Hahmottelin mielessäni pitkän kuukausi/vuodenaikakohtaisen litanian päättyvästä vuodesta ja siitä mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, ja millä fiiliksillä. Mutta en sitten ryhtynyt kirjoittamaan, kun tuntui että olin kaikkia aihepiirejä ruotinut palstalla pitkin vuotta, ja koko vuosi meni muutenkin kauhean äkkiä, mutta silti jotenkin pysähtyneessä tilassa 🙄
Joten, tehdään mieluummin näin päin, että palstalaiset voivat halutessaan kysyä mitä mieleen tulee, liittyen vuoteen 2021. 🤔 Joko palstalla käsittelemiäni asioita, tai ihan mitä tulee mieleen.
---
Ja muistutetaan, että en vastaa täysiin asiattomuuksiin. Mitä enemmän tulee "ajattelua", muijattelua ja henkilöhyökkäyksiä, sitä todennäköisemmin tämä mahdollisesti kiinnostava ja viihdyttäväkin ketju jää mun osaltani hiljaiseksi, tai pyrin poistattamaan tämän.
Joten, tehdään mieluummin näin päin, että palstalaiset voivat halutessaan kysyä mitä mieleen tulee, liittyen vuoteen 2021. 🤔 Joko palstalla käsittelemiäni asioita, tai ihan mitä tulee mieleen.
---
Ja muistutetaan, että en vastaa täysiin asiattomuuksiin. Mitä enemmän tulee "ajattelua", muijattelua ja henkilöhyökkäyksiä, sitä todennäköisemmin tämä mahdollisesti kiinnostava ja viihdyttäväkin ketju jää mun osaltani hiljaiseksi, tai pyrin poistattamaan tämän.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jäätkö kaipaamaan jotain tästä vuodesta?
Opitko jotain uutta itsestäsi?
Muistan lukeneeni, että olit pitkään sairaslomalla ja kirjoitit niistä vaiheistasi täällä. Sinun tapasi kirjoittaa tänne on ollut hyvää ja rehellisen tuntuista kerrontaa.
Henkilökohtaisesti oma vuosi oli raskas. Lähipiirissä on ollut paljon sairautta joka on kuormittanut omaa elämääni. Toisten kannustaminen ja tuen antaminen on ollut tärkeää. Auttaminen luo merkityksiä ja antaa hyvän mielen itselle myös eikä vain sille joka tukea tarvitsee.
Uutta vuotta en sen kummemmin odota enkä juuri juhlikaan. Elämä sinänsä on tärkeä ja pienet asiat siinä. Vuoden lopun inventaariossa tärkeimmät asiat ovat läheiset, rakkaus ja luottamus siihen, että elämä kantaa eteenpäin.
En mä tiedä jäänkö mä tästä vuodesta erityisemmin kaipaamaan mitään, mutta sanotaan näin, että jos tulevat vuodet sujuu edes osapuilleen samalla tavalla, niin olen siihen tyytyväinen. Toki toivon sitä että pandemia aikanaan helpottaa, enkä itse joutuisi pitkälle saikulle ihan aikuisten oikeasti kovan uupumuksen vuoksi. Mutta jos nyt ajatellaan, niin taisi olla ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi täysin raittiina kuningas alkoholista, sitten vuoden 2006 tms. kun kiljut poreili navettarakennuksen vintillä 🙄 Vetoan tässä hiukan itsekriminointisuojaan, ja pyörittelen asiaa näin, että vaikka se raitistuminen tapahtui vuonna 2020 kertarysäyksellä ja pakon edessä, niin ei se tie henkisesti ollut yhtä sileä ja tasoiteltu kuin joku curling-rata. Viime uutenavuotena tein itselleni eräänlaisen lupauksen ja ryhtiliikkeen, ja tammikuussa kärsin jonkun viikon ajan pienoisista refloista. Mutta pääasia oli etten ratkennut ryyppäämään, ja aloitin vuoden 2021 tavallaan puhtaammalta pöydältä kuin vuosiin.
Tosiaan lyhyesti kerrottuna mulla oli keväällä ja alkukesästä ihan liikaa noita crapwagoneita kerralla työn alla, ja aika joustavat aukioloajat toisinaan. Niin siinä tosiaan kärsi fyysinen työ ja asiakaspalvelu, kun molempia piti hoitaa vähän vasemmalla kädellä. Alkuun päätin itse pitää kesäkuussa 2 viikon loman, mutta kun siihen ajankohtaan osui sairaanhoitajan vastaanotolla käynti, missä hieman tapojeni vastaisesti romahdin täysin, niin sain lääkäriajan heti seuraavaksi päiväksi, ja lääkäriltä 2,5kk saikkua. Silloin kesällä tein alkuun aika rankan fyysisen rutistuksen, kun purkasin muistaakseni 7 autoa palasiksi, ja toimitin korit romutukseen. Työtä helpotti kummasti se, että puhelin ei ollut siinä taustapiruna, vaan työnumero deaktivoituna. Mutta kaikkiaan se teki hyvää kesällä ottaa henkisesti ihan chillisti, ja syyskuussa kun jatkoin asiakaspalvelutyötä ja palikoiden myyntiä varastosta, niin ei se mitenkään toivottomalta tervanjuonnilta tuntunut varsinkin kun rajasi aukioloaikoja jämptimmäksi.
Kutsun tätä kokonaisuutta nimellä "El Plan" joka on alkujaan Alonson ja Alpine-tiimin lanseeraama termi sille, että taistelisivat mestaruudesta ensi vuonna. Mutta se siitä, mun "El Plan" on se, että lääkärin (apulaisylilääkäri) aloitteesta saikku jatkuu, ja ensimmäinen välietappi olisi saada 300 päivää täyteen. Tammikuussa mulla on joku väliarvio, ja uskoisin että saikku jatkuu kun kerron pitäneeni nyt joulukuussakin 3 viikkoa lomaa jonkinlaisen koronaväsymyksen ja motivaatiopulan yms. takia. Toki Kela on järjestelystä tietoinen, ja jos tienaan paljonkin yritystoimintani kautta, niin se vaikuttaa sairauspäivärahan määrään.
Ja mitä muuta uutta olen oppinut itsestäni, niin sen että kotona voi olla oikeasti kivaakin! En viitsi mitään pitkää valitusvirttä kirjoittaa, mutta olihan se raskasta asua äidin kanssa saman katon alla ensin varhaisaikuisuudessa hieman riidoissa, ja myöhemmin noin 4 vuoden ajan toimin käytännössä hänen omaishoitajana sen aivosyövän takia. Silloin toki ei ollut pandemiaa, mutta yleensä mä tein päivittäin muutaman tunnin ajaksi jotain "tikusta asiaa" kuten Biltema-reissuja, euron juustohamppari ja kahvi mäkkärin autokaistalta jne. että sai omaa aikaa edes hieman. Mutta nyt on aivan uudenlainen elämys katsoa vaikkapa Ylen Aamu-TV:tä tai jotain National Geographicin dokkareita kaikessa rauhassa, ja tehdä askareet kuten lumihommat, polttopuiden hakeminen, kauppareissut jne. omaa järkeä käyttäen. Yhtäältä hyvä asia, että olen luonteeltani sellainen että viihdyn yksin kotosalla eikä pandemiarajoitukset erityisemmin häiritse, ja toisaalta luojan kiitos pandemiaa ei tullut vielä silloin kun äitini oli elossa. Voi hyvä luoja sitäkin taistelua, mikä olisi tullut esim. rokotuksiin liittyen, riskiryhmäläisen omaisena 😫 Tosin veikkaan että covid hänet viimeistään olisi vienyt.
Ja kun olen tän vuoden aikana käynyt treffeillä tasan kerran, helmikuussa kahvilla Auran ABC:llä, mutta ei siitä sen kummempaa tullut. Passitin naisen lopulta friendzonelle ennen kun hän ehti tehdä mulle niin. Tosin ei olla sen jälkeen pidetty yhteyttä.
Mutta se, että esim. Tinderissä on ollut suht hiljaista, ja viimeksi olen nähnyt naisen vaatteettomana juhannuksena 2020, ei silti aiheuta mitään erityisempää hermojen kiristymistä. Kuten olen joskus ennen maininnutkin, niin ne muutamat helpohkot kaadot ja puolivillaisesti toimineet suhteet joskus 2018-2020 tuntuivat lähinnä symbolisesti tärkeimmiltä kuin millainen fiilis itselläni oikeasti oli. Todennäköisesti olen jonkinasteinen aseksuaali tai demiseksuaali, ja kun nuorena miehenä edes muutaman sulan sai hattuun, niin tällä hetkellä naisen kosketuksen puute ei erityisemmin aiheuta mulle päänvaivaa.
Arvostan tosi paljon tuota, että olet jaksanut olla raittiina. Riippuvuudet ovat niin helvetin rankkoja ja vievät paljon aikaa elämästä. Tiedostan ja tiedän.
Ja omaishoitajuus on luku sinänsä. Ymmärrän oikein hyvin, että kaipasit omat "biltema- ja mäkkäri aikasi" koska omaishoitajuus on oikeesti vaativaa. Jokainen jolla on tämä kokemus ymmärtää sen. Oma kokemukseni on kahdeksan vuoden ajalta työn ohella.
Siinä on omat haasteensa.
Parisuhdejuttuihin en osaa ottaa kantaa. Toivottelen kuitenkin kaikkea hyvää sinulle niissäkin 🙂
Semmost se on parisuhteessa miehet on kuin omaishoitajia eli raskasta on miehillä
Joo ja siinä on se, että mä annan kiitettävä plussan hoitohenkilökunnalle kohtelusta ihmisenä, sekä lääketieteellisestä hoidosta paitsi haimatulehduksen niin myös sen 22kk jatkuneen putken katkaisussa. Mutta sitten mulla olikin muistaakseni 5 tapaamiskertaa jonkun päihdetyöntekijän kanssa, joka sattui vieläpä olemaan työpaikkaansa vaihtanut ensihoitaja, josta jouduin aikoinaan äitini vaatimuksesta laatimaan reklamaatiota kun äitini oli tyytymätön kohteluun saatuaan epileptisen kohtauksen. En tiedä muistiko hän mua tai antoiko vaikuttaa mihinkään, mutta ei mulla ollut mitään häntä vastaan ja ne tapaamiset sinänsä sujui ihan hyvin, vaikka vähän liibalaabaa olikin. Mutta vähän tyhjän päälle siinä ihminen voi jäädä, kun varsinainen toipuminen on juuri vasta aluillaan 🙄
Ei kaikki mun omat metodit olleet ihan käypä hoito suositusten mukaisia, mutta tarkoitus pyhittää keinot, ja pääasia oli etten koskenut alkoholiin. Mulla on ollut pitkään Lyrica 600mg/vrk mutta söin pitkin viime syksyä toistuvasti vähintään 900mg ja sitten uhkasi loppua lääkkeet kesken noin vuosi sitten. Piti pudottaa joksikin aikaa 450mg/vrk ja kyllähän se hiukan löi näpeille, mutta onneksi ennestään tuttu sijaistava lääkäri lopulta uusi reseptin jollain poikkeusmerkinnällä sillä kertaa, kun kerroin perusteluni ja pahoittelin hölmöilyä, muistuttaen kuitenkin myös häntä siitä, että lähes mikä tahansa on silti pikkujuttu verrattuna siihen että olisin alkanut juomaan. Sittemmin olen syönyt kiltisti sen 600mg/vrk, laskenut tarkkaan miten lääkkeiden pitää riittää, ylimääräiset säilytän ihan erillään muista, ja saatan niitä joskus vapaapäivänä huuhtoa aamukahvin kanssa muutaman, kun tietää ettei tarvii ajella.
Ja joskus siinä omien synttärieni ja Koskelan henkirikoksen aikoihin mulle jäi vähän putki päälle kun ahdisti, tuli mieleen kaikkia teini-iän traumoja, oli pyhät ja välipäivät yms. Alkoi roskiksessa olla turhan paljon tyhjiä rizlapakkauksia ja pöydällä tiskaamattomia kaakaomukeja, niin palautin sitten siinäkin järjestyksen taloon että kuka on isäntä ja kuka renki. Viime tammikuun pari ekaa viikkoa oli kohtuullisen nihkeät kun oli kovia pakkasia ja merkittävimpänä yksittäisenä oireena aivan jäätävä hikoilu 😖 Mutta siinä kohtaa oikeita ja pidemmän päälle hyviä päätöksiä kyllä.
Mutta toisaalta se, että moneen aiempaan vuoteen verrattuna olin yhä suuremman osan ajasta selvänä, saattoi osaltaan laukaista tuota uupumusta yms. kun asioita joutui kohtaamaan ja käsittelemään ihan eri lailla 🙄 Toisaalta kun olen vasta 30 ja olen kohta 11 vuotta toiminut yrittäjänä, niin siinäkin asiassa mulle on oikeastaan ihan sama jos kulunut vuosi on ollut vähän silppuinen tms. Oma hyvinvointi on mennyt välillä rahankiillon tavoittelun edelle, ja niin voi hyvin käydä myös pitkin ensi vuotta. Mutta ei tollasista pitkäaikaisista ja laaja-alaisista ongelmista täysin parannuta silmänräpäyksessä, vaikka juurisyy ei välttämättä työasioissa sinänsä olisikaan. Mieluummin kohtuullisesti työtä, tarpeeksi lepoa ja stressin minimointia, kuin väkisin puurtamista, niin silloin on mielessä vähemmän nämä eri stressinnollauskeinot, eikä uupumus heijastu asiakaspalvelun laatuun.
Joo enkä mä kovinkaan "henkilökohtainen" omaishoitaja ollut, eli esim. hygieniasta huolehtiminen sujui häneltä omatoimisesti. Mutta oli siinä paljon kaikkea muuta mitä en jaksa edes luetella, mutta jokainen voi toki kuvitella kun oli liikuntarajoitteita epilepsia, alkavaa muistisairautta, näkökenttäpuutos yms. Ihan arkisia asioita monet sinänsä, ja sellasia mitä mun pitää yksin asuessakin tehdä, mutta olihan siinä joskus pientä kireyttä kun työpuhelin soi jatkuvalla tahdilla ja oman järjen käyttö vähän kielletty monessa asiassa. Asiat tehtiin monesti sellasella "mitähän ihmiset ajattelee, se ja se naapuri näkee, ja näin on aina ennenkin tehty" periaatteella 🙄
Ja se oli sellainen hiljainen konsensus ja virtahepo olohuoneessa, että ei mulla niin kauheasti ollut asiaa treffeille tai ainakin piti suunnilleen koko Facebookin sisältö näyttää ennen treffejä. Teini-iässä kun muut biletti, äitini soitteli joidenkin tyttöjen vanhemmille että onko ok että tulee käymään luonani 🤦♂️ Loppuaikoina aloin vähän ajattelemaan omillakin aivoilla, ja äidin avuntarve oli sen verran merkittävä, ettei hän enää kauheasti voinut ääneen muistuttaa kenen talossa asuin ja pihalla toimin. Itse asiassa vaikutti lopulta ihan myötäiloiselta kesällä 2019, kun ennätti senkin näkemään että mulla oli tyttöystävä.
Raskasta aikaa kaikkiaan, ja otti yllättävän kauan hänen poismenon jälkeen kasvaa ulos noista malleista. Siksi ruodinkin asiaa vuoden 2021 ketjussa, kun pitkin vuotta olen havahtunut aivan uudella tavalla moniin asioihin. 🙄
Esim. lumihommat piti tehdä yleensä mahdollisimman aikaisin aamulla, "etteivät luule laiskaksi" kun puolilta päivin usein lähdin jonnekin. Puiden kaataminen oli vähän niin ja näin, ettei "naapurit luule että niillä on puut loppu" . Pihaa piti hiekoittaa laajalti, vaikka rollaattorinsa kanssa äitini käveli käytännössä vain pihan etualalle joko mun autoon tai taksiin. Ruuanlaitto oli häneltä kielletty kun kerran näkövammansa takia laittoi vahingossa väärän levyn päälle, ja meillä oli vähän eri ruokailurytmi, niin olihan siinäkin omat haasteensa.
Riittäähän näitä, ja tosiaan ottanut aikansa sopeutua oman järjen käyttöön.
"Teini-iässä kun muut biletti, äitini soitteli joidenkin tyttöjen vanhemmille että onko ok että tulee käymään luonani 🤦♂️"
--
Niin ja eihän hän siis tietenkään näitä tyttöjä kutsunut tai mitään, mutta jos olin aikeissa tuoda, tai toin silloisia tyttöystäviäni tms. tänne, niin se oli aina ihan uskomattoman säätämisen ja sumplimisen takana, joka osaltaan varmaan saattoi joissain tapauksissa karkoittaakin näitä tyttöjä. Kivat siinä 16-17v iässä udella tytöiltä vanhempien yhteystietoja, että äitini voi varmistaa heiltä että asia on ok 🤦♂️
Olethan sä aika harvinainen sänikkä tällä saitilla kun annat myönteistä palautetta terveydenhuollosta tässä maassa. Ja ikäänkuin kiitosta. Huvittavaakin kun täällä on välillä ollut niin katkeria haukkumisketjuja.
Raitistuminen on kova juttu. Monesti se tapahtuu just silloin kun oma terveydentila siihen johtaa. Joko henkinen tai fyysinen terveys tai monesti molemmat. Viinaan turvautuminen on usein sitä "ettei jaksa tai kestä selvinpäin jotain elämässään, kokemuksissaan tai tunne-elämässään". Selityksiä löytyy ja perusteluja löytyy aina. On paljon vaikeampaa kohdata ne kipeät ja haavoittavat asiat elämässään selvinpäin. Siinä tarvitsee kyllä apua. Yksin on liian rankkaa.
Toisen sairastaminen pysäyttää omaa elämää. On se omaishoitaja-suhde mikä vaan. Oma vanhempi, sisarus, aviopuoliso tms. Elämäntilanne haastaa kovasti kuten sinäkin kuvasit elämäänne monin tavoin. Me saadaan elämisen mallit omasta lapsuuden perheestä. Parisuhteen mallitkin. Monesti meillä kestää kauan kunnes löydämme uusia malleja elämään ja omaan tapaan elää. Siinä kai se elämän rikkaus on, että aina voi oppia uutta itsestään ja tavastaan elää. Mitään ei ole kiveen kirjoitettu ennenkuin nimi on hautakivessä.
Ja viimeisimmällä lauseella en provosoi mitään.
Tuo vain juolahti mieleeni.
☺️
Joo, mä en itse pahemmin valittanut mistään, tyyliin väärästä aamupalajogurtista, ja olin täysin rehellinen tilanteestani, niin ei tosiaan ole moitteen sanaa siitä sairaalajaksosta missä hoidettiin haimatulehdus, sen aiheuttamat muut komplikaatiot sekä katkaisuhoito. Eikä sinänsä siitä päihdesairaanhoitajan tapaamisestakaan, mutta loppujen lopuksi aika lyhyen ajan jälkeen siinä on ihminen omillaan, ja mä vieläpä aika kirjaimellisesti kun ei tosiaan ole perhettä eikä paljoa kavereita. Sairaalassa hoidetaan akuutit fyysiset oireet, mutta varsinainen toipuminen kestää paljon pidemmän aikaa.
Lääkärit puhuivat kuitenkin hyvin suoraan ja napakasti, joten viesti meni kyllä perille, että ainoa vaihtoehto on täysraittius. Jotkut hoitajat sanoivat ympäripyöreästi että ehkä voi lasillisen viiniä juoda, mutta mä en siitä tule hullua hurskaammaksi ja tiedän että se lähtisi taas käsistä ihan pienestäkin määrästä, niin parempi pysytellä erossa alkoholista kokonaan.
Silloin kun on kyse elämästä tai kuolemasta niin ei tule oikeesti mieleen valittaa jugurtista 😅 Tajuan kyllä.
Joskus oon myös miettinyt sitä, että miten yksin voi ihminen jäädäkään sairaalajakson jälkeen. Juuri silloinhan sitä tukea ja apua tarvitseekin.
Mun lähipiirissä on ihminen jonka päihderiippuvuus pysähtyi samankaltaisesti kuin sinullakin. Siitä syystä koen vertaisuutta tai ymmärrystä sinun elämänkokemukseesi. Toki eroavaisuuksia on, mutta jotain samankaltaista joka luo ymmärrystä ja samaistuminen pintaa. Yhden vinkku lasillisen kanssa ei tietenkään kannata pelleillä silloin kun on kyseessä koko loppu elämän terveys. Ymmärrän oikein hyvin, että homma voi lähteä lapasesta eikä paluuta sen jälkeen ole.
Hyvin oot handlannut oman elämäsi.
👍🙏
Aiotko hankkia naisen ensi vuonna ja saitko seksiä tänä vuonna?
Montako autoa romutit tänä vuonna?
Aiotko alkaa harrastaa jotain uutta ensi vuonna kuten kalastusta?
Kuten ylempänä sanoinkin, niin viimeksi olen saanut juhannuksena 2020. Eikä sitä naista noin vain hankita 😂 Pidän toki silmät auki, ja voi olla että olen nostanut rimaani takaisin hieman ylemmäs, niin katsotaan kuinka käypi.
Olisinkohan mä 8 autoa purkanut tänä vuonna kun äkkiseltään laskin. Käytännössä pikkuhiljaa jostain maaliskuusta kesäkuun lopulle, lähinnä sitä mukaa kun meni palikoita kaupaksi. Mutta tosiaan kun sain saikkua 2,5 kk lähinnä henkisen kuormituksen vuoksi, niin tein alkuun aika pitkiä päiviä helteen keskellä saadakseni purettua loput autot pois tontilta ja silmistä/mielestä. Sen jälkeen en ole uusia hankkinutkaan, mutta ehkäpä taas ensi keväänä voisi pitää silmät auki ja verkot vesillä.
Ei nyt äkkiseltään ole mitään erityisiä suunnitelmia harrastuksista 🤔 Kalastus mua ei ole koskaan kauheasti kiinnostanut. Koronatilannekin toki vaikuttaa noihin mahdollisuuksiin, mutta katsotaan.
p234racing on minusta aika suorapuheinen tyyppi. Harvoin tapaa ihmistä joka puhuu suoraan asioista niin kuten tämä herra. Olet ollut hoitsujen hoidettavana ja antanut palautettakin. Harva mies niin tekee mutta haluaisin kertoa omasta kokemuksesta hoitsujen kanssa.
Nimittäin olin hammaslääkärissä ja se toine siinä oli joku harjoitteliija, nykyään minun tyttöystävä. Olen aina vihannut hampaitani koska ne on vinot ja rumat ja kuvittelin ettei kukaan nainen halua vinohampaista miestä.
No tää hammaslääkäri nainen sitten ainakin kehui että pesen hampaita enkä polta tupakkaa kuten en polta mutta plakkia on hiukan ja sen se hoiti 10 minuutissa niin siinä se sitten hoiteli niitä ja antoi ohjeita. Olin myös pyytänyt että lyhentää yhtä hammastani koska se on vino ja pitkä minun mielestä ja näkyy kun hymyilen.
Tää hammaslaakäri sanoi ettei liikaa voi lyhentää ettei juuri tule esille mutta sanoin vaan että anna mennä niin paljon kun pystyy. Hammaslääkäri sanoi että pitää tavata uudestaan toiseen kertaaan koska aika ei riitä jotenjuttu lähti siitä että tavataan vaan ja annoin numeroni sille ja loppujen lopuksi se soitti minulle ja tavattiin kahvilla.
Kahvilla tapahtui ihan juttelua, tää nainen oli siinä aloitteellisempi puolimutta ei mennä yksityiskohtiin siitä.
Okei, kivat sulle, onnea 😁👍
Joo mä olen pyrkinyt aika rehellisesti kertomaan asioistani, vaikka tiedän että varmaan joitakuita ne huvittaa ja mielipiteitäkin on toki monia. Varmaan osaltaan jotenkin terapeuttistakin kirjoittaa, kun en mä näistä niin kauheasti ole puhunut oikeassa elämässä muiden kuin ammattilaisten kanssa. Ja toisaalta jos mun stooreista on pienintäkään apua jonkun vastaavankaltaiseen tilanteeseen, niin ihan mukava juttu sekin. Ei sillä että kukaan katsoisi mua ihaillen kuin jotain Karalahtea, mutta asian voi ajatella niinkinpäin, että jos kerran jopa toivoton "peris" on pystynyt lopettamaan juomisen ja suitsimaan esim. lääkkeiden käyttöä, niin kyllä se on mahdollista vaikkakaan ei aina ihan helppoa.
Paljon toki on tuuristakin kiinni, ettei fyysinen sairaus ollut "tuon" vakavempi, liikenteessä ei onneksi koskaan tapahtunut mitään, ja myös ympäristö että millaisten tähtien alle on syntynyt. Minkäänlaista sosiaalista painetta en ole koskaan kokenut edes silloin kun join, enkä onneksi sen jälkeenkään.
Ja paljon tullut ajateltua asiaa siltäkin kantilta, että vaikka noi mun omat "laskuvarjot" oli toki vähän kyseenalaisia, niin todennäköisesti samojen standardien ja vaiheiden läpi etenee myös esim. 50 ikäisten alkoholistien hoito, ja voin vain kuvitella tilanteen, missä esim. joku keski-ikäinen eronnut mies on niin ikään melko lailla yksin akuuttien hoitovaiheiden jälkeen, mutta syönyt elämässään ehkä korkeintaan jotain Buranaa, eikä ole samanlaista mahdollisuutta/osaamista kikkailla oloaan paremmaksi kuin mulla. Niin voin vain kuvitella kuinka paljon suurempi riski on retkahtaa juomaan uudestaan, kun marketin kaljahyllyt kuiskii vasempaan korvaan ja lähikapakka houkuttelee 🙄 Toki monet ovat löytäneet avun ryhmistä tai uskonnosta, ja jos niistä saa apua ja voimia, niin se on vain hieno juttu, mutta eivät ole olleet mun juttu koskaan. Ja voi lääkkeetkin joskus olla vähän tulella leikkimistä, mutta eipä ne fyysistä haittaa ole mulle aiheuttaneet, ja pienempi paha jotkut Lyricareflat oli kuin haimatulehduksen uusiutuminen ja viinan suhteen jälleen pohjalta aloittaminen.
En tiedä valittaako julkisista palveluista eniten ne, jotka eivät ole niitä joutuneet käyttämään, vai onko siinä tosiaan niin paljon eroa hoidon laadussa ja kohtelussa 🤔 Mulla ei tosiaan ole sairaalajaksosta moittimista vaikka eipä joku katetrin laittaminen kivalta tuntunut ja pelkäsin alkuun kovasti jatkuvia verikokeita, mutta sittemmin piikkikammo laantui kun siihen tottui. Henkilökunta vaikutti sellaiselta että tiesivät mitä tekevät, mutta eivät silti nalkuttaneet tms. nuorelle miehelle joka oli oman hölmöilynsä (sairauden) takia sairaalassa. No ehkä se hevosenannos diapamsiirappia ja oxyt kipuihin teki mut hyväntuuliseksi kaikesta huolimatta 😂 Sitä hieman kritisoin järjestelmässä, että aika äkkiä siinä tosiaan on ihminen täysin uuden edessä ja tyhjän päällä, vaikka varsinainen toipuminen alkaa myöhemmin ja kestää paljon pidempään kuin mihin on resursseja.
Samaten se, että eihän terveydenhuollossa nyt ihan kaikesta puhuta, ja jollekin (todennäköisesti aika monelle) lainsäädäntö aiheuttaa vain ongelmien kasaantumista ja pahenemista, kun kynnys avunhakemiselle on paljon korkeampi kuin täräyttää suoraan paljonko on juonut viinaa.
Surullinen tapaus esim. tämä Ylen artikkeleissa seurattu "Pepsi" 😕 Toki jossain se yksilönvastuun ja monien annettujen mahdollisuuksien raja menee, mutta tästä tapauksesta jäi ainakin mulle mielikuva, että järjestelmän uhriksi ja tukiverkkojen ulkopuolelle päätyi vähitellen. On todennäköisesti suuren osan elämästään kohdeltu rikollisena, ei niinkään sairaana, saati välttämättä edes ihmisenä 🙄😒
Niin ja vaikka tuossa voivottelin ettei kaikilla vanhan koulukunnan juopoilla ole välttämättä mahdollisuutta taltuttaa viinapirua huuhtomalla lääkkeet lämpimän kaakaon kera, niin siinäkin asiassa on kyllä hiuksenhieno ero milloin sitä voi pitää perusteltuna itselääkityksenä ja milloin on jo uusi ongelma käsissä. Ja myöskin juuri tuo, että kuinka kauan sitä voi tai kannattaa jatkaa. Pitää osata tunnistaa se hetki milloin on kasvanut alkoholista ulos henkisesti omien poppakonstien avulla.
Muistaakseni Marko Jantusen kirjassa oli tarinaa siitä, kuinka hän siirtyi käytännössä suoraan koviin aineisiin kun ei viina enää mennyt päähän. Se on väärä tie, ja itsellä on hyvinkin jämpti raja milloin sanon "ei". Ja siinä tullaan myös siihen, että kun koko lapsuuden ja nuoruuden ajan esim. koulun terveystiedon tunneilla ja vierailevien poliisien puheissa kaikki mahdollinen alkoholia lukuunottamatta niputettiin saman h-sanan alle, ja kerrottiin että ne raunioittaa elämänne, niin porttiteoria voi toimia vähän käänteisesti ja itseään vastaan. Kun vaikkapa joku nuori todennäköisesti aloittaa jostain suht harmittomasta, ja saattaa havahtua että "wtf, ei tästä tullut darraa" eikä välttämättä koe pakottavaa tarvetta toistuvaan käyttöön. Mutta siinä vaiheessa mukaan astuu se, että moni sortuu siihen virheelliseen ajattelutapaan, että aikuiset ovat aina valehdelleet kaikesta, ja kynnys siirtyä koviin aineisiin voi olla aika matala. Ja ne myrkyt sitten aiheuttavatkin todennäköisemmin ongelmia ja voimakasta riippuvuutta, eli sitä jäävuoren huippua mistä koko elämän ajan on peloteltu.
Tosin omista kouluajoista on jo aikaa ja nuorisokulttuuri varsinkin isoissa kaupungeissa ihan eri, mutta toivoisin että tänä päivänä asioista puhuttaisiin enemmän niiden oikeilla nimillä ja "heterogeenisemmin" eli ei niputettaisi kaikkea mahdollista saman sateenvarjon alle. Eikä se aina ikää katso, mihin elämä kuljettaa, mutta se oli kaikista negatiivisista puolista huolimatta todennäköisesti yksi mun pelastukseni että olin maalla asuva nörtti nuorena. Ja edelleen. 😂 Mutta nuorena väärässä porukassa usein tyhmyys tiivistyy, ja jos mun kaltainen riippuvuuksille altis tyyppi olisi aloittanut jo rippikouluiässä muustakin kuin kiljusta tai äidin tonkasta varastetulla viinillä, niin todennäköisesti aikuisikäni olisi sujunut vieläkin kurjemmissa merkeissä. Tän ikäisenä on kuitenkin ihan erilainen harkintakyky, ja opettihan toi alkoholiongelma paljon omista heikkouksista, eli käytännössä alttiudesta riippuvuuksille. Osaa olla leikkimättä tulella liikaa, ja vaikka yksinäisyyskin välillä sucks, niin väärä seura voisi olla vielä huonompi vaihtoehto sosiaalisen paineen yms. suhteen.