Kuka näistä on saanut eniten pahaa aikaan Suomen kansalle?
1. THL
2. Hallitus
3. Putin
4. Marin
5. Merkel
1. THL
2. Hallitus
3. Putin
4. Marin
5. Merkel
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Median propaganda ja fasistinen vallankäyttö näyttelee suurta roolia.
Punavihreä 2.
Kokoomus-SYÖPÄ on varastanut kaiken valtion tuotavan omaisuuden rikkaille yksityisille veronkiertäjille.
Kokoomus-SYÖPÄ on järjestänyt rikkaiden veronkierron.
Kokoomus-SYÖPÄ on järjestänyt sijoitusomaisuuksien kasvattamiseen täyden verovapauden.
Kokoomus-SYÖPÄ on aiheuttanut valtiolle kymmenien miljardien tulojen menetykset vuosittain.
Kehtaatkin kysyä, kuka on tuhonnut suomalisen hyvinvointiyhteiskunnan, kun jokainen vähänkään ajattelukykyinen älyää, että se on Kokoomus-SYÖPÄ.
Kurjistumispäätökset ja pakkotoimenpiteet ovat tehty tämän hallituksen toimesta.
Kiitos natsipassista kuuluu heille.
Kokoomus-SYÖPÄ on ollut innokkain natsipassin ajaja. Lisäksi Kokoomus-EK mafialla on suurpääomien ja medioiden yhteisvalta kiristää ministereitä miten haluavat.
Todellisuudessa suurin valta maan asioiden hoidossa on tällä mafialla, koska sen lonkerot ovat kaikkialla. Esim. Business Finlandin ja Finnveran rahoitus- ja tukipäätösten teko on täysin mafian hallussa, minkä vuoksi suurimmat koronatuet jaettiin ökyrikkaille mafiaverkoston jäsenille, kun todelliset tukien tarvitsijat eivät saaneet mitään.
Avaa silmäsi ja herätä aivosi ajattelemaan.
Jos olet persu, niin vastaus on helppo: Kaikki ei-persut (ja joinakin päivinä osa persuistakin) ovat saaneet vain pahaa aikaan aina ja iänkaiken.
Mikä puolue rahoittaa sinun vihapuheesi?
KORONA
sitten koronadenialistit
Persut puuttui listalta.
1. Persu 1
2. Persu 2
3. Persu 3
4. Persu 4
5. Marin
Jotenkin käsittämätöntä että vaalivalheet menee aina vaan uudestaan läpi äänestäjiin ei tähän ole muuta järkevää selitystä kuin että meillä ei ole enää rehellisiä vaaleja Suomessa?🤔🤨🙄
Perusuomalaiset ovat haitallisimpia. No, ehkä Ano ja Ossi Tiihonen, mutta ne ovat pimeitä hörhöjä, en usko oikeasti vaarallisiksi.