Onko sinulla ollut kumppani, partneri, joka on sairastunut rintasyöpään? Jätitkö hänet syövän takia, jos niin miksi? Selititkö asian vai katositko vain, lakkasit pitämästä yhteyttä? Mitä nyt ajattelet siitä, toimisitko uudestaan sanoin?
Jätitkö kumppanisi rintasyövän takia?
Anonyymi
111394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pelkkä ajatus jättämisestä tuntuu hirveältä. Siinä tilanteessa sairastunut tarvitsee rakkaaltaan tukea ja rakkautta kokeakseen itsensä ja elämänsä arvokkaaksi, ja jaksaakseen taistella eteenpäin.
Sairastuminen muuttaa suhdetta, oletettavasti. Tietynlainen varovaisuus läheisyydessä, seksin väheneminen/loppuminen... Vaikka puoliso kuinka haluaa olla empaattinen sairastunutta kohtaan, voi olla raskasta nähdä sairastuneen kärsimystä. Molempien voimavarat joutuvat koetukselle.
Nämä ajatukset tulivat mieleeni, vaikkei asia minulle ole osoitettukaan.
- nainen sivusta
Totta kai ystävät, kaverit tai jopa puolisonkin saa jättää. mm. onnettomuuden,sairauden tai työttömyyden vuoksi.ei siinä auta hempeillä. onhan oma elämän laatu se tärkein.
Näitä tunnekylmiä ihmisiä kai ihan oikeastikin löytyy. Silloin ei puhuta aidosta rakkaudesta.
Mielestäni nämä ei ole niin yksinkertaisia asioita. Joskus kumppanin sairaus yllättää kesken omien ero ajatusten, jotkut sitten siinä tilanteessa päättävät että jäävät vain sen takia että kumppani tarvii ja unohtavat omat tunteensa. Mutta onko se oikein sairastunuttakaan kohtaan? Jos minä sairastuisin, en minä haluaisi että kumppanini jäisi vain velvollisuuden tunteesta.
Joskus voi myös olla niin että sairastunut muuttuu, ehkä se elämänilo katoaa ja sitä suoltaa vain myrkkyä ympärilleen omalla käytöksellään ja itsesäälissä rypemisellään. Kyllä, sairastuneella on toki kaikki oikeus kohdata sairaus niin kuin haluaa, mutta niin on myös ympärillä olevilla ihmisillä oikeus päättää omista voimavaroistaan ja mihin kykenee. En minä jaksaisi yrittää olla jatkuvasti päivästä toiseen kumppanin tukena, joka ei näyttäisi yhtään arvostavan apua, kaikki olisi huonosti koko ajan, kaikesta vain valitettaisiin ja ainut asia elämässä olisi se oma suru ja kaiken paskamaisuus. Ei kenelläkään ole velvollisuutta kannatella toista ihmistä läpi paskan, jos tämä ihminen vain vetää sinutkin mukaan syvyyteen.
Serkku pojan vaimo sairastu rinta syöpään. rinnat poistettiin. heillä seksi ja läheisyys toimii.
sairaus lähensi heitä ja oli tavallaan uuden alku. näinkin voi käydä, asennehan se ratkaisee.
Poikkean ehkä hieman alkuperäisen kirjoittajan rintasyöpä-diagnoosista eli olen nainen ja mieheni nuorella iällä sairastui syöpään vakavasti joka oli järkytys ja shokki meille molemmille.
Ei olisi tullut mieleenkään (!) jättää mies vaikka jouduin sairauden loppuvaiheessa hänet pesemään jne. jota hän itse omien sanojensa mukaan häpesi- en ymmärtänyt miksi tuollaista edes sanoi, sen hänelle sanoinkin. Minä rakastin/tan häntä ja se oli automaattista että autoin rakastani.
Hänen Aikansa tuli sairastumisen jälkeen suht pian ja saattelin kultani Ikiuneen. Hän kuoli rauhallisesti <3
Poikkean vähän aloituksesta. Minua ei jätetty rintasyövän takia vaan pään alueen syövän takia. Syöpä jätti minulle kasvoihin ja kaulaan hermovamman, jonka takia sain sairauseläkkeen. Miehelle oli niin kova pala, että hänen alle 50 vuotias vaimo on eläkeläinen, että hän halusi erota. Ennen eroa jouduin kuuntelemaan kauan vinoilua, kuinka hän tekee töitä, mutta minä vietän aikaani kotona eläen kotirouvan arkea ja muistanko enää sellaista sanaa kuin "työ", tuntuuko tutulta sanalta jostain menneisyydestä.
Olikohan miehellä syynä eroon pelko omasta jaksamisesta (taloudellinen, fyysinen) ja elämän rajallisuus? Saavuttamattomat unelmat...
Toivottavasti olet jättänyt tuon miehen joka vinoili.
Anteeksi, että kirjoitan omia kokemuksiani syövästä naisena. Minun oma rakas sairastui pitkälle nopeasti edenneeseen keuhkosyöpään. Mitään ei ollut tehtävissä. Minä pesin hänet koska hänellä ei ollut enää voimia siihen. Häntä hävetti se tosi paljon. Sanoin, että ei ole mitään tarvetta hävetä, koska rakastan sinua.
Minä olin se viimeinen ihminen joka saatteli kultani taivaaseen. Hän kuoli rauhallisesti.
Huomasin, että olin jo tuossa aikaisemmin kirjoittanut tänne samasta aiheesta.