Pääministerinä on ollut erikoisia ryyppyreissuja, on luistellut ja väistellyt monista haastatteluista. Ja nyt ei edes johda "koronanyrkkiä", vaan Kiuru johtaa, asiaa on ihmetelty suuresti.
Jos miespääministeri olisi toiminut samoin kuin Marin on, niin media niittaisi armottomasti. Mutta koska Marin on nuorehko vasemmistolainen nainen, niin toimittajat silittää päätä, suurin osa toimittajista kun on vihervasureita.
Sipiläähän lyötiin kuin vierasta sikaa, kun oli pääministeri.
Jos miespääministeri olisi toiminut samoin kuin Marin on, niin media niittaisi armottomasti. Mutta koska Marin on nuorehko vasemmistolainen nainen, niin toimittajat silittää päätä, suurin osa toimittajista kun on vihervasureita.
Sipiläähän lyötiin kuin vierasta sikaa, kun oli pääministeri.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Demarit töppäsivät kun halusivat tuon punahuulen johtoon.
Demarit nauttivat Ylen erityissuojelua.
”Toivon, että kaikki suomalaiset nyt kokevat, että saavat mennä, tehdä, kokea ja viettää aikaa ystävien ja läheisten seurassa.” Bile-Sanna Twitterissä 24.9.2021
Ja vihreät.
Naista kohdellaan lievemmin.
Kaunista naista kohdellaan eri tavalla. Niin minäkin teen yksityiselämässä ja se on evoluutiota, mikä ei välttämättä ole talouden kannalta järkevää.
Työtaakkaakin on vähennetty.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ba7ffd0a-f1de-4af3-a0f6-bdf6b47dba92
Marin ei jaksa tehdä töitään. Palkanalennus olisi paikallaan.
Pitää ehtiä ryypätä.
Marin on johtanut kriisiaikana erinomaisesti maatamme.
Tietää ja ymmärtää, että Suomen kansa tukee ja toimii ohjeiden mukaan vaikeana aikana. Me suomalaiset ollaan aina oltu siinä hyviä.
No, ei toki yksin, koko hallitus on ollut suuri siunaus maallemme. Asiallisia, toimeenpanevia ja asiantuntijoita kuuntelevia.
Kaikilla Euroopan valtioilla on vaikeaa ja erilaisia toimenpiteitä vaaditaan edelleenkin taistelussa pandemiaa vastaan.
Meitä on onnistanut.
Kiitos tasa-arvoisen ja korkeatasoisen koulutusjärjestelmän ja rohkeiden naisten, jotka ovat vieneet tasa-arvoa eteenpäin ihan omalla työllään.
Olet psykoosissa. Muuten näkisit todellisuuden; marin ei ole hoitanut yhtäkään asiaa suomen etujen mukaisesti, kaiken huippu oli 6,6 miljardin lahjoitus veronmaksajien rahaa brysselissä.
Heheheeeee mikä töppö-demarin surkea vuodatus.
Marin on johtanut Suomen tuhon tielle, saavutus sekin
Kyvykkyys ei ole niin tärkeää kun muut ominaisuudet täyttyvät.
Ensimmäisenä ja tärkeimpänä että on vasemmistolainen.
Sitten kun on nainen saa paljon lisää anteeksi.
Naisena ei haittaa edes että on valkoihoinen.
Lapsuuden perhetausta on erinomainen.
Siis jos ei itse ole seksualisesti poikkeava, on ainakin sellaisten kasvattama.
Ja kun liikkuu niissä piireissä, se on myös plussaa.
Suosio on taattu ja nuo avut riittävät kun kerran varsinainen valtakunnan johto on muualla ja täällä on vain nukkehallitus puuhailemassa sisällöntuotetta medialle.
Ei voi kauhalla ammentaa...
Niinpä. Ei voi kauhalla ammentaa jos on lusikalla annettu.
Tyhjästä on paha nyhjästä.
Sipilää lyötiin koska lestana varasti kansalaisilta.
Niin Marinkin varastaa.
23300 koronaa ja ei ollu kaljaa""" viikonlopun aikana , sairaalat ylitäyttyy ,, kyllä se siitä ,,,
Ryyppyreissuja?
Et tiedä ryyppyreissuista mitään.
Mutta Sannan ryyppyreissuista tiedämme sentään jotain vaikka monta niistä on varmasti jäänyt pimentoon.
Sannan juomisia ei kukaan kutsu ryyppäjäisiksi. Jos muutama akka juo kaksi siideriä, niin se ei ole ryyppäämistä. Ryyppäämistä on se, kun joka ukko juo kolme pulloa koskenkorvaa ja sen jälkeen vielä korillisen kaljaa.
Ymmärrän kyllä, että mikki hiiret jotka Sannaa kadehtivat voivat kuvitella ryyppäämisen olevan jotain neitimäistä.
Sannalla ilmaiset viinat Kesärannassa.
Et tiedä paljonko hän on juonut.
Edelleen selvittämättä/ totuudenmukaisesti kerrottu veronmaksajille kuka kustansi pääministeri Marinin(sd) ja konkurssimarkuksen hulppeat häät kesällä 2020.
Häät kustansivat yli 20000 euroa.Suomen valtiolla ei parhaimpaan kesäloma-aikaan ollut virallisia menoja.
Siis pääministeriperheen nauttimat aamiaismurot vasta kerrottu ja rouvan maksaneen ne itse.
Täällä taas kateelliset luuserit arvostelevat pääministeriä. Katsokaa kovia faktoja, älkää kauniita kasvoja, vaikka niitäkin mielikseen katselee. Onhan se väärin että yhdelle ihmiselle annetaan kauhalla kauneutta ja älykkyyttä.
Sanna on surkea pääministeri, myös demarit on sen huomanneet.
Voi hölmö parkaa joka valehtelet itsellesi . Älä kuitenkaan yritä tuputtaa "totuuksiasi" muille ihmisille.
Demariksi ehkä älykäs, ei muuten.