Korvat ovat siirtyneet leuan alle ja otsaan on kasvanut kolmas silmä. Ja hampaat ovat siirtyneet peräaukkoon ja ruoka täytyy nyt syödä ikään kuin väärään suuntaan.
Järkyttäviä rokotehaittoja Pohjois-Amerikassa
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oho. Onneksi en ottanut koronarokotetta.
Yksi rokotettu kertoi muuttuneensa isoksi vihreäksi Hulkiksi. Tämä oli siis kirjattu ihan kirjalliseen haittavaikutusilmoitukseen. Joita siellä on tehtailtu urakalla ja huvikseen, etenkin rokotevastaiset jotka eivät ole edes ottaneet rokotetta. Siellä kun ei ole ollut käytössä mitään vahvaa tunnistautumista.
Meidän kylällä yksi tuli raskaaksi mutta ei syntynytkään lasta vasn paali turvetta. Paali syntyi 9kk ekan rokotuksen jälkeen.
Rokotteen nanopotit ottavat ihmisen kokonaan haltuunsa, ja muodostavat yhteyden juutalaisten keskustietokoneeseen.
Muutenhan tuo kestäisi mutta kun päässä soi Porilaisten marssi koko ajan. Se on jo vähän liikaa.
Minulla soi päässä joku työväenlaulu "työn orjat sorron yöstä nouskaa" ja hitto, olen kokoomuslainen. Ja kalu on käyristynyt, muistuttaa aika lailla sirppiä.
Sullakin on pää haitarissa.
Minä pystyn kuuntelemaan matkapuhelimellani rokotettuja naapureitani.
Kaikki on Demareiden alueella ei hätää 😂🤣
Apua😳😱