Saako pelkkä naisen

Anonyymi

Näkeminen teidän ihastumaan naiseen?

9

73

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei. Ei myöskään pelkkä teksti, eli ajatus. Edelleen Ei pelkästään myöskään toiminta tai sänkytaidot.

      Eli vaaditaan monenlaisia asioita yhdessä.
      Arvaa ihastunko ikinä?

    • En ole mies enkä bi, mutta vastaan silti yleisellä tasolla.

      En ole sellaista ihmistä vielä tavannut, joka pelkän näköaistin perusteella saa sukat pyörimään. Karisma voi tehdä vaikutuksen toki, mutta siihen liittyy paljon ihan muuta kuin ulkonäkö. Joku valokuvassa vaatimaton, voi olla luonnossa todella vaikuttava kun eleet, ilmeet ja sisin pääsee esille.

      Ihminen voi tehdä ensitapaamisella ison vaikutuksen ja saada heti ihastuksen tai vaikutuksen tunteita ilmaan. Hyvin harvinaista se toki on. Useimmiten ihminen avautuu kukkaan vasta kun paremmin tutustuu. Joskus se kasvaa isoksi, joskus ei. Loppujen lopuksi olen päätynyt, että aaltopituuden lisäksi ihmisen pitää tuoksua oikealle, jotta kolahtaa. Tähän voisi kysyä mitä ihminen voi tuoksulleen? Ja vastaus on ei mitään! Ei ihastumista tai rakastumista voi valita, se joko tapahtuu tai sitten voi löytyä ihan mieletön tyyppi, josta tulee muuten vain tärkeä.

    • Anonyymi

      Hullu kysymys.

    • Anonyymi

      Kyllä jos rintavako esillä!!!!!!!

      • Anonyymi

        Tiukkoihin farkkuihin pukeutunut pyöräilijänainen jyrkässä ylämäessä pyörän satulassa, ai että kyllä ihastun.......


    • Ei saa. Ulkonäkö voi viehättää, mutta ihastumiseen tarvitsen käsitystä naisen mielenliikkeistä, tietoa persoonasta.

      Oikein taitavasti sanoiksi ajatuksensa pukeva herättää mielenkiinnon kyllä. Mä poimin sanoista aina sisältöä ja järkevyyttä. Persoonaa.

      • Ihminen joka osaa sanoittaa selkokielisesti ajatuksiaan ja on itsetuntemusta, kykyä reflektoida on kumppaninakin huomattavasti mielenkiintoisempi, kun kumppani joka ei osaa kun mutista eikä ole miettinyt yhtään itseään tai oikein mitään muutakaan.

        Kielellinen ilmaisu on mulle tärkeetä. Mitä laajemmin osaa sen, sitä parempi perusta.


    • Anonyymi

      Tuskin kukaan mies niin pimeä on, ett pelkkään ulkonäköön ihastuisi. Eiköhän sitten todellisuus iske päin naamaa, kun lähemmin tekee tuttavuutta kyseisen naisen kans, voi paljastua, ett on kaunis päältä ja muuten melko itsekeskeinen tapaus.

      • Anonyymi

        Mut jos nainen tarjoaa nakkikeittoa, niin silloin nainen ajattelee sisäisesti miestä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      526
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      455
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      71
      437
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      24
      435
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe