Ainoalle rakastetulleni...

Hei rakkaani...

Tiedän, että nämä tulevat olemaan ne sanani jotka kaikuvat tyhjyyteen kuten kaikki muutkin. Silti jokin mussa haluaa vain sanoa ne toivoen tuulen ne kuljettavan luoksesi.

Siitä on jo varmaan kaksi vuotta aikaa kun viimeistä kertaa kohtasimme. Samana iltana kun kerroit lähteväsi pois Samana iltana kun katsoin sua viimeistä kertaa silmiin. Samana iltana kun hetkeä myöhemmin kotimatkani pysähtyi sen pienen tien viereen lumihankeen. Samana iltana kun kyynelehtien se pieni osa sydämestäni sinetöi viimeisen sulle antaman lupauksensa, ennenkuin se yhdessä toivon ja rakkauden kuoli vaikertaen paikalleen.

Paljon on siitä hetkestä tapahtunut mutta kaipuu ei ole hävinnyt. Sain juomiseni kuriin töiden myötä ja monen mielestä mun elämäni olisi mallillaan. Ehkä se niin onkin, en tiedä itsekään mutta tunteet eivät ole väljenneet vaikka kaikkeni teen.
Siitä on jo n. 10 vuotta kun sut tapasin ensimmäistä kertaa. 9 vuotta kun meistä tuli ystäviä... Ja 8 vuotta kun rakastuin suhun... Ja sen jälkeen pilasin kaiken koska en voinut olla sellainen jota voisit rakastaa...
Miksi rakastuin juuri sinuun? Voi kuinka tietäisinkään, en vain tiedä rakas. Kaikkien niiden erinäisten ihastuksien keskeltä vain sinä sait mut tuntemaan jotain niin suurta. Hymy joka sai pimeimmänkin tunteen valoisaksi, ääni joka sai levottomimmankin hetken autuaaksi ja kosketus joka hyytävimmässäkin kylmyydessä sytytti lämmön ja turvallisuuden tunteen sisälläni. Ja silloin kun sinä tunsit surua, en voinut levätä. Sinä olit se pimeyteen syttynyt aurinko, valopilkku silmissäni joka sai mut nousemaan aina vain ylemmäs ja yrittää olla se maailman paras mies edessäsi, Jota ottaisit kädestä ja kuiskaisit korvaan kiittäen kun olen siinä. En vain voinut olla se oikea sulle...
Yritin kaikkeni, tosissani yritin sen kaiken surun keskellä olla sulle hyvä ystävä. Yritin tukahduttaa kaiken mutten kyennyt siihen, enkä kykene vuosienkaan jälkeen. Yritin asioita rikottuani korjata kaiken mutta turhaan. Kun kuvittelin saavani kaiken kuntoon rikoin sen uudestaan.
Ajattelen sua joka päivä. Joka ilta tuijotan siihen tyhjään paikkaan sängyssäni rukoillen, että kaikki tämä suru olisi vain pahaa unta ja silmäni avattuani sä olisit siinä. Sen sijaan sydän murtuu uudestaan ja uudestaan kun unissani palaan hetkeen kun kerroin tunteistani, siihen hetkeen kun halasit minua tiukemmin kuin koskaan, niihin hetkiin kun nauroimme niille typerille jutuille toistamiseen. Ja toisinaan niille tapahtumille joita ei koskaan tapahtunut, niille tapahtumille joissa pidän sua sylissäni ja suutelen sua, tuntien syvintä kiitollisuutta. En kykene nukkumaan koska ne unet satuttavat.
En jaksaisi enää kulta mutta annoin sen lupaukseni sulle, että jatkaisin kaikilla voimillani. Siitä huolimatta, että se onkin loputonta yksinäisyyttä.
Olet niin lähellä mutta silti niin kaukana. Haluaisin vain hypätä autoon ja ajaa luoksesi pyytäen anteeksi kaikkea sitä pahaa mitä aiheutin koska en kestänyt kipua. Mutta se ei mene niin koska tiedän ettet halua enää nähdä mua enää. Enkä tiedä kestäisinkö nähdä sitä kun vierelläsi on toinen jota sinä rakastat, tai nähdä kun sormessasi oleva sormus on se jota en koskaan saanut sulle antaa.
Olen niin väsynyt...

Rakastan sinua M.
Rakastan sinua...