Living Death 6th?

Kissanaisen piti taiteesta, draamasta, vanhoista valokuvista ja mykkäelokuvista, koska niissä ei tarvinnut turhia jorista ja tietenkin kaikkein eniten Robien sirkuksesta, johon oli pestautunut muutamankin kertaan, Robien läpitunkevien silmien edessä, siellä hän pystyi ikäänkui esittämään itseään vapaasti.

Kissanainen kehräsi ja paranteli pieniä kiukkuisia säröjä. Asioita piti koota järjestää, tehdä tiedusteluja, muistella vanhoja, hakea paloja, eikä se ollut ollenkaan niin luontaista ja helppoa hänelle, oli riittänyt pitkään, kun oli vain elokuvamuseon leima otsassa.

Kissanainen oli toki tottunut kaikkeen, mutta siltikin se nähdessään itsensä edelleenkin esiintymässä ja sillä sillä tavoin tietämättään... Eniten suututti, että joku oli käynyt kuoriaispurkeilla tai tietämättä edes keksin teologiasta. Nyt kissanainen oli vähän pöllyissä. Hyvä niin, sillä kynnet olivat porautuneet läpi lattialankun ja niiden irrottelemiseen menisi vielä tovi..

Goldfoot machine
Creates another fiend
So Beautiful
They make you kill !

https://youtu.be/BvsMPOfblfg

:)
t.sxth
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

  • Anonyymi kirjoitti:

    aaAAH! Paremmaksi vaan menee!

    https://youtu.be/yBLdQ1a4-JI

    :)

    t.sxth

    Pitäisiköhän mun avata
    tämä pimeä sydämeni
    oikein molemmille!
    Hui!

    :)

    t.sxth

    Kanavointi on tänään niin kiihkeää.. uuh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kissanaisen piti taiteesta, draamasta, vanhoista valokuvista ja mykkäelokuvista, koska niissä ei tarvinnut turhia jorista ja tietenkin kaikkein eniten Robien sirkuksesta, johon oli pestautunut muutamankin kertaan, Robien läpitunkevien silmien edessä, siellä hän pystyi ikäänkui esittämään itseään vapaasti.

Kissanainen kehräsi ja paranteli pieniä kiukkuisia säröjä. Asioita piti koota järjestää, tehdä tiedusteluja, muistella vanhoja, hakea paloja, eikä se ollut ollenkaan niin luontaista ja helppoa hänelle, oli riittänyt pitkään, kun oli vain elokuvamuseon leima otsassa.

Kissanainen oli toki tottunut kaikkeen, mutta siltikin se nähdessään itsensä edelleenkin esiintymässä ja sillä sillä tavoin tietämättään... Eniten suututti, että joku oli käynyt kuoriaispurkeilla tai tietämättä edes keksin teologiasta. Nyt kissanainen oli vähän pöllyissä. Hyvä niin, sillä kynnet olivat porautuneet läpi lattialankun ja niiden irrottelemiseen menisi vielä tovi..

Goldfoot machine
Creates another fiend
So Beautiful
They make you kill !

https://youtu.be/BvsMPOfblfg

:)
t.sxth

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu