Bonustyttö muutaman vuoden takaa

Tänään koitti taas perjantai ja ostosreissu isolle kirkolle. Piti hankkia elintarpeet uutta ja yksinäistä viikkoa varten.

Kiertelin pitkin käytäviä, katsastelin hyllyjä ja täyttelin koriani. Kun saalista oli viikoksi riittävä määrä, suuntasin askeleeni kohti kassoja, joita myymälässä oli pitkä rivistö.

Olen useasti nähnyt pienen kaupunkini kauneimman tytön töissä täällä myymälässä. Yleensä hän on kassalla, ja luonnollisesti jono hänen kassalleen on aina kaikkein pisin. Kaltaiseni yksinäiset miehet, aina teineistä vanhuksiin, tuntuvat parveilevan juuri tämän kauneimman tytön kassalla, vaikka muitakin olisi runsaasti tarjolla.

Saapuessani kassoille olivat jonot poikkeuksellisen lyhyet normaaliin verrattuna ja lähestyin lähintä kassaa hyllyjen takaa. Nostelin ostokseni hihnalle, asetin korin pinoon ja nostin katseeni kassatyttöä tervehtiäkseni.

Yllätykseni oli iloinen ja oikeastaan salpasi hengitykseni hetkeksi. Valitsemallani kassalla asiakkaita palveli kaupungin kaunein tyttö. On sanottava, että hänellä on pitkät vaaleat hiukset ja silmät, joiden ystävällinen katse saisi Iivana Julmankin heltymään.

Jalkojani heikotti, mutta seurasin hihnalla kulkevia ostoksiani urheasti. Tarkkailin huomaamattoman näköisenä hänen työskentelyään. Kuinka sirosti ja nätisti oluttölkki voidaankaan ottaa käteen, viedä viivakoodinlukijan eteen ja antaa se jälleen hihnan vietäväksi.

Halusin tallentaa tästä hetkestä jokaisen sekunnin murto-osankin aivojeni syövereihin lähtemättömästi. Ponnistelin, että silmäni olisivat mahdollisimman auki, etteivät ne missään tapauksessa räpsähtäisi tämän ihmeellisen toimituksen aikana, ja että ne tallentaisivat joka ainoan hänestä heijastuvan ja liikkeellä olevan fotonin.

Seistessäni siinä silmät äärimmilleen auki venytettyinä ja imiessäni hänen kuvajaistaan muistiini, kohotti hän viimein katseensa ostoksistani. Taisin jo mainita, että hänen katseensa on harvinaista tyyppiä. Se saa kohteensa tuntemaan itsensä hyväksytyksi, ja se kertoo samalla luonteesta, joka on täynnä iloa ja ymmärrystä.

Näin tilanteen kuin hidastettuna, pitkät ripset ja kevyesti meikatut luomet kohosivat hitaasti, kun hänen kätensä vei viimeisen ostokseni lukijan ohi. Kaupungin kauneimman tytön niska ojentui hieman, luomet väistyivät silmien edestä ja pitkät ripset seurasivat niitä.

Hänen katseensa tarkentui kassan ilmoittamaan loppusummaan, jonka hän ilmoitti minulle nuorella ja heleällä äänellään, joka muistutti samalla sekä pikkutytön naurua että varttuneen naisen vihjailua. "Kaksikymmentä kuusi kahdeksankymmentä", hän sanoi.

Hänen ilmoittaessaan minulle ostosteni loppusummaa, loihti hän samalla kasvoilleen hymyn, joka sädehti lämpimämmin kuin aurinko heinäkuussa. Saatoin suorastaan tuntea pitkän kesäillan tuoksun ja lämmön kasvoillani.

Onnistuin jotenkin tunkemaan korttini maksulaitteeseen, mutta kaiken kokemani jälkeen, en onnistunut millään muistamaan tunnuslukua. Jonoa ei ollut, mutta tunsin tytön tarkkailevan minua. En uskaltanut kohottaa katsettani, turvauduin muistisääntöihin ja lopulta koodi meni oikein.

Kiitin tyttöä ja sama hymy säteili kesän lämpöä minulle edelleen. Voiko tuollaista enkeliä maan päällä ollakaan?

Pakkaillessani ostoksiani, tuli toinen tyttö vaihtamaan kassaa enkelini kanssa. Kuuntelin vaivihkaa heidän jutusteluaan. Toinen tyttö sanoi: "hiljaista tänään, Tunturiralli vissiin?" Enkelini vastasi hänelle: "Joo, ei ollut kuin yksi vammainen kuolaaja tänään", ja nyökkäsi suuntaani.