Minä en uskonut että tällaista voisi tulla kohdalleni. Elän hyvässä Avioliitossa. Ensin sinä ärsytit, pätemällä vetämissäni palaverissa. Sitten sinusta tuli tuki, nyt olemme lähentyneet lisää. Olen tykästynyt sinuun, pystyn puhumaan kanssasi mistä vaan. Minulla on hyvä ja turvallinen avioliitto. Minulta on joskus kielletty rakkaus ja pelkään tunteitani lähinnä sen vuoksi. Olen mennyt naimisiin hyvän miehen kanssa. Tunteilleen ei mitään voi, olet ihana ja hiivit mieleen usein. Silti haluan pitää perheeni kasassa, toki välillä haaveilen vaihtoehdoista. Minusta tuntuu kuin toinen puolikas olisi löytynyt. Onneksi jään vapaille kohta niin voin hetkeksi keskittyä perheeseen ja unohtaa vihjailusi. Vähän jännittää tulevat kemut kun palaan lomilta, onneksi sinäkin olet naimisissa. Meillä on paljon yhteistä, vaikka onkin hieman ikäeroa.
Lyhyt lähityöaika sai aikaan jotain ihmeellistä
Anonyymi
0
604
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434243Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412462Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821497Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En172959