Ei Suomen kääpiökansan hallituksessa, joka nyt polttoaineverotuksellakin vain kyykyttää kansalta eurot pois haittamaahanmuuttajien elättämiseen sekä hukkaan kehitysapuun ja Brysseliin.
Täällähän häviää työpaikatkin parhaillaan eri aloilla hillittömän polttoaineverotuksen vuoksi. Huomaa että umpi-idealistit ovat vallassa Keskusta ja SDP mukaanlukien ja päätähtinä tuossa hulluudessa.
Eihän Keskustakaan ole maaseudun, oman maan ruoantuotannon asialla enää, tyhmät antaa äänen heille vieläkin.
Sanoin heti alkuun, että Saarikko on demari, vaikka on Keskustassa ja oikeaan näytin osuvan.
Antakaa ääni PS:lle kaikissa vaaleissa, ei ole vaihtoehtoa, sillä muut kyykyttävät kansaamme ja jakavat miljardeja muille kansoille, ovat tehneet sitä jo kauan.
Vanhukset elää vielä 70-80-luvun kuvitelmissa ja äänestää demareita, ovat helppoja ääniä niille. Mutta ajassa elävät, järki selvänä elävät äänestävät PS:ää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa jatkuu ilmastohumppa pakkasella ainakin 23.1 asti.
Purra sanoi samaa. Hän oli sitä mieltä, että Suomen olisi tarkkaan seurattava tekniikoita joilla co2-päästöjä voitaisiin vähentää ja valita siitä kustannustehokkaimmat keinot. Suomella ei vaan ole varaa olla edelläkävijä, mutta siitä huolimatta voidaan päästä kärkiryhmään, kun rahaa ei kuluteta tuotekehitykseen vaan voidaan voimallisesti panostaa toimivaan ja kokeiltuun tekniikkaan.
Juurikin niin. Ei tarvitse olla kärkimaa vain politiikkojen oman kunnianhimon takia.
Kunnianhimon?
Siis fundamentalistisen fanaattisuuden. Sitä se on.
Asukasta kohti laskettuna Suomi saastuttaa noin neljä kertaa niin paljon kuin Intia.