Yksinäisyys käy hermoille.

Samaa täällä. Pakostakin miettii mitä mieltä tässä koko olemisessa, selviytymistä päivästä toiseen. N40.

Vaikka olisit yksin voit yrittää tehdä yksinäisyydestä mukavempaa. Yritä rentoutua syvemmin. Makaa sängyllä paikallaan ja anna kehosi olla, anna ajatusten myöskin olla, anna hengityksen virrata rauhassa nenän kautta. Pysy siinä aloillasi rennosti hengitellen nenän kautta kunnes olosi on parempi.

Luota siihen täysillä että olosi muuttuu paremmaksi vaikka aluksi hengityksesi lähtisi kiihtymään ja tuntisit olosi aluksi epämukavaksi kun yrittäisit vain maata pehmeällä sängyllä aloillasi.

Kontrolloi hengitystä nenälläsi ja rauhoita hengitys mikäli se lähtee kiihtymään vetämällä ilmaa nenän kautta syvälle ja h i t a a s t i.

Makaa aloillasi rennosti ja rauhoita hengitystäsi kärsivällisesti niin kauan kunnes olosi on parempi. Anna koko kehon vain olla rauhassa. Mitään kehon osaa ei tarvitse erikseen rentouttaa, päästä koko kroppa lepoon pehmeää sänkyä vasten.

Jos kehosi tuntuu jännittyneeltä siitäkin huolimatta että yrität olla rennosti niin älä luovuta, hengitä rauhallisesti nenän kautta, sekä anna kehosi jännitysten olla aloillaan kunnes jännitykset rentoutuvat levossa.

Hengityksen rauhallisuus on tärkeää rentoutumisen kannalta. Hengität sisään nenän kautta syvään ja hitaasti mikäli hengityksesi lähtee kiihtymään.

Päin vastoin, olen hiljainen erakko. Askeettinen, yksinkertainen ja vaatimaton.

Jos on yksinäisiä vaikka kaksi. Ottavat toisiinsa yhteyttä, niin yksinäisyys poistuu. Rakkautta kaikki hakee ja se onkin sitten vähän vaikeempi juttu.

Mitä haluaisit tehdä? Voisin tulla kaveriksi.

Täällä reilu 60v ja päivien yksinäisyys tuttua. Ei enää työelämäs, eikä edes lemmikkieläintä. Puhumisen tarve ois toisinaan välttämätöntä, mutta ventovieraalle ei voi sisintää paljastaa. Ois myös liikuntaseura vaikka hiljaisemmankin kaverin kanssa jotain. Pitäisikö ryhtyä kirjoittamaan kokemuksia ja tunnetiloja paperille? Olisi siitä tulevaisuuden tutkijoille ja mielenterveys alalle jotain hyötyä?

Minä olen huomannut että radion kuuntelu lievittää yksinäisyyttä

Kukaan ei kaipaa minua eikä ole mitään tarkoitusta, nyt ainakin tuntuu siltä.

Joo mulla on kans yksinäisyys ongelmana. Näin korona aikana seurakunta ei järjestä yksinäisille juttu tai ulkoiluseuraa,kysyin sitä. Ei ei vastasi diakoni. Tässä talossa ei oo ketään sellasta jota voisi kysyä seuraksi,ovat joko töissä,tai koulussa.
Välillä tulee sellanen olo että sairastuisinpa vaikka koronaan ja se tappaisi mut,tyhmää kirjoittaa näin,mutta ottaa vaan päähän taas aivan kaikki!!! Mulla oli naistuttu jonka kanssa käytiin kahvilla ja kirppareilla,en tiedä mikä hänelle tuli mutta hän ei vastaa enää kun soitan. Koronaa ei voi syyttää,emme ole tavanneet 3 vuoteen. Toisten kanssa kyllä istuu kahvilassa,olen nähnyt,mutta mun seura ei kelpaa. Käyn joka päivä kävelemässä ja joskus kahvilla,olen varmaan kumma näky kun aina istun yksin. Kirjaston dvd- leffoja kattelen ja kirjoja luen,mutta ne ei vastaa todellista ihmistä, joka katsoo silmiin ja jonka kanssa jutella. No mä oon kyllä aika optimistinen luonne ,eli aattelen josko huominen päivä ois parempi . Miesystävää en enää kaipaile,ne ajat on jääneet taa. Tsemppiä kaikille yksinäisille!! Toivoo nainen 60v.

Mäin hiljaisesti vaimon kanssa elävänä ajattelen että nainen saisi aina seuraa ja kavereita miehistä. Kyllä niitä sellaisia miehiä on että eivät tarvis kuin juttuseuraa. Joka miehelle on arvokasta jos on naisen kanssa hyvissä väleissä, vaikka vain kaffilla baarissa kävisi. Tai kävelylenkillä kerran viikossa.

Ei ole ystäviä. Onneksi on kuitenki avopuoli ja lapsi. Ilman niitä olisin jo hullujenhuoneella. Koen kuitenkin olevan yksinäinen. Joskus kaipaa sitä naispuolista ystävää jonka kanssa puhua kaikesta. Mutta paremmin mulla on asiat kuitenkin kuin monella muulla, ei voi valittaa...

Eipä tääläkään oikein ole kavereita. Paljon olen yksin vaan. Päivät monesti masentaa ku on yksin. Työ onneksi auttaa.

Vaikka aloitus kuuluu ns. yleishyödyllisiin, silti avaus on ikämiehen tekemä, ei naisen.

Niin, ja ajatele, sama jatkuu vielä ainakin 20 vuotta, ellet sairastu ja kuole tmv.

Hei yksinäiset! Laittakaa viestiinne kontakti-ositteenne johon muut voivat ottaa yhteyttä. Sitä kautta voisi tutustua ja ehkä sopia keskustelutuokioista puhelimitse.

Käyn joskus kahvilla ostoskeskuksen kahviossa, ei taida kahvion naisilla olla muuta tekemistä kuin juoruilu ja asiakkaitten kyräily. Istun usein yksin,koska mulla ei ole ketään kenen kanssa menisin kahville,tiskin takaa nämä naiset vilkuilevat usein mua ja naureskelevat. Heitä taitaa huvittaa kun Istun yksin. Vahtaisivatpa muita,on siellä muitakin jotka istuvat yksin. Tai tekisivät töitään,naureskelu vähemmälle. Toinen nainen on miesten perään,flirttailee minkä ehtii ite sanoi mulle että on sellainen. Ois niin kiva istua jonkun kanssa ja rupatella tai käydä kirppareilla tai kävelyretkillä. Mutta ei . Tänään tuli paha mieli kun näin että tiskin takaa osoittivat mua ja naureskelivat. Päätin että en mene moneen viikkoon ei mua siellä kukaan kaipaa. Ja säästyypä rahat.

Miksi et mene Tinderiin? Löydät varmasti seuraa sieltä piristämään, kokeilepa!

Siellä kirjastossa tai kahvilassa istuu viereisessä pöydässä toinen yksinäinen ja seuranhaluinen. Minä.

Yksinäisillä on joskus se ongelma, että pelkää ryhtyä puheisiin ja tutustumaan koska pelkää että se on sitten "liian paljon kerralla". Tämä ei ehkä koske kaikkia, mutta joillakin on kokemus että jos rupean kaveriksi tai vaikka vain hyvänpäiväntutuksi, minulta odotetaankin pian jotain mihin en kykene tai halua. Toinen on liian dominoiva, tai muuten tulee olo että tulee ikään kuin emotionaalisesti "kaapatuksi." Haluaa säilyttää itsenäisyytensä ja mahdollisuuden vetäytyä halutessaan. Tällainen omien rajojen pitäminen on joillakin yksinäisillä se ongelma. Ei ole ehkä lapsuudenperheessä saanut pitää rajojaan, on vaadittu tyydyttämään vanhempien tarpeita. On pitänyt olla kaikesta samaa mieltä, tai jakaa kaikki tunnetilat. On pitänyt mennä mukaan liian raskaaseen emotionaaliseen vuorovaikutukseen. Vanhempi on saattanut käyttää lasta oman sisäisten tasapainonsa ylläpitämiseen. Ei ole antanut hänen olla oma itsensä ja ns. rauhassa, erillinen yksilö.

Tällainen on emotionaalista hyväksikäyttöä ja voi olla hyvin hienovaraista, vaikea huomata. Kaikki voi näyttää ulospäin hyvältä. Huolehtivainen vanhempi. Hyvät välit. Jostain syystä vaan lapsesta kasvaa ihminen, joka karttaa tai jonka on vaikea muodostaa läheisiä ihmissuhteita vaikka kovasti haluaisi.
Tulee ikään kuin sisäinen este ja halu paeta, kun tuttavuus alkaisi. Sitten ihmettelee tuntemuksiaan ja syyttää itseään.

Jos tämä tuntuu tutulta voi miettiä, voisiko riittää hyvin lyhyt kontakti. Vaikka vain tervehtiminen jo lievittää yksinäisyyttä - toinen näkee ja kuulee sinut, muistaa. Sen enempää ei tarvitse. -Ehkä haluaisikin enemmän, mutta se tuntuu hankalalta. Tyydy siihen että nyt vain tervehditään.

Joskus yksinäinen myös odottaa alussa liikaa uusilta tuttavuuksilta. Vieras ihminen kuitenkin pysyy vieraana vielä jonkin aikaa, tutustuminen etenee hitaasti. Jos aloitteen tekijä panostaa heti valtavasti energiaa, toinen aistii sen, että häneltä odotetaan nyt aika paljon tunnepuolella ja saattaa alkaa ahdistua.

Omien kokemusteni mukaan parhaat ystävyydet ovat alkaneet toiminnasta. On ollut jokin yhteinen tekeminen tai jokin asia missä on konkreettisesti tarvinnut toista. Harrastuksista on löytynyt, ja vapaaehtoistyöstä. Aluksi en ole ajatellut muuta kuin että tarvin jonkun ihmisen tekemään kanssani tätä pikku projektia enkä ole kysellyt kuka ja mikä, onko kiinnostava, onko kiva, tykkäänkö hänestä edes. On vain tehty. Ja sitten kun on tehty yhdessä vähän aikaa ja yhteistyö on sujunut, on huomattu että hei, tässähän on juteltu jo vähän enemmänkin. On syntynyt luottamus.

Ihmisillä on hyvät ja huonot puolensa, jokaisessa on puolia joista toinen ei pidä tai joiden kanssa on hankala tulla toimeen. Yksinäinen saattaa odottaa ihmistä, jossa olisi pelkkää hyvää. Kun tuttavuus alkaa ja sitten huomaakin jotain ikävää toisessa, pettyy ja heittää hanskat tiskiin. Tällä tavalla ei saa ystäviä. Täytyy miettiä onko se huono puoli sellainen jota voin sietää ja josta voin ottaa etäisyyttä tai jos sanallisesti pitää puolustautua jossain asiassa, voinko tehdä sen. Ilmaista, missä rajani kulkevat. Etteivät välit katkea siihen.

Jos heti alkaa ajatella vieraasta ihmisestä että tuosta minulle ystävä, tulee paineita. Parempi ajatella vaan, että voisiko olla jotain yhteistä jonka puitteissa olla joskus tekemisissä. Aika näyttää, tuleeko siitä enemmän.

Kukaan ei kuitenkaan ole maailmassa yksin.

Mun kumppani kuoli 2 v sitten... vuosi meni kun remontoin kotia, sit tuli mies mun elämään mut se lopahti, masennus iski... hain seuraa netistä, löysin seksiseuraa... etsin lisää, löysin ihanan suloisen nuoren miehen... seksi on taivaallista... nyt olen tyytyväinen tilanteeseen eli saan hyvää seksiä ja hän tykkää minusta... ja mä hänestä

Pitäisi olla 54-55 v

Ikäeroa 4 vuotta

Kaveria

Tuttua juttua eroni jälkeen. Lisäksi tuli yksinäisenä muutto ulkomaille. Viisastenkiveä en ole löytänyt, mutta yhden helpotuksen kyllä. Kun tajusin tilanteeni vakavuuden, onnistuin ylittämään sen valtavan kynnyksen. lähtemään yhteen harrastukseen, joka on viikoittain ja vieläpä liikunnallinen.
Nyt siis helpottumaan päin. Ensin vaaditaan itseltä se karmein, eli lähteä yli asunnon kynnyksen. Ekat viikot olivat pakkopulla, mutta sitten alkoi tulla rutiiniksi ja nyt sitä yhtä viikonpäivää jo odotankin. Se on elämän kiintopiste ja sillä mennään.

Zemppiä!

Aamulla mietin mitä tänään tekisin, tekisinkö vaan jonkun tavis lenkin vai nyhjötänkö sisällä. No lähdin kirjastoon ,lainasin dvd:n ja kirjan ja sitten istuin torikahviossa kahvia ja patonkia nauttien. Aikuinen tytär asuu muualla käy pari kolme kertaa kuussa luonani. Olisi kiva kun ois ystävä,jonka kanssa kävellä ja käydä eri paikoissa. Kyselin eräältä tuttavaltani lähtisikö hän kävelyseurakseni,hän vastasi että ei osaa kävellä ihmisen kanssa jolla on tommonen. Ja ' tommonen' on mun rollaattori. Eli en ole enää kysynyt hänestä seuraa. En mä hiljaa kävele,enkä kävellä töpötä,vaan ihan normaalia kävelyvauhtia. Joskus tuntuu että telkkari, kirjat ja kryptot ovat ainoat ystäväni. Mietin monesti että olenko liian puhelias ja tyhmä ,kun vanhat ystävät ovat kaikonneet ja tiedän että niitä ei enää kannata uudistaa,liian monta vuotta välissä. Omasta mielestäni olen lojaali ja luotettava ja oikeudenmukainen,en tyrkytä seuraani. Seurakunnan ystäväpalvelusta sain yhtenä vuonna ystävän, ikäiseni naisen, mutta hän perui tulemisiaan ja kun hän tuli,hänellä oli kiire milloin hammaslääkärille ja milloin hänen miehensä odotti häntä, ja kun kysyin voitaisko tavata kahvilassa, niin hän vastasi että ei hän juo kahvia. Sanoin että saa sieltä teetä ja kaakaotakin ja limsaa. Niiiiin,hän vastasi vähän vältellen. No ei menty. Ja aina kun tavattiin niin minusta
tuntui että hän keksi tekosyitä että pääsee pian pois. Eli kyllä minussa jotain vikaa on, en tiedä mitä. Kotini on siisti ja puhdas,niinkuin mä itsekin. Positiivisena ihmisenä ajattelen että huomenna on taas uusi päivä, se voi tuoda mukanaan jotain mukavaa. Tänään oli vähän tämmöinen " harmituspäivä", eli anteeksi jos kirjoitukseni on valitusvirsi,ei ollut tarkoitus.

Puolivuotta mennyt tosta aloituksestani ja edelleen sama tilanne.