Jorma rustaa runon

Jorma istuu vuoteenlaidalla ja naputtelee kynällä otsaansa. Hän on päättänyt kirjoittaa runon. Jormaan on iskeytynyt yöllä suurienerginen pulssi ulkoavaruudesta, ja hänen aivoissaan tuntuu olevan ylimääräistä liikehdintää.

Jorma kirjoittaa:

"Sanani ovat sanojasi,
vartaloni jumalten.

Pirstovat veistoksensa,
vain veistääkseen uuden.

He etsivät,
avuttomat."

Jorma tavasi runonsa alkua ja oli tyytymätön. Runon muusa lojui tolkkua vailla vuoteella ja muistutti enemmän nukkea kuin ihmistä. Nuken hiukset olivat punaista parsinlankaa ja iho vaaleaa alabasteria kaukaisista laaksoista aikojen takaa aikakaudelta, jossa maisema velloi ja virtasi aloilleen jähmettyäkseen ja jäähtyäkseen kulhoksi, miniatyyriksi, ellei peräti patsaaksi asti.

Nukke narskutteli hampaitaan ja näki kenties painajaisia.

(hirn)
12<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jorma kutoi sukkaa kakkulat nenällään keskiyöllä, kun maailma paukkui ja rätisi. Kutominen oli meditatiivista leijailua olemattomuuden yksinkertaisuudessa. Kaikki sellainen, jota tehdessä ei tarvinnut ajatella mitään, oli miellyttävää ja hyödyllistä.
Jorma oli valinnut värit huolella lankakaupassa, sillä villasukkien tuleva omistaja tunsi suurta vastenmielisyyttä tiettyjä värejä kohtaan. Jalkalamppu välähti tuntemattomasta syystä. Kenties sen oli hajoamassa, Jorma tuumi.

Saatuaan toisen sukan valmiiksi kello kaksi yöllä uuden vuoden ensimmäisellä laineella, Jorma oli siirtymässä toisen kimppuun, kun ulko-ovi kävi ja sisään hoiperteli kummallinen näky. Tämä tupsahti siihen kuin tyhjästä.

Ensinnäkin näky oli selvästi päihtynyt, sillä näky ei saanut saappaita jaloistaan, vaikka valui pitkin seinää lattialle niitä irti kiskomaan. Näky tuntui olevan hieman istahtaneessa kunnossa. Lisäksi tämä kuvajainen soperteli jotain sekavaa, epäselvää ja todellisuudesta ja sen kulloisestakin kontekstista irronnutta. Oli nimittäin täysin selvää se että hän ei enää ollut taksissa eikä uudenvuodenjuhlissa. Myös se oli selvää se, että kalliokiipeily juhlatamineissa simapullo kädessä ei ollut se maailman paras idea. Ikkunastakin näki, jos viitsi vilkaista.

Jorma huokaisi ja kävi innokkaana seuraavan sukan kimppuun. Luonnossa oli nimittäin sellainen laki, joka ei katsonut hyvällä asioiden luonnolliseen tilaan puuttumista. Järjestelmä sekosi siihen sekaantumisesta.

(naurua)

Äänestä
  • Pulssi

    En tiedä, mikä olen, enkä sitä, missä olen. Kuitenkin minulla on matkalippu, joten saatan joko olla jo matkalla, tai sitten en. Luulisin, että olen jo matkalla, sillä kaikki on valkoista, eikä pimeyttä ole. Olen irronnut ajasta ja paikasta, enkä siten enää tiedä, mikä olen, tai missä olen. Näkemykseni mukaan mitään muuta ei ole kuin minä ja valo ympärilläni. Muun käsite on haihtunut: tilan, ajan ja energian.
    Saatan olla suurenerginen pulssi toisessa todellisuudessa, jossa Jorma on. Kuitenkin on niin, että olen jo osunut Jormaan ja jatkanut matkaani. Kohta olisi niin, että Jorma, omassa todellisuudessaan, saa vihdoin päihtyneen näkynsä työnnetyksi vuoteeseen, sekä tämän peitellyksi. Silloin hänen runonsa syntyisi. Se tulisi esiin itsestään, niin kuin tulee esiin sukka sen kutomalla, suurienerginen pulssi päätteli ja hävisi kosmokseen.

    Makuuhuoneessa Jorma ähki naisten aivoitusten kanssa kuin olisi painiottelussa vastustajanaan kalmari. Jorma ei voinut käsittää mitään yhtä epämukavaa, kuin oli naisten tyylitaju. Naisena olemisen vaikeusaste oli, järkevälle ihmiselle, niin korkea, että riman ylittäminen tuntui ajatuksena täysin järjettömältä. Katsokaa kaikkea tätä kauheutta tässä, Jorma sadatteli ja taisteli vetoketjun kanssa, joka juuttui jokaisella edetyllä sentillä jumiin.
    Sakset, Jorma tuumi, mutta vaatekappale ei ollut hänen, vaan näyn, jonka syytä kaikki tämä oli. Toisen omaisuus oli, filosofisessa mielessä, kaikkien yhteistä ja samaa, sillä olemme jakautuneet osiksi kokonaisuudesta, joka on hahmotettavissa yhdeksi pisteeksi, jota ei ole, eikä sen ympärillä ole mitään, ei edes ulottuvuuksia.

    Näky vuoteella ei ollut enää tässä todellisuudessa, sillä tämä nauroi vuoteella, vaikka oli altavastaaja kaikessa.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pulssi

    Kyläpahainen

    Kaarevalle kivisillalle oli kokoontunut koko kylän väki. Meteli ja hälinä oli melkoinen, ja tämän tästä huudeltiin rivouksia ja heristeltiin talikoita ja nyrkkejä sillankaiteella seisovalle naiselle, jolla oli tulenpunaiset hiukset. Hänen kätensä olivat sidotut selän taakse ja päälle viskottu aasinlantaa ja kiviä. Virkaporras oli lukenut tuomionsa, papit saarnanneet saarnansa ja väki antanut siunauksensa.

    Nainen pudotettiin sillalta jokeen. Hänen survaistiin kaiteelta keihäällä.

    Koska osaan seisoa virrassa, sen päällä, niin minulla on tässä paras näköalapaikka: Keihäs osuu sillalla seisovan naisen selkään ja hän menettää tasapainonsa ja putoaa.

    Pysäytän kuvan tähän. Joki on kaunis, kiemurteleva, syvä ja kirkas. Joki on kuin elämä itse. Joki ei vain pyöritä kylän myllyä, tarjoa juotavaa janoisille ja pese ihmisiä puhtaiksi, vaan se on myös paljon muuta. Tämän lisäksi se osaa heijastaa kuvia ympäriltään, rikkoa niitä ja väännellä niitä. Lisäksi siinä uiskentelee toisinaan taimenia.

    Tällä kertaa joki saa heijastettavakseen siihen putoavan naisen. Putoaminen on hämmentävä kokemus. Kun putoaa tarpeeksi korkealta, niin ajantaju vääristyy. On kuin ei putoaisi ollenkaan, vaan leijuisi ilmassa ilmavirta kasvoillaan. Tilanne on hieman sama kuin seisoisi niityllä ja katselisi tuuleen. Kuitenkin on niin, että käsittää putoavansa, sillä liike ympärillä todistaa sen.

    Lisäksi on niin, että putoava ihminen ei syytä ketään putoamisestaan, ajattele juuri mitään monimutkaisempaa tai tärkeämpää. Putoaminen on vienyt kaiken huomion, energian ja poistanut kaiken turhan tämän kaikkivoipaisen kokemuksen ympäriltä. Pudotus omistaa siihen pudonneen, muuttuu siksi. Tällainen kokemus on lähellä täydellistä rauhaa, katharsista, nirvanaa, absoluuttista kokemusta kokemisen skaalan tuolla puolen.

    Jos taas katselemme sillalla seisovien kyläläisten kasvoja, niin saatamme vain kummastella ilmeitä: jokainen ilme on kopio viereisestä.

    (hirn)

    Äänestä

Kyläläisten mietteitä

- Sinne meni!

- Näinköhän pysyy pinnalla? Saisi kyllä vajota pohjaan.

- Noita! Perkeleen sikiö! Hukutetaan sen kissa myös!

- Ja poltetaan sen talo!

- Ei näy.

- Ei taida tulla pintaan. Taisi olla sen huoran loppu.

- Näkyykö mitään?

- Ei näy.

- Älä nyt saatana töni siinä paksupää!

- Minäkin haluaisin oppia latinaa. Pappi kuulostaa niin... viisaalta, kun puhuu latinaa.

- Eivät naiset pääse yliopistoon.

- Nouseeko se pintaan vai ei? Hävisinkö minä vetoni vai en?

(naurua)

Äänestä
  • Niinpä niin

    Kiehtovia nuo punapäät. Harmikseni en saanut tähän ympättyä seksuaalista elementtiä. Yritän korjata tilanteen, mutta minulla ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka se tapahtuu.

    Ehkä riittää se, että mainitsee tämän punapään olevan erilainen kuin kaikki muu ympärillään. Tämä erilaisuus johtuu kenties siitä, että hän ymmärtää syvästi olevansa pikemminkin tavallinen, kuin poikkeustapaus. Hän on ikään kuin jokainen sillalla seisoskeleva kyläläinen, itse silta, sen alla virtaava joki ja keihäs, joka hänet veteen sysäsi.

    Mutta mitä samaa kenenkään kasvoissa olisi, saati joessa, joka muuttaa kasvojaan alati?

    (hihitystä)

    Äänestä

Haa!

Nyt mä vasta tajusin, mikä tämä on.

Heureka!

Tämä on näennäismoralistinen itsetilitys, väistämätön katumusharjoitus ja darrapuhe samassa syssyssä.

(hihitystä)

Äänestä

Jorman pitää alkaa juomaan viinaa sillä kaikki suuret runoilijat ovat viinamiehiä. Hampuusin polttelijoista tulee teologeja.

Äänestä
  • Mjaa

    Ei tuo viinapuoli oikein maistu.

    Kaikki muu kyllä maistuu, paitsi kiinalaiset viinit, pohjanmaalaiset kiljut ja tuulilasinpuhdistusaineet.

    (naurua)

    Äänestä

Kersantti Karoliina oli lähtökohtaisesti pieni nelijalkainen ystävä, jonka nimi oli tuttavallisesti vain kassu. Ja sillä tavalla jorma oli kiinnostava, että se liikkui samassa meressä kuin kala vedessä. Tänään piti miettiä jotain ihan muuta ja tässä sitä taas ollaan, ihan kuin vaatien kertomaan minut sen, mistä en koskaan puhunut.

...
Mutta miksi sinä ajoit rintintinin mereen, ihmettelee Istar huolestuneesti. Jotenkin niin pahaenteistä, kun maopsi, jonka ystävälliseen syleilyyn hän oli aina luottanut, oli alas jyrkänteeltä sillä lailla tyrkätty.

...
Siellä oli nyt kauhistuttavan yksinäistä ja tyhjää, että muutun melkein kiveksi. Siihen järkytykseen oli helpompi nukkua vaikka jorman sängyssä puppettia tai pettiä. Etkö tulisi sinne edes hetkeksi? Etkö tulisi sinne ennen kuin minun tekee mieli puraista, sanoa varomaton ajatus tai julistaa sotatila

t.sxth

https://youtu.be/XDAaTzccCik

Äänestä
  • Huh huh, kerrassaan! Herättäisit minut tästä unesta! 0_@'

    https://youtu.be/0pvf3yBnk7E

    Pyydän nöyrimmin anteeksi kaikkia pahoja tekojani.! Pitäisikö meidän tämä sosiaaliporno jättää jo yksityiselle puolelle!!

    t.sxth

    Äänestä

  • Mjoo

    Mielenkiintoinen mirri. Monellakin tasolla.

    Jäin vain miettimään, että oliko tuo surrealistinen kampaus itse asiassa pää eikä kampaus.

    (hihitystä)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jorma istuu vuoteenlaidalla ja naputtelee kynällä otsaansa. Hän on päättänyt kirjoittaa runon. Jormaan on iskeytynyt yöllä suurienerginen pulssi ulkoavaruudesta, ja hänen aivoissaan tuntuu olevan ylimääräistä liikehdintää.

Jorma kirjoittaa:

"Sanani ovat sanojasi,
vartaloni jumalten.

Pirstovat veistoksensa,
vain veistääkseen uuden.

He etsivät,
avuttomat."

Jorma tavasi runonsa alkua ja oli tyytymätön. Runon muusa lojui tolkkua vailla vuoteella ja muistutti enemmän nukkea kuin ihmistä. Nuken hiukset olivat punaista parsinlankaa ja iho vaaleaa alabasteria kaukaisista laaksoista aikojen takaa aikakaudelta, jossa maisema velloi ja virtasi aloilleen jähmettyäkseen ja jäähtyäkseen kulhoksi, miniatyyriksi, ellei peräti patsaaksi asti.

Nukke narskutteli hampaitaan ja näki kenties painajaisia.

(hirn)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu