laulaminen

Olen tuossa varmaan kolmena syksynä yrittänyt mennä kansalaisopistolle ottamaan laulutunteja, nimittän klassisen yksinlaulun. Omaksi ilokseni olen tätä tuumaillut, kun en välttämättä esiintymään tahdo. Tykkään nimittäin valtavasti Tarja Turusen ja nykyään Within Temptationin laulajan äänistä. Enpä tiedä kykenenkö ikinä oppimaan edes siedettäväksi laulajaksi. Onko kokemuksia laulun harjoittelusta, ei välttämättä klassisen? Miten nopeasti oppii? Minulla ei ole juurikaan kokemusta laulamisesta, mitä nyt 2 vuotta sitten koulussa jossain pienessä joulumusikaalissa.
2319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jonkunlaisen kelvollisen ja kivan kiekauksen saatat saada aikaan vuodenkin säännöllisen ja määrätietoisen laulutuntirumban jälkeen. Mutta Tarjaksi tulemiseen varaa ainakin 6 vuotta. Jos olet lahjakas nimittäin...

Äänestä

Hei! Minäkin tykkään Tarjan äänestä ja pyrin oppimaan laulamaan yhtä hyvin tai samankaltaisella tavalla. Tykkään laulaa siten, että kuuntelen Nightwishin kappaleita ja laulan samalla. Siinä saa hyvää harjoitusta, kun laulaa noita Nightwishin biisejä. Eli pyrkii myötäilemään Tarjan ääntä eli tavallaan "imitoimaan". :)

Vaikea sanoa kuinka pian oppii, kun se riippuu täysin itsestä, kuinka paljon viitsit harjoitella. Ja pohjasta, että oletko muutenkin paljon laulellut ennen laulutunnille menoa, niin kuin minä.

Onnea matkaan! Ja mene rohkeasti sinne, jos kerta haluat oppia laulamaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wildrose kirjoitti:

Olen tuossa varmaan kolmena syksynä yrittänyt mennä kansalaisopistolle ottamaan laulutunteja, nimittän klassisen yksinlaulun. Omaksi ilokseni olen tätä tuumaillut, kun en välttämättä esiintymään tahdo. Tykkään nimittäin valtavasti Tarja Turusen ja nykyään Within Temptationin laulajan äänistä. Enpä tiedä kykenenkö ikinä oppimaan edes siedettäväksi laulajaksi. Onko kokemuksia laulun harjoittelusta, ei välttämättä klassisen? Miten nopeasti oppii? Minulla ei ole juurikaan kokemusta laulamisesta, mitä nyt 2 vuotta sitten koulussa jossain pienessä joulumusikaalissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu