Hoviherran tapaus
Alkuperäisistä käsikirjoituksista puuttuu kokonaan se jälkikäteen kirkolliskokouksessa lisätty jae hoviherran uskontunnustuksesta.
Kasteen mahdollisti erämaasta löytynyt vesi.
Ks.Kirkkoraamattu Apt.8:37 mitä siinä sanotaan?
---------------
Johannes ja Jeesus ei vaadi mitään uskontunnusta ennen kastetta.
Mutta kumpikin vaatii syntisyyden tunnustamista ennen kastetta.
Kristillinen kaste kun on syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi sydämeen asumaan.
Alkuperäisistä käsikirjoituksista puuttuu kokonaan se jälkikäteen kirkolliskokouksessa lisätty jae hoviherran uskontunnustuksesta.
Kasteen mahdollisti erämaasta löytynyt vesi.
Ks.Kirkkoraamattu Apt.8:37 mitä siinä sanotaan?
---------------
Johannes ja Jeesus ei vaadi mitään uskontunnusta ennen kastetta.
Mutta kumpikin vaatii syntisyyden tunnustamista ennen kastetta.
Kristillinen kaste kun on syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi sydämeen asumaan.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Evankeliumi=Ilosanoma
Mark.1
" Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin.
Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi.
Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa."
-------
Ilosanoma jatkui helluntaista eteenpäin näin sanoen:
" Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsia."
Kasteriidat on Helluntailaisten itsensä käynnistämiä, joilla he hyökkäilevät kristittyjä vastaan.
T.B.Barrat niminen Pelastusarmeijaan kuulunut Norjalainen mies toi helluntailaisuuden opit Suomeen rahtilaivalla 1920-luvulla.
T.B.Barrat kannatti lasten kastamista seurakunnan jäseniksi kuten kaikki Kristityt kirkkokunnat tekevät.
Suomen helluntaijohtaja Gerhard Olsen-Smidt kannatti pelkästään aikuisten kastamista.
Asiasta järjestettiin äänestys. Riitaisan äänestyksen voitti niukasti tuo Gerhard Olsen-Smidt:in ehdotus.
"hyvinpä" ovat t u t k i n e e t kasteen . . .
toinen sanoo : "minä olen Apolloksen puolta ja toinen minä Keefaan" . . . paljastaa vaan sen, että EIVÄT ole tutkineet; - r a a m a t u s t a kristillistä kastetta, niinkuin Apostolit tutki, nimittäin Vanhan liiton kirjoituksista, josta kasteen "olemus" löytyy kokonaisuudessaan.
Apostolisena aikana ei mitään Uutta testamenttia edes ollut !
Mutta sinun olemuksesi löytyy tästä kokonaisuudessaan: totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa,
lue enemmän niin luulet vähemmän.
ihmisiin tuijottaminen . . .
Jeesus sanoi hänelle: "Jos MINÄ tahdon, että hän jää tänne SIIHEN ASTI, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee ? Seuraa SINÄ minua"
Joh: 21: 22
Tuo väkivaltahullu pelle kopioi joka päivä tuon sama jutun. HÄn puhuu vauvakastetuksta koska haluaa raiskata kristittyjen lapsia.
Niinpä helluntalaisten kaste, luterilaisuudessa on juuri sinun järkesi ulottumtattomissa -kun et käsitä- Lutteriin aikaan suuri määrä baarratin helluntalaisia hukutettiin, kun ne azutsa kadulta meni lutteria kiusaamaan. Näinhän sinä todistat. Ja tämä tapahtui 1500- luvulla.
Eli otahan lusikka kauniiseen käteesi ja pohdi sanojesi tyhjyys, eli arvottomuus.
Barrati parraa rallati laa - lutterin aikaan rallati barrarraaaa minä aina barratan rallati laa, se aina 1500 luvulla on rallati laa- ja muuta määä en osaakaan. siksi barrrati laa- kaikuu sanoissani rallatilaa-
Otahan jo toinen säkeistö tuo meni jo
ota toistolääkkeesi, meni jo
Kuopion luterilaisessa hiippakunnassa YT-neuvottelut. Luterilainen kirkko kuihtuu pois!
Kuopiossa luterilainen kirkko voisi nousta ja koko luterilaisuus - kun tekisivät sanan mukaan.
Luopuisivat vauvavalelu harhasta ja kastaisivat todella uskoon tulleet, alkaisi herätys.
Ap.t.8:27 Biblia (1776) Niin hän nousi ja meni. Ja katso, yksi Etiopian mies, Etiopian kuningattaren Kandasen voimallinen kamaripalvelija, joka oli pantu kaiken hänen tavaransa päälle, se oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan. Ps.68:32. Sef.3:10
Helluntailaisuus on hajonnut moneen keskenäään riitelevään kuppikuntaan, on paikallisseurakuntaa, on helluntakirkkoa, on helluntain ystävää ja kaikkea muuta mahdollista eri nimistä kuppikuntaa, jotka kiistelee opeista, rakennuksista, kiinteistöistä, maksavista jäsenistä jne.
Helluntailaisuus häviää sinne Parhamin mustaan aukkoon, mistä se on tullutkin.
Ennenkuin kokonaan häviää, niin kannattaisi ehdottaa fuusioitumista muiden saman aikaan Amerikasta tulleiden uskonsuuntien kanssa. Parham tunsi hyvin niiden perustajat ja johtajat.
Johtuu amerikan uskovat siitä, kun lutteri hukutti ja tapatti - he pakenivat amerikkaan.
Ongelman ydin oli martti - ja siitähän nyt valittelette.
Kyllä teille hävittäjät kelpaa, mutta ei Jumalan Sana
Aloittaja on täysin oikeassa, monen helluntailaisen harmiksi.
Ks. Kirkkoraamattu, kohta
Apt.8:37
Raamatun mukaan Jeesus käksi tehdä itselleen opetuslapsia kastamalla nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja vasta sitten alkaa opetus hengen yhteyden kautta Jeesuksen kanssa.
Eksyttävät uskonlahkot koittavat estää Kristillisen kasteen Jeesuksen opetuslapseksi kaikin keinoin.
Heidän tarkoitus on ensin käännyttää ihminen heidän omaan harhaoppiseen lahkouskoon agressiivisessa käännyttämisellä. Ja kun ihmisen on siksi tullut, niin heillä on pelkkä vesikaste, joka ei ole sama, mitä Raamattu puhuu Kristittyjen kasteen olevan ja mitä siinä Jumala tekee ihmiselle.
Jenkkilahkot kannattaa kiertää kaukaa, vaikka siellä tapahtuisi minkälaisia ihmeitä ja tunnustekoja tahansa. Se on osa sitä väkevää lopun ajan eksytystä.
Matt. 23:15
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
Jeesuksen järjestys: Ensin kaste ja Pyhän Hengen lahja ja sitten opetus sen päälle.
Uskonlahkojen järjestys: Ensin käännyttäminen lahkon uskoon ja jäseneksi ja sitten pelkkä vesikaste sen päälle.
Raamatun mukaan uuden liiton kaste on paljon muuta kuin pelkkä "vesikaste",
joka hurmoslahkoissa on saatavana.
Kristillinen kaste on enää tallella ja saatavissa vanhoista Kristillisistä Kirkoista.
Ensin synnytään uskon kautta Jeesukseen Kristukseen uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi.
Sitten vasta uskoon tullut Jumalan lapsi ottaa itselleen Raamatun mukaisen kasteen ja sen jälkeen hänelle jaetaan Jumalan sanaa opetukseksi raittiisti ja oikein, jotta hän kasvaisi uskossa ja kykenisi maitoruoan jälkeen saamaan vahvaa ruokaa, jota hän tarvitsee.
Hebr: 5:12 "Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
5:14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta."
Raamatun uudestisyntyminen tarkoittaa kasteessa tapahtuvaa prosessia, jossa Jumala pesee syntisen ihmisen kaikesta syntisyydestä ja liittää puhdistetun ihmisen Kristuksen ruumiin jäseneksi ja antaa siitä uuden liiton vakuudeksi ja sinetiksi ihmisen sydämeen omaa uskon Henkeään.
1. Kor. 12:13 "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä,"
Uudestisyntyminen on itse asiassa Jumalan luomisteko, jossa koko ihminen luodaan uudeksi vedestä ja Hengestä Jumalan uutta luovalla sanalla. Kristillisessä kasteessa ihminen saa ylösnousemusruumiin ja hääpuvun eli Kristuspuvun.
Ei niitä hääpukuja ihmiselle enää missään haudassa tai tuonelassa anneta. Kyllä ne asiat pitää hoitaa kuntoon aikaisemmin.
2. Piet. 3:5
"Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta."
Joh.3:5
"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
sinulle ne opetuslapset on vauvoja ja koko kirkkokuntakin on vauvoja sitten täynnä
Eli vanhin ortodoksisuus Erittäin suuri "saavi" jossa on upotuskaste ja kolme kertaa se lapsi upotetaan - eli kastetaan - kasteen hautaan. Eli luterilaisuudesta ei vielä tiedetty mitään ja upotuskaste oli siinä puhumassasi vanhassa kristillisesssä kirkossa, hehän sanovat olevansa apostolinen jatkumo. Ottakaa siitä mallia, kasteesta, eikä teitin sitten tarvii vettä hieman hiuksille laittaa - eli kastella. Te kastelette, ette kasta
Ap.t.8:26 Biblia Mutta Herra enkeli puhui Philippukselle, ja sanoi: nouse ja mene lounaaseen päin, sitä tietä, joka Jerusalemista menee alas Gatsaan, joka kylmillä on.
Veden löytyminen erämaassa mahdollisti hoviherran kastamisen Kristityksi.
Kristillisessä yhdessä kasteessa kun on vesi ja Henki yhdessä ja samassa kasteessa.
Ef.4:5 "Yksi kaste, hen baptisma" uuden liiton sinetti.
Hoviherra jatkoi kasteen jälkeen matkaansa ILOITEN.
Kristillisessä kasteessa lahjaksi saatavan Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ILO.
Hän antoi ilon...
Luuk. 1:44
Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ILOSTA minun kohdussani.
Matt. 21:16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'
Raamattu ei puhu mitään lapsen ymmärtävästä iästä Jumalan taivaallisten lahjojen
(kaste usko) eli Pyhän Hengen lahjan vastaanottamisen ehtona.
Matt. 21:16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'
Niinhän siellä "erämaassa" oli vettä.
36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.
( Apt 8)
Usko Toivonen
Kasteen esikuvat Toorasta oli tuttuja asioita Filippukselle.
Ei veden määrä, vaan Jumalan sana tekee sen mitä varten se on kasteeseen lähetetty.
4. Moos. 8:7
"Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä."
Tässä tämä Raamatun kohta ilman "korvasyyhyä".
5 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
6 "Ota leeviläiset israelilaisten keskuudesta ja puhdista heidät.
7 Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä, ja ajattakoot he koko ruumiinsa partaveitsellä ja peskööt vaatteensa ja puhdistakoot itsensä.
8 Ja sitten he ottakoot mullikan sekä siihen kuuluvana ruokauhrina öljyllä sekoitettuja lestyjä jauhoja; ja ota toinen mullikka syntiuhriksi.
9 Tuo sitten leeviläiset ilmestysmajan eteen sekä kokoa kaikki Israelin kansa.
10 Ja kun olet tuonut leeviläiset Herran eteen, laskekoot israelilaiset kätensä leeviläisten päälle,
11 ja Aaron toimittakoon leeviläisille israelilaisten puolesta heilutuksen Herran edessä, että he kelpaisivat Herran palvelukseen.
12 Mutta leeviläiset laskekoot kätensä mullikkain pään päälle, ja valmista toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi Herralle, toimittaaksesi sovituksen leeviläisille.
13 Aseta sitten leeviläiset Aaronin ja hänen poikiensa eteen ja toimita heille heilutus Herran edessä.
14 Erota leeviläiset israelilaisten keskuudesta, että leeviläiset olisivat minun omani.
( 4Moos 8)
Vesi ei tuossa Mooseksen kirjan kohdassa poistanut syntejä, vaan lisäksi piti uhrata jne ..
Hoviherran tapauksessa:
Vettähän on aina matkaseurueella erämaahan mentäessä mukana juomavedeksi..
Nyt he kuitenkin astuivat veteen ja kasteen jälkeen nousivat vedestä.
Ei voida kiistää, etteikö kaste olisi tapahtunut veteen upottamalla.
Usko Toivonen
Eikä voida väittää että tuossa kaste toimitettiin upottamalla. Veteene astuminen ei siänsä kerro kastetapaa
Voi se kertoakin kastetavan.
Usko Toivonen
Johanneksen kasteen ja Uuden liiton kasteen (Jeesus kastaa) perusmerkitys on ihan sama.
Syntisyytensä tunnustavat saavat syntinsä kasteessa anteeksi.
Uuden liiton sinetti on Pyhän Hengen lahja kasteessa.
1 Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku.
2 Niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan kirjassa: "Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi".
3 "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'",
4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.
Niin, Johanneskin kastoi sellaisessa paikassa, missä oli paljon vettä.
Kastoi heidät, jotka tulivat ja antoivat itsensä kastettaviksi.
23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
( Joh 3)
Usko Toivonen
Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat kun Jeesus on kumartuneena eteenpäin ja Johannes valaa vettä käsistään Jeesuksen pään päälle.
Pyhä Henki tuli kasteessa Jeesuksen pään päälle. Ei vartalon tai alaruumiin päälle.
Jordanilla kasteita tehtiin joen ylityspaikassa, jossa joki voitiin kävellen ylittää molemmin puolin jokea tuli katsomaan kun Johannes kastoi,
"ns. kahluupaika", jossa oli turvallista tehdä kasteita
Raamasta ei löydy yhtään kastetapausta, että ihminen temmattaisiin niskasta kokonaan veden alle.
Perhekasteita tehtiin ihmisten kotona sillä vedellä, mitä siellä sattui olemaan.
Juutalaisten pyhiin altaisiin ei kristityillä ollut mitään asia mennä omia kasteitaan tekemään, vähemmästäkin olisi kivitetty kuuoliaaksi.
Niin, siellä oli Leeviläisille papeille, se pirskottaminen. Eli he olivat JO pappeina.
Tuo pirskottaminen oli jokavuotista hommaa.
Mitä tapahtui aikaisemmin. Eli siellä pestiin, ei pirskoteltu ja ei ne papinpojat olleet mitään vauvoja, vaan aikuisia "lapsiako" pojat, lue kuin puettiin jne.
Ja Mooses teki, niinkuin Herra oli häntä käskenyt, ja seurakunta kokoontui ilmestysmajan oven eteen. Ja Mooses sanoi seurakunnalle:
"Näin on Herra käskenyt tehdä".
Ja Mooses toi Aaronin [ ja ] hänen > poikansa< esille ja pesi heidät vedellä. Sitten hän pani hänen yllensä ihokkaan ja vyötti hänet vyöllä ja puki hänet viittaan ja pani kasukan hänen [Aaron] päälleen ja vyötti hänet kasukan vyöllä ja sitoi sen hänen ympärilleen ja asetti hänen rintaansa rintakilven ja pani kilpeen uurimin ja tummimin ja pani käärelakin hänen päähänsä ja pani käärelakkiin, sen etupuolelle, kultaisen otsakoristeen, pyhän otsalehden, niinkuin >>>Herra oli Moosesta käskenyt.
Ja Mooses otti voiteluöljyn ja voiteli asumuksen ja kaikki, mitä siinä oli, ja pyhitti ne; ja hän pirskoitti sitä seitsemän kertaa alttarille ja voiteli alttarin kaikkine kaluineen ynnä altaan jalustoineen pyhittääkseen ne. Ja hän vuodatti voiteluöljyä Aaronin päähän ja voiteli hänet pyhittääkseen hänet.
Ja Mooses toi esille >>>Aaronin pojat<<< ja puki heidän yllensä ihokkaat ja vyötti heidät vyöllä ja sitoi päähineet heidän päähänsä, niinkuin Herra oli Moosesta käskenyt.
[eikä pojat olleet mitää tississä roikkuvia]
Ja hän toi esille syntiuhrimullikan, ja Aaron ja>>> hänen poikansa laskivat kätensä syntiuhrimullikan pään päälle.<<<< [voiko tissisyöjä tehdä saman?] eli poikansa? Vauvavalelijat aina näkee pojissa tisseissä roikkuvat ja kummin uskonlorut siihen.
se kastetaan. Voi, voi.
Sitten Mooses teurasti sen ja otti sen verta ja siveli sitä sormellansa alttarin sarviin yltympäri ja puhdisti alttarin; ja muun veren hän vuodatti alttarin juurelle ja pyhitti sen toimittamalla sen sovituksen. Ja Mooses otti kaiken sisälmysten päällä olevan rasvan ja maksanlisäkkeen ja molemmat munuaiset rasvoineen ja poltti ne alttarilla. Mutta mullikan nahkoinensa, lihoinensa ja rapoinensa hän poltti tulessa leirin ulkopuolella, niinkuin Herra oli Moosesta käskenyt. Ja hän toi esille polttouhrioinaan, ja Aaron ja hänen poikansa laskivat kätensä oinaan pään päälle. (3Mo 8:4-18)
Siinäpä se vihmonta syntisovitus joidenkin halullisten liitettäväksi tissi-ikäisten kasteeksi. Kun se niin kovasti uskoo kastetaan se.
Muistellaan tätä lutterin kaste -"vihmontaa"
Ensimmäinen kysymys Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:
- Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
- Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
- Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
- Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.
Älä tee itsellesi kuvaa. Raamatusta on paljon vääristäviä taiteentulkitsijoiden aikaansaannoksia, katsokaas jahvettilaisten kirjoja. SE jätäää harhauttavan mielikuvan.
Johannes Kastaja kastoi paikassa, jossa oli paljon vettä.
23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
( Joh 3)
Usko Toivonen
Kaste, joka pelastaa on Pyhän Hengen kaste. Se kaste saadaan, kun uskotaan Jeesukseen.
Olipa vesikaste sitten niukka- tai runsasvetinen, niin uudestisyntymistä ei vesikasteessa tapahdu. Vaan vesikaste annetaan jo uskossa olevalle.
Uudessa liitossa on yksi kaste
Miten on kärsimyksen kaste - Pyhän Hengen kaste jne.
Hänen ristinsä ja minun.
Uudessa liitossa ei ole erikseen vesikastetta, erikseen henkikastetta, erikseen verikastetta.
Uuden liiton Jumalan painama sinetti on Yksi kaste, Hen baptisma, Ef.4:5 "yksi kaste"
Ei vanhan liiton sinettiä ympärileikkaustakaan montaa kertaa tarvinnut tehdä.
Kyllä yksi kerta riittää.
Uuden liiton vesikasteella ei ole mitään tekemistä vanhan liiton ympärileikkauksen kanssa.
Ympärileikkaus on ympärileikkaus molemmissa liitoissa, vanhassa lihassa, uudessa Hengessä.
Luepa mitä Paavali opettaa
Pelkästään Paavalin oppien varaan ei kannata autuuttaan rakentaa. Muulta pitää tulla vahvistuksia kovasti niihin väitteisiin, jos ei tule niin ne pitää hylätä.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
Jumala otti lapsen vanhan liiton jäseneksi ympärileikkauksessa.
Jumala ottaa lapsen uuden liiton jäseneksi kasteessa.
Ef.4:5 "Yksi kaste"
"Ja ne kolme yhdessä ovat"
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
>> Alkuperäisistä käsikirjoituksista puuttuu kokonaan se jälkikäteen kirkolliskokouksessa lisätty jae hoviherran uskontunnustuksesta. <<
Se ei muuta mitään, vaikka asia olisikin noin. Raamatusta on aina koitettu veistellä kirjurinveitsellä paloja pois ja heittää osia tuleen. Mutta Raamattu ei koskaan jätä olennaisia asioita yhden esimerkkitapauksen tai yhden jakeen varaan.
Uskoontulo on lukuissa raamatunkohdissa mainittu. Ja se on se tärkein seikka pelastuksessa.
Tosin täällä kirjoittavat luterilaiset ovat tehneet uskoontulosta törkeän seikan, vaikka uskoontulo lukee selvästi raamatussa, juuri niillä sanoilla.
Eihän sitä eunukin uskontunnusta ole veistelty pois, koska sitä ei siellä ole koskaan ollutkaan.
Lue Kirkkoraamattu 33/38 Apt. 8:37 mitä siinä lukee ja tule sitten tänne kertomaan?
"Tosin täällä kirjoittavat luterilaiset ovat tehneet uskoontulosta törkeän seikan"
Miksi kirjoiat tuollaista valhetta? Kukaan kristitty ei pidä uskoontuloa törkeänä
Samoin Markuksen evankeliumin loppu on jälkikäteen tehtyä lisäystä, jota alkuperäisessä Markuksen evankeliumissa ole ollenkana.
"uskotaan ja kastetaa, juodaan myrkkyä ja annetaan käärmeiden pistää ja tullaan viisaiksi ja ojennellaan käsiä ja kaikki paranee"
Eihän Jeesus kuolemansa jälkeen sellaisia puhunut kenellekään.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
Pointti on, ettei se muuta mitään, koska Raamattu ei koskaan jätä tärkeitä asioita yhden maininnan varaan.
Raamatusta puuttuu muitakin jakeitakuin tuo yksi.
Nuo jaenumerothan ovat kirkon omia lisäyksiä, joten älä liikaa takerru niihin. Ne on lisätty alkutekstiin siis myöhemmin. Eivät siis kuulu alkutekstiin alkuunkaan koko numerointi. Ne on lisätty raamtunkohtien löytymisen helpottamiseksi.
Ihminen voi tulla ja tunnustaa ihan mitä uskoa tahansa, ei pelkkä uskominen ketään pelasta yhtään mistään.
Raamatun mukaan Kristittyjen kaste on Jumalan ainutkertainen pelastusteko, joka vie ihmisen tästä maailmasta Kristuksen ikuisesti elävän ruumiin jäseneksi ja siitä ihminen saa vakuudeksi ja uuden liiton sinetiksi sen pelastavan uskon Hengen lahjan.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
>> ei pelkkä uskominen ketään pelasta yhtään mistään <<
Usko Jeesukseen nimenomaan pelastaa. Silloin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen kasteen lahjana.
Enin osa suomalaisista on vedellä kastettu luterilaiseksi vauvana, eivätkä he ole silti uudestisyntyneitä, koska uudestisyntymiseen tarvitaan henkilökohtainen usko Jeesukseen eli Pyhän Hengen kaste.
Kukaan ei vastoin raamattua ala uskomaan vauvan vesipelastukseen, vaikka asuisit täällä palstalla tuomiopäivään asti kommentoimassa helluntailaislle. Mutta on siinä tietysti sinulle ajankulua ja egon pönkitystä, kun kirjoitat ja luet omia toisintojasi kerta toisensa jälkeen.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
"Vaikkakin jotkut osat alkuperäisestä hepreankielisestä raamatusta oli jaettu loogisesti osiin heprealaisen kirjaimiston mukaan, alkuperäiset tekstit eivät sisältäneet jakoja lukuihin tai jakeisiin nykyisin tunnetussa numeroidussa muodossa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raamatun_luvut_ja_jakeet
Ei ne jaenumerot siis mitään ratkaise, vaan asiat siellä Raamatussa.
Helluntailaiset kikkailevat yksittäisillä jakeilla ja jakeiden puolikkailla, sanajärjestyksillä, yksittäisillä tapahtumien kertomuksilla, mutta eivät ymmärrä asioiden sisältöä eikä merkitystä ollenkaan. Kieltävät keskeiset Raamatun totuudet, kuten syntiinlankeemuksen ja sen seurauksen kaikkien syntisyyden Jumalan edessä ja monta muuta keskeistä Raamatun kohtaa.
Antavat Raamatu asioille ihan toisen merkityksen, mitä Raamatussa lukee jne.
Eivät tuo yhtään kohtaa väitteidensa tueksi, sillä niistä voi selvitä asioiden oikea merkitys.
Paha eksytys ja harhaoppi kyseessä, heresia.
Enpä tiedä, voidaanko noin sanoa.
Sen minkä olen palstakirjoituksista huomannut, niin juurikin omien oppiensa julistajat käyttävät jakeenosia, ykstittåisiä jakeita ja nitovat niistä kokoon oppinsa.
Esim. näissä kasteeseen liittyvissä keskusteluissa kasteoppiaan julistavat hyväksyvät Jeesuksen todistuksesta Nikodeemukselle vain osan todistusta, sen varsinaisen opetuksen kuinka ylhäältä syntyminen uudesti voi tapahtua, he hylkäävät tyystin.
Mutta omien oppien julistajat eivät edes tahdo keskustella Raamatun ilmoituksen asiayhteyksien pohjalta, vaan ainoastaan oppinsa jakeita toistelemalla ja opistaan käsiin korvasyyhyynsä Raamatun ilmoitusta vääristäen.
Esim. 2Kor 4. luvun kohta:
13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
Kun heiltä kysyy, että mitä te puhutte?
Niin vastausta ei tule.
Usko Toivonen
Totuuden Hengen jo lapsena kasteessa saaneet kristityt eivät mölise sekavilla hurmoskielillä, vaan rukoilevat hiljaa omassa huoneessa ovi kiinni järkeviä asioita, kuten Jeesus on käskenyt tehdä.
Matt. 6:7 "Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan."
Matt. 6:6 "Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle."
Ei niissä helluntailaisissa, jotka väittivät kokeneensa 1403 kpl ihmeparanemista Ylivainion kokouksissa, jotka osoittautuivat kaikki valheelisiksi väitteiksi, kun oikea lääkäri tutki ne kaikki tapaukset lääk.trin väitöskirjaansa varten.
Niin ei niissä helluntailaisiss ainakaan sitä Totuuden Henkeä ollut.
Jokin muu henki ne pistää sinne lattialle seläälleen haastelemaan sekavia.
Ihan hyvä, jos rukoilevat.
14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko?..
( Room 14)
Suomessa usko Jeesukseen Kristukseen on vähentynyt vähentymistään.
Usko Toivonen
Kyllä rukoilija uskoo. Jumala kuulee hiljaisenkin huokauksen ei tarvitse huutaa.Kristittyjen kasteessa saatu uskon Henki rukoilee ihmisen puolesta sanomattomin huokauksin.
Ei oikea usko ja rukous ole mitään hurmoskielistä molotusta, kirkumista, huutamista ja eläinten äänten matkimista ja hurmoksessa selälleen menoa, että vaahto vaan tulee suusta.
Kyllä silloin on asialla ihan muut henget ja voimat.
googlaa: shaktipat ja kundaliini ja poltergeist
Tuota tietämättömyyttä olen ihmetellyt, kun Raamatussa on ilmoitettu avukseen huutamisesta, että se olisi kovaäänistä huutamista, eihän siinä siitä ole kysymys, vaan Jumalan puoleen kääntymistä nimenomaan rukouksessa.
Uskovathan juuri tunnistettiin siitä, että he avuksensa huusiavat Herranaan Jeesusta Kristusta.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
..
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt 9)
Huomaa, että näin on ollut heti alkuseurakunnan alusta alkaen.
Jumalan seurakunnan tunnusmerkki:
2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1Kor 1)
Kyllä Jumala kuulee äänettömän sydämen huokauksenkin, kuten Jumala kysyi Moosekselta. "miksi huusit", vaikka Mooses ei ääneen lausunut mitään.
Tai, kun Hanna rukoili sydämessänsä ja vain hänen huulensa liikkuivat.
Rukous on Jumalan kannalta huuto Hänen puoleensa.
Huomaa myös, että Paavali huusi avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta, pelastuakseen synnintunnossa ollessaan.
Mutta kuinka he siis rukoilevat Häntä, johon eivät usko.
Koska usko Jeesukseen on vähentynyt Suomessa vähenemistään.
Se mikä on sydämessä, sen kyllyydestä suu puhuu.
Usko Toivonen
Olet väärässä.
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille se on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikuttama.
Varo ettet pilkkaa Jumalan tahtoa.
Parhamin perillisillä on ihan omiin tarkoituksiin tehdyt pyhät kirjat ja niiden selityset ihan samalla tavalla kuin muillakin samoihin aikoihin Amerikasta tänne tulleissa uususkonnoilla eli uskonlahkoilla.
Kirkkoraamattu voi olla hämäyksen vuoksi kirjahyllyssä, kun kun opeista aletaan puhumaan niin omat käännökset ilmestyy pöydälle.
Jenkkilahkojen taustaselitys on, että Pyhä Henki oli maan päällä vain helluntainan ja alkuseurakkunnan aikana, mutta poistui kun nykyiset Kristilliset kirkot toimivat,
ja vasta 1900 vuoden kuluttua taivaasta laskeutui Amerikkaan useampi alkuseurakunta, joista helluntailaisuus eli parhamilaisuus on yksi niistä vaihtoehdoista.
Amerikan uususkonnot ja niiden perustajat ovat:
Ellen G.White: Adventismi
Joseph Smith: Mormonismi
Charles Fox Parham: Helluntailaisuus
Charles Russell: Jehovantodistaminen
Pelkästään Paavalin puheiden varaan ei kannata autuuttaan rakentaa. Ellei asia saa tukea Jeesuksen puheista tai muualta Raamatusta useamman kirjoittajan toimesta.
Room. 3:7
"Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan."
Menkäähän luterilapset jo nukkumaan sinne parhanin kainaloon.
Puhut varmaan helluntailapsista, niiden isä se parhami oli !
Parham on helluntailaisten hengellinen ja opillinen isä.
Charles Fox Parham was the father of Pentecostalismin.
Parham vietiin vankilaan ja sai syytteen sodomiasta.
Jumala hävitti kokonaisia kaupunkeja niiden asioiden takia.
Lapset on aina kuuluneet seurakuntaan.
Jo vanhan liiton ajan seurakuntaan kuului koko kansa, sylilapset mukaan lukien.
Luvattuun maahan matkalla oleva koko Israelin kansa sai vauvasta vaariin kaikki kasteen Punaisen meren ylityksen aikana, silloin jo he saivat Pyhän Hengen lahjan kasteessa, vaikka silloin elettiin vielä vanhan lakiliiton aikaa.
Heidät oli ympärileikkauksessa jo lapsena liitetty Jumalan seurakuntaan.
Uusi liitto on kasteen liitto, jossa Jumala ottaa kasteessa ihmisen uuden liiton eli veriliiton jäseneksi oman taivaallisen suuren seurakuntansa jäseneksi.
Jeesus käski kastaa KAIKKI KANSAT Jumalan suuren taivaallisen seurakunnan jäseniksi.
Joel 2:16
"Kootkaa KANSA, pitäkää PYHÄ SEURAKUNTAKOKOUS, kerätkää vanhukset, kootkaa LAPSET JA RINTOJA IMEVÄISET; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa."
Helluntailaisten ja muiden Jenkkilahkojen kastamattomat lapset on Jumalan seurakunnan ulkopuolella olevia pakanalapsia, samalla tavalla kuin Ambomaan lapset.
Ole hiljaa käärmeen sikiö!!!!
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen TEIDÄN kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Jeesus ei ole jokapaikassa, missä vain Jeesus-nimeä hoetaan ja huudetaan, vaikka koolla olisi satapäinen ihmisjoukko.
22 MONI sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Onko luterilaisen vauvakastetun kastanut homopappi, kun hän puhuu koko ajan Parhamista?
helluntailaiset nimittää luterilaisuutta "Lutherin kirkko",
helluntailaiset voisi itse nimittää kirkkonsa "Parhamin lahko",
jostain syystä helluntailaiset ovat salanneet visusti koko Parhamin, edellisiltä sukupolvilta, nykyisenä tiedonsaantiaikana, kun tuo salaaminen ei enää onnistu !
eikö helluntailaiset vietä edes Parhamin muistopäivää, onhan Parham "helluntailaisuuden isä" > perustaja.
Pentecostalismin ylin päättävä elin on salassa ylentänyt Parhamin kirkkauteen ja julistanut hänet pyhimykseksi.
Parham on helluntailaisten suojeluspyhimys.
Luterilaisten vauvakastettujen pitäisi poistaa Raamatustaan kaikki kasteeseen liittyvät kirjoitukset, niin ei tulisi tunnontuskia.
Kristityille eli Luterilaisille Kristillinen kaste on täysin selvä asia koko ajan.
Hurmahenkiset helluntailaiset yrittävät salata Raamatun kastekohdat, ettei kenellekään heille paljastuisi heidän huijaukset ja harhautukset.
Helluntailaisuuden alku ja juuret
Charles Fox Parham (4. kesäkuuta 1873 – 29. tammikuuta 1929) oli yhdysvaltalainen saarnaaja. Hän oli keskeinen henkilö nykyisen helluntailaisuuden muodostumisessa, ja häntä on pidetty yhdessä William J. Seymourin kanssa sen perustajana.
Daniel Silliman
In 1907 in San Antonio, in the heat of July and Pentecostal revival, Charles Fox Parham was arrested. Parham, the father of Pentecostalism, the midwife of glossolalia, was arrested on charges of "the commission of an unnatural offense," along with a 22-year-old co-defendant, J.J. Jourdan.The main claim, in these reports, is that Parham was having homosexual sex with the younger man. In their words, he was a "sodomite."
"the midwife of glossolalia"
ks. sanakirja, mitä tuo tarkoittaa
Monet kutsuvatkin helluntailaisuutta sen perustajan mukaisesti "Parhamilaisuudeksi".
Amerikassa Parham on tunnettu henkilö ja tiedetään ketä tarkoitetaan.
Mikä on mielestäni on oikea ja looginen nimitys sille uskonlahkolle, nimitys perustajan mukaan.