Tunnemyrsky

Minkälainen salasuhde on kyseessä? Henkinen, fyysinen vai sekä että? Itselleni on helpompi päästä yli fyysisestä pettämisestä kuin henkisestä, mutta molempia voi olla vaikea unohtaa. On vaikeaa jäädä sellaiseen suhteeseen, missä ei ole enää luottamusta. On kokemusta puolison uskottomuudesta. Pahinta oli se, kun tajusin, ettei se suhde mistä hän jäi kiinni ollut ollenkaan ainoa. Hän oli pahoillaan lähinnä siitä, ettei valehdellut uskottavammin. Oli helpotus jakaa tavarat ja lähteä eriteille.

Aika tarkalleen saman olen kokenut, joskin suhde oli noin kolmanneksen ikäinen teidän suhteenne mittaan nähden ja minä en halunnut tietää kuin isot linjat tapahtuneesta, tiesin ettei yksityiskohtien tuntemista seuraa kuin lisää kipua. Asiaa selviteltiin, mielestäni varsin hyvin ja elämä jatkui, kunnes kuitenkin lopulta päädyttiin eroamaan.

Minäkin näin oman osuuteni tapahtumien kulusta ja sinällään otin vastuun osuudestani, mutta myöhemmin ymmärsin, että minulla ei ole mitään syytä ymmärtää eikä etenkään ottaa vastuuta toisen teoista. Ei mistään syystä.

Jos kohtelin toista huonosti, olin vaikka saavuttamaton ja etäinen, niin toisen vastuu on ensisijaisesti yrittää puhua ja jos se ei luonnistu, niin sitten suora eroaminen. Pettäminen on pelkurin tie saada aikaseksi tapahtuma, jolla toinen osapuoli haluaa eron, kun pettäjä itse ei ole uskaltanut erota vaikka suhde on ollut vähintäänkin epätyydyttävä hänelle.

Mutta hyväksyn sen, ihmisiä tässä vain ollaan, kukin antaa resurssiensa mukaan ja enempää ei voi odottaa, etenkään vaatia, omat ikiaikaiset puutteeni ja vikani on minussakin. Pitää vain miettiä mikä on se, minkä minimissään itse voi antaa kaikissa olosuhteissa ja minkä minimissään toiselta edellyttää, kaikissa olosuhteissa, kunhan asia on tehty molemmin puolin hyvin selväksi.

Omassa tapauksessani takana oli pitkä avioliitto. Elämä oli arkista, tasaista, intohimo jo laantunut. Ei suuria riitoja. En koskaan ajatellut pettäväni puolisoani, vaikka elämästä tuntui välillä puuttuvan jotain selittämätöntä.
Sitten paljastui mieheni yli 10 vuoden takainen pettäminen, joka oli shokki. Tuntui, että minulta oli varastettu nämä vuodet. Uskomukseni pyhästä avioliitosta, jossa puolisot lupautuvat rakastamaan vain toisiaan, tuntui vitsiltä, pilkanteolta.
Tunteeni menivät vuoristorataa, rakastin edelleen ja välillä inhosin. Sydämeni oli niin rikki kuin olla voi. Vaadin selitystä mieheltäni, halusin kuulla totuuden. Ja halusin tietää myös kaikki yksityiskohdat. Miestä huoletti, että jättäisin hänet.
En jättänyt. Tavallaan ymmärsin mieheni motiivit teolle, jota en kuitenkaan voinut hyväksyä. Kyseessä ei ollut rakastuminen toiseen naiseen, vaan pelkkä fyysinen tyydytys. Sattui kohdalle tämä nainen, jonka aloitteesta alkoi muutaman kerran tapaamiset. Nainen ei olisi koskaan saanut miestäni jättämään perhettään, pelkkä seksi ei ollut sen arvoista.

Asiat tulevat vieläkin välillä mieleeni, vaikka olen yrittänyt unohtaa. Tiedän, että miehenikin haluaa unohtaa tapahtuneen, ja keskittyä rauhalliseen loppuelämän kanssani.
Parisuhteemme on muuttunut totaalisesti tragedian myötä, saanut tuulta purjeisiin yhteisen panostuksen ansiosta ja noussut eräänlaiseen uuteen kukoistukseen.