YTK:n jäsenmäärä romahtanut, A-kassan jäsenmäärä kasvaa

YTK on yrittänyt pimittää ja valehdella tietoja jäsenmaksustaan, mutta valehtelu on tyypillistä porvareille, joita täälläkin on suurin osa – sehän näkyy.

EK-pomot vaan lihoo, kun wannabe-porvari maksaa 12 euroa vuodessa yli hintaa junttiporvareille.
31456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Näinhän se on käynyt. Tuleva työtön ei saa porvarilta apua. Parempi säästää ja ottaa halvin liitto, A-liitto.

https://a-kassa.fi/

Äänestä
  • Virolaisille suunnattu kassa. Mukava vetää suomalaisten rahaa kotimaahansa.

    Äänestä

No eipä yllättäisi vaikka näin kävisi, YTK:han on pelkkä huijaus.

Äänestä

Sen perus ajatus alusta saakka on ollut tuhota ammattiliitot. Pölkkypäät siihen liittyneet sahaavat oksaa jolla istuvat.

Äänestä

Paskamahojen liitot ovat historiaa.

Äänestä

YTK:N JÄSENMÄÄRÄ HAKKAA KOKO SAK:N JÄSENMÄÄRÄN KEVYESTI
PUOLI MILJOONAA JÄSENTÄ

Loimaan kassan YTK:n jäsenmäärä on tammikuussa
2022 noin 510 000

Äänestä
  • Punikit suohon!

    terkut E-Pohjanmaalta

    Äänestä

NELJÄ VUOTTA SITTEN

SAK:n jäsenmääristä paljastui hurja määrä ilmaa – näin ay-järjestöt liioittelevat lukujaan
Ilta-Sanomat sai haltuunsa tiedot, jotka keskusjärjestöt ilmoittavat eurooppalaiselle kattojärjestölleen.

ENITEN on ilmaa SAK:n luvuissa. Palkansaajakeskusjärjestö SAK ilmoitti vielä taannoin olevansa yli miljoonan palkansaajan keskusjärjestö, nyt se kertoo nettisivuillaan epämääräisesti, että se edustajaa ”noin miljoonaa palkansaajaa ja 18:aa ammattiliittoa”.

EAY:lle SAK on ilmoittanut aivan toiset luvut.

Vielä vuonna 2015 SAK tilitti EAY:lle maksut 705 470 jäsenestä, nyt enää 627 322 jäsenestä. Näiden tietojen valossa puheet liki miljoonan palkansaajan keskusjärjestöstä eivät pidä likimainkaan paikkaansa.

Äänestä
  • Äläpäs+sinäkin+liioittele+SAK:n+jäsenmäärää.++SAK:n+ETUC-tilitys+vuonna+2021+oli+IS-syksyisen+uutisen+mukaan+548+93323%+pienemmästä+jäsenmääastä+kuin+vuonna+2015+(705470)Jäsenmaksumiljoonista+osa+mennee+pullistelun+vuoksi+olemattomien+ilmoittamiseen+EAY:lle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpäs+sinäkin+liioittele+SAK:n+jäsenmäärää.++SAK:n+ETUC-tilitys+vuonna+2021+oli+IS-syksyisen+uutisen+mukaan+548+93323%+pienemmästä+jäsenmääastä+kuin+vuonna+2015+(705470)Jäsenmaksumiljoonista+osa+mennee+pullistelun+vuoksi+olemattomien+ilmoittamiseen+EAY:lle

    > ... tilitys vuonna 2021 oli IS-syksyisen uutisen mukaan 548 933

    Minäkin muistan tuon uutisen. Akavan jäsenmäärä vähän kasvoi, muiden aleni.
    SAK:n maksavien jäsenteen määrä lienee jo alle puolen miljoonan.

    Äänestä

KAKSI VUOTTA SITTEN SAK:N JÄSENMÄÄRÄ ON TÄYSIN ROMAHTANUT

IS sai piilotellut luvut: SAK:n jäsenmäärä vajoaa yhä – kolmessa vuodessa raju pudotus
SAK:laisten liittojen jäsenmäärä vajoaa yhä. Kuluneen vuoden aikana jäsenmäärä on tippunut liki 20 000:lla reiluun 560 000:een. Kolmessa vuodessa SAK:n jäsenmäärä on romahtanut noin 70 000:lla, ilmenee IS:n saamista jäsentiedoista.

Äänestä
  • Se johtuu siitä, kun suurten ikäluokkien punikit ovat siirtyneet eläkkeelle. Nuorempia ei liittyminen punikkeihin jaksa kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se johtuu siitä, kun suurten ikäluokkien punikit ovat siirtyneet eläkkeelle. Nuorempia ei liittyminen punikkeihin jaksa kiinnostaa.

    Nuoriso tarvitsee viestiä "You should join thö puniks"

    Äänestä

YTK alusta alkaen muistutti että työttömyysturvan saa kuulumatta liittoon
A-kassakin tatä julistaa. Hienoa.

YTK:ssa on nettisivunsa mukaan 508 tuhatta jäsentä, A-kassassa vajaat 200 tuhatta

Äänestä
  • > A-kassassa vajaat 200 tuhatta

    Omien sivujensa mukaan 190 tuhatta mutta lisää tulossa pienistä kassoista

    Äänestä

Onko se A-kassa amistason porukalle?

Äänestä
  • On, joten sinun perusk koulu pohjalla et pääse...

    Äänestä

Tätähän jo aikoinaan valtiovarainministeri Iiro Viinanen teroitti : Ei ole pakko kuulua ay-järjestöön saadakseen työttömyyskassan turvaa.

Äänestä
  • Eihän sellaista ole kukaan koskaan väittänytkään, ellei sitten joku työnantajataho.

    Äänestä

  • Millaiset työehdot Suomessa olisi käytössä jos liittoja ei olisi?
    Loimaan kassalaiset voivat sanottua irti näistä liittojen neuvottelemista työehto sopimuksista ja neuvotella itse uudet.
    Ammattiliittojen rapauttamisella on jo nyt selvät vaikutukset työmarkkinoihin.
    Suomeen saatava sama laki kuin muuallakin on. Jos omia kansalaisia on alalla työttömänä niin ulkomailta ei voi palkata tekijöitä.
    EK tavoittelee orja kulttuuria. Vellipalkalla töihin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaiset työehdot Suomessa olisi käytössä jos liittoja ei olisi?
    Loimaan kassalaiset voivat sanottua irti näistä liittojen neuvottelemista työehto sopimuksista ja neuvotella itse uudet.
    Ammattiliittojen rapauttamisella on jo nyt selvät vaikutukset työmarkkinoihin.
    Suomeen saatava sama laki kuin muuallakin on. Jos omia kansalaisia on alalla työttömänä niin ulkomailta ei voi palkata tekijöitä.
    EK tavoittelee orja kulttuuria. Vellipalkalla töihin

    AY liike karkoittaa jäsenensä aivan itse, ei kukaan halua enää maksaa heidän hillotolppaansa koska eivät itse hyödy mitään.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1426428

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sellaista ole kukaan koskaan väittänytkään, ellei sitten joku työnantajataho.

    Ammattiliitot juuri kusettivat jäsenistöään mainostamalla, vain liittoon kuulumalla saat myös ansiosidonnaista päivärahaa 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammattiliitot juuri kusettivat jäsenistöään mainostamalla, vain liittoon kuulumalla saat myös ansiosidonnaista päivärahaa 🤣

    Sinulla on tietenkin laittaa joku lähde tuolle väitteelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sellaista ole kukaan koskaan väittänytkään, ellei sitten joku työnantajataho.

    Se oli joku Iippo Vineton heittämä olkiukko

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammattiliitot juuri kusettivat jäsenistöään mainostamalla, vain liittoon kuulumalla saat myös ansiosidonnaista päivärahaa 🤣

    Kiinnijäämistä välttääkseen valhetta levitettiin vain suullisesti työpaikan politrukkien kautta, mutta niin laajasti, että oli pakko perustaa YTK-kassa

    YTK:ssa välttyi maksamasta laittomien lakkojen tukikassaan ja vasurien vaalitukeen, jota viime eduskuntavaaleihin annettiin 1½ miljoonaa plus henkilökunta vaalityöhön.

    YTK:n ansiosta kassamaksut ovat puolittuneet.

    Äänestä

Ayliike on suomen syöpä. Fakta.

Äänestä

Yrittäjät perustivat Loimaan kassan kuseettaakseen työntekijöitä.

Äänestä
  • Ay syöpää pitää ja saa vastustaa.

    Äänestä

Ihme kaavan mukaan laskevat tuloja.
Tulorekisteri antaa harhaanjohtavia tietoja ja korvaus jää saamatta.

Äänestä
  • 2 viikkoa on käsittelyaika ja tulos on kielteinen.

    Äänestä

Liittokassat aivan lähimenneinä vuosina perivät puoli prosenttia.
Nyt A-kassa pärjää 96 eurolla.

Kenen taskuun meni ylimääräinen osa "kassamaksusta" ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YTK on yrittänyt pimittää ja valehdella tietoja jäsenmaksustaan, mutta valehtelu on tyypillistä porvareille, joita täälläkin on suurin osa – sehän näkyy.

EK-pomot vaan lihoo, kun wannabe-porvari maksaa 12 euroa vuodessa yli hintaa junttiporvareille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu