakin epäkohtia. Maahanmuuttomyönteisyys, Elokapinan asialla oleva YLE...

    Kuuntele koko jakso (Ylen ilmastohörhäilyä ja muuta)
    https://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=126778284

    Kuuntele Atte Kaleva & Sari Multala osio
    https://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=93035562

    Taas liikkeellä roskaa mediassa - julkisen rahan disinformaatiotehdas jyskyttää yötä päivää
    https://www.youtube.com/watch?v=iKR7_bNPWUs

    Ben Zyskowicz: Ylen uutisissa on suomettumisen ajan kaikuja (Luettavaa)
    https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowicz-ylen-uutisissa-on-suomettumisen-ajan-kaikuja/#dba0a460

    Ben Zyskowicz - Suomettuminen | Dosentti (Tätä oli ennen ja sitä on edelleen paljon YLE:ssä)
    https://www.youtube.com/watch?v=8DICFAVJ8p8

    Mielipide: Suomettumisen kulttuuri elää yhä (LUETTAVAA)
    https://www.hameensanomat.fi/mielipiteet/mielipide-suomettumisen-kulttuuri-elaa-yha-1005505/

    Kun olet tutustunut näihin aiheisiin perinpohjaisesti, sinusta itsestä on kiinni haluatko nähdä totuuden vai sulkea siltä silmänsä. Venämielistä on myös, että jätetään uutisoimatta ei Venäjälle edullisista asioista.

    Äänestä

  • Vaivaappa hieman aivojasi. Mistähän maasta ja maista tämä valtionmedian yksipuolisia näkemyksiä asioihin tyrkyttävä uutusointi tyyli on peräisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuntele seuraavat keskustelut. Niissä avautuu niin YLE:n venäjämielisyys kuin monia muitakin epäkohtia. Maahanmuuttomyönteisyys, Elokapinan asialla oleva YLE...

    Kuuntele koko jakso (Ylen ilmastohörhäilyä ja muuta)
    https://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=126778284

    Kuuntele Atte Kaleva & Sari Multala osio
    https://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=93035562

    Taas liikkeellä roskaa mediassa - julkisen rahan disinformaatiotehdas jyskyttää yötä päivää
    https://www.youtube.com/watch?v=iKR7_bNPWUs

    Ben Zyskowicz: Ylen uutisissa on suomettumisen ajan kaikuja (Luettavaa)
    https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowicz-ylen-uutisissa-on-suomettumisen-ajan-kaikuja/#dba0a460

    Ben Zyskowicz - Suomettuminen | Dosentti (Tätä oli ennen ja sitä on edelleen paljon YLE:ssä)
    https://www.youtube.com/watch?v=8DICFAVJ8p8

    Mielipide: Suomettumisen kulttuuri elää yhä (LUETTAVAA)
    https://www.hameensanomat.fi/mielipiteet/mielipide-suomettumisen-kulttuuri-elaa-yha-1005505/

    Kun olet tutustunut näihin aiheisiin perinpohjaisesti, sinusta itsestä on kiinni haluatko nähdä totuuden vai sulkea siltä silmänsä. Venämielistä on myös, että jätetään uutisoimatta ei Venäjälle edullisista asioista.

    Anna nyt ihmeessä muutama näyte Ylen venäämielisistä uutisista. Jooko?

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Anna nyt ihmeessä muutama näyte Ylen venäämielisistä uutisista. Jooko?

    Jos et itse halua uskoa totuuteen ei millään näytteillä ole merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisten mielestä Venäjällä on todella laaja sananavapaus. Toisten ei. Se on vähän niin että haluaako nähdä valheen vai todellisuuden.

    Venäjän laaja sananvapaus kuulostaa lähinnä vitsiltä.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Anna nyt ihmeessä muutama näyte Ylen venäämielisistä uutisista. Jooko?

    Venäjämielisyyttä on myös se, mistä vaietaan. Eli ei kerrota uutisia, koska näyttää Venäjän johdon epäsuotuisassa valossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjämielisyyttä on myös se, mistä vaietaan. Eli ei kerrota uutisia, koska näyttää Venäjän johdon epäsuotuisassa valossa.

    Tuon vastauksen arvasin. Se on kuultu aikaisemminkin.

    Mistä Ylen siis olisi pitänyt kertoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos et itse halua uskoa totuuteen ei millään näytteillä ole merkitystä.

    Tuonkin vastauksen arvasin. Typerää länkytystä. Tekstiä tekstin vuoksi vain siis koko sinun tuotoksesi.

    Noloa.

    🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Minäkin haluaisin esimerkkejä, sillä en ole koskaan Venäjä-mielisyyteen törmännyt. Millä logiikalla jutut edes olisivat Venäjä-myönteisiä, jos toimittajat ovat vihervassuja?.:D:D Vai onko persujen yleissivistys sitä tasoa, etteivät tajua Venäjän olevan äärioikeistolainen?

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Tuon vastauksen arvasin. Se on kuultu aikaisemminkin.

    Mistä Ylen siis olisi pitänyt kertoa?

    Hän luulee, että Ylen tehtävä on Venäjän parjaaminen. Ylen tehtävä on kuitenkin uutisointi. Puhutaan asioista silloin kun ne ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Eikö muka Venäjän tiedottajan Suomeakin määräilevää Nato-lausuntoa julkaistu? Eikö muka Krimin miehityksestä tai venäläisten toisinajattelijoiden myrkytyksistä ole puhuttu? Tänään viimeksi kuulin Yleltä Venäjän ihmisoikeustilanteesta ikäviä uutisia, sillä ihmisoikeusjärjestö Memorial on lakkautettu. Vaikuttaa siltä, että ne jotka eivät seuraa uutisia, kritisoivat etteivät näe uutisia.:D:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkin haluaisin esimerkkejä, sillä en ole koskaan Venäjä-mielisyyteen törmännyt. Millä logiikalla jutut edes olisivat Venäjä-myönteisiä, jos toimittajat ovat vihervassuja?.:D:D Vai onko persujen yleissivistys sitä tasoa, etteivät tajua Venäjän olevan äärioikeistolainen?

    Sitä se juuri on.yleisivistys persuilla huono

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä se juuri on.yleisivistys persuilla huono

    Ilmeisesti esimerkiksi Jari Tervon dokumenttisarja suomettumisesta on jonkun mielestä hyvin venäjämyönteinen.

    🤣🤣🤣

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Ilmeisesti esimerkiksi Jari Tervon dokumenttisarja suomettumisesta on jonkun mielestä hyvin venäjämyönteinen.

    🤣🤣🤣

    Kyseessä on propagandaa, jota sinä et syystä tai toisesta halua nähdä. Tottakai YLE:n pitää sopivassa määrin ja tarkan rajatusti (eli ei näytetä mitään oikeasti itselle epäedullista) tehdä ohjelmia joilla sinun laisesi pidetään uskossa: Olemme avoimin objektiivisin, rehellisin, tasapuolisin ja idealogia vapain mediatalo maailmassa.

    Aloitappa ensimmäisenä laskemaan, kuinka moni YLE:llä asiaohjelmia tekemässä olevista ja vieraaksi pyydetyistä edustaa joko Sosialistista, vasemmistolaista, feministä tai vihreää ajattelumaailmaa. Ylivoimaisesti suurin osa. Muun ajatusmaailman edustajia on vain joskus.

    Sovitaanpas näin: ensin sinä annat nimeltä mainiten muutaman mielestäsi puolueettoman median tuottajan nimen. Sen jälkeen jatkamme keskustelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän luulee, että Ylen tehtävä on Venäjän parjaaminen. Ylen tehtävä on kuitenkin uutisointi. Puhutaan asioista silloin kun ne ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Eikö muka Venäjän tiedottajan Suomeakin määräilevää Nato-lausuntoa julkaistu? Eikö muka Krimin miehityksestä tai venäläisten toisinajattelijoiden myrkytyksistä ole puhuttu? Tänään viimeksi kuulin Yleltä Venäjän ihmisoikeustilanteesta ikäviä uutisia, sillä ihmisoikeusjärjestö Memorial on lakkautettu. Vaikuttaa siltä, että ne jotka eivät seuraa uutisia, kritisoivat etteivät näe uutisia.:D:D

    "Ylen tehtävä on kuitenkin uutisointi. Puhutaan asioista silloin kun ne ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. "

    Nimen omaan. Tuo sanomasi ja muu todistaa sen mitä monet asiat rehellisesti näkevät yrittävät saada sinutkin tajuamaan. YLE välttelee tietyistä asioista uutisoimista viimeiseen saakka, kunnes ei enää voi sitä tehdä näyttämättä puolueelliselta fannaattisimpien faniensakin silmissä.

    Usein nämä jutut sitten lopulta kun uutisoidaa, tehdään jutun kohteena olevia puolustellen. Vai miten on ylen uutisoinnit Marinin aamupaloista, biletyksestä ja virkatehtävien laiminlyönnistä (puhelin case).

    A-studiossa 8.12.2021
    Annika Damström juonsi ja kun oli kysellyt muutamia kysymyksiä Marinilta, johon Sanna lauloi kokoajan samat vastaukset, aloitti kyseinen toimittaja oman Marinin kilpenä toimimisen. Suorastaan syötti Marinin suuhun ja katsojille ajatuksen. Eikös tämä ole valtioneuvoston ja muiden epäselvien käytäntöjen syytä, että lähdit altistuneena baariin ja et pidä virkapuhelintasi mukana, kuten kuuluisi.

    Tuoko on hyvää journalismia ja toimittajan työtä. Paistaa kilometrien päähän, että YLE ja Annika ovat puolensa valinneet. Marinin ei tarvitse edes itse puolustaa itseään, kun YLE:n toimittajat tekevät sen hänen puolestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän luulee, että Ylen tehtävä on Venäjän parjaaminen. Ylen tehtävä on kuitenkin uutisointi. Puhutaan asioista silloin kun ne ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Eikö muka Venäjän tiedottajan Suomeakin määräilevää Nato-lausuntoa julkaistu? Eikö muka Krimin miehityksestä tai venäläisten toisinajattelijoiden myrkytyksistä ole puhuttu? Tänään viimeksi kuulin Yleltä Venäjän ihmisoikeustilanteesta ikäviä uutisia, sillä ihmisoikeusjärjestö Memorial on lakkautettu. Vaikuttaa siltä, että ne jotka eivät seuraa uutisia, kritisoivat etteivät näe uutisia.:D:D

    Nimen omaan on puhuttu ensin kuin suurin osa maailman uutismedioista ja Suomessa ensin Maikkari, HS, IL ja Iltasanomat ovat asian esille tuoneet. Sitten on vasta YLE:n vuoro kun ei voi enää perääntyä. Ja aina alussa asioista annetaan todella ruusuista kuvaa.

    Ei mielestäni ole hyvän uutismedian merkki 2021, jos uutisoi asiat viimeisenä, vaikka on Suomen ylivoimaisesti rahakkain mediatalo.

    Haluan objektiivista rehellistä uutisointia en puolien valintaa.
    Kelatkaapa taakseppäin muistia ja juttuja Maikkari VS YLE ja aiheena presidentinvaalit.
    YLE:n jutut ja kirjeenvaihtajien raportit olivat lähinnä heidän omia mielipiteitään. Mikä nyt ärsyttää Trumpissa ja miksi Piden on niin mahtava ihminen.
    Maikkarilla tuotiin esille, mitä USA:n media ja ihmiset ovat asiosita mieltä. Omia arvioita tuotiin vain, jos Suomessa oleva toimittaja niitä erikseen pyysi.

    Ainakin minusta oli kivempi kuulla mitä USA:n media ja maan väestö ajattelevat vaaleista ja ehdokkaista, kuin yhden YLE:n toimittajan henkilökohtaisia mielipiteitä.

    Sinustako Suomessa ei ole tuotu esille erilaisia näkemyksiä?

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Sinustako Suomessa ei ole tuotu esille erilaisia näkemyksiä?

    Sinä taas et näytä haluavan ymmärtää lukemaasi ja kuulemaasi. Kritiikin kohteena oli YLE ei koko Suomen mediakenttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä taas et näytä haluavan ymmärtää lukemaasi ja kuulemaasi. Kritiikin kohteena oli YLE ei koko Suomen mediakenttä.

    No, enpä tiedä. Pääosin kovaäänisimmät kriitikot ovat tyytyväisiä vain mv:n kaltaisiin toimijoihin.

    Kun olet tyytymätön, anna pari esimerkkiä siitä, mistä Ylen esimerkiksi olisi pitänyt uutisoida.

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    No, enpä tiedä. Pääosin kovaäänisimmät kriitikot ovat tyytyväisiä vain mv:n kaltaisiin toimijoihin.

    Kun olet tyytymätön, anna pari esimerkkiä siitä, mistä Ylen esimerkiksi olisi pitänyt uutisoida.

    Varmaan et suostu tätäkään uskomaan, vaikka selvät merkit ovat. On eriasia uskooko sen toteutumiseen, mutta sitä yritetään.

    Demarit ja Vasemmisto luomassa diktatuuri dynastiaa
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17271233/demarit-ja-vasemmisto-luomassa-diktatuuri-dynastiaa

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    No, enpä tiedä. Pääosin kovaäänisimmät kriitikot ovat tyytyväisiä vain mv:n kaltaisiin toimijoihin.

    Kun olet tyytymätön, anna pari esimerkkiä siitä, mistä Ylen esimerkiksi olisi pitänyt uutisoida.

    Ketään ei edes kiinnosta MV. YLE on suomen vihatuin mediatalo ja saa syyttä siitä vain itseään. Aiheeseen kuin aiheeseen valitaan yksipuolinen näkökulma ja sitä tuutataan. Uutisissa hoetaan rehellisen uutisen kertomisen sijaan mitä mistäkin pitäisi ajatella.

    Haluan tietää mitä missäkin tapahtuu, en sitä vituttaako jotain toimittajaa persut. Eikö kirjeenvaihtaja tykkää Trumpista. Enkä venäjänmielistelyä.

    Äänestä

Heheh. Nettipersut eivät keskenään pääse yksimielisyyteen siitä onko Yle mielestään Natolainen vai Varsovan liittolainen :D

Äänestä
  • Sinusta taas pääsee heti perille että olet mielenvikainen .

    Äänestä

  • On niillä huvit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinusta taas pääsee heti perille että olet mielenvikainen .

    Mialenvikasta läbändeerosta.

    Äänestä

Nyt sinullakin on tilaisuus tukea sananvapautta ja ohjelmaa, jossa sanomisia ei rajoiteta poliittisen taustan tai näkemysten perusteella. Ääneen pääsee yhtälaillla feministi vihreä kuin Persu tai konservatiivi kokoomuslainen.

Sanna Ukkola Live on ehdolla ohjelma kategoriassa kultainenvenla saajaksi.
Sanna Ukkola on myös esiintyjän ehdolla.

Äänestäminen on helppoa ja ilmaista. Äänestämään pääset tästä
https://www.kultainenvenla.fi/kultainen-venla/

Jaa ja vinkkaa äänestyksestä muillekin.

Äänestä

Provo.

Äänestä

Seurasitteko Aleksei Navalnyi uutisointia alussa YLE:ltä vs monet muut mediatalot Suomessa ja Ulkomailla. YLE:llä välteltiin viimeiseen saakka, ettei nyt vain tehdä sellaista uutisointia aiheesta, jossa annettaisiin ymmärtää Putinin ja hänen suojattiensa olevan vastuussa Navalnyin myrkytyksestä. Ei edes vihjattu siihen suuntaan, kunnes monien luotettavampien uutistoimistojen kaivelemien tietojen jälkeen totuus viimein lausuttiin YLE:n uutisissakin.

Äänestä
  • Hanki aivot. Vastuullinen media ei nimeä syyllisiä, ennen kuin on todisteita. Julkinen palvelu ei voi harrastaa likasankojournalismia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hanki aivot. Vastuullinen media ei nimeä syyllisiä, ennen kuin on todisteita. Julkinen palvelu ei voi harrastaa likasankojournalismia.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hanki aivot. Vastuullinen media ei nimeä syyllisiä, ennen kuin on todisteita. Julkinen palvelu ei voi harrastaa likasankojournalismia.

    BBC, SVT, MTV uutiset, CNN eivät tietenkään mielestäsi ole vastuullisia medioita.
    Kuten et sinäkään ei YLEkään usein halua nähdä tosiasioita ellei kohde ole oikea.

    Usein nähdään tosin totuutta siellä missä sitä ei edes ole kuten:

    Jos kerta julkinen palvelu ei voi harrastaa likasanko journalismia niin miksi Elina Valtonen suolattiin ennen kuin oli edes selvitetty hänen veroparatiisi kytköksiä. Juttu kuvui kasaan, mutta syylliseksi ja pahantekijäksi leimattin YLE:llä.
    Monta muutakin ajojahtia on ollut milloin KD:n milloin Persujen edustajia kohtaan. Moni on ollut täysin aiheeton ja perusteeton.

    Entä YLE:n toimittajien haukkuvat ja nälvivät kolumni/blogi kirjoitukset tiettyjen puolueiden edustajia kohtaan.

    HOX
    Tuo Navalnyi juttu oli pitkään jo täysin selvä ennen kuin YLE uskalsi siitä uutisoida. Muun muassa kaikki alussa mainitsemani uutislähteet olivat sen tuoneet esille aiemmin. YLE yritti viimiseen asti peitellä tätä Venäjän johdon edunmukaisesti.

    Entä milloin YLE:n venäjänkielisissä uutisissa on kerrottu mitään negatiivista venäjältä, mitä eivät jo venäjän tiedotusvälineetkin oisi kertoneet. Ja ota huomioon monet asiat mistä YLE tekee juttua on ylläri Venäjänvaltion median eli venäjän yleisradion kuvaamia. Eli Putinin hallinnon hyväksymiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hanki aivot. Vastuullinen media ei nimeä syyllisiä, ennen kuin on todisteita. Julkinen palvelu ei voi harrastaa likasankojournalismia.

    Vastuullinen media ei myöskään jätä uutisoimatta asioita, eikä aen toimittajat selittele toisten puolesta heidän toilailujaan. YLE on kaikkea tuota.

    Äänestä

Kuka hullu enään seuraa YLE: ä ?

Äänestä
  • Sitä on minunkin pakko rahoittaa. Se tässä hiertää. Jos en pidä jostain kaupallisen, voin olla vähät välittämättä ja seuraamatta. YLE pakkomaksu ei katoa, vaikka jätän kuluttamatta YLE:n palvelut kokonaan.

    Äänestä

  • Kaikki jotka seuraa asiaohjelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki jotka seuraa asiaohjelmia.

    Kaikki jotka haluaa mahdollisimaan objektiivisen kuvan seuraavat Alfa TV:ltä asiaohjelmia. Ukkola Live, Tavallinen Virtanen, Hjallis ja Viikon Parkkonen. Myös maikkarilta Asianytimessä Jaakko Loikkanen ja MTV uutisaamu.

    Äänestä

Ylen hallituksessa liikaa persuja, siksi nuoleskellaan Venäjän suuntaan.

Äänestä
  • Näinhän se on. Kok persut hallinnoi Yleä. Voitte persut etsiä ketä ylen hallituksessa on. Voi olla shokki impivaaralaisille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se on. Kok persut hallinnoi Yleä. Voitte persut etsiä ketä ylen hallituksessa on. Voi olla shokki impivaaralaisille

    Mitä väliä, jos siellä on vasemmistolaisia ja vihreitä valepuvuissa. Moni persu ja kokoomuslainen on täysin vasemmalla ja vihreä, vaikka ei kuulukkaan SDP, Vihreät tai Demarit puolueeseen.

    YLE itsessään on taas todella punainen venäjämielistelijä. Sen sentään teistä osa huomaa.

    No no, eihän YLE:n Venäjä-uutisoinnissa ole mielistelyn häivääkään. Lue jatkossakin sitä mv-uutiskanavaa, mutta älä liikaa liioittele trollauksessasi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No no, eihän YLE:n Venäjä-uutisoinnissa ole mielistelyn häivääkään. Lue jatkossakin sitä mv-uutiskanavaa, mutta älä liikaa liioittele trollauksessasi...

    Siis .. tämä tyyppi on todella niin tyhmä että kukaan ei voi olla tyhmempi , aivan pihalla .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No no, eihän YLE:n Venäjä-uutisoinnissa ole mielistelyn häivääkään. Lue jatkossakin sitä mv-uutiskanavaa, mutta älä liikaa liioittele trollauksessasi...

    Miksi sanoisit yhtään mitään muuta. Kun olet tyytyväinen YLEn venäjämieliseen linjaan. Tottakai väität, muuta ettei mikään muuttuisi. Eihän nämä hirmuhallitsijatkaan huutele. Minä olen syyllinen siihen ja tuohon. Kiistävät kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No no, eihän YLE:n Venäjä-uutisoinnissa ole mielistelyn häivääkään. Lue jatkossakin sitä mv-uutiskanavaa, mutta älä liikaa liioittele trollauksessasi...

    Katson Alfa TV:n keskusteluohjelmia ja paria youtuben asiaohjelmaa missä on mielipiteiden vapaus ja rehellistä sisältöä.

    MV ei kiinnosta kuin pientä piiriä. YLEkin on vihatumpi mediatalo.

    Äänestä

Eli 70-luvun punaisesta reporadiosta ei ole päästy senttiäkään eteenpäin.
Puolue ei siis ratkaise, vaan yya-mieli. Voi hllllvttti.
Milloin joku osaa päättää, että yleisradiovero on lakkautettava.
Ne maksavat, jotka katsovat, se on oikea periaate.
Pitääkö mun esim. ylläpitää kulmalla olevaa grillikioskia, vaikka en koskaan osta sieltä mitään??

Äänestä
  • Ei mutta sun täytyy yllä pitää Nent Groupin Viasatin maksukanavia, joita YLE tukee verorahoistasi. Siis YLE ensin häviää kilpailutuksessa urheilu oikeuksia ja ostaa niitä sitten Nent Groupilta itselleen ja kuittaa samalla Viasatin maksukanavien liian vähäisestä myynnistä syntyneitä tappioita.

    Äänestä

YLE ei ole muuta kuin ihmisten itse tienaamista rahoista varastava roskamediatalo. Uusintoja radio ja tv täynnä. Uutisia jätetään kertomatta, koska eivät miellytä uutisten päätoimittajaa ja muita asiosita päättäivä tai siksi että halutaan suojella uutisten kohteena olevia. Idealoginen höttö omien intressien pönkittäminen menee journalismin edelle.

Suosittelen kaikille, jos ette ole nähteen
SANNA UKKOLA LIVE JAKSO
"Lähetyksen toisessa osiossa vieraana ovat toimittajat Tapio Sadeoja ja Reijo Ruokanen. Heidän kanssaan keskustellaan mielipidevallasta suomalaisessa mediassa ja siitä, onko journalismi tänä päivänä riittävän moniäänistä. Uhkaako Suomea 1970-luvun yhden totuuden palaaminen?"
https://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=133552685

Äänestä

Tv:ssä pyörii loputtomalta tuntuva sarja suomettumisesta, jonka historiattomien tulkintojen tavoite on sama, Venäjään liittyvien pelkojen nostattaminen ja paukapäisen ärhentelyn korostaminen diplomatian sijaan.

Äänestä
  • Myös koko KORONA aika on ollut YLEn leiristä yhtä tarpeetonta pelonlietsontaa. Monet muut uutismediat Suomessa pitivät 2021 kuntavaalien siirtosyyytä täysin yliampuvana. YLE sen sijaan lähtimukaan tähän huuhaa koronatartunta käppyrä sekoiluun.

    Joku vielä pitää tääällä YLEä laatu uutistalona.

    Äänestä

"Saa kai nauraa jutullesi"!!!

Äänestä
  • Saa kunhan muistat, että tuo on täyttä totta. Noin YLE:llä toimittiin.

    Äänestä

  • 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😆😆😆

    Äänestä

Herätys suomettuneet.

Äänestä

YLEn Kazakstan uutisointikin on samaa luokkaa Venjäjä uutisoinnin kanssa. Kun kuuntelee muiden uutismedioiden juttuja mm MTV saa aika eri kuvan. YLE:llä jätettiin katsojat Kazakstanin presidentin intressien mukaiseen näkökulmaan, jonka mukaan kyseessä olisi ulkomaalaisten terrorismi maatamme kohtaan. Eikä mainittu sanallakaan mahdollisista Kazakstanin hallinnon sotilaiden tappamista mielenosoittajista. Venäjän avustakin puhuttiin vain, tulevat turvaamaan rauhaa.

MITEN MEILLÄ VOI SUOMESSA OLLA NÄIN VENÄJÄ PUOLUEELLINEN UUTISMEDIA YLE.

Äänestä

Venäjällä, Virossa ja Puolassa ovat nuokin asiat tietenkin paremmin. Muuttakaa niihin.

Äänestä

Suurin osa teistä ei uskalla rehellisesti sanoa, kannatan tätä tai olen tätä mieltä.

Miksi on niin vaikea sanoa, haluan olla venäjämielinen ja tukea sellaista mediaa?
Kuten monen on liian vaikea sanoa kannatavansa myös EU-liittovaltiota.

Osa sentään uskaltaa sanoa rehellisesti suoraan ja sitä arvostan. En tällaista pillotettua aivopesua ja kiistämme ja kyseenlaistamme kaiken totuuden yle:n puolustajia, mutta kuitenkin ajamme ja edistämme asioita toisin kuin haluamme muiden ymmärtävän.

Äänestä
  • Tuopa juuri. Suomi ei ole mikään P-Korea missä ei saisi sanoa ääneen ihannoivansa jotain toista valtiota.

    Aika alhaista, poliitikoilta, uutispäälliköiltä ja toimittajilta joista näkyy selvä Venäjän ihannointi ja joistain suuri pelko, eivät voi tätä myöntää.

    Toki voi olla että kansan enemmistö ei ole samaa mieltä ja ainakin poliittinen ura voi loppua tai ainakaan ei enää rivikansanedustajaa kummempi ole. Toisaalta monet äänestäjät rehellisesti sanottuna ovat tyhmiä. Siksi parempi viilta linssiin.

    Äänestä

Monet muut ovat olleet hyvillään Puolan toimimisesta esimerkillisesti estäessä Putinin ja Lukasenkon yritykset vyöryttää laittomia maahantulijoita EU:n alueelle.

YLE:llä Puolan toimintaa kritisoitiin rajusti ja raahattiin mikkiä milloin kenenkin suuhun, joka lauloi Puolan tulisi lopettaa vastarinta ja päästää ihmiset sisälle.

Päivän selviä Venäjän laariin pelaajia.
Viimeistenkin punavihervasemmistososialistikommunistien tulisi herätä tai ainakin myöntää rehellisesti kannattavansa Venäjän pyrkimyksiä.

Toistaiseksi teillä on myös vahva äänitorvi YLE. Venäjämieliselle medialle tulee tehdä jotain 2023.

Äänestä

Miten meillä voi olla tällainen valtionmedia? Ylen jutut Ukrainasta ja Venäjästä on kuin Venäjän yleisradioyhtiöltä. Osa ilmeisesti on vielä päättäjistä erimieltä, mutta hyvin Venäjämielistä porukkaa ja suomettuneita, kuten YLE uutisten johtokin.

Äänestä

"Viikon älyttömin trollli"!!!

Äänestä
  • Onko mukavampaa katsella maailmaa suomettumislasit päässä?

    Äänestä

Alfa TV uutisissa sanottiin ja näytettiinnihan videota, jossa sanottiin Venäjä lisää joukkoja Ukrainan rajan tuntumaan ei vähennä.

Venäjän uutisissa tämä uutisoitiin Länsi epäilee meitä.... YLE käytti myös Länsi epäilee termiä, ettei Venäjä olisikaan vähentänyt joukkoja.

Äänestä

Kunhan Suomi tekee uuden YYA-sopparin niin Yle alkaa taas näyttämään naapurineljänneksiä ja Moskovan paraatikatselmuksia.

Äänestä

Taas 18.00 uutisissa niin Venäjä propagandaa kuin olla ja voi.

Ihmettelen miksi tämä kaikki pitää tehdä salamyhkäisesti.

Toivottavasti 2023 valtaan pääsee ihmisiä, jotka siivoavat YLE:stä nämä venäjämieliset ja suomettuneet hittoon. Suomi ei saa olla maa, jossa valtionmedia tuuttaa venäjämyönteistä uutisointia.

Äänestä
  • Huomasin täysin saman. Vielä huolestuttavampaa on, että liian monet suomalaiset pitävät YLEn venäjä uutisointia maamme luoettavimpana. Vaikka 4 muuta mediataloa suomessa uutisoisi jonkin asian toisin, silti uskotaan YLE:ä, jonka kanssa samaa mieltä on vain Kremlin tietotoimisto.

    Äänestä

H E R Ä T K Ä Ä T O D E L L I S U U T E E N.
YLE on Venäjän asialla, ei rehellisen tiedonvälityksen.

Äänestä

Aloitus on venäläistä disinformaatioita ihan tavalliseen tapaan, eli heitetään väite , jaaritellaan vihervassareista ja jätetään epäilys roikkumaan. Ja sama toisaalle...

Äänestä
  • Noinko koville ottaa aloittajan kertoma totuus? Kumpaan leiriin kuulut.
    Harmittaa ja tympäisee YLE Venäjän äänitorvi.
    VAI
    Pelkäät aiheen esille nostamisen tekevän YLE:n venäjämielisyydestä lopun, etkä halua sitä.

    Äänestä

  • Ota suomettuneisuus lasit silmiltä pois.

    Äänestä

  • Ööö!?

    Ei tästä ole kuin pari kk kun YLEltä tuli YLEn itse tekemä dokumentti YLEn toimittajien kommunistisista ja vasemmistolaisista taustoista, joten ettekö edes te kommarit ITSE katso enää YLEä!?

    Ja jos ette, niin KENELLE HELVETILLE toi YLE tota komaripropagandaansa sit suoltaa!?

    Äänestä

Unkrainasssa riehuu täysi sota. Venäjä on Suomen suurin rajanaapuri ja Radio Suomessa vain pauhaa musiikit. Miten hitossa tästä roskakasasta YLE ei päästä eroon, jos on näin onneton.

Ei tyypit huolta sanoo YLE. Maikkarillakin pauhaa MTV uutiset live jatkuvasti tietoa meneillään olevasta tilanteesta. YLE on venäjän asialla. Chillatkaa, ottakaa rauhassa ei ole mitään hätää. Ukraina on YLE:llä pahis.

Äänestä

Jok YLE:n toimittaja välissä jauhaa haastatelvavana Venäjämielisesti ja suomettuneesti mitä tästä tilanteesta pitäisi ajatella. Ei kerrota mitä on meneillään, vaan miten tulee suhtautua. PRKL!

Äänestä

Miksi YLE ei poista Puten kanssa veljeilleen Ville Haapasalon ohjelmia. Edelleen katsottavissa ainakin Areenassa.

Ilta-Sanomat kirjoittaa Haapasalon olevan mm. Puten kalakaveri. Kehuskemeepa Haapasalo häntä kohdelllen hyvin.
https://www.is.fi/viihde/art-2000000562325.html

Äänestä

Se on vihervasemmiston äänenkannattaja.

Äänestä

Yle on vähän kuin Tuomiojan Erkki. Kun ei näytä enää hyvältä ja oman etu kärsisi, ollaan vähän mukamas kriittisiä ja tiukkoja. Kuitenkin se rakkaus paistaa läpi.

Marinkin mukamas tiukkana mutta viivytteli Viisumiasian kanssa kuukausia. Yle ei kertaakaan haastanut hallituksen näkemyksiä, vasta liikekannallepano herätti hieman.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Alkaapa katsella tarkemmin YLE:n uutis ja ajankohtaisohjelmia ja ajatella omilla aivoillanne. Huomaatte saman kuin minäkin. Suurin osa YLE:n palkkalistoilla olevista jakaa punavihervasemmistososialistifeministisen poliittisen ja elämänkatsomuksellisen linjan. Tässä ei itsessään ole mitään ongelmaa tai haittaa. Se muodostuu sellaiseksi, koska suurin osa haluaa käyttää asemaansa tämän agendan tyrkyttämiseen ja pönkittämiseen. Tämä tapahtuu muiden näkemysten vaientamisina. Kaikesta muusta mikä ei sovi punavihervasemmistososialistifeministiseen ajatukseen, kerrottaan kovin vähän. Usein YLE:n ohjelmissakin vieraat edustavat vähintään vasemmistolaisinta päätä. Vai milloin viimeksi muistatte vieraana olleen oikeisto konservatiivi kokoomuslaisia? Atte Kaleva taisi olla ennen kuin liittyi Kokoomukseen. Kelpaisi edelleen jos olisi vasemmisto kokoomuslainen.

Tähän ryhmään myös kuuluu tosipaljon Venäjä pelkoisia että myönteisiä. Tämä on haitallista, koska YLE ei uskalla tehdä rehellisiä uutusia itänaapurimme asioista. Usein vieraatkin, joiksi on pyydetty edellämainitun idealogian kannattajia vaikenevat tai sitten sopertavat niin Kremlin ja Putinin mieleisiä ylistys sanoja Venäjästä.

Eikö tämä ole haitallinen kehitys?
Eikö YLE:ä ole tarve muuttaa?
YLE on Suomen venäjämyönteisin mediatalo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu