Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sairastuin moderna-rokotteesta, mutta en kahdesta ensimmäisestä, miksi?

Anonyymi

Sain kolmammannen rokotuksen ja oletin sen olevan samaa kuin edelliset (Pfizer), jonka sivuvaikutukset olivat lieviä, lievää särkyä ja väsymystä. En osannut varautua kolmannen kohdalla, että yleensäkään, voin saada jotakin muuta rokotetta. ILta sujui, mutta yöllä heräsin viluhorkassa, oli kuumetta, joka paikkaa särki . moninkertaiset vaatteetkaan eivät auttaneet ja myös hermostossa oli jotakin vikaa , nestettä poistui ennätysmäärin , vaikka olin nauttinut tavallisen määrän ja oli muutenkin myös suolen puolellakin hallintavaikeuksia. Epäilin jo saaneeni koronan, mutta yskää ja kurkkukipua ei ollut. Pari päivää kesti pahinta ja viikon jälkeenkin olo oli epänormaali, samoin ulkonäkö. Toivottavasti teho on vastaavasti suurempi. Onko muilla kokemuksia?

47

1019

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kohdallasi on tapahtunut virhe, sillä Modenaa ei anneta kahden Pfizerin jälkeen.

      Vaadi selvitystä ja korvauksia.

      • Anonyymi

        valmistajalla ei liene väliä, ihan samaa kamaa niissä on

      • Anonyymi

        Tällä hetkellä käytetään kolmansiin koronarokotuksiin Modernan rokotetta, vaikka aiemmin on saanut Pfizeriä (lienee Modernaa varastossa runsaammin). Pfizer/Moderna yhdistelmällä on arvioitu olevan suurempi torjuntateho kuin pelkästään yhtä rokotetta käyttäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh 🤭🤭

        on myös arvioitu että 80% rokotekattavuus riittää
        on arvioitu ihan alussa, että virus ei tartu ilmateitse
        on myös arvioitu sitäkin että rokotteilla ei ole haittoja

        ja paljon muuta

        joten arviot voi vetää vessanpöntöstä alas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä käytetään kolmansiin koronarokotuksiin Modernan rokotetta, vaikka aiemmin on saanut Pfizeriä (lienee Modernaa varastossa runsaammin). Pfizer/Moderna yhdistelmällä on arvioitu olevan suurempi torjuntateho kuin pelkästään yhtä rokotetta käyttäen.

        Varastoissa on helmikuussa vanhentuvaa Moderna-rokotetta n. 1,5 miljoonaa annosta vielä.
        Kuten Kiuru sanoi: Nyt on kiire!
        Täytyyhän ne piikittää.

      • Anonyymi

        Kai voi antaa jos on vaikka saanut aluksi kaksi vaaratonta suolaliuosta peräkkäin

      • Anonyymi

        Annetaan myös. Ei ole virhe. Tiedään monta jotka ovat sen jopa itse valinneet Pfizerin jälkeen.

      • Anonyymi

        Kyllä annetaan

    • Anonyymi

      Onneksi et saanut vakavia haittoja ainakaan vielä .noi on niitä lieviä.mrna piikkejä on molemmat eipä väliä kumpia douppaa.yhtä pahaa jälkeä saa aikaan

    • Anonyymi

      Kolmansina rokoteannoksina kannattaa käyttää Modernan Spikevaxia erityisesti ikääntyneillä, sillä se näyttää tuottavan voimakkaamman immuunivasteen, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

      Ihan oikein rokotettu.

      Kolmannella kerralla, siis tehosterokotteen on todettu aiemmissa tutkimuksissa tuottavan 2–7-kertaisen vasta-ainevasteen verrattuna toisen annoksen tuottamaan vasteeseen.

      • Anonyymi

        tarkoittanee myös 2-7 kertainen kuolleisuus piikkeihin

        voi voi sentään

    • Anonyymi

      Merkki siitä että aiemmat rokotteet tehonnut ja tuottanut vasta-aineita joita paljon jäljellä, eli olet oikealta virukselta hyvin suojassa. Itse en juuri tuosta syystä ole kiiruhtanut kolmannelle piikille, kun suoja vielä hyvähkö, menen jälkijunassa niin saa pitkän keston kun tuo varmaan tämän taudin viimeinen piikki.

      • Anonyymi

        " tuottanut vasta-aineita joita paljon jäljellä, eli olet oikealta virukselta hyvin suojassa."

        just on esitetty WHO:n toimesta epäilyjä että jo käytetyt rokotteet ei tepsi nykyiseen varianttiin.

        Eli maksimihaitat nollahyödyllä.

      • Anonyymi

        Satavarma, ettei ole viimeinen piikki, jollet itse herää ja lopeta!

        Suomi mukana Eu:n 1,8 miljardin rokoteannoksen yhteistilauksessa vuosille 2022-2023, josta Suomen osuus 1,32 % eli melkein 24 miljoonaa.
        Ja nämä pelkästään Biontech/Pfizeriltä!

        Tilauksia on tehty muiltakin valmistajilta.
        Ehei...Ei lopu piikit eikä piikittäminen.

      • Anonyymi

        ," eli olet oikealta virukselta hyvin suojassa." jooopa joo ja niinpä niin tarzanille kerrottiin.

      • Anonyymi

        selvä selvä...kerropa ihan reteesti mihin perustat tietämyksesi että suojaus on hyvähkö? jos minä sanon että sinulla ei ole minkäänlaista suojaa tai siis paljon heikompi suoja kuin piikittömällä niin miksi sinun vertauksesi on minn vertausta parempi? et voi ainakaan puhua testituloksesta koska olet juuri tällä hetkellä koekaniini

    • Anonyymi

      Moderna antaa isomman tehon verrattuna Pfizeriin. Siinä on suurempi annos. Mutta siitä tulee enemmän haittavaikutuksia.

      Veljeni on suositellut Modernaa. Pyysinkin sitä Ompun rokotuspisteessä, mutta eivät suostuneet antamaan. Heillä oli periaate, että samaa annetaan.

      Mutta rokotemerkkien miksaaminen on nykytiedon valossa ihan suositeltavaa.

      • Anonyymi

        "Veljeni on suositellut Modernaa..." on sulla helvetin viisas veli en voi muuta sanoa, mutta kannattaa kyllä vielä varmistaa talonmieheltä tai vaikkapa paskakuskilta jos niillä olisi parempia ehdotuksia.

      • Anonyymi

        mutta onko suurempi annos vaarallisempi? (tappaa nopeammin) hyötyjähän emme ole vielä puoleentoista vuoteen piikeistä vielä nähneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta onko suurempi annos vaarallisempi? (tappaa nopeammin) hyötyjähän emme ole vielä puoleentoista vuoteen piikeistä vielä nähneet

        Hyödyt näkee tehoilla jossa on vain rokottamattomia.🤸‍♂️💃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyödyt näkee tehoilla jossa on vain rokottamattomia.🤸‍♂️💃

        paskapuhetta yli puolet on jo 2 kertaa rokotettuja

    • Anonyymi

      On minullakin ollut vähän vilua ja hikoilua välillä mutta ilmatkin on olleet aika vaikeat ja kävely oli ulkona vaikeata..Ei oltu oikeen hiekoitettu tai kivisepelöity kävelyteitä et siel oli vaikeaa pysyä pystyssä kävellessä jäisen sohjon päällä.Minullakin laitettiin moderna tällä viikolla.Ei mikään ihme et on hiki ja paikkoja särkee pelkästään jo kävelyn jälkeen..No ikävä tietenkin viel kyl yöllä jos herää samaan hikeen ja särkyyn jota jo päivällä ollut!..tsemppistä kestämiseen vaan...!

    • Anonyymi

      Sama juttu,olen kolme viikkoa taistellut korkean verenpaineen kanssanyt alkaa helpottaa.

      • Anonyymi

        Kuuluu yleiseen haittaluokkaan mrn piikistä verenpaineen nousu.pari sukulaista sai jo verenpainelääkkeet.ennen piikkiä oli ihan normaali

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluu yleiseen haittaluokkaan mrn piikistä verenpaineen nousu.pari sukulaista sai jo verenpainelääkkeet.ennen piikkiä oli ihan normaali

        järkyttävää touhua

        kun myrkyllä sekotetaan autonomisen hermoston toiminta, sen jälkeen annetaan toista myrkkyä että hermoston toimintaongelman takia noussut verenpaine saataisiin alemmas

        länsimainen lääketiede perustuu siihen että laitetaan kehoon kemikaaleja, toinen mihin tämä nykyinen järjestelmä pystyy, on jonkun osan poistaminen

        mihin unohtui luonnonmukaisuus ja kehon oma taipumus korjata sen toimintoja kun palataan mahdollisimman luonnonmukaiseen elämäntapaan

        eli syödään niinkuin pitääkin, alennetaan stressitasoja ja levätään riittävästi

        noilla elementeillä monen kolesterolit, verenpaineet ja väsymykset palautuisi normaaleiksi

    • Anonyymi

      Mitä voimakkaammat reaktiot rokotteesta tulevat, sitä paremmin elimistö tuottaa niitä tarvittavia vasta-aineita. Aloittajan on siis syytä olla tyytyväinen.

      • Anonyymi

        Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua.jos selviät hengissä on immuuniisi kuin 9krt piikitetyillä 🙈🤭🤭 on sulla jutut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua.jos selviät hengissä on immuuniisi kuin 9krt piikitetyillä 🙈🤭🤭 on sulla jutut

        Kehitysvamma ei tartu, mutta asennevamma periytyy. Tämä on syytä muistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kehitysvamma ei tartu, mutta asennevamma periytyy. Tämä on syytä muistaa.

        Myöskin jos isä ruiskii lakanalle eikä kohdun pohjalle voi jäädä vähän vajaapää poika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua.jos selviät hengissä on immuuniisi kuin 9krt piikitetyillä 🙈🤭🤭 on sulla jutut

        Heh...juuu...ja jos piikistä saa sydärin niin silloin se vaste on jo huippua. ...😂

    • Anonyymi

      Tästä on kirjoitettu aiemmin. Se on ilmeisesti jopa hyvä asia, jos tulee enemmän rekatioita kuten esim. kuumetta. Tämä tarkoittaa sitä, että kehon puolustusjärjestelmä aktivoituu samalla tavalla kuin oikean viruksen kohdalla. Tarkoittaa sitä että kehosi toimii kuten pitää.

    • Anonyymi

      aaKuulostaa pahimmanluokan luulosairaudelta. Vai oikein ulkonäkökin alkoi muuttua. Meinaatko, että aloit muuttua apinaksi tai aloitko jopa mätänemään? Ja mistä nyt muka tiedät, että hermostossakin oli jotain vikaa jne? Kuulostaa todellakin joltain luulosairaudelta. Ei kannata kuunnella noiden höyrypäisten rokottamattomien jorinoita, ne ei ole järjissään.

      • Anonyymi

        No no reikäjuusto lammas.menes vaa narkkaamaan .ja vaippa naamalle ja komeroon! Lasketaan ulos kun teatterinäytös on ohi

    • Anonyymi

      Itse sain ensimmäisen annoksen Astra Zenecaa, josta nousi yli 38 asteen kuume ja kovat lihaskivut. Jouduin jäämään sairauslomalle kahdeksi päiväksi, tämän jälkeen oireet kyllä menivät ohi.
      Toinen rokote oli Modernaa, josta tuli pistoskohtaan paikallinen ihoreaktio(tätä luultiin aluksi anafylaktiseksi reaktioksi). Tämä ihottuman tapainen ihomuutos lähti pois viikkojen kuluessa. Kuumetta ym. ei tullut Modernasta, otin toki itse rokotteen jälkeen varmuudeksi Buranaa jotta kuume ei nousisi.
      Seuraavaksi kun vuoroni tulee ottaa kolmas rokote on se varmaan taas eri kuin edelliset.

      • Anonyymi

        Monella paikkakunnalla voi varatessaan päättää kumpaa rokotetta ottaa, mikäli Pfizeria on saatavilla. Tällä hetkellä Modernaa paremmin.
        Kovin hyvää tutkimustietoa ei vielä ole saatavissa kahdella eri mRNA rokotteella rokottamisesta.
        Itse kun pystyin valitsemaan, otin kolmannenkin Pfizeria.

        "Kovin hyvää tutkimustietoa ei vielä ole saatavissa"
        "otin kolmannenkin Pfizeria."

        onneksi olkoon, olet rohkea koekaniini, en tiedä ikääsi mutta todennäköisesti tulevat vuosikymmenet tulevat paljastamaan kannattiko venäläisen ruletin pelaaminen

        Kannattaako vai ei, voit kysyä niiden kuolleiden omaisilta.
        Enkä koe olevani mitenkään koekaniini. Ennen minua on kymmenet ja sadat ihmiset ottaneet jo kolmannen rokotteen.
        Mutta kaikki me täältä joskus lähdetään, onneksi.

        kuolleiden omaisilta?

        tarkoitatko nyt piikitykseen kuolleiden omaisilta vaiko koronaan kuolleiden omaisilta?
        Noita ensimmäisiä kun taitaa olla Suomessa pikkasen enemmän kuin noita jälkimmäisiä.

        Enemmän on kuollut teitä "kuolemattomia" jotka ei uskalla ottaa rokotetta.

    • Anonyymi

      Vain tyhmät piikittää itseään ja lopun elä'mää ei immuunivaster toimi muihin sairauksiin eli voi perus nuha tappaa sen jälkeen. Luonnon valinta paras valinta ja sillä hyvä.

    • Anonyymi

      Tulipa juuri sairastettua korona. Viisi päivää lämpö vähän ylhäällä, mutta kurkku ilkeän kipeä. Nyt jo toipilaana ja karanteeni loppuu viiden päivän päästä.

      Siitä olen ikuisesti onnellinen, että en mennyt ottamaan niitä geenimömmöjä, vaan asia hoitui luontaisen immuniteetin avulla. Nyt on pysyvä luontainen suoja, eikä tarvitse loppuikää pelätä sydän- ja verisuonisairauden puhkeamista "rokotteen" takia.

      Ei tarvitse jatkossa ottaa myöskään joka yskään piikkiä, kun oma immuunisuoja on tallessa.

      • Anonyymi

        Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. Voit siis sairastua uudestaan ja vielä pahemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. Voit siis sairastua uudestaan ja vielä pahemmin.

        "Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. "

        Ja tämä totuus on otettu mistä? Omasta päästäsi.

        Omikronista ei tiedetä juuri mitään ja sen aikaansaama immuniteeti on arvoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todellisuudessa sairastettu korona ei tuo immuniteettia. Tai ainakaan sen parempaa kuin rokote toisi. "

        Ja tämä totuus on otettu mistä? Omasta päästäsi.

        Omikronista ei tiedetä juuri mitään ja sen aikaansaama immuniteeti on arvoitus.

        Lääketieteellisistä tutkimuksista.

    • Anonyymi

      Kommentoin kirjoitustani ja vastauksia. Oireet olivat todella selvät ja voimkaat. Kysin miksi saan Modernaa, vastaus oli että kunnassani on niin päätetty, että kolmas on modernaa kahden Pfizerian jälkeen. Eli ei virhettä. Otin kolmannen yli 6kk kuukauden päästä edellisestä, joten en liian pian. Modernaa kolmantena ei annettu kuin puoli annosta. Olen vieläkin yliväsynyt ja nivelet kipeät. Uskon ja toivon , että vasta-aineita syntyy tupalaten, pitäisi koronavirustestin lisäksi olla saatavilla koronavasta-ainetestejä kotikäyttöön.

      • Anonyymi

        Minäkin toivon että koekaniinina oleminen jotenkin palvelee ihmiskunnan hyvinvointia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2197
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2023
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1446
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe