Asumisen järjestelyn vaikeus

Anonyymi

Haluan avioeron puolison alkoholismin takia. Muitakin syitä on, mutta ei niistä sen enempää. Olemme lähes 7-kymppisiä. Yhdessä ollaan oltu noin 30 vuotta. Ongelmana on miten järjestän tulevan asumiseni. Nykyisen asunnon omistamme puoliksi. Pääkaupunkiseudun, jossa haluan pysyä lasteni lähellä, vuokra-asunnot ovat järkyttävän kalliita. En voi ottaa väliaikaista vuokra-asuntoa, koska eläkkeeni riittäisi ainoastaan asumiseen. Puolisoni ei ole suostunut nykyisen asunnon myyntiin eikä edes asunnon hinnan arvioittamiseen. On lupaillut maksavansa minut ulos, mutta mitään ei tee kuitenkaan. Minulla ei ole mitään paikkaa, jonne voisin muuttaa väliaikaisesti. Ei ole siis myöskään varaa vuokrata asuntoa ennen kuin saan osuuteni nykyisestä asunnostamme. Haaveilen aso-asunnosta ja olen ollut jonossa sellaiseen jo pitkään. Niissä on kohtuullinen kk-maksu. Ne ovat kuitenkin menneet aina pienemmälle jonotusnumerolle. Olen siis jumissa tässä tilanteessa. Tämä on henkisesti todella raskasta kaikille osapuolille. Puoliso tuntuu nyt saaneen vielä suuremman syyn juoda! Joka aamu mietin, että mahtaako olla vielä hengissä. Olen jo iäkäs enkä jaksaisi muuttaa kuin tämän yhden kerran eli suoraan loppuiän asuntoon. Onko vastaavaa kokeneita? Miten olette toimineet?

13

802

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä että olet päättänyt lähteä huonosta liitosta pois. Ansaitset hyvän loppuelämän. Et ole yksin. Alkoholisti ei myönnä ongelmiaan ja uhattuna tekee toisen elämästä helvettiä. Voitko kääntyä tilanteessasi esim. sosiaalityöntekijän puoleen? Myös oikeusaputoimisto auttaa vaikeissa elämäntilanteissa, joihin on joutunut toisen osapuolen ongelmallisen käytöksen takia. Tukevatko / pystyvätkö lapsesi sinua asiassa auttamaan?

    • Anonyymi

      Tärkeää on, että teet asiat selväksi kumppanillesi, etkä yhtään jousta sovituista ehdoista.

    • Anonyymi

      ASO-asunnoissa on minun mielestäni kyllä todella korkeat kuukausimaksut. En suostuisi maksamaan yli 500 euroa siitä, että saan asua ns osaomistusasunnossa. Toisaalta asumisympäristö saattaa olla ASO-asunnoissa rauhallisempi kuin kaupungin asuinnoissa.
      Jos olisin sinä, niin vaatisi asunnon myyntiä jonka jälkeen ostaisin jonkun edullisen omistusasunnon, jonka yhtiövastike on vain murto-osan vuokrista.
      Jos tämä ei onnistu, niin luultavasti kallistuisin kunnalliseen vuokra-asuntoon, jonka asuinmukavuudesta ei aina ole takuuta kun asukkaiden kokoonpanolla on viihtyvyyden kannalta niin suuri merkitys.

    • Anonyymi

      eläkeläisen asumistukea saat jos vuokra korkea, asossa joutuu panttaamaan rahaa ja vastike melkein sama kuin vuokrakodissa. Tsemppiä, selviät kyllä ja juopot vie hermot, vanhana ei niitä jaksa. Kokemusta on.

    • Anonyymi

      Joka aamu mietit onko puolisosi vielä hengissä?
      Miksi ihmeessä teet ongelmaa siitä?

      Näin sarkastisesti ajatellen, osta hänelle vaikka joka päivälle uusi viinapullo tai kaksi ja kannusta lähtemään ulos viihteelle. Muutaman kuukauden kuluttua sinun ei tarvitse enää muuttaa yhtään minnekään. Voit loppuelämäsi asua aivan rauhassa yksin nykyisessä kodissasi.

    • Anonyymi

      Antaa juopon juoda, se on hänen oma valinta, näin se on. Jeesustelu ei auta!

    • Anonyymi

      En mitenkään vähättele vaikutukseltasi mutta kannattaako enää tuolla iällä enää erota ? Toki kyllähän näitäkin ikäihmistenkin eroja välillä on. Yli 60-vuotiaiden erot ovat yllättävän paljon lisääntyneet viimeisen sanotaanko 10 vuoden aikana.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi kärsiä loppuelämä jonkun toisen takia?


    • Anonyymi

      kyllä lähellä 80v juoppo on yhtä rasittava tai vielä pahempi kuin nuorempi, vanhana ei vaan jaksa enää

      • Anonyymi

        Tuon ikäinen juoppo sairastuu pian vakavasti, tai kuolee, jos vielä vetää röökiä niin ei mene montaa vuotta, kun kuolee.


    • Anonyymi

      Hae nyt ekaksi se ero , niin sen jälkeen se ukkos herää, et olet tosissasi, ja sen jälkeen tietty tehdään ositus , kaikki jaetaan , tai, jos ukollasi on rahaa . niin maksaa sut ulos asunnosta.
      Tai myytte asunnon ja kumpikin hakee uuden asunnon.
      Sen jälkeen asiat alkaa selkeentyä, mutta jos ukkosi alkaa ilkeäksi, niin vähävaraisena saat oikeusaputoimistosta halvalla, tai ilmaisen juristin joka hoitaa sun puolesta nuo asiat.

    • Anonyymi

      A-asunnoilla on halvempia vuokra-asuntoja. Ehkä voisit hakea vuokra-asuntoon joka on tarkoitettu jo vähän iäkkäämmille ts. he ovat hakijakunnassa etuasemassa.

    • Anonyymi

      Alkoholi on ykkönen miehen elämässä. Hän vain pelaa aikaa ja sumuttaa sinua.
      Niin kauan kun et tee mitää konkreettista, mahdollistat samalla miehen juomista.
      Vain omaan eläämäsi voit vaikuttaa. Aloita siis parantamaan sitä. Tyypillisesti alkoholista yrittää syyllistää läheistä. Teet niin tai näin, niin on pakko juoda.

      Hae ensimmäiseksi avioeroa. Osituksen ja asunnon myynnin jälkeen sinulla on paremmin varaa järjestellä asumistasi. Miehen epämääräisiin lupauksiin lunastuksesta ei kannata luottaa.

      Oletko selvittänyt millaista keskusteluapua alkoholistin läheisille on tarjolla ? Se voisi avata silmiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      422
      1227
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      717
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      713
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      647
    Aihe