on muistettava myös mitä Lähi-Idässä voi tapahtua.
Iran on enään muutamien viikkojen päässä omasta pommista
ja Israel on uhannut Irania sotatoimilla jo pitkään.
Usa on taas varoittanut Israelia tekemästä mitään hätiköityjä
toimia Irania vastaan koska se aiheuttaisi pahemman eskalaation
kuin mitä Ukrainassa on odotettavissa.Iran on taitava neuvottelija
Wienissä on kokouspaikkojen tilat putsattu kiiltäviksi kun
neuvottelijat saapuvat paikalle.Tosin Usa ei osallistu suoraan
neuvotteluihin vaan on verhon takana neuvottelemassa välittäjien
avustuksella.Iran on sanonut kun Trump kaatoi Usa-Iranin
sopimuksen jossa oli mukana myös Venäjä ja Kiina niin Iran
ilmoitti että ei luota Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin.
Iran sanoi että jos tulevaisuudessa toisen kerran Usa hylkää
tehdyn sopimuksen niin Iran sanoi että silloin saa syyttää
ongelmasta itseään kun luotti taas Usa:han.
Toivottavasti Iran saadaan allekirjoittamaan sopimus että
he luopuvat pommin rakentamisesta.Tosin kuten hyvän oluen
maistajat tietävät että yksi tölkki ei riitä vaan pitää olla
six-pack eli kuusi niin sitten kova jätkä.Iranin yksi pommi ei
tee kesää vielä pitkään aikaan tai sanotaanko kun vasta
on six-pack niin sitten on kova sana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiina saattaa miehittää Alaskan. Viime aikoina on nähty kiinalaista laivastoa Alaskassa lähellä USAn aluevesiä.