Erota kettua hirvestä. Eivätkä norppaa naalista.
Palstalaiset eivät
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En yleistäisi. Varmasti kaikenlaisia eräeevojakin täällä käy.
Toisaalta, haittaako se nykyaikaisessa elämänmenossa? Norppaa tai naalia ei tule s-marketista pannulle vaikka yrittäisi, saati sitten vahingossa.
-keinovaginamies-
Heikkoa oli tämän päivän taso.
Mjaa,
Riippuu missä pyöri. Aivan hyviä bongauksia. Ihan norppaan asti ei päästy.
-keinovaginamies-
Eikä retiisiä kaalista.
Kyllähän nuo kaikki viisi olisi hyvä samaan aikaan samaan riviin saada, jotta edes jotenkin erottaisi. - cu-*paukku*
Selvin päin.
Ja hirvi on kuulemma lihansyöjä ja ketut tappaa poroja.
Just näin. Sitä minä käsi poskella luin.
Minäkin luin sen kommentin lihansyöjähirvestä. Aikas peloittava otus. Kerran ihan oikeassa elämässä poljin pyörällä aamuvuoroon. Siinä pyörätien vieressä oli hirviemo vasoineen. Siinä sitten tuijotimme toisiamme ja lopuksi kaikki jatkoivat matkaansa.
Tuli vain mieleen, että jos mokoma märehtijä olisi vasaa suojelleensa päättänyt hyökätä. Olisin saattanut jäädä kakkoiseksi.
Helppoja kyselet, ketulle ei kasva sarvia niinkuin hirvelle. Siitä jo tietää, kumpi on kumpi ja kettu on väriltään kellertävämpi ja puolet pienempi eläin. Näillä tiedoilla jo tietää sen kumpi on kumpi.
🤦🏽♀️🤦🏽♀️🤦🏽♀️
Koirat on kuulemma vegaaneja.
:D
-KonnaKettu
Koirat ei käytä housuja. Niin sanottiin viime viikolla telkussa.
Ankat ei käytä housuja. Kysy vaikka Ankkalinnasta!
Mun koira käytti aina kun sillä oli juoksut. Pysy pirtti puhtaampana. Ulkona ne otettiin pois, että sai tarpeillaan käydä.
Käyttääpä! Uidessa niillä on aina housut. Roopellakin kun se ui jättikokoisessa rahakirstussaan.
Onneksi sentään tunnistavat vihertikan aina kun se ruokintapaikalle ilmestyy.
Ja varmasti liito-oravan ja sen p askan.
Liito-oravat viihtyy urbaanin ympäristön lähellä ja kapea viherkäytävä riittää liikkumiseen.
Oravatkin on urbaaneja. https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/porrohanta-taskuvarkaissa-kaupungeissa-elavat-kesyyntyneet-oravat-ovat-rohkeita-ja-royhkeita/
Tässä sulle tutusta mediasta luettavaa:
Liito-orava viihtyy kaupungin vilskeessä, kunhan viherkäytäviä riittää – tutkimuksessa rohkea Osku-orava liiti kahdesti 60 metriä leveän Länsiväylän yli
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.1376389
Viime vuonna liito-oravat säikkyivät kun piti kusta sattumalta niiden puun juurelle, en ehtinyt kuvata mutta ainakin kolme niitä vipelsi puuta pitkin korkeammalle. :D
Käykö liito-oravat aktiivisesti mummotunnelissa?
En tiedä. Mene katsomaan.
Liito-oravat pakenee putleria ja xi jinpingiä ja levittäytyy länteen! Tai sitten ne on vakoojiksi koulutettuja eläimiä! :d
Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Liito-orava#/media/Tiedosto:Pteromys_volans_range_map.svg
Mjaa-a
Mä olen tuolta korvista kotoisin, joten toisinaan tuottaa ongelmia kaupunkilaisten aivoitukset.
Lux-Helsinki on jonkinlainen poikkitaiteellinen teos, jonka eräs lonkero on lipunut niinkin kauas kuin Korkeasaareen (Jormasaari). En ole koskaan pitänyt Korkeasaaresta; en pitänyt siitä viisivuotiaana, enkä pitänyt siitä tänään. Ymmärrän hyvin ihmislajin ongelmat, mutta eläinten ongelmia niillä (tai niiden sovelluksilla) ei ratkaista.
Eteläisellä rinteellä seisoi uroshirvi.
Jos joku teistä on koskaan ollut hirvien kanssa tekemisissä, niin nämä suuret seikkailijat tietävät, minkä kaliiberin olennosta on kyse. Täysikasvuinen uroshirvi on iso.
Yleensä tällaista olentoa on paras katsella kiikaritähtäimen läpi, mutta on käynyt niinkin, että kädessä on ollut vain kartta, ja hirveen etäisyyttä muutama metri.
Korkeasaaressa kaikki on toisin.
Korkeasaaren etelärinteellä seisova hirvi on tehty rautalangasta.
(hirn)
Onko tässä hirven jälkiä: https://i.imgur.com/lm8sZ8p.jpg
Mä en tiedä.
Katsos kun maalainen on aina maalainen vaikka muuttaisi kaupunkeihin kun dynamiikka taantuvan ja uutta luovan välillä on valtava. Virikkeitä ja sivistystä on niin paljon, että tarvitse aikaa assimiloitua mutta maalaisuus säilyy henkilössä. Ja se on ok.
Se ei ole ok jos muualta saapuvat omivat kulttuurisesti natiivien tapoja ja pöyhkeilevät lomilla kotiseuduillaan muka-kaupunkilaistumisellaan.
Maalainen ei erota naista porosta ja oppi eilen mikä on peura.
Norppa erottuu -naalista yleensä melkoisen molskahduksen kera.
Tässä joutuu nyt sokeasti tunnustelemaa
Kyllä varmasti erotetaan.
Sinä se et erota karhukaista jäämadosta tai kiilavuokkokalaa neontetrasta.
Etkä erota herkkusientä valkokärpässienestä tai lehmän lantaa mämmistä.
Bon apetit!