Itä-Eurooppaan, erilaisten rupuvaltioiden joukkoon. Ne köyhinä ja korruptoituneina laskevat koko EU:n tason vaarallisen alas ja ovat vain ottamassa (=rahaa) mutta eivät tuo EU:lle mitään lisäarvoa.
Toinen riippa ovat nämä Välimeren valtiot. Ne voisivat aivan hyvin perustaa oman unioninsa eikä olla vain syömässä toisten rahoja. Jos minä olisin diktaattori niin EU saneerattaisiin kovalla kädellä kuten huono yritys, tuottamattomat rönsyt pois. Näin EU:sta voisi ehkä tulla se mikä oli tavoite alunperinkin, maailman kilpailukykyisin talousalue ja maailmantalouden veturi. EU on jäänyt jo Kiinankin alapuolelle ja jää lisää koko ajan
Toinen riippa ovat nämä Välimeren valtiot. Ne voisivat aivan hyvin perustaa oman unioninsa eikä olla vain syömässä toisten rahoja. Jos minä olisin diktaattori niin EU saneerattaisiin kovalla kädellä kuten huono yritys, tuottamattomat rönsyt pois. Näin EU:sta voisi ehkä tulla se mikä oli tavoite alunperinkin, maailman kilpailukykyisin talousalue ja maailmantalouden veturi. EU on jäänyt jo Kiinankin alapuolelle ja jää lisää koko ajan
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin kyllähän EUsta piti tulla herrakerho johon liittymällä Suomikin erottuu köyhistä Itä-Euroopan maista parempaan porukkaan.
EU:sta tuli demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto,kuten oli tarkoituskin.
Entiset kommunistimaat otettiinjäseniksi kehittymään.
Odotukset eivät juuri ole täyttyneet.
Kommunismin perintö on raskas.
EU:sta tuli demokraattisten maiden vapaaehtoinen valtioliitto,kuten oli tarkoituskin.
Ei demokratia yksin saa olla ainoa peruste jäsenyydelle. Raskaaksi käy kun on liikaa perässävedettäviä.
Katso nyt vatipää tätä rahajärjestelmää!
Euroopan keskuspankki ostaa jäsenmaiden joukkovelkakirjoja ja rahoittaa
siten Euro-alueen taloutta, eli käytännössä pumppaa rahaa markkinoille
ilman kultakantaa tai mitään vakuutta.
Euroopan keskuspankki säätelee Euron ja dollarin suhdetta eri instrumentein
myös. Toisin sanoen kolme maailman suurinta rahamaailmaa ja rahaa määrää
totaalitaarisesti valuuttojen arvon ja muilla kakkahousuilla eikä persulandilla
ole mitään sanomista oli ryssänmusta tai muuten tummentun ihan mitä vain.
Käytännössä nämä maat pystyy painamalla, vain rahaa ja maksamalla nämä
velat pois. Koko maailman rahajärjestelmä perustuu näiden kolmen suuren
rahaan ja niiden tasapainoon ja IMF:n tukeen siinä.
Vatipään persun on tajuttava, että vaikka siinä markassa olisi lippuja ja
suuri hullu-hoon kuva tai mikä suomalainen tai rotukuva tahansa, niin se
raha pitää noteerata johonkin toiseen valuuttaan, mikäli sitä aioitaan
käyttää vaihdon välineenä. Tajua vatipää oi siellä eduskunnassa myös. että
se vatipää-markka ja suomi-markka heiluu hyvin nopeasti alas ja on myös
keinottelun väline ja näin heilumalla sen arvostus on hyvin heikko. Mikäli
se sidotaan johonkin toiseen valuuttaan, kuten Euroon tai USD:hen, niin
silloin sitä ei voi edes devalvoida eli on sama, , kuin nykyinen Euro.
Se johtaa todennäköisesti käyttäjien eli suomen ihmisten alhaiseen
palkkatasoon ja köyhtymiseen..
Mikä on se vaihtoehto EU-erossa ? Kerro minulle vatipää ota ihan
eduskunnan kyselytunnilla puheeksi, että joku hullu kirjoitti näin.
Niin, kuin viisaat on sanoneet, että ei EU:sta voi erota, vaan sitä voi ainoastaan
kehittää... Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
Itä-euroopan maat on toki hyödyllisiä Euroopan Unionille ja niiden
kehitys. Tietenki kehitys ja lainoitus tuo kasvua ja ostovoimaa ja toki se
vahvistaa ostovoimaa ja euroa samalla myös. Vajakki ja ryssä ei edes tiedä,
että mitä on asua kolmen suuren rahan ulkopuolella.. no ryssä tietää.
Norja menettää tai norjan ihmiset menettää hirveästi rahaa EU:n
ulkopuolella ja tämä sama alkaa näkymään jo Sveitsin taloudessa myös.
Se oli viisas keksintö irroittaa raha kultakannasta vai mitä ryssä ?
Sairaat ja vajakit eli ne, jotka ei sielä koulussa pärjänneet ei sitä voi
edes käsittää, kun eivät edes tiedä mitä raha on.
Vajakki ja ryssä katso putoaako dollari ja euro ja Jeni suhteessa muihin
valuutoihin vai ei ... niin, niitä on pumpattu litrojen ja persu biljardien
tuubeilla maailmalle... ei putoa.. vaan joku toinen raha siellä putoaa.
kato älä vingu... kato ryssä rahaasi kato !
Natsipaska-EU näyttää mallia korruptiosta maailmalle. Johtajat ostelee kavereiltaan korruptiokoronarokotteita kymmenillä miljardeilla euroilla.
Olet ilmeisesti hieman erehtynyt EU:n perustarkoituksesta. EU:n ensisijainen tarkoitus on ehkäistä sotia ja sitä toteutetaan varsin hyvin esimerkiksi tasaamalla varallisuuseroja köyhän etelän ja rikkaan pohjoisen välillä.
Se, että me kaikki hyödymme tästä taloudellisesti ja poliittisesti on kiva bonus.
EU:n ensisijainen tarkoitus on ehkäistä sotia ja sitä toteutetaan varsin hyvin esimerkiksi tasaamalla varallisuuseroja köyhän etelän ja rikkaan pohjoisen välillä.
Höh, syttyykö EU-maiden välille heti sota jos rahansiirrot etelän mätämaille ja mafioosoille lopetetaan ? Hyökkäävätkö Italia etc. Pohjolaan ryöstömatkalle ?
Saksa ja Englanti olivat molemmat ns. rikkaita maita mutta sodanpa vain saivat aikaan 1939.
Haluatko tarkistaa väitettäsi esimerkiksi historiankirjan avulla?
Tästä jättimokasta ei Eurooppa toivu enää koskaan entiselleen. Jää maailmaan 2-divarin joukkueena.
Miksi muutama maa, Suomi mukaan lukien, joutuu elättämään Etelä- ja Itä-Eurooppaa ? Ei Suomi sellaiseen Unioniin liittynyt eikä syksyn 1994 vaalikampanjassa näistä rahansiirroista puhuttu.
Miksei Eurooppa voi tehdä keskinäistä yhteistyötä kukin maa itsensä elättäen ?
-----mutta eivät tuo EU:lle mitään lisäarvoa.-----
Oikein hyvä toteamus. Miksi ja kenen tahdosta alkeellinen Itä-Eurooppa otettiin mukaan, Saksanko vai suurteollisuuspiirien ?
Vastaus: Saksan suurteollisuuspiirien !