Muistatteko kun Ukraina hyökkäsi Suomeen...

Anonyymi

Georgialaisen Josef Stalinin johdolla 30.11.1939?

Muistatteko?

132

1874

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En muista, kun en ollut vielä syntynyt.

      Mutta ukrainalaisten Helsinkiin ja muualle Suomeen hyökkäyksistä olen kuullut senkin edestä, jokaisen vanhempieni ja isovanhempieni traumaattisen muiston, kuin olisin itse ne omin silmin nähnyt ja sireenit kuullut. Aikoinaan näin sotapainajaisia.

      Olen kerran nuorena, maailmaa matkatessani silmästä silmään tavannut juutalaisen piippalakin, joka kertoi pommittaneensa jotain itä-Suomen paikkakuntaa. Se oli huikea hetki: piippalakki metrin päässä hymyilemässä, meni historia ja konseptit kerralla sekaisin, mitä tehdä? En kuitenkaan suostunut kättelemään. Olin nuori ja hämmentynyt.

      Sittemmin Itärajan tuolla puolen vieraillessa olen tavannut vain ystävällisiä itäasukkaita, mutta ne ovatkin olleet venäläisiä, inkeriläisiä, eivät ukrainalaisia. Ukrainalaisia missään muodossa en halua tavata. Todelliset Euroopan riesalaiset! Aina sieltä tulee jotain pahaa.

      • Anonyymi

        Nyt kyllä pluffin päästit. Ei Ukrainasta mitään pahaa tule, jos Venäjä jättää Ukrainan rauhaan.

        On aivan kamalaa kiusata jotain valtiota vuositolkulla ja vain sen vuoksi, että Venäjällö pitää olla etupiirejä. Millä ihmeen oikeudella joku valtio voi vaatia moista. En yhtään ihmettele, että suurin osa entisiistä n.s. etupiiriläisistä on Naton jäseniä. Eihän tuolta Venäjältä muuten rauhaa saa.

        Siellä on muitakin Venäjän lähivaltioita, jotka eivät niin suopeasti suhtaudu Venäjään, mutta ovat pakotettuja alistumaan Putinin vallan alle.

        Niin on Valko-Venäjäkin niin ystävää nyt, kun ensin bluffilla otti voiton vaaleista ja Putin on tukenut tuota vääryyttä.

        Pystyykö Venäjä toimimaan rehellisesti yleensä ollenkaan. Nytkin on pakottamassa itsenäistä valtiota omaan lähipiiriinsä. Onko moista kuultu nykyaikana? On siinä hmettä kerrakseen.

      • Anonyymi

        Melko naurettava tarina , mutta trollin suustahan noita tulee!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko naurettava tarina , mutta trollin suustahan noita tulee!!!!!!

        Koska itse olet naurettava, näet muutkin samanlaisina.

        Sinulla ei olisi sisua kohdata piippalakkia silmästä silmään.
        Apua! NATOOOOOOO!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä pluffin päästit. Ei Ukrainasta mitään pahaa tule, jos Venäjä jättää Ukrainan rauhaan.

        On aivan kamalaa kiusata jotain valtiota vuositolkulla ja vain sen vuoksi, että Venäjällö pitää olla etupiirejä. Millä ihmeen oikeudella joku valtio voi vaatia moista. En yhtään ihmettele, että suurin osa entisiistä n.s. etupiiriläisistä on Naton jäseniä. Eihän tuolta Venäjältä muuten rauhaa saa.

        Siellä on muitakin Venäjän lähivaltioita, jotka eivät niin suopeasti suhtaudu Venäjään, mutta ovat pakotettuja alistumaan Putinin vallan alle.

        Niin on Valko-Venäjäkin niin ystävää nyt, kun ensin bluffilla otti voiton vaaleista ja Putin on tukenut tuota vääryyttä.

        Pystyykö Venäjä toimimaan rehellisesti yleensä ollenkaan. Nytkin on pakottamassa itsenäistä valtiota omaan lähipiiriinsä. Onko moista kuultu nykyaikana? On siinä hmettä kerrakseen.

        Ukraina se vasta onkin korruption ja rikollisuuden pesä!

      • Anonyymi

        Ei mene kauan kun Kiina ja EU ovat rajanaapureita. Venäjä on ollut jo pitkään kuoleva valtio josta väki pakenee jos vain pääsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko naurettava tarina , mutta trollin suustahan noita tulee!!!!!!

        Vielä on hengissä niitä jotka Ukrainaa vastaan Karjalassa sotivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko naurettava tarina , mutta trollin suustahan noita tulee!!!!!!

        Googlaapas nimellä 'holomodor' niin saat faktaa Stalinin rakkaudesta Ukrainan kansaan! Ei mikään ihme, että ukrainalaiset tänä päivänäkin inhoavat venäläisiä ja etenkin Venäjän hullua diktaattoria Puttestalinia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko naurettava tarina , mutta trollin suustahan noita tulee!!!!!!

        Pieraisu Pietarista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä pluffin päästit. Ei Ukrainasta mitään pahaa tule, jos Venäjä jättää Ukrainan rauhaan.

        On aivan kamalaa kiusata jotain valtiota vuositolkulla ja vain sen vuoksi, että Venäjällö pitää olla etupiirejä. Millä ihmeen oikeudella joku valtio voi vaatia moista. En yhtään ihmettele, että suurin osa entisiistä n.s. etupiiriläisistä on Naton jäseniä. Eihän tuolta Venäjältä muuten rauhaa saa.

        Siellä on muitakin Venäjän lähivaltioita, jotka eivät niin suopeasti suhtaudu Venäjään, mutta ovat pakotettuja alistumaan Putinin vallan alle.

        Niin on Valko-Venäjäkin niin ystävää nyt, kun ensin bluffilla otti voiton vaaleista ja Putin on tukenut tuota vääryyttä.

        Pystyykö Venäjä toimimaan rehellisesti yleensä ollenkaan. Nytkin on pakottamassa itsenäistä valtiota omaan lähipiiriinsä. Onko moista kuultu nykyaikana? On siinä hmettä kerrakseen.

        Toverit käveli ukrainaan jo vuonna 2014, nyt jo lännessä ollaan huolissaan että Ukrainaa valloitetaan .. pahempi myöhään, tikulla sitä silmään.. ööh tuikkia

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto käytti hyväkseen noita reunavaltioitten sotilaita ja säästeli omiaan. Siten joutuivat ukrainalaiset taistoon Suomeen. Tuskin kovin mielellään tulivat tapattamaan itseään.

        Turhaan puhut Euroopan riesalaisista. Kyllä Putinin joukot ovat todellisia riesalaisia, Roistoja ja tappajia. Tuollainen rikollinen Ukrainassa tapattamassa vankeja ja muita venäläisiä aivan turhan takia. Mokomat!!

        Jutun aloittaja on ryssän kätyri ja on tänne tullut tarinoimaan halpamaisia juttuja ukrainalaisi sta ,jotka taistelevat tuota roistoporukkaa vastaan, jolla ei olemmitäänmoikeutta ollam,Ujrainasa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina se vasta onkin korruption ja rikollisuuden pesä!

        Puhu nyt ensin Venäjästä!! Ketkä siellä ryöstää Venäjän valtion omaisuutta, siis kansan omaisuutta. Kyllä se on Putin kumppaneineen ja oligarkkeineen.

        Ukraina koettaa juuri siivota nuo korruption pesäkkeet, koska haluaa liittyä EUroopan Unioniin. Haluaa pysyä erossa ryssästä. Turha täällä on ryssän kätyreiden Ukrainaa mollata.
        Syitä tiedetään olevan niin sysissä jos sepissäkin.

        Ryssän kätyrit koettavat mollata Ukrainaa, jotta voisivat puoltaa ryssän tihutöitä Ukrainassa.

        Kukaan eikä mikään voi enää kunnioittaa Venäjää todellisena rehellisenä ja sivistyneenä maana. Tulee olemaan kauan roiston ja luopion maineessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina se vasta onkin korruption ja rikollisuuden pesä!

        Hyvä putinsimsi ja eläköön putin ikuisesti valtias Harasoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googlaapas nimellä 'holomodor' niin saat faktaa Stalinin rakkaudesta Ukrainan kansaan! Ei mikään ihme, että ukrainalaiset tänä päivänäkin inhoavat venäläisiä ja etenkin Venäjän hullua diktaattoria Puttestalinia!

        Se on kyllä stalinin syytä että laittoi kokeeksi Ukrainalaisen divisioonan kokeeksi hyökkäämään Raatteen tielle, huonosti varustettuna kokemattomia talvisodan käyntiin . Ja huonosti niille sitten kävi. Stalin oli aika samanlainen kuin tämä putler , kumpikaan ei välitä sotilaiden menetyksestä, niitä riittää venäjällä tapettavaksi. Toisessa maailmansodassa oli jos ei vihollinen tappanut niin omat kk kyllä jos joku perääntyi, se siitä neuvostosotilaan sankaruudesta.

    • Anonyymi

      Totta kai, mutta sillä ei ole mitään tekemistä nykyisten ukrainalaisten kanssa.

      • Anonyymi

        Eikä nykyisillä venäläisillä ole mitään tekemistä Stalinin kanssa, joka oli georgialainen, kuten aloituksessa mainitaan. Eivätkä venäläiset tänä päivänä ole neuvostoliitolaisia sen enempää kuin ukrainalaiset, tai muutkaan entisen Neuvostoliiton alueen kansat.

        Ainakin Putin toimii kuin Stalin aikoinaan. Sotaa vain lietsoo rauhallista maata vastaan. Ei nykyaikana enää tuollaista suvaita. Ei mikään maa tuolle anna tukea paitsi tietysti Kiina, jos se nyt haluaa olla ystävää Putinin kanssa.

        Samanlaisia etupiiri ajatuksia on Putinilla kuin oli Stalinilla aikoinaan. Nykyaikana olisi tuollaiset kotkotukset unohdettava ja annetta itsenäisten maitten itse päättää mihin etupiiriin kuuluvat, jos nyt haluavat kuulua mihinkään. Kenties haluavat vain elää rauhassa ja kehittää maataan.

        Venäjän kansa tuskin haluaa, että heidän maansa on sotahullu. Luulenpa, että he haluavt myös elää rauhassa ja sovussa muitten maitten kanssa. He suorastaan häpeävät Putinin ja Lavrovin sotaintoa, joka ei kunnioitusta ainakaan heitä kohtaan lisää. Ovat rettelöitsijöitä.

        Putin on saanut koulutuksensa NL:n aikana stalinistisessa KGB:ssä. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

        Putin ihannoi Hitleriä ja toimii pilkulleen samalla tavalla. Toisinajattelijat viedään keskitysleireille ja osa tapetaan heti eri tavoin.
        Vaikka Stalin tappoi enemmän mitä Hitler ei Putin ihannoi kuitenkaan muita kuin Hitleriä ja toimii samoilla toimintatavoilla aina aluevaatimuksista väestönvaihtoineen ja murhineen.
        Lieneekö samanlainen loppu kuin esikuvallaan?

        Mihin tämä väite perustuu?
        Löytyisikö linkki, ehkä...?

        Näin tärkeä "tieto" täytyy jostain löytyä myös kirjallisena. Vai kertoiko Putin tuon sinulle henkilökohtaisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on saanut koulutuksensa NL:n aikana stalinistisessa KGB:ssä. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

        Älä koskaan luota henkilöön, jolla on kommunistimenneisyys! Viisas neuvo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä nykyisillä venäläisillä ole mitään tekemistä Stalinin kanssa, joka oli georgialainen, kuten aloituksessa mainitaan. Eivätkä venäläiset tänä päivänä ole neuvostoliitolaisia sen enempää kuin ukrainalaiset, tai muutkaan entisen Neuvostoliiton alueen kansat.

        Niin, mutta heillä on tekemistä Putinin kanssa, joka alkaa jo olla kuin Stalin konsanaan. Toivottavasti ei saa Stalinin kohtaloa. Kuulopuheitten mukaan Putinkin jo pelkää salamurhaajia enkä ihmettele ollenkaan, vaikka joku suunnittelisi, koska Venäjällä on tapatettu lukuisa määrä valtion virkamiehiä ja ilmeisesti Putinin toimesta ja vain sen tähden, että ovat olleet tätä sotaa vastaan.

        Kyllä varmaan joku suunnittelee kostotoimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tämä väite perustuu?
        Löytyisikö linkki, ehkä...?

        Näin tärkeä "tieto" täytyy jostain löytyä myös kirjallisena. Vai kertoiko Putin tuon sinulle henkilökohtaisesti?

        Putin tapattaa virkamiehiään vain siitä syystä, että uskaltavat olla eri mieltä tästä aiheettomasta sodasta. Siinä sinulla linkkiä tarpeeksi. Putin on jo tapattanut yli 50 henkilöä ja vain siksi, että he eivät ole hyväksyneet Sotaa Ukrainaa ja veljeskansaa vastaan.

        Vankilaan on todella pantu jo ihmisiä aivan turhan takia. Hullu maa on tuo venäjän maa eikä taida koskaan viisastua.

        Siellä roistot pitävät kynsin hampain kiinni vallasta ja kansan suu on tukittu.

    • Anonyymi

      -Raatteen, Raatteen raja sekä puomi, siihen oli kirjoitettu tästä alkaa Suomi, Korsuorkesteri

    • Anonyymi

      Silimien välliin ja tyssää.

    • Anonyymi

      Wiki:
      -44. divisioona (44. Gornostrelkovaja divizija), varsinaisesti 44. vuoristojalkaväkidivisioona, toisinaan suomeksi myös 44. tarkka-ampujadivisioona tai 44. ukrainalainen valiodivisioona, oli alun perin Ukrainassa koottu puna-armeijan jalkaväkidivisioona, joka oli voimassa yhtymänä 15. huhtikuuta 1919 alkaen ja 24. huhtikuuta 1941 saakka.

      -44. divisioona muistetaan talvisodasta, jossa se otti osaa Raatteentien taisteluihin. 44. divisioonan kotialueena oli Žytomyrin alue Ukrainassa lähellä Kiovaa.

      • Anonyymi

        Neuvostoliiton käskyläisiä olivat silloin ja kenties pakosta. Jos eivät olisi sotineet, heidät olisi ammuttu.

        Nyt Ukraina on itsenäinen maa eikä halua olla Venäjän vallan alla. Ukraina haluaa elää rauhassa, jos vain venäläiset sen suvaitsisivat

        Putinin pitää valtaansa näyttää, jos ei muuten niin tankkeja kuljettamalla ja uhkailemalla naapureitaan.

        Onko tuo kunniakasta isolle maalle??????

        Bolseviikit - bolseviikit ja bolseviikit ..

        Ukraina on juutalaisvaltio keskellä Eurooppaa ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bolseviikit - bolseviikit ja bolseviikit ..

        Ukraina on juutalaisvaltio keskellä Eurooppaa ..

        Ukraina on itsenäinen maa. Olipa sitten vaikka juutalaisvaltio, sen ei pitäisi kuulua ryssälle pätkääkään. Itsenäinen valtio saa tunnustaa mitä uskontoa tahansa. Sitä paitsi tuskin Ukraina on juutalaisvaltio, eiköhän siellä olla katolilaisia.

        Jos Zelenskýi on juutalainen, ei koko kansan tarvitse olla. Vaikka samapa tuo on, mitä itsenäinen valtio tunnustaa. Ryssällä ei siihen pitäisi olla mitään sanomista.

        Zelenskyi on rohkea presidentti. Haalii aseita ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Hän vielä saa aikaan voiton tuota roistovaltiota vastaan.

    • Anonyymi

      Osa karjalaisista evakuoitiin ukrainaan. Stalin sen teki ja tää on tosi.

      • Anonyymi

        Juu, nyt siellä Venäjällä on vain toinen "Stalin", joka on sotahullu ja yrittää Venäjän huonon talouden tilan peittää aseitten kalistelulla.

    • Anonyymi

      Nyt Ukraina ei hyökkää minnekään, mutta Putin riehuu kuin rakkikoira ympäriinsä.

      • Anonyymi

        Kait sitä omassa maassaan saa tehdä mitä lystää, minäkin olin munasillani äsken kotonani.

    • Anonyymi

      Ukraina ei ole ikinä hyölännyt Suomeen, mutta Venäjä on hyökännyt niin Ukrainaan kuin Suomeenkin.

      • Anonyymi

        Johan valheita viljelet. Ukrainalaiset hyökkäsivät Suomeen Neuvostoliiton joukoissa 1939, kun Ukraina kuului Neuvostoliittoon, jota johti georgialainen Stalin.

        Sen sijaan VENÄJÄ EI OLE IKINÄ HYÖKÄNNYT SUOMEEN.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, noinhan se on, tuota minäkin olen yrittänyt monille selventää. En täällä niinkään, vaan ihan täällä "siviilissä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan valheita viljelet. Ukrainalaiset hyökkäsivät Suomeen Neuvostoliiton joukoissa 1939, kun Ukraina kuului Neuvostoliittoon, jota johti georgialainen Stalin.

        Sen sijaan VENÄJÄ EI OLE IKINÄ HYÖKÄNNYT SUOMEEN.

        Taidatte olla historian väärentäjiä ja erittäin typeriä sellaisia. Mitähän sieniä ootte taas mässyttäny.

        Ukraina ei valtiona ole Suomeen hyökännyt. Neuvostoliitto käytti hyökkäyksessään Ukrainan kansalaisia. Se on vähän eri asia.
        Suomi oli Suomi myös Ruotsin vallan alaisuudessa. Suomen sota 1808 - 1809 oli Venäjän hyökkäyssota.
        Pohjan sota käytiin 1700 luvulla ja silloin venäläiset kasakat terrorisoivat Suomea. Aikakautta on sanottu ison vihan ajaksi.

        Luehan poika historiaa. Venäjä on aina ollut tunkeutumassa Suomeen, kun on vähänkin aihetta ilmaantunut. Eikä se Neuvostoliittokaan mitään muuta ollut kuin Venäjän miehittämien maiden pakkoliitto.

        Varsovan liittoon pakotettiin!
        Natoon haetaan ja pyritään. Kaikkia ei kuitenkaan hyväksytä jäseniksi.
        Varsovan liiton maista suuri osa halusi heti Natoon kun se oli mahdollista. Pois Venäjän pakko vallasta.
        Sitä saa mitä tilaa.

        Typeryshän sinä olet. Silloin kun Neuvostoliitto oli suuruudessaan, oli Ukraina yhtä neuvostoliittolainen tasavalta kuin Venäjä. Sama politiikka, samat ihanteet. Neuvostoliitto hajosi sen seurauksena kun eri tasavalloissa ihmiset yhä voimakkaammin alkoivat vastustaa kommunismin utopiaa. Sama vastustamisen kehitys tapahtui kaikissa tasavalloissa, niin Venäjällä kuin Ukrainassakin. Ukrainan merkityksestä Neuvostoliitossa kertoo mm. se, että ukrainalainen Brezhnev oli Stalinin jälkeen pisimpään Neuvostoliiton johdossa 1966-1982.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidatte olla historian väärentäjiä ja erittäin typeriä sellaisia. Mitähän sieniä ootte taas mässyttäny.

        Viherorakas antaa hyvät pöllyt, sähkön hintakin putoo puolella, eikä o enää Ku 13 sent. Ja tuulimyllyt pauhaa ilmasta sähköä. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan valheita viljelet. Ukrainalaiset hyökkäsivät Suomeen Neuvostoliiton joukoissa 1939, kun Ukraina kuului Neuvostoliittoon, jota johti georgialainen Stalin.

        Sen sijaan VENÄJÄ EI OLE IKINÄ HYÖKÄNNYT SUOMEEN.

        Venäjä on se sama Neuvostoliitto, joka pani ukrainalaiset pakosta hyökkäämään Suomeen.
        Mihin tuo koira koiran karvoistaan pääsee ja mihin tuo Venäjä tuosta Neuvostoliiton roistomaisesta maineesta pääsee. Sama maa, nimen vaihto ei juuri ole auttanut pelastamaan tuota ryssän mainetta.

        Samat ovat tavatkin!!! Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja nyt Venäjä Ukrainaan, Tavat on säilyneet samana, vaikka nimen on vaihtanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan valheita viljelet. Ukrainalaiset hyökkäsivät Suomeen Neuvostoliiton joukoissa 1939, kun Ukraina kuului Neuvostoliittoon, jota johti georgialainen Stalin.

        Sen sijaan VENÄJÄ EI OLE IKINÄ HYÖKÄNNYT SUOMEEN.

        Ei venäjä olekkaan hyökänny koskaan Suomeen mutta Neuvostoliitto kylläkin joka pakotti riveihinsä Ukrainalaiset Kirgiisit ym.Nämähän oli Neuvostoliittoa siihen aikaan,ei ollu mitään Ukrainan valtiota.Stalin käytti näitä ihmisiä sodassaan ihan kuin putinkin käyttää vankeja ym.

    • Anonyymi

      Liitytään vaan takaisin Äiti Venäjään, kuten Anon VenäjäKäskeeKremlistä-puolueen toiminta edellyttää pitemmällä aikavälillä. Valtiomies Ano lähettää naama virneessä Suomen poikia puolustamaan Äiti Venäjää ties mihin Allahistaniin, kun Putin käskee?

    • Anonyymi

      Useimmat ukrainalaiset tiesivät silloinkin asian oikean laidan ollen hyvin haluttomia hyökkäämään syyttömien kimppuun.
      Pontta hyökkäyksille antoi vain takana nakuttava venäläispolitrukin konekivääri.

      • Anonyymi

        Höpö, höpö, höpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö, höpö.

        NKVD niskalaukaus politrukit varmistivat että rintamalle todella mentiin muuten tuli niskalaukauksia

    • Anonyymi

      Juu, oltiin siellä bolskukamujen kaa refugee welcome kyltit ojossa vastassa.
      Muut bolskuystävämme värväytyivät puolueisiin ja medioihin ja ovat nykyään erittäin tärkeissä ja kriittisissä asemissa.

      Nyt bolskut mengelöivät jälleen ja kun bisnismiesten vaimot ovat johdossa, niin saadaan kaikki myrkkypiikit huoletta ja vaivatta ruiskittua ihmisiin.
      Ei vaadi kuin uutismainontaa ja ylistystä, niin jo lähti käyrät taas kunnolla nousemaan.....

      Sellaista menoa......

    • Anonyymi

      En muista kun en voi mutta kirjoista olen lukenut.

      Venäjän kanssa pitää solmia sekä rauhan, yya hyökkäämättömyys ja ikuisen toveruuden sopimukset. Saken pitää pitää kutsua putte saunomaan erämaamökille viikoksi ja katua typeriä pullistelujaan. Käynnistetään yhteiset vuosittaiset sotaharjoitukset yhteisen rauhan turvaamiseksi. Poistetaan kaikki pahan eun määräämät venäjä pakotteet.

      Kossukin on vaan votkaa.

    • Anonyymi

      Ja ostetaan uusia migejä niiden ikivanhojen tilalle. Vai mitä suhoita ne nykyään on. Sale tarkentaa lausuntoaan että tehään nato asiassa mitä parhaaksi nähdään mutta ei tietystikään liitytä venäjän vihollisiin koska ollaan venäjän hyvä vanha ystäviä.

      • Anonyymi

        Venäläiset ovat meille veljiä, eivät ystäviä.
        Ystävät voi valita.

      • Anonyymi

        Venäjällä ei ole unohdettu heidän kutsumaansa "Suurta Isänmaallista Sotaa", vanhaa sotakalustoa löytyy muistomerkkeinä. Näitä voi nähdä kaikkialla mm. Pietarin / ent. Leningradin ympäristössä.

        Olen nähnyt mm. seppelein kukitetun Tankki T-34:n Velikyi Novgorodin laidalla, samaten kaupungissa Gurejev-i-Migojanin ent. lentokonetehtaan paikalla juuri tuon mainitun "Migin". Entinen sota on siis vielä tänäkin päivänä koettavissa siellä.

        Leningradista Laatokan rantaan kulki kaupungin piirityksen aikana salainen, nk. Elämän tie, jonka kautta kaupunkiin salakuljetettiin ruokaa ja ihmisiä pois kaupungista. Sen tien varressa on muistomerkki, erään tytön muistolle, joka piti päiväkirjaa piirityksen aikana. "Tänään kuoli mummi... tänään kuoli äiti... sisko". Muistomerkki on järkyttävä. Itku siellä tuli ja tulee vieläkin, kun muistan. Se on metsikössä ja puiden ympärille pioneerilapset ovat sitoneet punaiset pioneerihuivinsa, kymmeniä, ehkä satoja, punaisia huiveja.

        "Migojan-i-Gurevits", anteeksi kirjoitusvirhe.

    • Anonyymi

      Maailmanpoliisin mielenvikaisuus vyöryy maahamme. Joko maanpetturit pääsevät valtakunnanoikeuteen.

    • Anonyymi

      Muistan hyvin. Sneppasin Stalinia turpaan kun tuli käymään maassa ja sitten lähti itkien kotiin. Näin tuli rauha. Ken muihin tarinoihin uskoo, on valheen uhri. Minä sen tein.

    • Neuvostoliitto oli kyllä pitkälti Venäjän johtama valtio

      • Anonyymi

        Juuri näin. Neuvostóliitto oli Venäjä ja siihen liitetyt vasallivaltiot. Ei ole epäselvyyttä siitä, mistä maata johdettiin.

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto oli käytännössä sama kuin Venäjä.
        Venäjä käyttää nykyäänkin Neuvostoliiton peliasuja urheilussa. CCCP oli pelipaidoissa viimeisimmässä euro hockey turnauksessa, Venäjän kansallishymni nykyään sama kuin Neuvostoliiton.
        Turha yrittää pestä historiaa ja Neuvostoliiton punalippua joka verellä tahrittu.

      • Anonyymi

        Perehtyisit typerys edes vähän Neuvostoliiton historiaan, niin ei tarvitsisi suoltaa valheita.

        Stalin esim. oli Georgiasta kotoisin ja Neuvostoliittoa johtivat sen eri tasavaltojen kansoista koottu poliittinen toimikunta. Esimerkiksi Leonid Brezhnev oli juuri ukrainalainen, ja oli Neuvostoliiton Johdossa georgialaisen Stalinin jälkeen pisimpään vuosina 1966-1982.

        Lisäksi historiasta voidaan todeta se, että Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasia halusivat itse liittyä Neuvostoliittoon ja olla osa suurta mahtavaa kommunismia v. 1922. Näin Ukraina oli yhtä kommunistinen neuvostotasavalta kuin Venäjäkin. Venäjä vain sattui olemaan maapinta-alaltaan ja väestöltään suurin tasavalta.

        Vaikka Alaska on pinta-alaltaan kolme kertaa suurempi USA:n osavaltio, kuin on toiseksi suurin Texas, ei se ole mikään USA:n johtaja. Päin vastoin, Alaskalla on kokoonsa nähden ylivoimaisesti vähiten poliittista valtaa USA:ssa.

        Jos noin on, miksi Neuvostoliiton seuraajaksi käytännössä tuli juuri Venäjä? Miksi ydinaseita ei jaettu muille entisille NL:n osille?

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Jos noin on, miksi Neuvostoliiton seuraajaksi käytännössä tuli juuri Venäjä? Miksi ydinaseita ei jaettu muille entisille NL:n osille?

        Miksi taas valehtelet. Neuvostoliitolla ei ole seuraajaa. Neuvostoliiton hajottua jokainen sen tasavalta muuttui itsenäiseksi valtioksi. Koska Neuvostoliitolla jo oli ydinase, uskotko, että USA ja muut länsivallat olisivat hyväksyneet, että jokainen Neuvostoliitosta itsenäistynyt valtio olisi saanut oman ydinaseen? Eli, että Venäjän lisäksi kuudellatoista mullakin entisellä neuvostotasavallalla oli ollut ydinase.

        Kuten yleensäkin, on jutuissasi hyvin vähän järkeä.

        Älä länkytä. Puhu asiaa.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Älä länkytä. Puhu asiaa.

        Narsisti ei kestä kun totuutta kerrotaan. Ei löydy enää muuta sanottavaa.

        ...Vai että olisi mielestäsi pitänyt antaa ydinaseet kaikille entisen Neuvostoliiton valtioille. Voi pyhä jysäys.

        Kerropas kommariguru, miksi entiset Varsovan liiton maat halusivat äkisti Natoon Neuvostoliiton romahduksen jälkeen!

        Noin maallikkona arvelen, että syynä oli pelko ja syvä inho Venäjää kohtaan! Olisiko noin?

        Pysytäänpä aiheessa. Miksi Ukraina hyökkäsi Suomeen osana Neuvostoliittoa? Ukrainan kansa on ollut tälle vuosituhannelle asti erittäin kommunistinen. Juuri sellainen, miksi se v. 1939 oli täysin rinnoin mukana hyökkäämässä Suomeen, joka oli kommunismin vihollinen. Samasta kommunismin syystä Ukraina ei liittynyt Natoon silloin kun moni muun entisen Neuvostoliiton maa liittyi. Historian valossa näyttääkin siltä, että Ukraina oli jopa kaikkein kommunistisin osa Neuvostoliittoa.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Älä länkytä. Puhu asiaa.

        Hän puhui asiaa, se että sinä et ymmärrä, ei yllätä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pysytäänpä aiheessa. Miksi Ukraina hyökkäsi Suomeen osana Neuvostoliittoa? Ukrainan kansa on ollut tälle vuosituhannelle asti erittäin kommunistinen. Juuri sellainen, miksi se v. 1939 oli täysin rinnoin mukana hyökkäämässä Suomeen, joka oli kommunismin vihollinen. Samasta kommunismin syystä Ukraina ei liittynyt Natoon silloin kun moni muun entisen Neuvostoliiton maa liittyi. Historian valossa näyttääkin siltä, että Ukraina oli jopa kaikkein kommunistisin osa Neuvostoliittoa.

        Onko tuo sinun keksintöäsi, vai annatko väitteellesi jonkin lähteen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti ei kestä kun totuutta kerrotaan. Ei löydy enää muuta sanottavaa.

        ...Vai että olisi mielestäsi pitänyt antaa ydinaseet kaikille entisen Neuvostoliiton valtioille. Voi pyhä jysäys.

        Jos oikein kovasti luet tekstini, voit huomata, että en vaatinut tuollaista. Esitin kysymyksen. Ja sinä länkytät taas.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Jos oikein kovasti luet tekstini, voit huomata, että en vaatinut tuollaista. Esitin kysymyksen. Ja sinä länkytät taas.

        Osui arkaan paikkaan ja upposi. Truth olet turha🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysytäänpä aiheessa. Miksi Ukraina hyökkäsi Suomeen osana Neuvostoliittoa? Ukrainan kansa on ollut tälle vuosituhannelle asti erittäin kommunistinen. Juuri sellainen, miksi se v. 1939 oli täysin rinnoin mukana hyökkäämässä Suomeen, joka oli kommunismin vihollinen. Samasta kommunismin syystä Ukraina ei liittynyt Natoon silloin kun moni muun entisen Neuvostoliiton maa liittyi. Historian valossa näyttääkin siltä, että Ukraina oli jopa kaikkein kommunistisin osa Neuvostoliittoa.

        Googlaa sana Holomodor ja saat tietää millainen natsi Stalin oli ukrainalaisia kohtaan vuosina 1932-33!

        Nyt uusi natsi, Putin käyttäytyy taas natsimaisesti Ukrainaa kohtaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pysytäänpä aiheessa. Miksi Ukraina hyökkäsi Suomeen osana Neuvostoliittoa? Ukrainan kansa on ollut tälle vuosituhannelle asti erittäin kommunistinen. Juuri sellainen, miksi se v. 1939 oli täysin rinnoin mukana hyökkäämässä Suomeen, joka oli kommunismin vihollinen. Samasta kommunismin syystä Ukraina ei liittynyt Natoon silloin kun moni muun entisen Neuvostoliiton maa liittyi. Historian valossa näyttääkin siltä, että Ukraina oli jopa kaikkein kommunistisin osa Neuvostoliittoa.

        Sinäkö et ymmärrä sitä, että Ukraina oli osa Neuvostoliittoa? Sen oli pakko hyökätä? Liian vaikeaa sinulle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perehtyisit typerys edes vähän Neuvostoliiton historiaan, niin ei tarvitsisi suoltaa valheita.

        Stalin esim. oli Georgiasta kotoisin ja Neuvostoliittoa johtivat sen eri tasavaltojen kansoista koottu poliittinen toimikunta. Esimerkiksi Leonid Brezhnev oli juuri ukrainalainen, ja oli Neuvostoliiton Johdossa georgialaisen Stalinin jälkeen pisimpään vuosina 1966-1982.

        Lisäksi historiasta voidaan todeta se, että Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasia halusivat itse liittyä Neuvostoliittoon ja olla osa suurta mahtavaa kommunismia v. 1922. Näin Ukraina oli yhtä kommunistinen neuvostotasavalta kuin Venäjäkin. Venäjä vain sattui olemaan maapinta-alaltaan ja väestöltään suurin tasavalta.

        Vaikka Alaska on pinta-alaltaan kolme kertaa suurempi USA:n osavaltio, kuin on toiseksi suurin Texas, ei se ole mikään USA:n johtaja. Päin vastoin, Alaskalla on kokoonsa nähden ylivoimaisesti vähiten poliittista valtaa USA:ssa.

        Ukraina sai maistaa Stalinin todellista kommunismia v 1932-1933. Siksi ukrainalaisten suuri enemmistö inhoaa uutta Putin-Stalinia tänään! Eikä ole ihme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti ei kestä kun totuutta kerrotaan. Ei löydy enää muuta sanottavaa.

        ...Vai että olisi mielestäsi pitänyt antaa ydinaseet kaikille entisen Neuvostoliiton valtioille. Voi pyhä jysäys.

        Suomen valtion rajat ovat yhtä pitkät kuin EUn rajat, rajaa saatiin lisää 11000 km. Pistä poika mielees !

      • Anonyymi

        Sama valtio se on. Mihin se koura koiran karvoistaan pääsee? Samat tavat ovat säilyneet ja samat halut alistaa muita valtansa alle.

        Tuollaisista naapureista on vain riesaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perehtyisit typerys edes vähän Neuvostoliiton historiaan, niin ei tarvitsisi suoltaa valheita.

        Stalin esim. oli Georgiasta kotoisin ja Neuvostoliittoa johtivat sen eri tasavaltojen kansoista koottu poliittinen toimikunta. Esimerkiksi Leonid Brezhnev oli juuri ukrainalainen, ja oli Neuvostoliiton Johdossa georgialaisen Stalinin jälkeen pisimpään vuosina 1966-1982.

        Lisäksi historiasta voidaan todeta se, että Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasia halusivat itse liittyä Neuvostoliittoon ja olla osa suurta mahtavaa kommunismia v. 1922. Näin Ukraina oli yhtä kommunistinen neuvostotasavalta kuin Venäjäkin. Venäjä vain sattui olemaan maapinta-alaltaan ja väestöltään suurin tasavalta.

        Vaikka Alaska on pinta-alaltaan kolme kertaa suurempi USA:n osavaltio, kuin on toiseksi suurin Texas, ei se ole mikään USA:n johtaja. Päin vastoin, Alaskalla on kokoonsa nähden ylivoimaisesti vähiten poliittista valtaa USA:ssa.

        Kyllä, ne maat pakotettiin Neuvostovallan alle kuten Baltian maatkin. Eivät ne siihen omasta halustaan liittyneet. Ihmiset vietiin Siperiaan ja ihmisiä tapettiin kuin tyhjää vaan.

        Turhan kauniisti kirjoitit tuosta Neuvostoliitosta.

    • Anonyymi

      Neuvostoliitto. Neuvostoliitto hyökkäsi. Ymmärrätkö?

      • Anonyymi

        Ja mikä maa saneli sen, mitä Neuvostoliitto teki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikä maa saneli sen, mitä Neuvostoliitto teki?

        Mitä on kananpaskassa se valkoinen?

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto hyökkäsi, koska Suomi / Mannerheim, ministeri Erkon käskystä, kieltäytyi rauhasta.

        Kun kieltäytyy rauhasta, tätä väistämättä seuraa sota.

    • Anonyymi

      Kiina tulee vielä valtaamaan heikon Venäjän. Varmin asia mitä maailmassa on.

      • Anonyymi

        Nykyään maa-alueiden valtaaminen on jo vanhanaikaista. Kiinalla on itsellään malmivaroja ja fossiilisiin kukaan ei 50 vuoden kuluttua halua koskea pitkällä kepilläkään. Nykymenolla Venäjä tulee rappeutumaan banaanitasavallaksi, jonka talouden haltuunotto sujuu Kiinalta helposti laukaustakaan ampumatta.

    • Anonyymi

      Mutta tiedättekö mitä?
      Soviet Union on nykyään European Union.

      • Anonyymi

        Vain halvoissa persufantasioissa.

    • Anonyymi

      Ukraina ei olisi ikikuuna päivänä hyökänny suomeen! Se oli mielipuoli stalinin votkapäissään saama ja vastaanottama saatanan ja hitlerin suunnitelma.

      • Anonyymi

        Ukraina oli yhtä paljon mukana Suomeen hyökkäyksessä kuin muutkin neuvostotasavallat. Stalin oli valittu valtaan neuvostotasavaltojen yhteisellä päätöksellä, ja oli kotoisin Georgiasta.

      • Anonyymi

        Mites Stalin kohteli Ukrainan väestöä 1920-30 luvuilla? Nälkään näännytti muutaman miljoonan ukrainalaista, saatanan viljavaras! Ei ihme, että nykyväestökin vielä inhoaa venäläisiä.

        Nyt Stalinin ja Hitlerin inkarnaatio (?) Putin haluaa muka yhdistää slaavit. Siis väkisin ja aseiden voimin! Ei todellakaan onnistu enää v 2022!

        Putinin lähtö paalupaikalta Kremlissä on kohta tapahtuva. Ja siinä samassa kaatuu Belarusin hullu diktaattori myös.

        Suomi aloitti talvisodan Mainilan laukauksilla ja selkään tuli reippaasti. Vieläkin hävettää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi aloitti talvisodan Mainilan laukauksilla ja selkään tuli reippaasti. Vieläkin hävettää

        Stalin perusti Terijoen hallituksen jo ennen mitään neuvottelujakaan ne oli vain pelkkää teatteria

    • Anonyymi

      Alkaa muistuttaa mielisairautta tämä Ukrainaa puolustelevien ja Venäjävihan lietsojien faktojen kiistäminen. Historia ei jätä pienintäkään arvailua tai epäselvyyttä sille, eikö Ukraina ollut yhtä paljon Suomeen hyökkäämisen takana, kuin oli Venäjä ja moni muu kommunistiseen utopiaan liittynyt kansa.

      Esim. Neuvostoliiton pääsihteerinä oli juuri ukrainalainen Leonid Breshnev vuosina 1966-1982. Lisäksi vielä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin Ukrainan seuraavissa vaaleissa oli kommunistinen puolue toiseksi suurin.

      Kenenkään historian faktoja tutkivan ei tarvitse edes epäillä, eikö Ukraina ollut täydellä innolla mukana Suomeen hyökkäämisessä, kuten muutkin kommunismin utopiaa ihailleet tasavallat. Jos jotkut eivät olleet koko sydämellään mukana, olivat he virolaisia, jotka oli Ukrainan ja Venäjän kommunismin kiihkoissa alistettu osaksi sitä. Viron kansa ei koskaan ollut samalla tavalla kommunismin pauloissa, kuin siinä oli täysin kiihkomielinen Ukraina.

      • Anonyymi

        Hyvin täydennetty kokonaiskuvaa siitä, mikä oli Ukrainan rooli Neuvostoliitossa. Ukraina taisi olla se kaikkein julmimman kommunismin pesäke yhdessä Gruusian(Georgian) kanssa, missä Stalinin kotiseutukin oli.

    • Anonyymi

      Tutustukaa Neuvostoliiton historiaan älkääkä tulko tänne valehtelemaan.

      Neuvostoliiton historia Sosialismin aika, Kustannusliike Edistys 1978, mukaan Ukrainan lisäksi Neuvostoliittoon liittyi vapaaehtoisesti mm. Viro, Latvia ja Liettua.

      • Anonyymi

        heHEEEEEEE erittäin vapaaehtoisesti LUE=pyssy ohimolla

      • Anonyymi

        Tuo Neuvostoliiton historia on taidettu niin monta kertaa kirjoitta uusiksi, että tuskin kukaan enää tietää asioitten todellista tilannetta.

        Joten lienee turha sieltä tietoa hakea. Kaikki on kirjoitettu niin, että plussat kaikki on Venäjän ja Neuvostoliiton puolella.

        Tuonhan me jo tiedämme. Venäjän historian kirjoituksiin tuskin on luottamista.

    • Anonyymi

      Muistamme, meillä demukoilla on edelleen seinällä isä aurinkoisen kuva.

    • Anonyymi

      NL ihan eri kun venäjä eikä NLn pahat teot kuulu venäjään. No jopas 🤣

      • Anonyymi

        Turha kuvitella, että voit historian faktoja muuttaa typerine hymiöinesi. Ukraina oli kommunismin kiihkossaan osana Neuvostoliittoa täysin rinnoin mukana hyökkäämässä Suomeen. Tämä totuus ei muutu, vaikka venäjävihan lietsojat kuinka sitä muuksi valehtelisivat.

      • Anonyymi

        Kysynpä uudelleen: Mihinkä se koira koirankarvoistaan pääsee? Sama maa, samat tavat! Ukrainaan hyökkäys osoittaa oikein hyvin sen, että samat ovat tavat.

    • Anonyymi

      TruutRiliHöörtsillä totuutta on lähinnä omaan jalkaan ampuminen. Kyllähän se sattuu. Mistään ei tuo äärimielinen Tero tiedä mitään, mutta länkyttää minkä ehtii pelkästä länkyttämisen ilosta.

      • Anonyymi

        Jotain nettiraivoa täällä kyllä on aistittavissa taas tänään. Olisko vkl osasyyllinen.

    • Anonyymi

      Kokoomus etunenässä on jo kauan kylvänyt Venäjävihaa, kuinka juuri Venäjä alisti aikoinaan hyvät ukrainalaiset ja muut pienet kansat Neuvostoliittoon, ja kuinka Venäjä mm. pakotti ne kaverikseen hyökkäämään Suomeen. Ja edelleen, kuinka hyvät ukrainalaiset ovat jälleen pahan Venäjän uhan alla.

      Mikään ei ole törkeämpää historiasta valehtelua kuin kiistää totuus, miten ukrainalaiset kommunisminsa fanaattisuudella hyökkäsivät 1939 Suomeen. He hyökkäsivät omina yksiköinä, osana Neuvostoliittoa. He tulivat tappamaan ja tappoivat, mm. Raatteen tien taisteluissa. He eivät taistelleet Venäjän puolesta, vaan yhteisen Neuvostoliiton ja siihen kuuluvan Ukrainan puolesta.

      Samalla kun Ukrainan ja viidentoista muun neuvostokansan kaikki pahat teot on käännetty Venäjän syyksi, on maalattu kuvaa, ihan kuin 1900-luvun alkupuoliskon Neuvostoliitto olisi Venäjä nyt. Tämä äärimmäisen kaukana totuudesta oleva vihan lietsonta täytyy sisältää tavoitteita, joiden on syytä uskoa liittyvän tiettyjen suomalaisten tahojen USA-uskollisuuteen ja maailmanpolitiikan tukemiseen. Tähän viittaavat myös äärimmäisen kalliit hävittäjät, jotka Trump tiesi Suomen ostavan amerikkalaisilta jo tarjouskilpailun alussa.

      Lisäksi Stalinia väitetään venäläiseksi, vaikka hän syntyi Gruusiassa(Georgia), mistä vasta aikuisiällä nousi Neuvostoliiton johtoon viidentoista muun kommunistitasavallan johtajien toiveesta. Myös Ukrainan. Vielä kun Lenin suostui Stalinin valtaan nousuun, oli asia selvä. Ei Venäjän kansa tätä valtaan valinnut. Stalinin äidinkielikin oli georgia ja hän puhui venäjää yhtä laadukkaasti kuin Niinistö puhuu ruotsia.

      Mitä Stalin päässä liikkui, ei voi kukaan muu tietää. Hän vainosi erityisesti Venäjän kansaa, mikä saattoi olla kostoa siitä kun v. 1801 Venäjän Tsaari Aleksanteri lakkautti Gruusian kuningaskunnan ja pakotti kuningasperheen maanpakoon, sekä liitti Gruusian väkisin Venäjään 1804. Yhtä hyvin kuin joku muu teoria, saattoi tämä olla Stalin motiivi pyrkiä Neuvostoliiton johtoon. Ehkä hän halusi kostaa Venäjän kansalle Gruusian kuningaskunnan tuhoamisen, jopa verukkeena kommunismin aate. Tämä viimeisin kuitenkin on vain yksi spekulaatio sille, miksi olivat ns. "Stalinin vainot".

      • Anonyymi

        Tuollainen hyökkäys Ukrainaan synnyttää Venäjä vihaa. Luuliko tuo Putin, että hän voi tuhota Ukrainan niin, että siihen ei kukaan eikä mikään reagoi mitenkään??

        Putin erehtyi pahemman kerran. Euroopassa ja USA:ssa sentään on oikeamielisiä ihmisiä ja he reagoivat heti tuollaiseen roistomaisuuteen. Ei tässä maailmassa enää voi alkaa terrorisoida naapureitaan ilman, että se huomataan ja käydään puolustamaan sorrettua.

        Putin ei ole päässyt vanhoista tavoistaan. Se on ilmeisesti jäänyt veriin. Vanhoilla päivilläänkin vielä pitää yrittää mahtiaan näyttää. onneksi länsi reagoi tuohon roistomaisuuteen.

    • Anonyymi

      Ukrainahan oli Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa Neuvostoliiton perustaja. Neuvostoliiton syntysanathan lausuttiin Ukrainan Kiovassa.

      • Anonyymi

        Turha tänne on tuota visertää. Ukraina haluaa etäisyyttä Venäjään ja haluaa olla enemmän eurooppalainen kuin "venäläinen".

        Se lienee itsenäisen maanoikeus valita ystävänsä.

    • Anonyymi

      Jos historiaa muistelee niin venäjä antoi suomelle itsenäisyyden ukrainalaiset oli niitä jotka yritti vallata suomea ja amerikka aseisti heitä silloin ja toinen kenen kanssa suomi veljeilee eli saksa poltti lapin ja miinoitti ja aina on miljoonia mennyt kun kauppaa tehty saksan kanssa ja mitä saatu takaisin kysynpä vaan

      • Anonyymi

        << ukrainalaiset oli niitä jotka yritti vallata suomea >>

        Eihän silloin ollut edes olemassa valtiota nimeltä Ukraina. Neuvostoliittolaiset yritti vallata Suomen. Neuvostoliiton johto sen määräsi, että Suomi pitää valloittaa.

        En oikein ymmärrä, että sinun pitää valehdella venäläisten puolesta. Mitä tuosta valehtelusta saa ? Olet epäisänmaallinen petturi. Sitäkö todella haluat ? Venäjä-kiihkosi on niin suurta, että haluat pettää sukulaisesi ja tuttavasi, isänmaasi ?

        Ei saatana.

    • Anonyymi

      En muista koska en ollut syntynyt vielä tuolloin.

    • Anonyymi

      Ukraina ei silloin hyökännyt vaan se oli diktaattori Stalinin johtama Neuvostoliitto joka hyökkäsi, ja ensimmäisenä diktaattori uhrasi ja tapatti muita kansoja kuin venäläisiä, aivan kuten diktaattori Putler tapattaa Ukrainassa. Mikään ei ole Venäjällä muuttunut 30- luvulta.

      Nyt oli kyllä tosi huono trollausyritys.

      • Anonyymi

        Kyllä ne olivat nykyisen, korruptoituneen Ukrainan valtion sotilaita, jotka tappoivat suomalaisia. Se on fakta ja turha selitellä. Rys...sistä puhumattakaan. Samaa porukkaa.
        Käypä kusasemassa sankarihaudoille.

      • Anonyymi

        Kyllähän se Georgialainen Stalin murhasi Venäläisiäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se Georgialainen Stalin murhasi Venäläisiäkin.

        Tsaariperhe ja 30 miljoonaa venäistä ja sen lisäksi jokunen miljoona ukrainalaistayhteist heille oli olla kristittyjä.

        https://aijaa.com/1LrDhJ

        ”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

        Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

    • Anonyymi

      Muistan historiasta tämän, eikä yksikään ukrainalainen tule ovestani sisään ikinä.

    • Anonyymi

      Ukraina ei ole ikinä hyökännyt Suomeen.

      Venäjä ja Neuvostoliitto sen sijaan ovat hyökänneet Suomeen, kuten kaikkiin muihinkin naapurimaihinsa lapsia seksiorjikseen ryöstämään ja äitejä raiskaamaan.

    • Anonyymi

      Ysikymppinen vanhus houri tänne aloituksen.Laitahan tena pöksyyn ja sano hoitajalle että sammuttaa valot.
      Hyvää yötä!

    • Anonyymi

      Suomi löu Ukrainan joukot,26000 miestä kaatui

      • Anonyymi

        Tosiasia on, että ryssä tuhoaa Ukrainaa aivan syyttä suotta. Ryssä on tuossa vakio tavoissaan
        Ukrainassa. Sovussa sen kanssa ei tule kukaan toimeen.
        Kamala naapuri. Onneksi olemme NATOSSA!! Ryssä saa nuolla näppejään. Ei tarvitse yrittääkään enää tulla rajojemme yli.

    • Anonyymi

      RUSSA TEKI SILLOINKIN KANSAN SIIRTOJA NIINKUIN NYTKIN JA MEITÄ UHKAAVAT VIELÄ ATOMEILLAAN, JA SEN MUNASTA NAPPIAAN JO HINKKAAVAT

    • Anonyymi

      "Siionistit hyökkäsivät.

      -Lähes kaikki stalinin hallituksessa olivat siionisteja (41)
      -Stalin vihasi venäläisiä"!!!

    • Anonyymi

      Muistatteko kun Lapuan liike kyyditti sosialisteja ja suunnitteli suur-suomea.

      • Anonyymi

        Nyt sama porukka tihrustaa itkua kun iso ja paha Neuvostoliitto oli nin paha. snif

    • Anonyymi

      Suurinosa ei muista. Mitä sitten? Miksi sillä olisi merkitystä nyt

      • Anonyymi

        Natorotta ei osaa historiaa.

        SLAVA CUCKRAINI!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natorotta ei osaa historiaa.

        SLAVA CUCKRAINI!

        Putin on naZi.

    • Anonyymi

      No en muista mutta ryssien syytähän sekin tietysti oli.

    • Anonyymi

      En muista, kun en silloin elänyt, mutta historiasta olen lukenut. Se oli sitä aikaa. Nyt Ukraina taistelee meidänkin puolesta Venäjää vastaan.

      • Anonyymi

        Ja tuonkin olet lukenut ja ymmärtänyt väärin. Ukraina ei koskaan ole hyökännyt Suomeen. Eikä ukrainalaisetkaan muuta kuin ne, jotka kuuluivät Stalinin hyökkäyssotajoukkoon. Yleensä vielä pakkovärvättyinä.
        Onhan Putininkin hyökkäysjoukoissa suuri osa nytkin Venäjän vähemmistökansalaisia, mutta silti hyökkääjä on Venäjä eikä nuo vähemmistökansalaiset.

    • Anonyymi

      Ja saivat nokkiinsa Raatteen tiellä.

    • Anonyymi

      Tiedän sen, Ukraina tänne hyökkäsi Georgialaisen diktaattorin johdolla, Venäjä oli pari vuotta aiemmin antanut Suomenne itsenäisyyden, kiitos Venäjälle itsenäisyydestä !! Stalin pakotti Venäläiset sotaan kun itse sai turpaansa Raatteen tiellä.

    • Anonyymi

      Jep! Venäjä oli silloin kommunistinen, imperialistinen paskavaltio ja tänään se on imperialistinen natsipaskavaltio.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe