Irtisanoudun kristinuskosta

Anonyymi

Olen tehnyt päätöksen, etten enää rukoile, lue Raamattu tai mitään muutakaan hengellistä kirjallisuutta. En käy missään hengellisessä tilaisuudessa. Ryhdyn elämääni siten että työnnän hengelliset asiat pois elämästäni.
Mitään todisteita Jumalan olemassaolosta ei ole. Voi olla että Jumala on mutta hän ei ole sellainen miksi hänet Raamatussa kuvataan. Totuus löytyy vertailemalla vanhojen uskontojen käsityksiä jumalasta.
Rukoilusta ei ole ikinä ollut mitään hyötyä.
Uskovat esittävät suurimmaksi osaksi. Kaikilla on rooli päällä.
Raamattu ei anna enää yhtään mitään. On tullut koluttua se läpi moneen kertaan. Jumala ei puhu sanansa kautta kuten uskovat väittävät.
Erosin seurakunnasta joulukuun lopussa ja nyt on ollut helppo elää omaa elämääni ilman uskovien sekopäisiä juttuja.
Uskonto ahdistaa suurinta osaa koska se luo sääntöjä ja odotuksia jäsenille.
Helluntailaiset on pahimpia .
Vihdoinkin vapaa järjestäytyneen uskonnon ikeestä!

446

2416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      helluntailaisuus on kyllä sellainen "uskonoppi", että VIEVÄT kaiken uskon ja Kunnian Jeesukselle, koska siellä se "kunnia" otetaan itse itselle , Jeesuksin kelpaa sitten, kunhan "minä ny tässä ensin . . . ja MINUN tekoni on ratkaisevaa . . .
      helluntailaisopin mielestä MINUN tekoni, menee edelle Jumalan teon !!

      helluntailaisuus: TAPPAA vilpittömän "lapsenuskon" , sen voi löytää, kun tutustuu Kristinuskon historiaan, ja terveeseen Kristinuskoon.
      se "vaatii" vähän aikaa, kun on se helluntai-hapatus on pohjalla, niin ensin saada ne eksyttävät opetukset ; hapatukset" pois pyyhittyä, että saa "terveen kristinuskon omaksua, se kuitenkin mahdollista, niin on sitten myöhemmin löytänyt monetkin.

      • Anonyymi

        Kaikki kirkot ja uskonnot ovat samanlaisia. Ne ovat ihmisten perustamia. Viisas ratkaisu on pysyä niistä kaukana koska niistä ei ole kuin haittaa normielämälle.

    • Anonyymi

      Ole vapaa. Jumala ei pakota ketään taivaaseen. Helvettiin saa mennä että kolina käy. Monet tunnustavat, että elämä on jo maanpäällä yhtä helvettiä. Rahavaikeuksia, sairautta. työpakoisuutta. Siitä johtuvat monet vaikeudet.

      • Anonyymi

        Kyllä nykyinen maailmantilanne on ihmisten omaa aikaansaannosta. Tuskin israelilaisten Jahvella on siinä mitään tekemistä.

      • Anonyymi

        Ole vapaa. Jumala ei pakota ketään taivaaseen. Helvettiin saa mennä että kolina käy. Monet tunnustavat, että elämä on jo maanpäällä yhtä helvettiä. Rahavaikeuksia, sairautta. työpakoisuutta. Siitä johtuvat monet vaikeudet.

        Jahas,oikein ahdistaja helluntalinenko kirjoitti viimeisen saarnan.
        Heti helvetillä kirjoitellaa,vaikka sitä ei ole kuin ahdistavien mielessä.
        Kun tietäisitte,niin pelko loppuisi.

        Itse sanon,ole vapaa ja onnellinen,että lähdit rasittavista kahleista ja orjuuttamisesta.Saat uskoa ilman lahkoa tai kirkkoa.
        SINÄ uskot omassa mielessäsi ja löydät tien,missä on Rakkautta,ei lahkojen tai kirkkojen ahdistusta.
        ELÄ,ETSI ,nauti että olet vapaa orjan työstä.
        Sinä olet aina ja sinä olet yhtä tärkeä Luojalle,kuin ennen !

      • Anonyymi

        Kun seuraa nykyistä mailman menoa ja sekoilua monellakin eritavalla niin toteutuvat enustuset jotka on Raamattuun kirjoitettu. Kun Jeesus tulee niin löytäneekö uskoa maanpäältä. Näyttää ihan siltä että ennustus pitää paikkansa. Raamatun ennustukset ovat täyttyneet tähän päivään asti ja täyttyvät tästäkin eteenpäin. Aikaa ei tiedä muut kuin Isä ei edes Poika.

    • Anonyymi

      Hyvä päätös. Minulle fundamentalistisesta uskosta irroittautuminen kesti useita vuosia.

      • Anonyymi

        Valitettavasti evoluutiovalhe on sokaissut monen ihmisen, vaikka ympärillä pitäisi jokaisen nähdä Jumalan hienosti suunnitteleman maailman , luomakunnan.

        Eivät sokeat luonnonvoimat tuota mitään organismeja eikä elämänmuotoja, sama se kuinka kauan aikaa on odotella.
        Evoluutio on mielikuvatiedettä, ei toimi käytännössä. Viruksien ym. muuntumiseen rajoittuu lähinnä.
        Tämä kaikki pitää minut fundamentalistina.

      • Anonyymi

        ...Ellei usko itseensä ei voi uskoa mihinkään muuhunkaan...

    • Anonyymi

      Onnittelut. Tervetuloa todellisuuteen uskomusmaailmasta.
      Äläkä putoa kaninkoloon uudelleen.

    • Anonyymi

      No nyt on kaikki hyvin. Kavereita riittä eikä mitään asia ole selittämätön, vaan kaikkeen on selkeä tieto ja ratkaisu.

      Tietysti pitää vain katsoa itseä peiliin miten aikaisemmin sotkenut itsensä johonkin muuhun soppaan kun kaikki on näin yksinkertaista ja helppoa. Jää paljon turhaa höpöttämistä pois elämästä ja pystyy ehkä jotain jotain oikeastikin tekemään.

      • Anonyymi

        Eihän elämä pidä olla kahlittua uskontoihin. Puhutaan synneistä, mutta missä on se luettelo missä ilmoitetaan mikä on syntiä? Kun vanha liitto loppui niin päättyi myös järjestyslaki, eli israelilaisten 10 käskyä.
        Jos varastat se on rike Suomen lakia vastaan josta saat rangaistuksen sen perusteella. Ei siihen sotketa Jumalaa.

    • Jokainen on vapaa tekemään omat päätöksensä. Ei vain pidä sotkea omaa uskoa ja uskontoja keskenään.

      • TeuvoSuni

        Näin on sinunkin kohdalla käynyt kristinusko toteen:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS‎

        ‎SEN laatvati Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.‎‎ ‎

        ‎"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.‎‎ ‎
        ‎Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.‎‎ ‎

        ‎Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.‎‎ ‎

        ‎Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä ‎‎perimästänne‎‎ tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."‎‎ ‎

        ‎Tällä Pyhän Hengen ‎‎herjauksella‎‎ laki saatettiin voimaan:‎

        ‎"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.‎‎ ‎
        ‎Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.‎‎ ‎
        ‎Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.‎‎ ‎
        ‎Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.‎‎ ‎
        ‎Julistipa‎‎ kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän ‎‎julistamaamme‎‎ -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.‎‎ ‎
        ‎Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."‎‎ ‎

        ‎Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.‎‎ ‎

        ‎Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.‎‎ ‎
        ‎"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."‎

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Kehotan sinua TeuvoSuni tutkimaan lapsuutesi häiriöitä, jotka yhdistyvät väkivaltaan. Ongelmiesi ydin on tässä: viha on todellinen luonteesi.

      • TeuvoSuni
        Henki kirjoitti:

        Ne on tarkoin tutkittu ja havaittu Jumalan täydelliseksi suunnitelmaksi ihmiselle, jonka hän on jo äitini kohdussa käynyt merkitsemässä omaksi pojakseen.

        Toivoisin sinun tunnistavan rakkaan Paavalisi tuntemuksen myös itsessäsi:

        "En edes ymmärrä, mitä teen:
        en tee sitä, mitä tahdon,
        vaan sitä, mitä vihaan."

        Halu uskoa jotakin on eri asia kuin itse todellisuus. Haluat kovasti uskoa, että olet Jumalan voideltu, muttet ole. Koko aikuiselämäsi ajan olet ollut vihaan perustuva luomus, joka kokee "rakkaudeksi" kutsua ihmisiä koiriksi ja sioiksi. Sanojesi mukaan vihasit Jumalaa noin 40 vuotta, nyt vihaat Jumalan luomuksia eli ihmisiä. Mikään ei muuttunut elämäsi aikana ja viha on hallinnut sinua lapsuudestasi asti. Vain vihan kohteet ovat välillä vaihtuneet, ydin on pysynyt samana. Tämän vuoksi kehotan sinua edelleen tutkimaan lapsuutesi häiriöitä, jotka yhdistyvät väkivaltaan.

        Miksi sinä vinua vihaat? Siksi, koska kaikki muutkin vihaavat.

        Kaikki ne joille Saatana on tappamansa Jumalan Pojan verestä antanut laumasuojan totuutta vastaan.

        "Niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät rakastanee totuutta, joka olisi heidät pelastanut."

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Ne on tarkoin tutkittu ja havaittu Jumalan täydelliseksi suunnitelmaksi ihmiselle, jonka hän on jo äitini kohdussa käynyt merkitsemässä omaksi pojakseen.

        Toivoisin sinun tunnistavan rakkaan Paavalisi tuntemuksen myös itsessäsi:

        "En edes ymmärrä, mitä teen:
        en tee sitä, mitä tahdon,
        vaan sitä, mitä vihaan."

        Tulkitsee kuin piru Raamattua, omiin tarkoituksiinsa sopivaksi.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Miksi sinä vinua vihaat? Siksi, koska kaikki muutkin vihaavat.

        Kaikki ne joille Saatana on tappamansa Jumalan Pojan verestä antanut laumasuojan totuutta vastaan.

        "Niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät rakastanee totuutta, joka olisi heidät pelastanut."

        Totuus on se, että viha, joka on hallinnut sinua TeuvoSuni (ja hallitsee edelleen) aina lapsuudestasi asti, on sumentanut arvostelukykysi. Näet ja koet vihaa kaikkialla, jokaisessa sanassa ja teossa. Todellisuudessa minä en vihaa sinua ihmisenä (olen sanonut tämän aiemminkin), sillä sisimmässäsi olet edelleen se pieni poika, joka on hyvin nuorena jäänyt vailla rakkautta, mutta kaipaa sitä edelleen.

        Miksi tämä tapahtui minulle, eikä sinulle: Suuren Pimeyden pienen reiän ihmiselle:

        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.

        Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

        "Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden."

        Murhaajaa minäkin odotan:

         Devoit7.2.2007 21:30
        Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
        Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä:
        Noutaja se tulee Teuvollekin.
        Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
        On aika tehdä valmisteluja.
        Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
        Siskonpoika tulee.

        Juuri tätä tarkoitin - ei sinussa TeuvoSuni ole rakkautta, synkkä viha on täyttänyt sinut päästä varpaisiin. Vääristelemällä Raamatun lauseita et tee kunnia kenellekään. Et Herralle, etkä edes Saatanalle. Olet ei kenenkään maalla, yksin odotat kuvitteellista murhaajaa, joka ei tietenkään koskaan saavu. Iäisyys on pitkä aika, kannattaa tulla pois sieltä kun vielä voit.

        Minun rakkauteni on TOTUUDESSA.

        Ei Saatanan, Paavalin ja Pietarin valheissa.

        "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.

        Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

        Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

        Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.
        Jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

        Totuudessa elävät eivät odota itselleen murhaajia. Se siitä sinun TeuvoSuni "totuudestasi".

      • TeuvoSuni
        Henki kirjoitti:

        Totuudessa elävät eivät odota itselleen murhaajia. Se siitä sinun TeuvoSuni "totuudestasi".

        Eikö Jeesuskaan?

        "Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä.
        Nouskaa, me lähdemme täältä!"

        Jos kuvitteet olevasi Jeesus, olet selvästi hakoteillä. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli ennalta määrätty osa sovitusta. Sinun kohtalonasi TeuvoSuni on odottaa kuolemaa, koska (lainaus sinun omista sanoistasi):

        >>> Puhut, mitä minä käsken sinun puhua, Eikä: Puhu, mitä Raamattuun on kirjoitettu

        Pyhä Henkikö käskisi hylkäämään Raamatun kirjoitukset, jotka ovat Jumalan puhetta ihmisille? Todella heikko on tämä sinun "totuutesi".

        Se oli todella ennalta määrätty, että Jumalan Pojan tappaminen johti koko temppelilaitoksen hajoamiseen,

        Ja ihmiskunnan Rajuun Eksytykseen, kun kuninkaat ja kaikki esivallat papeineen heitettiin Saatanalle.

        "Herra oli kuin vihollinen, hän teki lopun Israelista, hävitti kaikki sen palatsit, tuhosi sen linnoitukset. Hän täytti Juudan surulla ja murheella.

        Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan ja papit.

        Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi vihollisen käsiin palatsit ja muurit. Silloin kaikui Herran huoneessa melu ja meteli kuin juhlapäivänä ikään.

        Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki. Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat."

        Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.

        Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.

        Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden. He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.

        Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

        Vihollinen tuli tähänkin maahan Turun, Suomenlinnan ja Viipurin porteista

        Ymmärräthän TeuvoSuni, että valitusvirret on kirjoitettu melko pian sen jälkeen, kun Babylonia oli hävittänyt Jerusalemin ja vienyt Juudan kansan pakkosiirtolaisuuteen?! Valitusvirret tarjosi pakkosiirtolaisille sanat surun ilmaisuun. Valitusvirsien kirja ei siis kuvaa Roomalaisten suorittamaa hävitystä eikä sillä ole mitään tekemistä eksytyksen kanssa, josta tykkäät puhua. Levität valheita taas, opettelisit nyt edes vähän historiaa...

        >>> Vihollinen tuli tähänkin maahan Turun, Suomenlinnan ja Viipurin porteista

        Oletko russofoobikko, miten se liittyy Raamatun ilmoitukseen? Kerro kaikki, mitä tiedät Googista...

        Se on
        RAAMATUN ERÄMAA

        On tämä maailma, johon Jumala johdatti esiäidin ja isän käärmeen johdatettaviksi.

        "Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?"
        Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä.
        Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'"

        Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole.
        Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."
        Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.
        Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi."

        Kun Jumala valitsi maailmasta ensimmäisen kansan omaksi kansakseen, ja Mooseksen, sekä hänen veljensä Aaronin papiksi, johdattamaan valittua kansaa tässä erämaassa.
        He automaattisesti valitsivat tuon viisaan käärmeen heitä johdattamaan. 40 vuotta he vaelsivat, kunnes Jumala antoi heille taivaasta todellista MANNAA:

        "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

        Mutta kun käärmeen johdolla pärjännyt kansa tajusi, ettei tämä ole alkuunkaan heidän johtajansa, käärmeen veroinen, kun tuli haukkumaan heitä Saatanan halujen tyydyttäjiksi. He olivat yksimielisesti samaa mieltä:

        "Sietämätöntä puhetta, kuka voi kuunnella tuollaista? Hän on perillinen, tapetaan hänet, niin perintö on meidän."

        Poika tapettiin ja niin saivat edelleen jatkaa erämaavaellustaan tämän maailman perillisen johdattamina.
        Varsinkin, kun Pojan tappamisen jälkeen, Jumala heitti kaikki Moosekset ja Aaronit käärmeen valtakuntaan, ja sen johdatettavaksi, niin saivat kaikki uuden maailman ihmiset uuden Mooseksen, Paavalin ja uuden Aaronin, Pietarin, johdattamaan ihmisiä erämassa.

        Käärme vaihdettiin käärmeen tehokkaaseen tappovälineeseen kuoleman Ristiin.
        Mooseksen laki sai väistyä Uuden kristittyjen perustuslain ja sen asetuksen tieltä:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS
        SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.

        "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.
        Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

        Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

        Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.

        Siksi Johannes ilmoitti tämän jo vuonna 90.

        "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

        Ymmärtkö TeuvoSuni lukemaasi vai jäikö kansankoulu käymättä?! Epäilemättä tässä heräsi pieni epäilys, että voisiko lukuisat aivopierusi sittenkin olla tarkoituksenmukainen ja harvinaisen pitkälle viety parodia...

      • TeuvoSuni
        Henki kirjoitti:

        Ymmärtkö TeuvoSuni lukemaasi vai jäikö kansankoulu käymättä?! Epäilemättä tässä heräsi pieni epäilys, että voisiko lukuisat aivopierusi sittenkin olla tarkoituksenmukainen ja harvinaisen pitkälle viety parodia...

        Erittäin hyvin olen lähettäjäni sanomaa vienyt koirille ja sioille, koska ne tulivat joukolla tänne oksentelemaan ja rypemään:

        Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

        Olet tässä ainoa kirjoittaja, joka toimii juuri kuvaamallasi tavalla. Voit jatkaa samaan malliin tai toimia toisin, se on yksin sinun oma valintasi.

      • TeuvoSuni
        Henki kirjoitti:

        Olet tässä ainoa kirjoittaja, joka toimii juuri kuvaamallasi tavalla. Voit jatkaa samaan malliin tai toimia toisin, se on yksin sinun oma valintasi.

        En usko, että sinä olet tämän aloituksen kirjoittaja, koska:

        "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan.
        Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        En usko, että sinä olet tämän aloituksen kirjoittaja, koska:

        "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan.
        Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

        Täh? Nyt taisi TeuvoSunin viimeinenkin aivosolu kuolla. Mut antaa olla, sinulle on näytetty suunta ja kerrottu vahtoehdot. Valinta on yksin sinun. Olalle taputuksen myötä toivotan sinulle TeuvoSuni kaikkea hyvää elämääsi.

      • TeuvoSuni
        Henki kirjoitti:

        Täh? Nyt taisi TeuvoSunin viimeinenkin aivosolu kuolla. Mut antaa olla, sinulle on näytetty suunta ja kerrottu vahtoehdot. Valinta on yksin sinun. Olalle taputuksen myötä toivotan sinulle TeuvoSuni kaikkea hyvää elämääsi.

        Päinvastoin, koska sait uutta intoa Pyhän Hengen hetjaukseesi.

        Sen on Saatana todella tehnyt helpoksi.

        Kuten on ennalta ilmoitettu:

        "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan.
        Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Miksi sinä vinua vihaat? Siksi, koska kaikki muutkin vihaavat.

        Kaikki ne joille Saatana on tappamansa Jumalan Pojan verestä antanut laumasuojan totuutta vastaan.

        "Niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät rakastanee totuutta, joka olisi heidät pelastanut."

        Säälimme hengellistä sokeuttasi.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälimme hengellistä sokeuttasi.

        "Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään.
        Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen."

        Viimeistään loppusijoituspaikassa menetät neitsyytesi.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Päinvastoin, koska sait uutta intoa Pyhän Hengen hetjaukseesi.

        Sen on Saatana todella tehnyt helpoksi.

        Kuten on ennalta ilmoitettu:

        "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan.
        Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

        Kyllä täytyy miehen olla sekaisin. Voih 😪

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy miehen olla sekaisin. Voih 😪

        Itke itkusi! Ja ihmettele, miksi tämä ei sattunuty sinulle, vaan minulle:

        Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi:

        "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.

        Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.

        Siihen ei ole enää montakaan päivää.

        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        Nyt täällä Anonyymiseurakunnassa, kaikkien herjattavana.

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Juuri tätä tarkoitin - ei sinussa TeuvoSuni ole rakkautta, synkkä viha on täyttänyt sinut päästä varpaisiin. Vääristelemällä Raamatun lauseita et tee kunnia kenellekään. Et Herralle, etkä edes Saatanalle. Olet ei kenenkään maalla, yksin odotat kuvitteellista murhaajaa, joka ei tietenkään koskaan saavu. Iäisyys on pitkä aika, kannattaa tulla pois sieltä kun vielä voit.

        Yrittäkää nyt hyvät keskustelijat elää tässä päivässä ja maailmassa,aivan liikaa pyörittelette päässänne 2000 vuoden takaisia mielipiteitä .Monet ihmiset ovat nuorina ja tietämättöminä omaksuneet uskomuksia, joita ei enää vanhempana voi hyväksyä, eli uskosta saa luopua syyllistymättä ketään. Kaikki ovat tavallaan ympäristönsä uhreja.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Näin on sinunkin kohdalla käynyt kristinusko toteen:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS‎

        ‎SEN laatvati Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.‎‎ ‎

        ‎"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.‎‎ ‎
        ‎Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.‎‎ ‎

        ‎Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.‎‎ ‎

        ‎Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä ‎‎perimästänne‎‎ tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."‎‎ ‎

        ‎Tällä Pyhän Hengen ‎‎herjauksella‎‎ laki saatettiin voimaan:‎

        ‎"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.‎‎ ‎
        ‎Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.‎‎ ‎
        ‎Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.‎‎ ‎
        ‎Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.‎‎ ‎
        ‎Julistipa‎‎ kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän ‎‎julistamaamme‎‎ -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.‎‎ ‎
        ‎Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."‎‎ ‎

        ‎Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.‎‎ ‎

        ‎Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.‎‎ ‎
        ‎"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."‎

        Se on juuri näin, kun Teuvo kirjoitti. Tässä Jumalan vihan alla oleva ihminen näkee vihaa, minä joka olen saanut PyhänHengen lahjaksi, koen suurta ja uutta luovaa rakkautta. Kiitos Teuvo.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri näin, kun Teuvo kirjoitti. Tässä Jumalan vihan alla oleva ihminen näkee vihaa, minä joka olen saanut PyhänHengen lahjaksi, koen suurta ja uutta luovaa rakkautta. Kiitos Teuvo.

        Kiitos, että täällä on edes yksi kuulevainen.

        Joten ihan kaikki ei mene oksentaville koirille ja rapakossa rypeville sioille.

    • TeuvoSuni

      Olet tehnyt Jumalan tahdon mukaisen päätöksen . Odota kaikessa rauhassa todellisen Jumalan ilmestymistä. Sillä Hän on todella kaukana sieltä, missä kurkku suorana ulvotaan:

      Golgatan veressä voima on. . . Ja nautitaan Porton vihan viiniä.

      Tarkoitan tätä hetkeä elämässäsi:

      "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      Siihen hetkeen saakka pidä varasi:

      Jeesus sanoi:
      "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan.
      Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.
      He sanovat: 'Minä se olen',
      ja: 'Aika on tullut.'
      Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä."

      Jeesuksen käskyt ovat 10 käskyä, ja profeettojen ilmoitukset:

      "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan.
      En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

      • Anonyymi

        Montakohan uskovaa sinä olet kirjoituksillasi ajanut pois uskosta...

      • Anonyymi

        Jeesus toteutti todella lait ja profeetat antaessaan uuden liiton kaksi käskyä.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus toteutti todella lait ja profeetat antaessaan uuden liiton kaksi käskyä.

        Hän suostui siihen, että kun Saatabnan hänet tappaa, heitää Jumala koko maailman esivallat pappeineen Saatanalle, ja niin toteutui Jumalan Jeremialle antama ennustus:

        " Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
        Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
        Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden. He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.
        Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

        Näin totetui myös Jeesuksen ennustus:

        "Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia.

        Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."

        Olen omin silmin nähnyt, että jäljellä on vain itkumuuri, jonka päälle on rakennettu kaksi turmeluksen ilmestystä.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakohan uskovaa sinä olet kirjoituksillasi ajanut pois uskosta...

        Facebookissa minulla on 5 kaveria.

        Eipä niitä Jeesuksellakaan ollut sen enmpää, kun sanoi:

        "Älä pelkää, pieni laumani.
        Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan."

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Hän suostui siihen, että kun Saatabnan hänet tappaa, heitää Jumala koko maailman esivallat pappeineen Saatanalle, ja niin toteutui Jumalan Jeremialle antama ennustus:

        " Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
        Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
        Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden. He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.
        Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

        Näin totetui myös Jeesuksen ennustus:

        "Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia.

        Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."

        Olen omin silmin nähnyt, että jäljellä on vain itkumuuri, jonka päälle on rakennettu kaksi turmeluksen ilmestystä.

        Teuvo, sinulla on kusta päässä.
        Voi siellä olla jumalallista paskaakin.
        Oletko pohtinut ihan ite?

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Teuvo, sinulla on kusta päässä.
        Voi siellä olla jumalallista paskaakin.
        Oletko pohtinut ihan ite?

        Sekö on sinusta riittävän hyvä suuri syy herjata Pyhää Henkeä?

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Sekö on sinusta riittävän hyvä suuri syy herjata Pyhää Henkeä?

        Nytkö pidät itseäsi vielä pyhänä henkenäkin. Voi hyvä Luoja, anna mun kaikki kestää!

    • Anonyymi

      Tuo rukoilemattomuus yms. On vain gnostilaisuutta. Sitä suositellaan Tuomaan ja Filippoksen evankeliumeissa. Se saattaa pelastaa totuuden kautta , mutta onko autuasta?
      Autuaita ne jotka ei loukkaannu minuun.

    • Anonyymi

      Aloittaja: no, tervemenoa sitten!

      1. Tim. 4:
      1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
      2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

      • TeuvoSuni

        Tämä tapahtui jo Golgatalla, jonne heti saapuivat vieraat paimenet laumoineen, kuten tähänkin maahan:

        adventisti, aglikaanit, alfalaiset, anomyymiseurakuntalaiset,ateistit, babtistit, birkittalaissisaret, branhamilaiset, cityseurakuntalaiset, dominikaanit, elämänsanalaiset, slevy:n miespapit, slevy:n naispapit, elovainiolaiset, elämänlähdeläiset, eläväsanalaiset, ekumeeniset, exoduslaiset, hartaanselkäläiset, Harhaopit kristinuskon sisällä, Helsteenin instituuttilaiset,henotesläiset, helluntailaiset, hengenuudistuslaiset, heränneet, esikoiset, ilosanomalaiset, israelinystävät, jehovalaiset Jeesuksen pyhän veren papit, joosualaiset, jeesusonherralaiset, katolilaiset, katolilaiset kylväjät, kansanraamattuseuralaiset, kalleimman veren sisaret, kansanlähetysläiset, kuninkaansoturit, kristilliset eläkeläiset, kriisipalvelulaiset, kellonkartanolaiset, kotisatamalaiset, luterilaiset, lähetysseurakuntalaiset, luthersäätiöläiset, lasarusveljet, lähdekalliolaiset, maranatalaiset, metodistit, missionuoret, mormoonit, munkkiluostarin munkit, MrHyvisläiset, nunnaluostarin nunnat, nokialaiset, onewayhouselaiset, ortodoksit, pelastusarmeijalaiset, patmoslaiset, palatsiseurakuntalaiset, paavalinsynodilaiset, paratiisikotilaiset, pikkuesikoiset, pysäkkiläiset, radiodeiläiset. priskillalaiset, pyhänikolauslaiset, perjantaikristuksellelaiset, raamattupuhuulaiset, risteyspaikkalaiset, ristiretkeläiset, riverläiset, rukouspalvelulaiset, rukousystäväläiset , rauhansanalaiset, rauhanyhdistysläiset, ristiinnaulittulaiset, ropolaiset, saalemilaiset, sanansaattajalaiset, scientologilaiset, siloalaiset,stefanuslaiset, suomenraamattuopistolaiset, teologiset instuuttilaiset, bernaakkelilaiset, takeitnowlaiset, tuomasmessulaiset, totuudenystäväläiset, tunnustukselliset luterilaiset, torontonsiunaajalaiset, uusheränneet , uusapostoliset, uusiviiniläiset, vapaakirkolliset, vanhauskoiset, vapaamuurarit, viadolorosalaiset, vineyardilaiset, yhteyskristuksessalaiset, yhteysliikeläiset, yeshualaiset.

    • Anonyymi

      Onneksi olkoon!

      Minä sanouduin irti kristinuskosta jo vuosia sitten enkä ole päivääkään sitä katunut. Pääsin irti uskon raskaista kahleista ja sen tuottamasta ahdistuksesta sekä totuuden kieltämisestä.

    • Anonyymi

      "Voi olla että Jumala on mutta hän ei ole sellainen miksi hänet Raamatussa kuvataan"

      Olet osin oikeassa, osin väärässä. Hän on nimen omaan sellainen kuin Raamatussa kuvataan mutta se mitä hän ei ole on se, miten kirkkokunnat hänestä opettavat. On muistettava, että Raamatun kertomukset Jumalasta perustuvat lähes kokonaan toisen käden tietoon. Monet Raamattuun valitut kirjat kirjoitettiin kymmeniä tai satoja vuosia itse tapahtumien jälkeen sen perusteella, mitä ihmisten sukupolvelta toiselle kerrotuissa tarinoissa sanottiin. Kukin kertoja väritti kertomusta ja painotti siinä itselleen tärkeitä asioita. Kävi niin kuin rikkinäinen puhelin leikissä käy eli että viesti muuttuu. Vieläpä tekstin kirjoitusvaiheessa asioita painotettiin tekstin kirjoittajan haluamaan suuntaan.

      Kun huomioidaan vielä sekin fakta, että ihminen unohtelee asioita ja muistot vääristyvät tai täydentyvät jopa uusilla jo parin vuoden sisällä itse tapahtumista, niin johan nämä kaikki asiat yhdessä muuttavat sitä kuvaa Jumalasta, mikä se alunperin oli. Teksti kertookin sen, miten ihmiset ymmärsivät Jumalan juuri tekstin kirjoitusajankohtana.

      Itse kirjoittajille Jumala oli juuri sellainen kuin he hänet kuvasivat.

      "Vihdoinkin vapaa järjestäytyneen uskonnon ikeestä!"

      Se on hyvä se. Nyt sinulla onkin mahdollisuus tutkia sekä Raamatun ajan historiaa, sen ajan kulttuureita että Raamatun alkukieliä ja niiden tutkimusta sekä Raamatun aikaisia Raamatun ulkopuolisia pyhiä kirjoituksia ja löytää sieltä uusi kuva siitä, mikä ja kuka Jumala on.

      Ihan Raamattukin voi toimia hyvänä historian kuvaajana, jos sitä todella tutkii ajatuksella unohtaen kristinuskon opit. Kristinuskohan on mm. vääristellyt Jumalasta lässynlässyn pehmojumalan, joka on juopunut rakkaudesta mutta he ovat siinä väärässä. Ilmestyskirjan Jumala on koston ja vihan Jumala, ihan kuin oli Vanhan testamentinkin Jahve-Jumala. VT:n Elohim-Jumala oli toisenlainen.

      Entä puhuuko Ilmestyskirja edes samaa sanomaa kuin saman Raamatun Jeesus?

      Kyllä ja ei. Varsinkin EI!

      Ilmestyskirja puhuu monilla tavoin Jeesuksen hyvää sanoma vastaan. Se on oikeastaan täysin Jeesuksen sanoman vastainen. Se ei voi olla Jeesuksen ilmestys ihmiskunnalle.

      Jeesus vastusti väkivaltaa ja puhui rakkauden puolesta. Ilmestyskirja puhuu väkivallan tekojen tekemisestä ja tuhoamisesta.

      Jeesus puhui omaisuuden keräämistä vastaan. Hän kehotti tavoittelemaan mieluummin Jumalan valtakuntaa ja lahjoittamaan omaisuutensa pois. Ilmestyskirja lupaa uskovaisille suuria rikkauksia, kultaa jalokiviä yms.

      Jeesus kehotti olemaan nöyrä ja toisten palvelija. Hän torui opetuslapsia, jotka olivat vallan perässä ja halusivat arvostusta vallan rappusissa. Hän korosti kaikkien palvelemista laupiaan samarialaisen tapaan. Ilmestyskirja laittaa kristityt hallitsemaan ja tuomaroimaan toisia.

      Rooman vallan aikaan vauraat ja arvoasteikon yläpäässä olevat eivät olleet nöyriä, eivät kunnioittaneet muita kuin toisia rikkaita tai ylimysluokan jäseniä. He keräsivät rikkauksia. Roomalaiset tuhosivat kristittyjä väkivaltaisilla tavoilla. Ilmestyskirjan ihannoimat asiat olivat HEIDÄN ihanteitaan, eivät Jeesuksen. Jeesuksen maailmassa vain sellaiset pääsivät taivasten valtakuntaan,  jotka auttoivat vähäosaisia, olivat nöyriä toisten palvelijoita ja rakastivat lähimmäisiään, eivätkä tehneet väkivallan tekoja. Ilmestyskirja on ylivallasta ja toisten hallitsemisesta sekä rikkauksista, jotka näiden harjoittajat perivät.

      Kysymys kuuluukin: onko Ilmestyskirja  yhteneväinen Jeesuksen sanoman kanssa? Onko se Jeesuksen Ilmestys? Ilmestyskirjan kirjoittaja kyllä hyväksyy Jeesuksen ja hänen ajatusmaailmansa mutta ajaa itse ROOMALAISTA ideologiaa. Onko tämä kirja täten Jeesuksen todistuksen mukainen? Ilmestyskirjan mukaan kristittyjen pitäisi hallita muita ja käyttää väkivaltaa asemansa saavuttamiseen. Poissa olollaan loistaa nöyryys.

      "Totuus löytyy vertailemalla vanhojen uskontojen käsityksiä jumalasta."

      On hyvä tutkia itse sitä, kuka Jumalan on. Tutkimalla vanhojen uskontojen käsityksiä jumalista pääsee kyllä pidemmälle perille siitä, mitä ihmiset ovat uskoneet. Mutta lopulta sinunkin jumalasi tulee olemaan jotakin niiden väliltä. Sinun uskontosi tulee kuitenkin oleman vain uskonto. Totuus on sitten jotakin muuta.

      Minusta oikeampaan Jumalan kuvaan pääsee kuitenkin nimen omaan keskittymällä Raamatun Jumalaan ja siihen, mitä itse Raamattu ja sen ajan muut samasta Jumalasta kertovat lähteet ovat kertoneet. Kristinusko on vääristellyt Jumalaa jo 80-luvulta jKr lähtien. Kristinuskon kehittymisen näkee, kun lukee sen kirjoja aikajärjestyksessä. Mitään kaikenkattavaa varmaa tietoa ei Raamatustakaan voi löytää siitä kuka Jumala on. Siksi kirkkojen on täytynyt oikoa mutkat ja keksiä kristitylle sopiva jumalan kuva, joka on mahdollisimman vakaa ja selkeä. Sen aikaan saamiseksi on tietyille sanoille täytynyt antaa merkityksiä, joita itse sanoilla ei todellisuudessa ole. Vain tällä tavalla vääristelemällä saadaan aikaan jokseenkin sopusointuinen kuva Jumalasta.

      • Anonyymi

        vanhojen uskontojen . . .

        erilaisia uskontoja, uskomuksia on pilvin pimein, mielestäni olisi hyvä tutustua / tuntea Kristinuskon historia, ja evankeliumin levittäytyminen, ainakin edes Suomeen tulleena, niin pääsee eroon näistä myöhemmin tulleista kristinuskon eksytys-opeista.
        ja ymmärtää / uskoa se evankeliumin "ydinsanoma".

      • Anonyymi

        Tuli kirjoitusvirhe"

        "Kristinuskon kehittymisen näkee, kun lukee sen kirjoja aikajärjestyksessä"

        Korjattuna:

        Kristinuskon kehittymisen näkee, kun lukee Raamatun kirjoja aikajärjestyksessä

      • Ilmestyskirja on gnostilainen, joka on täynnä numerokoodeja, esittää salaisen vihkimisen ja puhuu koodikielellä.
        Se ei tietenkään ole yhteneväinen klassisen kristinuskon kanssa, koska gnostilaiset esimerkiksi uskoivat jälleensyntymään tai pitivät siitä kiinni kun se siivottiin Raamatusta pois.

      • TeuvoSuni

        Raamattu on kahden jumalan oppikirja, niiden teoista ja seurauksista.

        Ensin Israelissa ja sitten koko maailmassa.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ilmestyskirja on gnostilainen, joka on täynnä numerokoodeja, esittää salaisen vihkimisen ja puhuu koodikielellä.
        Se ei tietenkään ole yhteneväinen klassisen kristinuskon kanssa, koska gnostilaiset esimerkiksi uskoivat jälleensyntymään tai pitivät siitä kiinni kun se siivottiin Raamatusta pois.

        Ilmestyskirja on erinomainen todistus siitä, miksi sinunkaa nimi ei ole ollut Karitsan elämänkirjassa:

        "Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

        Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen."

        Sinäkö sitä elämänkirjaa säilytät?

        Ilmestyskirja on gnostilainen (ei ole minun keksintöäni).
        Tunnet levottomuutta, koska kirja jää ikuiseksi arvoitukseksi, vai kuinka?
        Tällaisista sanoista suuttuvat monet muutkin, enkä ymmärrä miksi.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Sinäkö sitä elämänkirjaa säilytät?

        Ilmestyskirja on gnostilainen (ei ole minun keksintöäni).
        Tunnet levottomuutta, koska kirja jää ikuiseksi arvoitukseksi, vai kuinka?
        Tällaisista sanoista suuttuvat monet muutkin, enkä ymmärrä miksi.

        En säilytä, koska minulle Pyhä henki sano aina, mitä milloinkin pittä, vaikka sinulle sanoa, kuten olen sanonutkin.

        Koska en yhdenkään jumalattoman porton takia tahdo tulla tuomituksi:

        "Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.

        Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet,

        hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.

        Minä tutkin teologiaa mieluummin silläkin uhalla, että joudun jumalan grilliin.

        Pyydän sinua luopumaan asenteestasi "Minä vihaan kaikkia ja kaikki vihaavat minua".

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minä tutkin teologiaa mieluummin silläkin uhalla, että joudun jumalan grilliin.

        Pyydän sinua luopumaan asenteestasi "Minä vihaan kaikkia ja kaikki vihaavat minua".

        Se on sinun osasi Saatanan elonkorjuussa:

        "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta. '
        Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.

         "En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. 
         Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

         Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan.
        Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

        Teuvo Sunia ei siis pidä ottaa vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vanhojen uskontojen . . .

        erilaisia uskontoja, uskomuksia on pilvin pimein, mielestäni olisi hyvä tutustua / tuntea Kristinuskon historia, ja evankeliumin levittäytyminen, ainakin edes Suomeen tulleena, niin pääsee eroon näistä myöhemmin tulleista kristinuskon eksytys-opeista.
        ja ymmärtää / uskoa se evankeliumin "ydinsanoma".

        "Suomeen tulleena, niin pääsee eroon näistä myöhemmin tulleista kristinuskon eksytys-opeista."

        Kristinusko tuli Suomeen katolisena uskontona. Kannattaisiko mennä ajassa hieman taaemmas?

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Sinäkö sitä elämänkirjaa säilytät?

        Ilmestyskirja on gnostilainen (ei ole minun keksintöäni).
        Tunnet levottomuutta, koska kirja jää ikuiseksi arvoitukseksi, vai kuinka?
        Tällaisista sanoista suuttuvat monet muutkin, enkä ymmärrä miksi.

        Vai ikuiseksi arvoitukseksi. Adventtikirkon Ilmestyskirja tv-sarja ei jättänyt mitään arvoitukseksi. Sillä kurssilla annettiin Vanhan testamentin selittää Ilmestyskirjaa, onhan Ilmestyskirjan sisällöstä noin 70% VT:sta. Loput selittää UT.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Teuvo Sunia ei siis pidä ottaa vastaan?

        Niin on jo ennalta ilmoitettu:

        Minä olen tullut Isäni Hengessä ja sinäkään et ole ottanut minua vastaan.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Niin on jo ennalta ilmoitettu:

        Minä olen tullut Isäni Hengessä ja sinäkään et ole ottanut minua vastaan.

        Sinä olet tullut isäsi hengessä?
        Ei kiitos!

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Sinä olet tullut isäsi hengessä?
        Ei kiitos!

        En sinun isäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai ikuiseksi arvoitukseksi. Adventtikirkon Ilmestyskirja tv-sarja ei jättänyt mitään arvoitukseksi. Sillä kurssilla annettiin Vanhan testamentin selittää Ilmestyskirjaa, onhan Ilmestyskirjan sisällöstä noin 70% VT:sta. Loput selittää UT.

        Nämä selitykset ovat vain epätoivoisia yrityksiä, joita on jo ainakin miljoona.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        En sinun isäsi.

        Minun isäni hengessä?
        Isäni on ateisti ja Raamattu ei mainitse Teuvo Sunia.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minun isäni hengessä?
        Isäni on ateisti ja Raamattu ei mainitse Teuvo Sunia.

        Isäsi lapsi olet. Et sinäkään Tpotuuteen usko, vaan Saatanan palvelijain ihaniin valheisiin.

        Ketä muuta sinä luulet tämän tarkoittavan?

        "Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.

        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan."

        Antti Rinnettä yhtä varmasti kuin Teuvo Sunia 🤣

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Antti Rinnettä yhtä varmasti kuin Teuvo Sunia 🤣

        Ketäpä ei Portto vihaisi ja ketäpä ei portto rakastaisi;

        Sinä makasit egyptiläisten kanssa, noiden isoelimisten naapuriesi, sinä menit yhä pitemmälle haureudessasi ja herätit minun vihani.

        Sinä olit yhäti kyltymätön, ja niin harjoitit haureutta myös assyrialaisten kanssa.
        Kyllääsi sinä et silti saanut, vaikka makasit heidänkin kanssaan."

        Sitä on kuule ihan neitsyt 🤭

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Sitä on kuule ihan neitsyt 🤭

        Kiitos, se selvittääkin kaiken.

        Miksi portopapit parveilevat ymärilläsi.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Kiitos, se selvittääkin kaiken.

        Miksi portopapit parveilevat ymärilläsi.

        Porttopapit, kuten sinä?

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Porttopapit, kuten sinä?

        Sinä se tänne tulit muka puhdasta tavaraa tarjoilemaan, vaikka Pahat Henget ovat sinutjo hengessä raiskanneet.

        Se kuolemaksi.

        "Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha.
        Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte."

        Ikävä pilata ilosi, mutta pahoja henkiä ei ole olemassakaan.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ikävä pilata ilosi, mutta pahoja henkiä ei ole olemassakaan.

        Et niitä huomaa, koska Saatana on pukeutunut suureksi rakastajaksesi.

        Sillä tyhmät neitsyet ovat sille helppo ja haluttu saalis.

        Lue vaikka Raamatusta.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Et niitä huomaa, koska Saatana on pukeutunut suureksi rakastajaksesi.

        Sillä tyhmät neitsyet ovat sille helppo ja haluttu saalis.

        Lue vaikka Raamatusta.

        Ikävä pilata ilosi, mutta saatanaa ei ole olemassakaan.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ikävä pilata ilosi, mutta saatanaa ei ole olemassakaan.

        Kysy sitä silloin, kun hän loppusijoituskaikkasi ottaa sinut avosylin vastaan:

        Mistäs tiesit tänne tulla?

        Tuolla kommentillasi naulasit viimesen naulan kuoleman arkkuusi,
        nimittelemällä Jeesusta valehtelejaksi:

        Mikään ei ole maailmassa muuttunut, eikä tule muuttumaan.

        Siitä, kun Jumalan Poika näiden sanojensa jälkeen tapettiin:

        "Te olette lähtöisin Saatanasta.
        Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.
        Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
        Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
        Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

        Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?

        Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
        Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"

        Sietämätöntä puhetta, kuka voi kuunnelle tuollaista, kuolema tuolle miehelle!

        Siksi minäkään en ole poikkeus.

        Devoit
        7.2.2007 21:30
        Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
        Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä:
        Noutaja se tulee Teuvollekin.
        Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
        On aika tehdä valmisteluja.
        Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
        Siskonpoika tulee.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Kysy sitä silloin, kun hän loppusijoituskaikkasi ottaa sinut avosylin vastaan:

        Mistäs tiesit tänne tulla?

        Tuolla kommentillasi naulasit viimesen naulan kuoleman arkkuusi,
        nimittelemällä Jeesusta valehtelejaksi:

        Mikään ei ole maailmassa muuttunut, eikä tule muuttumaan.

        Siitä, kun Jumalan Poika näiden sanojensa jälkeen tapettiin:

        "Te olette lähtöisin Saatanasta.
        Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.
        Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
        Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
        Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

        Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?

        Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
        Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"

        Sietämätöntä puhetta, kuka voi kuunnelle tuollaista, kuolema tuolle miehelle!

        Siksi minäkään en ole poikkeus.

        Devoit
        7.2.2007 21:30
        Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
        Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä:
        Noutaja se tulee Teuvollekin.
        Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
        On aika tehdä valmisteluja.
        Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
        Siskonpoika tulee.

        Ikävä pilata ilosi, mutta en kutsunut Jeesusta valehtelijaksi.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ikävä pilata ilosi, mutta en kutsunut Jeesusta valehtelijaksi.

        Ikävä kyllä pilata ilosi, sillä nämä ovat Jeesuksen sanat:

        "Te olette lähtöisin Saatanasta.
        Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.
        Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
        Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
        Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

        Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt!
        Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

        Ikävä pilata ilosi, mutta nuo sanat hän osoitti lähes 2000 vuotta sitten valtaapitäville farisealaisille.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ikävä pilata ilosi, mutta nuo sanat hän osoitti lähes 2000 vuotta sitten valtaapitäville farisealaisille.

        Hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti.

        Saatanakin saneli sinun uskosi vajaa 2000 vuotta sitten:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS‎

        ‎SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.‎‎ ‎

        ‎"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.‎‎ ‎
        ‎Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.‎‎ ‎

        ‎Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.‎‎ ‎

        ‎Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä ‎‎perimästänne‎‎ tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."‎‎ ‎

        ‎Tällä Pyhän Hengen ‎‎herjauksella‎‎ laki saatettiin voimaan:‎

        ‎"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.‎‎ ‎
        ‎Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.‎‎ ‎
        ‎Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.‎‎ ‎
        ‎Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.‎‎ ‎
        ‎Julistipa‎‎ kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän ‎‎julistamaamme‎‎ -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.‎‎ ‎
        ‎Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."‎‎ ‎

        ‎Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.‎‎ ‎

        ‎Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.‎‎ ‎
        ‎"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."‎

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti.

        Saatanakin saneli sinun uskosi vajaa 2000 vuotta sitten:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS‎

        ‎SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.‎‎ ‎

        ‎"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.‎‎ ‎
        ‎Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.‎‎ ‎

        ‎Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.‎‎ ‎

        ‎Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä ‎‎perimästänne‎‎ tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."‎‎ ‎

        ‎Tällä Pyhän Hengen ‎‎herjauksella‎‎ laki saatettiin voimaan:‎

        ‎"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.‎‎ ‎
        ‎Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.‎‎ ‎
        ‎Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.‎‎ ‎
        ‎Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.‎‎ ‎
        ‎Julistipa‎‎ kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän ‎‎julistamaamme‎‎ -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.‎‎ ‎
        ‎Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."‎‎ ‎

        ‎Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.‎‎ ‎

        ‎Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.‎‎ ‎
        ‎"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."‎

        Inhottaa keskeyttää unitauko, mutta jos vastustat klassisia kristittyjä niin silloin sinun ei pitäisi vastustaa minua. Minä tutkin teologiaa ja tarkastelen Raamattua eri näkökulmista. Et varmaan huomannut kuinka paljon olen gnostilaisuudesta puhunut.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Inhottaa keskeyttää unitauko, mutta jos vastustat klassisia kristittyjä niin silloin sinun ei pitäisi vastustaa minua. Minä tutkin teologiaa ja tarkastelen Raamattua eri näkökulmista. Et varmaan huomannut kuinka paljon olen gnostilaisuudesta puhunut.

        Sen tehtävän on Saatana sinulle antanut:

        "Sinä tekopyhä!
        Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."

        Hirsisilmäinen neitsyt, tahtoisin nähdä sinut kasvotusten, hirren mitan päästä.

        On jollain lailla tekopyhää lukea tietokirjallisuutta?
        Nyt tuo sinun logiikkasi kyllä ontuu pahasti.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        On jollain lailla tekopyhää lukea tietokirjallisuutta?
        Nyt tuo sinun logiikkasi kyllä ontuu pahasti.

        Ekö todellakaan ymmärrä tätä Jeesuksen ilmoitusta:

        "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta. '
        Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
         En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. 
         Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.
         Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan.
        Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

        Ottako päähän, kun minä olen päässyt näin helpolla:

        Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta.

        Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta.

        Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä."

        Tosin silloin, kun Pyhä Henki otti minut opetuslapsekeen: RAAMATTU ON TOTTA näyssä, minun piti se kirja kannesta kanteen muutaman kerran lukea.

        Minä en tahdo heittäytyä veteläksi.
        Lukeminen kannattaa aina. Se sivistää ja lisää tietoa niin historiasta, kulttuurista kuin teologiastakin. Ihmettelen aina kuinka joitakin ei kiinnosta.
        Minä en ole koskaan pitänyt tuollaista pyhää henkeä kovin uskottavana.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minä en tahdo heittäytyä veteläksi.
        Lukeminen kannattaa aina. Se sivistää ja lisää tietoa niin historiasta, kulttuurista kuin teologiastakin. Ihmettelen aina kuinka joitakin ei kiinnosta.
        Minä en ole koskaan pitänyt tuollaista pyhää henkeä kovin uskottavana.

        Sitähän Saatana tahtoo, ettet vahingossakaan eksy hänen luokse:

        "Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän."

        Naisille se on kyllä mahdotontakin, joten sinun on pakko turvautua kirjoihin:

        "Minä etsin heidän joukostaan miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt.

        Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.

        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan.
        Mutta koko määrästä en ainoatakaan naista."

        Tarkoitatko, että naiset lukevat enemmän ja ravitsevat itseään tiedolla enemmän kuin miehet?

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tarkoitatko, että naiset lukevat enemmän ja ravitsevat itseään tiedolla enemmän kuin miehet?

        Tämä on ilmoitettu jo aikoja sitten:

        Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.

        Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia.

        He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä.

        He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!

        Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, JOTKA OVAT AINA ALTIITA UUSILLE OPETUKSEILLE MUTTA EIVÄT KOSKAAN VOI PÄÄSTÄ SELVILLE TOTUUDESTA.desta.

        Niin kuin Jannes ja Jambres* vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat TOTUUTTA.
        He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton.

        Kummallista, että Jeesus kuitenkin rakasti eniten Magdalan Mariaa ja M. Maria on UT:n toiseksi tärkein henkilö ja Pistis Sofiassa juuri naisilla on keskeinen osa.
        Kyllä se Jeesuksen sana painaa enemmän kuin Teuvon.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Et niitä huomaa, koska Saatana on pukeutunut suureksi rakastajaksesi.

        Sillä tyhmät neitsyet ovat sille helppo ja haluttu saalis.

        Lue vaikka Raamatusta.

        Jos Saatana on olemassa, montako kertaa olet henkilökohtaisesti jutellut Hänen kanssaan?

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti.

        Saatanakin saneli sinun uskosi vajaa 2000 vuotta sitten:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS‎

        ‎SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.‎‎ ‎

        ‎"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.‎‎ ‎
        ‎Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.‎‎ ‎

        ‎Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.‎‎ ‎

        ‎Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä ‎‎perimästänne‎‎ tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."‎‎ ‎

        ‎Tällä Pyhän Hengen ‎‎herjauksella‎‎ laki saatettiin voimaan:‎

        ‎"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.‎‎ ‎
        ‎Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.‎‎ ‎
        ‎Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.‎‎ ‎
        ‎Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.‎‎ ‎
        ‎Julistipa‎‎ kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän ‎‎julistamaamme‎‎ -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.‎‎ ‎
        ‎Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."‎‎ ‎

        ‎Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.‎‎ ‎

        ‎Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.‎‎ ‎
        ‎"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."‎

        "Hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti."

        Oletko koskaan edes miettinyt mitä nuo sanat tarkoittavat?

        Raamattuahan ei kirjoitettu sinulle vaan ihmisille, jotka elivät Raamatun tapahtumien aikaan. Olet vain ominut Raamatun itsellesi.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Kummallista, että Jeesus kuitenkin rakasti eniten Magdalan Mariaa ja M. Maria on UT:n toiseksi tärkein henkilö ja Pistis Sofiassa juuri naisilla on keskeinen osa.
        Kyllä se Jeesuksen sana painaa enemmän kuin Teuvon.

        Jeesus rakasti Mariaa yhdestä syystä.

        Koska Maria rakasti totuutta, jota sinä vihaat kuin ruttoa.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Saatana on olemassa, montako kertaa olet henkilökohtaisesti jutellut Hänen kanssaan?

        En kertaataan, mutta Saatanan palvelijat kyllä juttelevat, samalla tavalla kuin sinäkin.

        Ensimmäisen kerran törmäsin Saatanan puheeseen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 1988, kun olin sen ahtaan portin edessä.

        Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

        "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
        Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
        Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

        Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä. Oli kolme vuotta mennyt siitbä, kun Kristus ilmestyi ja otti opetuslapsekseen.

        Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

        "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

        Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli.

        Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

        Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
        "Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

        Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
        "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

        En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
        "Minä olen sinut niistä varjellut."

        Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

        "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon 

        Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

        Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

        Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

        "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
        Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Isäsi lapsi olet. Et sinäkään Tpotuuteen usko, vaan Saatanan palvelijain ihaniin valheisiin.

        Ketä muuta sinä luulet tämän tarkoittavan?

        "Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.

        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan."

        >> Ketä muuta sinä luulet tämän tarkoittavan? <<

        Hengellisesti raitista ja raamatullista miestä.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Minä en tahdo heittäytyä veteläksi.
        Lukeminen kannattaa aina. Se sivistää ja lisää tietoa niin historiasta, kulttuurista kuin teologiastakin. Ihmettelen aina kuinka joitakin ei kiinnosta.
        Minä en ole koskaan pitänyt tuollaista pyhää henkeä kovin uskottavana.

        >> Lukeminen kannattaa aina. Se sivistää ja lisää tietoa niin historiasta, kulttuurista kuin teologiastakin. Ihmettelen aina kuinka joitakin ei kiinnosta.
        Minä en ole koskaan pitänyt tuollaista pyhää henkeä kovin uskottavana. <<

        Lukeminen ei todellakaan aina kannata, kuten sinustakin huomaa, kun olet gnostilaisia tekstejä lukenut, jotka saavat epäilemään kaikkea raamatussa lukevaa.

        Matt. 12:32 ...jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

        Kannatta siis huolehtia, ettei mene asiat tuohon pisteeseen asti.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti."

        Oletko koskaan edes miettinyt mitä nuo sanat tarkoittavat?

        Raamattuahan ei kirjoitettu sinulle vaan ihmisille, jotka elivät Raamatun tapahtumien aikaan. Olet vain ominut Raamatun itsellesi.

        Sama toistuu maailmassa:,"Hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti."

        RAAMATTU ON TOTTA,

        Se on yhden valitun kansan historiaa, ja samalla koko Saatanalle heitetyn ihmiskunnan historiaa.

        Se on Kaikkivaltiaan Jumalan, ja hänen vastustajansa Saatanan hisoriaa, joka:

        "Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista.

        Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme.

        Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat
        kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.

        Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden.

        Se ensimmäinen Peto, Antikristus, nousee meren syvyydestä, upotukastealtaasta:

        " Minä näin, kuinka merestä nousi peto. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja kaikissa kymmenessä sarvessa oli kruunu ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi.

        Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

        Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut. Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä,
        ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: -- Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

        Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.

        Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.

        Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

        Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan..

        Tämä sama Peto, Saatana, on saanut sinutkin herjaamaan Pyhää Henkeä.,

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Kummallista, että Jeesus kuitenkin rakasti eniten Magdalan Mariaa ja M. Maria on UT:n toiseksi tärkein henkilö ja Pistis Sofiassa juuri naisilla on keskeinen osa.
        Kyllä se Jeesuksen sana painaa enemmän kuin Teuvon.

        >> Jeesus kuitenkin rakasti eniten Magdalan Mariaa <<

        Pistis Sofiasi on kirjallisuuden saatanan pistin.

        Raamatussa sanotaan, että Jeesus rakasti Betanian Mariaa, Marttaa ja Lasarusta, sisaruskatrasta, jotka olivat hänen ystäviään.

        Joh. 11:5 ...Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta.

        Raamatussa sanotaan muittenkin ihmisten kohdalla, kuinka Jeesus rakasti heitä.

        Mark. 10:17 ... juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" --- 21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä...

        Joh. 13:1 Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.

        Jumala on rakkaus, joka rakastaa kaikkia ihmisiä samalla rakkaudella.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Ketä muuta sinä luulet tämän tarkoittavan? <<

        Hengellisesti raitista ja raamatullista miestä.

        Miksi minä en kelpaa, jonka Jumala on tehnyt niin Hengellisesti kuin ruumiillisestikin raittiiksi.

        Kaikkien vihattavaksi.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Isäsi lapsi olet. Et sinäkään Tpotuuteen usko, vaan Saatanan palvelijain ihaniin valheisiin.

        Ketä muuta sinä luulet tämän tarkoittavan?

        "Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.

        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan."

        Miksi Suni peukutat itseäsi? Sellainen on itserakasta.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        En kertaataan, mutta Saatanan palvelijat kyllä juttelevat, samalla tavalla kuin sinäkin.

        Ensimmäisen kerran törmäsin Saatanan puheeseen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 1988, kun olin sen ahtaan portin edessä.

        Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

        "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
        Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
        Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

        Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä. Oli kolme vuotta mennyt siitbä, kun Kristus ilmestyi ja otti opetuslapsekseen.

        Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

        "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

        Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli.

        Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

        Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
        "Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

        Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
        "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

        En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
        "Minä olen sinut niistä varjellut."

        Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

        "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon 

        Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

        Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

        Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

        "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
        Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

        "En kertaataan, "

        Niinpä minä ajattelinkin. Minulla on kokemus Jumalan henkimaailman olennon kohtaamisesta. Saatanaa en ole koskaan kohdannut. Se kertoo paljon se. Varsinkin kun tietää, että Vanhan testamentin satan, joka suomeksi Saatanaksikin käännetään, ei ole olennon nimi vaan toimenkuva. Satan oli Jumalan asiaa ajava taivaan joukkojen olento, aivan, kuten enkelikin on toimenkuvan nimi. Enkeli merkitsee Jumalan sanansaattajaa.

        Lucifer on asia erikseen. Hän on se, joka pitäisi Saatanaksi kääntää. Mutta eipä ole häntäkään näkynyt. Ihminen on aivan kyvykäs ihan itsekin eksyttämään ja tekemään pahaa, kuten sinusta olemme havainneet.

        Jos maailmankuvasi ja ymmärryksesi olisivat laajempia, voisimme ehkä keskustella samalla tasolla järkevästi näistä asioista mutta tekstisi kertoo, ettet tiedä Raamatun kulttuureista ja Raamatun historiasta juuri mitään, puhumattakaan Raamatun alkukielistä. Kun perustieto, jolla Raamattua tulkitaan, puuttuu, ei tulkintakaan voi olla kovin laadukasta. Se paistaa läpi kirjoituksistasi. Lisäksi fundamentalistinen ajatusmallisi estää sinua näkemästä muuta kuin oman itse keksimäsi julistuksen.

        Eipä ole järkeä haaskata aikaa tämän enempää sinun kanssasi. Ei tarvitse vastata, tiedän jo vastauksesi.

        Saatan on murhaaja,ja Jumalan työrukkanen, jolla hän teettää kaikki likaiset työt niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät rakasta ntotuutta.

        Joista sinäkin olet hyvä esimerkki. nyt siis lähdet, koska huomasit, ettei Saatana minusta otetta saa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >> Jeesus kuitenkin rakasti eniten Magdalan Mariaa <<

        Pistis Sofiasi on kirjallisuuden saatanan pistin.

        Raamatussa sanotaan, että Jeesus rakasti Betanian Mariaa, Marttaa ja Lasarusta, sisaruskatrasta, jotka olivat hänen ystäviään.

        Joh. 11:5 ...Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta.

        Raamatussa sanotaan muittenkin ihmisten kohdalla, kuinka Jeesus rakasti heitä.

        Mark. 10:17 ... juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" --- 21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä...

        Joh. 13:1 Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.

        Jumala on rakkaus, joka rakastaa kaikkia ihmisiä samalla rakkaudella.

        Apokryfikirjat kertovat Jeesuksen rakastaneen M. Mariaa eniten, suudelleen tätä usein suulle ja opettaneen tälle viisauksia, mitä muut eivät voineet ymmärtää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >> Lukeminen kannattaa aina. Se sivistää ja lisää tietoa niin historiasta, kulttuurista kuin teologiastakin. Ihmettelen aina kuinka joitakin ei kiinnosta.
        Minä en ole koskaan pitänyt tuollaista pyhää henkeä kovin uskottavana. <<

        Lukeminen ei todellakaan aina kannata, kuten sinustakin huomaa, kun olet gnostilaisia tekstejä lukenut, jotka saavat epäilemään kaikkea raamatussa lukevaa.

        Matt. 12:32 ...jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

        Kannatta siis huolehtia, ettei mene asiat tuohon pisteeseen asti.

        En ole siis KOSKAAN pitänyt pyhää henkeä uskottavana. En edes silloin kun teologia ei vielä kiinnostanut.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Jeesus rakasti Mariaa yhdestä syystä.

        Koska Maria rakasti totuutta, jota sinä vihaat kuin ruttoa.

        Ja Pietari vihasi Mariaa yhdestä tai oikeastaan kahdesta syystä. Koska Maria oli nainen, joita sinäkin vihaat kuin ruttoa. Toiseksi Pietari oli kateellinen Marialle. Oletteko kohtalotovereita?

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ja Pietari vihasi Mariaa yhdestä tai oikeastaan kahdesta syystä. Koska Maria oli nainen, joita sinäkin vihaat kuin ruttoa. Toiseksi Pietari oli kateellinen Marialle. Oletteko kohtalotovereita?

        Sinä olet Pietarin kohtalontoveri:

        "Pietari istui ulkona pihalla. Hänen luokseen tuli palvelustyttö ja sanoi: "Sinäkin olit tuon galilealaisen Jeesuksen seurassa."
        Mutta hän kielsi sen kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä mistä puhut."

        Hän siirtyi sieltä portille päin, mutta muuan toinen tyttö näki hänet ja sanoi paikalla oleville: "Tämä mies oli nasaretilaisen Jeesuksen seurassa."
        Taas hän kielsi sen valalla vannoen ja vakuutti: "Minä en tunne sitä miestä."

        Mutta hetken kuluttua hänen luokseen tuli muita, jotka siellä seisoskelivat, ja he sanoivat: "Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi."
        Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: "Minä en tunne sitä miestä." Samassa kukko lauloi.
        Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun."

        Koska muisti, mitä oli vain muutama hetki aikaisemmin vannonut:
        Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

        Silloin Jeesus sanoi heille: "Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: 'Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.'
        Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan."
        Pietari keskeytti hänet ja sanoi: "Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu."
        Jeesus vastasi: "Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut."

        Varmasti Pietari muisti myös tämän Jeesuksen opetuksen:

        "Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa."

        Pietarin uskollisuudesta Paavalille, Saatana rakennutti maailmaan suurimpaan Rosvojen luolaansa - Vatikaaniin - Pietarin muistoksi hänen nimelleen myöskin ikioman Suuren Rosvojen luolan, jota Pietarin kirkoksi kutsutaan.

        Koska oli listannut hänet Vatikaanin ensimmäiseksi paaviksi.

        Toisin sanoen olen sinusta jokin paavi?
        Siinä kyllä erehdyt. En edes kuulu kirkkoon enkä ole koskaan kuulunutkaan.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Toisin sanoen olen sinusta jokin paavi?
        Siinä kyllä erehdyt. En edes kuulu kirkkoon enkä ole koskaan kuulunutkaan.

        Voiko olla totta:

        "En edes kuulu kirkkoon enkä ole koskaan kuulunutkaan."

        Kun kuitenkin herjaat Pyhää Henkeä samalla innolla kuin papitkin kanattajineen:

        "Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on pappi."

        Kuinka Jumala voi sinulle puhua, kun ei sepuhu Verum_an_falsumillekaan, joka sentään on neitsyt.

        Ihmiset tekevät itsensä naurettaviksi uskomalla ulkopuolelta tuleviin henkiin.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ihmiset tekevät itsensä naurettaviksi uskomalla ulkopuolelta tuleviin henkiin.

        Sinä naurat ihmisiä oman lihasi hengillä.

      • TeuvoSuni
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Sinä naurat ihmisiä oman lihasi hengillä.

        Piti sanoa: Sinä nauratat ihmisiä on lihasi hengillä.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Piti sanoa: Sinä nauratat ihmisiä on lihasi hengillä.

        Lihassani kyllä henki pihisee, muutenhan se olisi kuollut.
        On totta, että varmasti itkettäisin ihmisiä jos minussa ei henkeä olisi, mutta nyt ihmiset sen sijaan ovat iloisia.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Lihassani kyllä henki pihisee, muutenhan se olisi kuollut.
        On totta, että varmasti itkettäisin ihmisiä jos minussa ei henkeä olisi, mutta nyt ihmiset sen sijaan ovat iloisia.

        Ja päästelet ulos kummaskin päästä?

        Sinua iloitaan, minua vihataan. Samasta syystä, kuin lähettäjäänikin:

        "Sietämätöntä puhetta!
        Kuka voi kuunnella tuollaista?
        Kuolema tuolle miehelle.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Ja päästelet ulos kummaskin päästä?

        Sinua iloitaan, minua vihataan. Samasta syystä, kuin lähettäjäänikin:

        "Sietämätöntä puhetta!
        Kuka voi kuunnella tuollaista?
        Kuolema tuolle miehelle.

        Luulen, että joudut odottamaan sitä tappajaasi kunnes aika vie pois sinut.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Luulen, että joudut odottamaan sitä tappajaasi kunnes aika vie pois sinut.

        Toivottamasi luulosi toteutuu.

        Devoit7.2.2007 21:30
        Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
        Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä:
        Noutaja se tulee Teuvollekin.
        Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
        On aika tehdä valmisteluja.
        Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
        Siskonpoika tulee.

        Minäkin hieman aavistan, että Pyhä Henki varjelee minua samalla tavalla kuin aposto<li Johannesta ja Vanhan liiton Jobia:

        "Hän kuoli korkeassa iässä, elämstä kyllänsä saaneena."

        Epäilenpä ettei siihen edes tarvita mitään pyhää henkeä ja jos kerran noin luotat tuohon henkeen, niin miksi kuvitteellisesta tappajasta on tullut sinulle pakkomielle?

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Epäilenpä ettei siihen edes tarvita mitään pyhää henkeä ja jos kerran noin luotat tuohon henkeen, niin miksi kuvitteellisesta tappajasta on tullut sinulle pakkomielle?

        Mikä paakomielle se on, kun tappajien kohtalo on tämä:

        "Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä."

        Ilmestyskirjassa pätee karmanlaki ja jälleensyntymä.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ilmestyskirjassa pätee karmanlaki ja jälleensyntymä.

        Saatanalle se on Karman laki

        Jumalalle sydämen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto revitään pois,

        Se on tuskan paikka, koska se tehdään totuudessa, ilman valheen puuduspiikkiä

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Saatanalle se on Karman laki

        Jumalalle sydämen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto revitään pois,

        Se on tuskan paikka, koska se tehdään totuudessa, ilman valheen puuduspiikkiä

        "Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan".
        Noin toimii karma.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        "Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan".
        Noin toimii karma.

        Niin toimii myös Jumala.

        Jos mittana on valhe ja vääryys , on määränpäänä kadotus

        Totuuden määränpää on Taivas.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Niin toimii myös Jumala.

        Jos mittana on valhe ja vääryys , on määränpäänä kadotus

        Totuuden määränpää on Taivas.

        On monta mittaa. "Täysi, sullottu, kukkurainen". Kaikista tietysti tulee eri palkka.
        50/50 ei ole sama kuin 1/99 eikä niistä voi antaa samaa tuomiota.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        On monta mittaa. "Täysi, sullottu, kukkurainen". Kaikista tietysti tulee eri palkka.
        50/50 ei ole sama kuin 1/99 eikä niistä voi antaa samaa tuomiota.

        Ei pidä paikaansa.

        Yksikin Pyhän Hengen herjaus tekee jo sen tehtävän, minkä Saatana on tälle herjaajalle antanut.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Ei pidä paikaansa.

        Yksikin Pyhän Hengen herjaus tekee jo sen tehtävän, minkä Saatana on tälle herjaajalle antanut.

        Jeesus ei tuossa kohdassa höpötäkään pyhästä hengestä.
        Hän kertoo kuinka eri mitat maksetaan tulevaisuudessa ihmisille takaisin.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Jeesus ei tuossa kohdassa höpötäkään pyhästä hengestä.
        Hän kertoo kuinka eri mitat maksetaan tulevaisuudessa ihmisille takaisin.

        Jeesuksen mitta on totuus.

        Saatanan mitta valheet ja vääryys.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Jeesuksen mitta on totuus.

        Saatanan mitta valheet ja vääryys.

        Mikä on täysi, entä sullottu, entä kukkurainen?
        Näistähän Jeesus puhui. Niillä on selvä ero.
        Noin toimii karma.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mikä on täysi, entä sullottu, entä kukkurainen?
        Näistähän Jeesus puhui. Niillä on selvä ero.
        Noin toimii karma.

        Minulla se mitta olisi jokaisen kohdalla aina vajaa, jos en tätä noudattaisi:

        "Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.

        "Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut."

        Sinulle en ole kertaakaan vajaata mittaa antanut.

        Tuolla perusteella ristiretkeläiset, jotka pakottivat toiset omaan uskoonsa eivät myöskään vajaata mittaa antaneet.
        Tosin minusta tuntuu siltä, että fundamentalistit, sinä mukaan lukien, mittaavat kaikkein vähiten. Nythän ei ole kyse siitä kuka siteeraa Raamattua ahkerimmin vaan kultaisesta säännöstä.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tuolla perusteella ristiretkeläiset, jotka pakottivat toiset omaan uskoonsa eivät myöskään vajaata mittaa antaneet.
        Tosin minusta tuntuu siltä, että fundamentalistit, sinä mukaan lukien, mittaavat kaikkein vähiten. Nythän ei ole kyse siitä kuka siteeraa Raamattua ahkerimmin vaan kultaisesta säännöstä.

        Eivät antaneet, koska olivat Saatanan palvelijoita, jotka eivät velttoilleet:

        "Kirottu olkoon jokainen, joka suorittaa veltosti Herran antaman tehtävän! Kirottu olkoon se, joka ei miekallaan vuodata verta!"

        "Paavi Urbanus II aloitti ristiretket kutsumalla Clermontin kaupunkiin Keski-Ranskaan kirkolliskokouksen keskustelemaan Jerusalemin vapauttamiseksi.

         Sinne ei tullut ainoastaan kirkon miehiä, vaan myös ritareita ja vasalleja, niin etteivät läheskään kaikki mahtuneet kaupunkiin, vaan monet asuivat ympärillä olevissa kylissä, teltoissa tai paljaantaivaan alla.
         
        Siellä paavi selosti kristittyjen osaksi tulleita kärsimyksiä Palestiinassa ja kehoitti kaikkia lähtemänään sotaan Pyhän maan vapauttamiseksi: 

        Sellainen yritys olisi itse Jumalan tahto, ja itsekukin saisi syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen autuuden.

         "Te, jotka olette surmanneet veljenne. niin paavi puhui, "te, jotka olette tarttuneet aseisiin isiänne vastaan, te, jotka olette tehneet salamurhan sekä ryöstäneet toisten omaisuutta, leskien ja orpojenkin, lähtekää nyt vapauttamaan Jerusalemia, jos sielunne on teille rakas, sillä se on Jumalan tahto..."

         "Se on Jumalan tahto, se on Jumalan tahto!" huusi yhteen ääneen monta tuhatta innostunutta henkeä, ja ritarit, vasallit, papit, ylhäiset ja alhaiset tunkeutuivat paavin ympärille saadakseen hänen vihkimänsä, punaisesta villakankaasta tehdyn ristin kiinnitettäväksi vasempaan olkapäähänsä merkiksi siitä, että he ottivat osa retkeen. 
        Tämän merkin johdosta sanottiin retken osanottajia ristiretkeläisiksi ja itse hanketta ristiretkeksi .

        Polvilleen langeten ristiretkeläiset lupasivat, etteivät laskisi aseitansa, ennen kuin olivat vapauttaneet Pyhän maan uskottomilta 

        Tuhansia muhamettilaisia, jotka olivat hakeneet turvaa Omarin moskeijasta. hakattiin kuoliaaksi, miehet, vaimot ja lapset erotuksetta. Kaupunki ryöstettiin putipuhtaaksi. Verta vuoti virtanaan moskeijan esipihoilla.

        Kolmantena päivänä, joka oli sunnuntai, kristiretkeläiset vihdoinkin laskivat käsistään aseet, puhdistautuivat verestä ja menivät yllään valkoiset pyhyyinvaletajan vaatteet kaupungin pyhille paikoille. Kristuksen ristille, kaupungin tärkeimmälle pyhäinjäännökselle, ja Kristuksen haudalle rakennettuun kirkkoon.
         (WSOY: Jokamiehen maailmanhistoria)."

        Omasta mielestään he tekivät saman kuin sinä mielestäsi teet. He tarjosivat "totuutta" totuuden päälle ja vihasivat ihmisiä, jotka eivät olleet heidän kanssaan samaa mieltä.
        Olisit sopinut hyvin joukkoon!

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Omasta mielestään he tekivät saman kuin sinä mielestäsi teet. He tarjosivat "totuutta" totuuden päälle ja vihasivat ihmisiä, jotka eivät olleet heidän kanssaan samaa mieltä.
        Olisit sopinut hyvin joukkoon!

        Murhaajat tarjovat totuutta ihmisten verellä, kristittyjä kun ovat.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Murhaajat tarjovat totuutta ihmisten verellä, kristittyjä kun ovat.

        Sinä tarjoat "totuutta" solvauksilla, katkera kun olet.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Sinä tarjoat "totuutta" solvauksilla, katkera kun olet.

        Näin todella on, koska totuus on Saatanan sylissä istuville aina solvausta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "En kertaataan, "

        Niinpä minä ajattelinkin. Minulla on kokemus Jumalan henkimaailman olennon kohtaamisesta. Saatanaa en ole koskaan kohdannut. Se kertoo paljon se. Varsinkin kun tietää, että Vanhan testamentin satan, joka suomeksi Saatanaksikin käännetään, ei ole olennon nimi vaan toimenkuva. Satan oli Jumalan asiaa ajava taivaan joukkojen olento, aivan, kuten enkelikin on toimenkuvan nimi. Enkeli merkitsee Jumalan sanansaattajaa.

        Lucifer on asia erikseen. Hän on se, joka pitäisi Saatanaksi kääntää. Mutta eipä ole häntäkään näkynyt. Ihminen on aivan kyvykäs ihan itsekin eksyttämään ja tekemään pahaa, kuten sinusta olemme havainneet.

        Jos maailmankuvasi ja ymmärryksesi olisivat laajempia, voisimme ehkä keskustella samalla tasolla järkevästi näistä asioista mutta tekstisi kertoo, ettet tiedä Raamatun kulttuureista ja Raamatun historiasta juuri mitään, puhumattakaan Raamatun alkukielistä. Kun perustieto, jolla Raamattua tulkitaan, puuttuu, ei tulkintakaan voi olla kovin laadukasta. Se paistaa läpi kirjoituksistasi. Lisäksi fundamentalistinen ajatusmallisi estää sinua näkemästä muuta kuin oman itse keksimäsi julistuksen.

        Eipä ole järkeä haaskata aikaa tämän enempää sinun kanssasi. Ei tarvitse vastata, tiedän jo vastauksesi.

        Teuvon mukaanhan juuri he, jotka hankkivat tietoa kulttuurista, historiasta ja teologiasta laajemmin ovat tuon kuuluisan Saatanan eksytyksen uhreja.
        Hän ei kai ole lukenut sitten itse mitään muuta kuin Raamattua.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Isäsi lapsi olet. Et sinäkään Tpotuuteen usko, vaan Saatanan palvelijain ihaniin valheisiin.

        Ketä muuta sinä luulet tämän tarkoittavan?

        "Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.

        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan."

        Huomenta! Älä turhaan mainitse nimeäni

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Et niitä huomaa, koska Saatana on pukeutunut suureksi rakastajaksesi.

        Sillä tyhmät neitsyet ovat sille helppo ja haluttu saalis.

        Lue vaikka Raamatusta.

        Pata kattilaa soimaa ja pahasti. Kannattaisiko hieman kyseenalaistaa ja kysyä Jumalan nimeen: Ovatko nuo ajatukset Jumalasta tai pyhästä hengestä lähtöisin vai Jumalaa tai pyhää henkeä esittävästä negatiivisesta oliosta tai egosta lähtöisin??

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta! Älä turhaan mainitse nimeäni

        Nyt on päivä jo pitkällä,

        Saatana sinulta piilossa pysyy, vaikka kirkkaassa päivänvalossa.

        "Kenen voittama joku on, sen orja hän on."

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        En kertaataan, mutta Saatanan palvelijat kyllä juttelevat, samalla tavalla kuin sinäkin.

        Ensimmäisen kerran törmäsin Saatanan puheeseen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 1988, kun olin sen ahtaan portin edessä.

        Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

        "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
        Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
        Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

        Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä. Oli kolme vuotta mennyt siitbä, kun Kristus ilmestyi ja otti opetuslapsekseen.

        Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

        "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

        Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli.

        Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

        Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
        "Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

        Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
        "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

        En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
        "Minä olen sinut niistä varjellut."

        Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

        "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon 

        Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

        Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

        Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

        "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
        Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

        Toisin sanoen: Et ottanut vastuuta teostasi vaan sysäsit sen Jeesukselle. No kai se oli ok tuohon aikaan.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Pata kattilaa soimaa ja pahasti. Kannattaisiko hieman kyseenalaistaa ja kysyä Jumalan nimeen: Ovatko nuo ajatukset Jumalasta tai pyhästä hengestä lähtöisin vai Jumalaa tai pyhää henkeä esittävästä negatiivisesta oliosta tai egosta lähtöisin??

        Miksi kysyt sitä Saatanalta, etkä Jumalalta?

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisin sanoen: Et ottanut vastuuta teostasi vaan sysäsit sen Jeesukselle. No kai se oli ok tuohon aikaan.

        Niin se tähänkin aikaan:

        Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille.

        Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua.

        Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.

        Kuten nytkin.

    • Anonyymi

      Rukous ei hyödytä mitään, koska Jumalaa ei ole olemassa. Kaikki tapahtuu täysin ilman rukouksen vaikutusta ihan luonnollisista syistä. Rukous on hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa: ei se mitään hyödytä. Jumala ei vastaa, koska ei ole olemassa. Tai jos on jokin "luoja", niin sitä ei tämän maailman meno pätkääkään kiinnosta, kun ei puutu sen tapahtumiin - tai sitten se nauttii katsoessaan luotujensa tekoja ja nauraa pitkin partaansa, kun ihmiset kärsivät ja kuolevat samoin kuin muutkin eläimet. :)

      • TeuvoSuni

        Jumala on olemassa, ja vastaa sinullekin joskus:

        "Herra nauraa jumalattomalle, hän tietää, että tilinteon päivä tulee."

      • Anonyymi

        "Rukous on hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa: ei se mitään hyödytä"

        Et voisi olla vääremmässä. Rukous rauhoittaa rukoilijan mieltä. Näin ovat tieteelliset tutkimukset osoittaneet. Sama ilmiö esiintyy myös muiden uskontojen rukoilemisissa. Apuna tutkimuksissa on ollut mm tietokonekuvausmenetelmät.

        "Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä.

        Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat.

        Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa.

        Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.

        Ei hajuakaan mistä puhut. Ja todella imelää on kun peukutat itseäsi.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hajuakaan mistä puhut. Ja todella imelää on kun peukutat itseäsi.

        En ihmettele, kun Saatana on vienut sinulta kaiken, hajuaistinkin.

        Tule pimeydestä valoon, omalla nimelläsi, niin saat kokea saman imelän nautinnon.

        Minä armahdan nyt sinua hieman, kun peukutan herjaustasi.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        En ihmettele, kun Saatana on vienut sinulta kaiken, hajuaistinkin.

        Tule pimeydestä valoon, omalla nimelläsi, niin saat kokea saman imelän nautinnon.

        Minä armahdan nyt sinua hieman, kun peukutan herjaustasi.

        "Minä armahdan nyt sinua hieman, kun peukutan herjaustasi."

        Kiva nähdä sinun peukuttavan muitakin kuin itseäsi.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minä armahdan nyt sinua hieman, kun peukutan herjaustasi."

        Kiva nähdä sinun peukuttavan muitakin kuin itseäsi.

        Ala rakastaa totuutta, niin näet mitä tapahtuu.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jumala on olemassa, ja vastaa sinullekin joskus:

        "Herra nauraa jumalattomalle, hän tietää, että tilinteon päivä tulee."

        Jumala loi myös saatanan, miksi.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala loi myös saatanan, miksi.

        Siihenkin on Jumala antanut selvän vastauksen, miksi tämä maailma, Babylonia, tarvitsi Saatanan, talonmiehen ja likaisen työn tekijän:

        "Sinä, Babylonia, olet vasarani ja sota-aseeni.

        Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat.

        Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat, isken vaunuja ja niiden ajajia.

        Minä murskaan sinulla miehet ja naiset, isken vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä.

        Minä murskaan sinulla paimenet ja heidän laumansa, isken kyntäjiä ja heidän juhtiaan, lyön käskynhaltijoita ja maaherroja.

        Kuitenkin minä kostan Babylonille ja kaikille Kaldean asukkaille sen pahan, mitä he ovat tehneet Siionille. Sinä, Siion, saat sen nähdä, sanoo Herra.

        Nyt minä käyn sinun kimppuusi, Babylon, sinä hävityksen vuori, josta tuho vyöryy koko maailmaan, sanoo Herra.

        Minä ojennan käteni sinua kohti ja sysään sinut alas korkeudesta, teen sinusta tuhkakasan."

        Jumalan kosto tapahtui heti, kun Saatana tappoi hänen rakaan poikansa.
        Silloin. hän heittin tappajat, esivallan pappeineen tämän talonmiehen hallintavallan alle.
        Tämän maailman omistajan opetuksen ja ohjaukseen.

        Tuhkakasaksi ne muuttuvat vasta aikojen lopussa:

        Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
        ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan.

        Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa.
        Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin.
        Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.

        Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. "

        Maailman kiertämisen Saatana aloitti Paratiisista, jossa se oli odottamassa, Jumalan luomien ihmisten tulemista.
        Kuuntelemaan hänen viisasta, ihmiskunnan ensimmäisen Herätyskokouksen sanomaa.

        Saatana on johtaja ja murhaaja
        Peto on Antikristus
        Väärä profeetta on Paavali
        Meren rannna hiekka
        on eri uskonsuuntien
        väkeä johtajineen.

        Tämä on Jumalan Voitonpäivän paraati.
        Saatanan oma voitonpäivän paraati
        sai nimen Ristiretket.

    • Anonyymi

      Eräällä kurssilla vetäjä kertoi tarinan ensimmäiselle osanottajalle joka puolestaan kertoi sen seuraavalle jne. Kun viimeinen eli kahdeskymmenes kertoi sen lopulta ääneen se oli muuttunut aivan erilaiseksi mitä vetäjä kertoi ensimmäiselle.
      Raamatun kertomukset ovat muuttuneet mitä useampi niitä on kertonut. Mitään faktaa ne eivät ole.

      • Anonyymi

        niinhän helluntailaisuuskin, se aina erilainen, eri vuosikymmenillä, siis aina jotakin muutettuna, vaan kasteen osalta taitaa enempikin vaan "ehdot" kiristyä, siis kaste on helluntailaisuudessa ns. "ehdollinen", siis kertoa puoli elämäntarinaa,
        helluntailaisuudessa ei uskonsa tunnustamiseen riitä:

        "Minä uskon Isään Jumalaan Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan!
        ja
        "tunnustaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa kasteen" . . .
        e`hei, ei kaste anna syntejä anteeksi, helluntaiopin mukaan, vaan kun "jättäydyt" heidän rukoiltavakseen, niin kaikki "entinen on mennyt" . . . ei muuten pidä paikkaansa, se on KASTE, jossa on syntien anteeksiantamus:
        tiedoksi.

      • TeuvoSuni

        Eivät ole muuttuneet, koska sinullekin on käynyt näin:

        "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.

        "He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

        Se aika alkoi Golgatalta 1989 vuotta sitten.

        "Eivät ole muuttuneet"

        Lukuisat eri Raamatun käännösversiot osoittavat meille, ettei Pyhä henki ole pystynyt pitämään Raamatun sanaa muuttumattomana. Esim. Uudesta testamentista löytyy yli 100 000 eri käännöstä, jotka kaikki eroavat toisistaan. Pahimmissa tapauksissa Raamatun tekstistä on poistettu tai siihen lisätty tekstiä. Muunnoksiakin löytyy todella runsaasti.

        Nämä nyt vain on ihan faktoja, joita on mahdotonta todistaa vääräksi.

        Ei Pyhällä Hengellä ole mitään tekemistä Raamatun eri käännöksistä.

        Siksi Pyhä Henki minullekin ilmoitti:

        Puhut, mitä minä käsken sinun puhua,

        Eikä: Puhu, mitä Raamattuun on kirjoitettu,

        Todellinen valheiden paratiisi on Apostolien teot ja lähes kaikki Yleiset kirjeet.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Ei Pyhällä Hengellä ole mitään tekemistä Raamatun eri käännöksistä.

        Siksi Pyhä Henki minullekin ilmoitti:

        Puhut, mitä minä käsken sinun puhua,

        Eikä: Puhu, mitä Raamattuun on kirjoitettu,

        Todellinen valheiden paratiisi on Apostolien teot ja lähes kaikki Yleiset kirjeet.

        Miksi peukutat itseäsi? Se on itserakasta.

        Miksi en saisi itseäni rakastaa, koska Jumalakin rakasti minua, ja otti petturin pojan omaksi pojakseen.

        Antamalla sinetiksi Pyhän Henkensä.

        Ja sen myötä maailman vihan.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Ei Pyhällä Hengellä ole mitään tekemistä Raamatun eri käännöksistä.

        Siksi Pyhä Henki minullekin ilmoitti:

        Puhut, mitä minä käsken sinun puhua,

        Eikä: Puhu, mitä Raamattuun on kirjoitettu,

        Todellinen valheiden paratiisi on Apostolien teot ja lähes kaikki Yleiset kirjeet.

        >> Puhut, mitä minä käsken sinun puhua,
        Eikä: Puhu, mitä Raamattuun on kirjoitettu, <<

        Sinä puhut omiasi, raamattu sen sijaan on Jmalan ilmoitus, jonka valossa kaikki pitää koetella.

        Jos kauttasi puhuva henki kieltää raamatun käyttämisen, on kysymys värästä hengestä.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Puhut, mitä minä käsken sinun puhua,
        Eikä: Puhu, mitä Raamattuun on kirjoitettu, <<

        Sinä puhut omiasi, raamattu sen sijaan on Jmalan ilmoitus, jonka valossa kaikki pitää koetella.

        Jos kauttasi puhuva henki kieltää raamatun käyttämisen, on kysymys värästä hengestä.

        En kaksi eri asia.

        Puhua se, mitä Pyhä Henki kulloinkin käskee hänen Henkensä herjaajille sanoa,

        Kuin vedellä raamatunlausekotelosta ja kirkkokäsikirjasta jakeita, joiden merkitystä ei mitsekään tiedä:

        Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin.

        He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi*.

        Nykyisin piispoiksi, papeiksi, saarnaajiksi, evankelistoiksi, lähetyssaarnajiksi, hoito- ja johtomiehiksi ja vaikka miksi.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Miksi en saisi itseäni rakastaa, koska Jumalakin rakasti minua, ja otti petturin pojan omaksi pojakseen.

        Antamalla sinetiksi Pyhän Henkensä.

        Ja sen myötä maailman vihan.

        Omien kommenttien peukuttaminen osoittaa kuinka surkea tilanteesi on. Kun kukaan muu ei peukuta sinua, teet sen itse. Ostatko myös itsellesi lahjoja kun kukaan muu ei niitä sinulle osta? Sinä äänestäisit varmaan vaaleissakin itseäsi. Melko häpeilemätöntä.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Omien kommenttien peukuttaminen osoittaa kuinka surkea tilanteesi on. Kun kukaan muu ei peukuta sinua, teet sen itse. Ostatko myös itsellesi lahjoja kun kukaan muu ei niitä sinulle osta? Sinä äänestäisit varmaan vaaleissakin itseäsi. Melko häpeilemätöntä.

        Joku Kristunuskon jättäneistä saattaisi äänestä. jo olisin täömäön maailman vaaleissa mukan.

        Mutta Pyhän Hengen vaalien ehdokasta saattaa joku harva äänestää.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Omien kommenttien peukuttaminen osoittaa kuinka surkea tilanteesi on. Kun kukaan muu ei peukuta sinua, teet sen itse. Ostatko myös itsellesi lahjoja kun kukaan muu ei niitä sinulle osta? Sinä äänestäisit varmaan vaaleissakin itseäsi. Melko häpeilemätöntä.

        Minun ei tarvitse itselleni enää mitään lahjoja ostaa.

        Sillä sainhan taivaasta lahjan, jonka vain harvat saavat, Pyhän Hengen:

        "Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.
        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan."

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Minun ei tarvitse itselleni enää mitään lahjoja ostaa.

        Sillä sainhan taivaasta lahjan, jonka vain harvat saavat, Pyhän Hengen:

        "Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.
        Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan."

        Tuo oli profetia pelastajasta, joka pelastaa Israelin Baabelista.

        [Jes 45:13]
        Minä lähetin tuon miehen vanhurskaudessa. Minä tasoitan kaikki hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini ja päästää pakkosiirtolaiseni lähtemään vaatimatta maksua tai lahjusta.

        Kyseessä on Koores.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tuo oli profetia pelastajasta, joka pelastaa Israelin Baabelista.

        [Jes 45:13]
        Minä lähetin tuon miehen vanhurskaudessa. Minä tasoitan kaikki hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini ja päästää pakkosiirtolaiseni lähtemään vaatimatta maksua tai lahjusta.

        Kyseessä on Koores.

        Mutta Jumalan lähettämä Jeesus tapettiin.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Mutta Jumalan lähettämä Jeesus tapettiin.

        Älä nyt vaihda aihetta.
        Juutalaiset eivät olleet Baabelissa Jeesuksen tullessa. Jesaja profetoi Kooferista, joka mainitaan jo seuraavilla sivuilla.
        Koofer ei ollut messias.

        Messias oli sitten Jeesus, joka toi pelastavan sanoman ja päätyi ristille.
        Tuo tapahtui Jerusalemissa Israelissa.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Älä nyt vaihda aihetta.
        Juutalaiset eivät olleet Baabelissa Jeesuksen tullessa. Jesaja profetoi Kooferista, joka mainitaan jo seuraavilla sivuilla.
        Koofer ei ollut messias.

        Messias oli sitten Jeesus, joka toi pelastavan sanoman ja päätyi ristille.
        Tuo tapahtui Jerusalemissa Israelissa.

        Ole onnellinen uskostasi.

        Koko ihmiskunta on yhtä ja samaa Baabelia, jossa tänäkin päivänä eletään.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Ole onnellinen uskostasi.

        Koko ihmiskunta on yhtä ja samaa Baabelia, jossa tänäkin päivänä eletään.

        Niele tappiosi.
        Jumala mainitsee Kooferin oikein nimeltä, jonka kutsui pohjoisesta, mutta ei Sunia.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Niele tappiosi.
        Jumala mainitsee Kooferin oikein nimeltä, jonka kutsui pohjoisesta, mutta ei Sunia.

        Miksi sinä silti kuljet perässäni, kuten on ilmoitettu, ja siksi minäkin olen valppaana, vaikka perässäni kulkee Saatana, neitsyeen asussa.

        "Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa.
        Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä."

        Minä en ole sinun Aatamisi, vaikka neisyytesi antaisit.

        Miksi kuljet minun perässäni?
        Minuun et koske, vaikka oletkin jäänyt ilman.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Miksi kuljet minun perässäni?
        Minuun et koske, vaikka oletkin jäänyt ilman.

        Minäkö sinut perääni kutsuin?

        Saatana sinut perääni lähetti lähetti, kuten lähetti 18.12. 1991, kun paikallisen helluntaiseurakunnan naisprofeetta soitti, ja lähetti myöhemmin postissa tämän viestin:

        "Herran edessä tuli tällainen viesti Pyhän Hengen kautta Teuvo Sunille: 'Sinulle on Jumalan aivoituksen mukaan mitattu osa suuressa elonleikkuussa, joka on edessä, se on lyhyt, mutta sen vaikutus on suuri. Se alkaa yksilötasolla
        voitetuista ihmisistä ja laajenee siitä kuin tuli kuivassa pensaassa.

        Siksi Herra kehottaa. Ole aivan luja ja rohkea, ole vartiopaikallasi
        vanhurskauden ja totuuden puolesta. Ihmispelon älä anna asettaa paulaa tiellesi
        Uskalla olla erilainen kuin muut, koska sinulla on henkilökohtainen tehtävä.
        Neuvot tulet saamaan Herralta. Sinun apusi sodassa on Pyhä Henki ja veren voima'."En uskonut että tämä tuli hänelle siltä samalta Herralta, joka minut kutsui. Sen paljasti tuo Veren voima

        Myöhemmin hän vielä soitti ja kertoi, kuinka hän aina kotini ohi ajaessaan kohotta kätensä ja huutaa: "Herra siunaa tuota miestä!"

        Näiden viestien taustat Pyhä Henki paljasti selvisi, että ne tulivat Saatanan tietäjähengeltä.
        Näiden tarkoituksena oli saada minut helluntailaiseksi, kun hän oli jo nähnyt, minkälaisen vastaan olin Ruukin seurakunnassa osakseni saanut.

        Kun viestitin nämä hänelle, ei enää vastausta tullut. Tuli puhelu toiselta helluntailaiselta naiselta:

        "Sirkka käski sanoa, että sinä olet seonnut päästäsi."

        Täysin sama, minkä sain seurakunnassa ollessani kaikilta tapaamiltani eri uskonlahkojen papeilta, jotka kävivät kierroksella metsästämässä uusia uhreja ja hoitamassa vanhoja.

        Nytkin annat vastuun omista teoistasi mielikuvitusystävällesi Saatanalle.

      • TeuvoSuni
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Nytkin annat vastuun omista teoistasi mielikuvitusystävällesi Saatanalle.

        Saatanan ote sinusta yhä vain kiristyy, kun ilmoittaa, että Pyhä Henki on mielikuvitusystävä
        Saatana.

        Kyllä minun käy sinua sääliksi.

        Tein sen minkä olen tehtäväksi saanut, mutta sillä ei enää ollut mitään vaikutusta Jumalan paaduttamaan tyhmään neitsyeen, joka ei ottanut lampuunsa tätä öljyä:

        "Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta.

        Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niinhän helluntailaisuuskin, se aina erilainen, eri vuosikymmenillä, siis aina jotakin muutettuna, vaan kasteen osalta taitaa enempikin vaan "ehdot" kiristyä, siis kaste on helluntailaisuudessa ns. "ehdollinen", siis kertoa puoli elämäntarinaa,
        helluntailaisuudessa ei uskonsa tunnustamiseen riitä:

        "Minä uskon Isään Jumalaan Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan!
        ja
        "tunnustaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa kasteen" . . .
        e`hei, ei kaste anna syntejä anteeksi, helluntaiopin mukaan, vaan kun "jättäydyt" heidän rukoiltavakseen, niin kaikki "entinen on mennyt" . . . ei muuten pidä paikkaansa, se on KASTE, jossa on syntien anteeksiantamus:
        tiedoksi.

        Syntien anteeksiantamus on vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen Pyhän, ääärettömän kalliin Sovintoveressä. Kristinuskonto on vesittänyt tämän "kasteen armolla" sielujen hukuttamiseksi synteineen ikuiseen Kadotukseen. Voi niitä pappeja ja piispoja jotka valhetta opettavat, sitä kovemman tuomion he saavat. He tietävät tämän "kasteen armon" olevan vain valhetta, sitä raskaampi on heidän rikoksensa, mutta he opettavat valhetta Herran nimeen omaksi kadotuksekseen.

        Kristinuskon keskeinen sanoma on puhdas Evankeliumi, Jeesus Kristus on Verellään lunastanut ihmiskunnan ja maksanut heidän syntivelkansa, ihmisen osuus on ottaa vastaan Jumalan Armo ja tunnustaa kaikki syntinsä Jeesukselle ja hylätä ne, niin katuva syntinen ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi Taivaan maan kansalaiseksi. Ennen hän oli Helvetin kansalainen luonnostaan, mutta uudestisyntymän jälkeen sen kansalaisuus on lakkautettu, nyt ihminen on Armahdettu syntinen.

        Kaksoiskansalaisuutta ei ole, joko on uudestisyntynyt tai ei ole. Jumala lahjoittaa Pyhän Hengen sinetiksi Lunastuksen päivään asti, Hän lohduttaa, Hän rukoilee ihmisen puolesta sanomattomin huokauksin, Hän virvoittaa sielun, Hän neuvoo, Hän opettaa, Hän muistuttaa, Hän kurittaa pyydettäessä. Lunastuksen päivä on pian käsillä, kun Jeesus Kristus evakuoi kaikki uskovat pois, tämä tapahtuu silmän räpäyksessä ja uskovat katoavat maailmasta.

        Tämä tulee olemaan shokki kaikille uskonnollisille kristityille "kasteen armosta". Tämän jälkeen Saatanan poika, Kadotuksen lapsi ilmestyy, joku tärkeä ihminen joutuu salamurhan kohteeksi ja hänet julistetaan kuolleeksi, mutta kolmantena päivänä hän "nousee" kuolleista. Antikristus ja Väärä profeetta "Elia". Antikristus tuo rauhan kaaoottiseen maailmaan ja maailma seuraa häntä, tämä rauha kestää 3.5 vuotta. Jerusalemin kolmas temppeli rakennetaan,

        Antikristus astuu temppeliin ja julistaa olevansa Jumala, tämä on petos jonka uhriksi koko maailma joutuu, ei vain ainoastaan juutalaiset. Saatanan ensisijaisena tappo kohteena on jokainen juutalainen ja toisena kaikki kansat kun kaikki juutalaiset ja jäljelle jääneet ovat murhattu. Siis Jokainen ihminen planeetallamme on Saatanan murhan kohteeena. Sodan aika kestää 3.5 vuotta. Ennen kuin Saatana pääsee päämääräänsä Jeesus Kristus tulee miljardeine pyhineen, siis, todella mahtava yliluonnollinen armeija joka sotii Saatanaan liittyneitä ihmisiä ja kaikkia niitä vastaan joilla on Pedon merkki ja sen luku ja voittaa kaiken, niin ettei yksikään heistä jää henkiin.

        Antikristus ja Väärä profeetta putoavat elävältä Helvettiin, Saatana itse päätyy vankeuteen tuhanneksi vuodeksi. Jeesus Kristus hallitsee Jerusalemista planeettaamme pyhineen. Kun Tuhannen vuoden Rauhanvaltakunnan aika päättyy, Saatana päästetään irti ja välittömästi se lähtee mobilisoimaan kaikki kansat viimeiseen epätoivoiseen sotaan yli maan avaruuden ja piirittää Jerusalemin tuhotakseen sen, mutta Jumalan Tuli tuhoaa hyökkäävän armeijan.

        Saatana heitetään Helvettiin, jossa Antikristus ja Väärä profeetta jo ovat. Kaikki kuolleet ihmiset nousevat kuolleista Tuomiolle, Tuonela ja Kuolema antavat kaikki ne sielut jotka niissä ovat, meri antaa kaikki ne sielut jotka niissä ovat. Kaikki nämä sielut saavat takaisin sen ruumiin kuin heillä oli kun he erkanivat ruumiistaan, siis todella vaikeasti sairaita, vammaisia, silvottuja ja melkein terveitä Tuomiolle. Maa ja universumi katoavat, eikä niitä enää ole.

        Jokainen ihminen tulee Suuren valkoisen Tuomioistuimen eteen, Tuomioistuimella istuu Jeesus Kristus, Hän on silloin Ylin Tuomari, jokaisen ihmisen on polvistuttava Hänen eteensä ja tunnustettava Hänet Herraksi. Kirjat avataan, jokainen saa sen mukaan kuin on eläessään tehnyt oli sittten hyvää tai pahaa, nämä ovat Tekojen Kirjaan kirjoitetut, ihmisen nimi vielä tarkistetaan Karitsan Elämän Kirjasta ja jokainen jonka nimeä ei siitä kirjasta löydetä heitetään Tulijärveeen.

        Tämä on toinen kuolema, siellä ovat murhaajat, valehtelijat, noidat, velhot, homot, lesbot, pelkurit, huorintekijät, petturit, varkaat ja kaikki jotka syntiä tekevät ja sitä rakastavat. Kun Tuomio päivä on ohi Helvetti sinetöidään, niin ettei sieltä pois pääsyä ole. Jumala luo uuden universumin ja uuden maan. Uusi Jerusalem laskeutuu uuden maan päälle Jumalan tyköä, se on kokonaan puhtaasta kullasta valmistettu, sen perustukset ovat 12 jalokiveä, sen portit ovat 12 Helmeä.

        Jumalan kirkkaus valaisee sen, aurinkoa ja kuuta ei siellä ole. Jokaisella ihmisellä on oma tehtävänsä uudessa universumissa. Uusi Jerusalem on universumien Pääkaupunki. Tänään Jeesus Kristus istuu Armoistuimella ja kutsuu sinua Rakkaudellaan, Verilähde on avoinna. Sinä valitset: sovinto Jumalan kanssa tai vihollisuus, joko Taivas tai Helvetti, herrasi on Jeesus Kristus tai Saatana, Jumalan Ikuinen Rauha ja Rakkaus tai Jumalan Ikuinen kammottava Viha, valinta on sinun. Tee valintasi heti, et tiedä onko aamunkoittoa sinulla, menetkö yöhön pimeään kuolemaan.

    • Anonyymi

      Raamattu yksi agenda muiden joukossa. Luultavasti yksi parhaita. Ei ole Jeesuksen vika että Islam, juutalaisuus, hindulaisuus ja nykytiede ovat parempia. Totuudessa.
      Mutta Jumalan sana on 7 kertaa puhdistettua ja toimii prisman tavoin hajottaen eri värit eli teemat kirkkaiksi.

      RAKKAUS, TOIVO, USKO, OIKEUS, LAUPEUS, TOTUUS, RAUHA.

      ne ovat puhtaimmassa mahdollisessa kirkkaudessa raamatussa. Maailma himoineen on kuitenkin raaka ja himmeä, kurja, synnin orja ja turmelee kaiken.

      Toki saatanan synagogat yrittää matkia juutalaisia, mutta ovat vain halpoja kopioita, vailla oikeaa sielua ja henkeä.

      Kukin taplaa tyylillään. Raamattua kaikki matkii.
      Tai kuulostavat ontoilta kiliseviltä kulkusilta.

      • Anonyymi

        Vielä ei ole mahdollista kirkastettu prismalla taitettu raamatun teema toteutua.
        Maailma on 1260 seuraavaa vuotta saatanan johdossa. Siihen asti kunnes ylösnousemus tapahtuu. Totuus on yksi tärkeitä avaimia ylösnousuun. Siveys ja Karitsan seuraaminen muita. Sydämen siveys riittää mujaddid Ahmadin kirjan mukaan sillä liikaa on sivettömyyttä ilmassa näinä päivinä.

        >> Totuus on yksi tärkeitä avaimia ylösnousuun. <<

        Joh. 1:17 ...armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

        Luuk. 11:52 Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.

        "...että pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä."

        "...Ilm. 3:7 ...'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain..."

      • Anonyymi

        Ihmisen 7 chakraa puhtaimmillaan, juutalaisten elämänpuu? Jossa 7 oksaa jne

    • Anonyymi

      Olen ex-helluntailainen. Olen irtisanoutunut helluntailaisten helvettiopista ja Pyhällä Hengellä täyttymis -opista, mutten evankeliumista, joka kuuluu:

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.

      • Anonyymi

        mä olen irtisanoutunut helluntailaisuuden helvetti, - ja taivasopista, KAIKKI siellä on niin vääristelty, kun eivät ole tutkineet Raamattua KOKONAISUUDESSAAN, ja Jumalan suunnitelmaa ihmiskunnalle.
        sellasia kyhäelmiä sitten syntyy, kun eivät tunne edes kristinuskon historiaa, eivätkä kunnolla edes raamattua . . .

      • Anonyymi

        Niin itse olin 1996 Israelin matkan jälkeen 2002 Vapaakirkossa, 2003-2004 Jehovan todistajissa, jolloin Kristus Ilmestyi. Jo toisen kerran. Ensin 1998. Vuodesta 2011 olen islamiin tutustunut. Sitä ennen Hare Krishnaan. Nykyisin Filosofia kiehtoo eniten.

        Kaikki uskonnot ja seurakunnat ilmentävät yhtä ainoaa Jumalaa ja hänen tai hänen enkeliensä ominaisuuksia. Mulla on tunne kun oon moniin tutustunut että Jumala kutsuu maailmaa ohjaukseensa lukemattomin kirjoin ja opein.
        Oman Jumalan valtakunnan tai autuuden löytäminen vaikeutuu joka päivä ja kohta ISÄNTÄ SULKEE OVEN. En soisi kenenkään jäävän ruumeneksi aitan ulkopuolelle.
        Totuus ei Jeesukselle ollut tärkein asia.
        Hän sanoi OLKAA OVELAT KUIN KÄÄRMEET MUTTA VIATTOMAT KUIN KYYHKYT.

        Mikään ei erota meitä Jumalan rakkaudesta joka on Jeesuksessa Kristuksessa.
        Karitsa jolle kaikki rikkaus kuuluu ohjaa maailmaa. Hänen totuutensa on monille rakas, mutta uskosta luopunut on pahempi kuin ateisti. Joka lähtee karitsaa seuraamaan on vaarassa muuttua antikristukseksi. Totuuksia ja maailman tuulia on monia.
        Karitsa on ILMESTYKSEN mukaan Jumalan Sanan yksi SARVI.
        Toki Jumalan Sanaa on myös kunnioitettava sillä kuitenkin ei ole ISÄÄ, jolla ei ole kunnioitusta Poikaa kohtaan.
        Siten Karitsan kunnia on Jeesuksen kunniaa.
        En tiedä mitä sanoa. Ehkä Jehova tekee jo uusia taivaita ja kaikki vanhat Paavalin perustamat kirkot väistyy????
        Ainakin Jeremian kirja ja 5. Mooseksen kirja niin ounastelee.
        Itse olen tyytyväinen kaikkiin kirkkoihin.

      • Anonyymi

        Helluntailaisten harhaopeista pitääkin sanoutua irti ja repiä ne juurinensa pois.

        "Joka ei luovu kaikesta mitä hänellä on, se ei voi olla minun seuraajani"

        Jeesus tarvitsee täysin tyhjän huoneen, jonne hän tulee asumaan.

        Uskoa ei oteta vastaan millään uskolla, vaan avoimella sydämellä Jeesuksen tulla sisälle.

        "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan, ei sinne pääse sisälle"

        Monet koittavat päästä sinne sisälle, m utta eivät pääse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin itse olin 1996 Israelin matkan jälkeen 2002 Vapaakirkossa, 2003-2004 Jehovan todistajissa, jolloin Kristus Ilmestyi. Jo toisen kerran. Ensin 1998. Vuodesta 2011 olen islamiin tutustunut. Sitä ennen Hare Krishnaan. Nykyisin Filosofia kiehtoo eniten.

        Kaikki uskonnot ja seurakunnat ilmentävät yhtä ainoaa Jumalaa ja hänen tai hänen enkeliensä ominaisuuksia. Mulla on tunne kun oon moniin tutustunut että Jumala kutsuu maailmaa ohjaukseensa lukemattomin kirjoin ja opein.
        Oman Jumalan valtakunnan tai autuuden löytäminen vaikeutuu joka päivä ja kohta ISÄNTÄ SULKEE OVEN. En soisi kenenkään jäävän ruumeneksi aitan ulkopuolelle.
        Totuus ei Jeesukselle ollut tärkein asia.
        Hän sanoi OLKAA OVELAT KUIN KÄÄRMEET MUTTA VIATTOMAT KUIN KYYHKYT.

        "Totuus ei Jeesukselle ollut tärkein asia.
        Hän sanoi OLKAA OVELAT KUIN KÄÄRMEET MUTTA VIATTOMAT KUIN KYYHKYT."

        Tuollako perusteella väität, ettei totuus muka ollut Jeesukselle tärkein asia ... ? 🙄

        Mikä se totuus kenellekin on. Todennäköisesti se oli Jeesukselle eri asia kuin sinulle...lähes varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin itse olin 1996 Israelin matkan jälkeen 2002 Vapaakirkossa, 2003-2004 Jehovan todistajissa, jolloin Kristus Ilmestyi. Jo toisen kerran. Ensin 1998. Vuodesta 2011 olen islamiin tutustunut. Sitä ennen Hare Krishnaan. Nykyisin Filosofia kiehtoo eniten.

        Kaikki uskonnot ja seurakunnat ilmentävät yhtä ainoaa Jumalaa ja hänen tai hänen enkeliensä ominaisuuksia. Mulla on tunne kun oon moniin tutustunut että Jumala kutsuu maailmaa ohjaukseensa lukemattomin kirjoin ja opein.
        Oman Jumalan valtakunnan tai autuuden löytäminen vaikeutuu joka päivä ja kohta ISÄNTÄ SULKEE OVEN. En soisi kenenkään jäävän ruumeneksi aitan ulkopuolelle.
        Totuus ei Jeesukselle ollut tärkein asia.
        Hän sanoi OLKAA OVELAT KUIN KÄÄRMEET MUTTA VIATTOMAT KUIN KYYHKYT.

        >> Kaikki uskonnot ja seurakunnat ilmentävät yhtä ainoaa Jumalaa <<

        Ei ole totta. Tämä on laajalle levinnyt yleinen harhaluulo ja myytti. Kaikissa muissa uskonnoissa palvotaan esineitä, kuollutta ihmistä, henkiolentoja, jotain muita olentoja, tai jotain itse keksittyjä jumalia jumalina.

        Ainoastaan kristinuskon Jumala on ilmoittanut olevansa ainut oikea Jumala, Pyhä, ja vaativansa ihmisiltä myös parannuksentekoa synneistä.

        Onko Jeesus todella ainoa ylösnoussut koko ihmishistorian aikana? Todellako?
        Eivät buddhalaisetkaan palvo mitään kuvaa tai patsasta sen enempää kuin kristityt Jeesuksen vastaavia.
        Ja tämän vuoksi Muhammedista ei ole yhtään kuvaa tai patsasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Totuus ei Jeesukselle ollut tärkein asia.
        Hän sanoi OLKAA OVELAT KUIN KÄÄRMEET MUTTA VIATTOMAT KUIN KYYHKYT."

        Tuollako perusteella väität, ettei totuus muka ollut Jeesukselle tärkein asia ... ? 🙄

        MISTÄ OLET LÖYTÄNYT tämän lauseen (OLKAA OVELAT..), et ainakaan Raamatusta!

      • Anonyymi

        AAMEN ! 🙏

        Tuossa oli tämän ketjun paras kommentti.
        Noin on asianlaita. Kiitos sinulle joka kirjoitit. Siunausta elämääsi. ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AAMEN ! 🙏

        Tuossa oli tämän ketjun paras kommentti.
        Noin on asianlaita. Kiitos sinulle joka kirjoitit. Siunausta elämääsi. ❤️

        Siis alla oleva teksti on ketjun parhain josta sanoin AAMEN ja KIITOS !🙏❤️

        "Olen ex-helluntailainen. Olen irtisanoutunut helluntailaisten helvettiopista ja Pyhällä Hengellä täyttymis -opista, mutten evankeliumista, joka kuuluu:

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa."

        Niin totta tuo. Sydämen usko on ihana asia.
        Ahdistavia ovat nämä lahkot, kuten:
        Helluntailaisuus
        Lestadiolaisuus
        Jehovan todistajat
        Yms.
        Ev. lut. kirkko myös paha, homopapit vihkii homoja ja lesboja joka on täysin Raamatun vastaista toimintaa.

    • Anonyymi

      Joh.6:64-71 Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko. Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna. Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: Tahdotteko tekin mennä pois? Simon Pietari vastasi hänelle; Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä. Jeesus vastasi heille: Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele. Mutta sen hän sanoi Juudaasta, Simon Iskariotin pojasta; sillä tämä oli hänet kavaltava ja oli yksi niistä kahdestatoista. Luuk.6:13. Joh.8:44

    • Anonyymi

      Aloittaja etkö tiedä että kirjain kuolettaa mutta Henki tekee .
      Hyvää saa tehdä ilman lakia, sitä ei kuukaan estä, paitsi sielunvihollinen.
      Jumala kalastaa Rakkaudella. Kannattaa olla Jumalan saalis Kristuksen kautta.

    • Anonyymi

      Henki tekee eläväksi.

    • Anonyymi

      Joh.6:44 Biblia (1776) Ei taida kenkään minun tyköni tulla, ellei Isä, joka minut lähetti, vedä häntä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Jer.31:3. Hoos.11:4

      • Anonyymi

        Eikös joskus kirkosta eronneet haudattu hautuumaan aidan viereen pää alaspäin.

    • Anonyymi

      Jehova 600-luvulla eKr tuhosi oman temppelinsä ja 1940-luvulla omaa kansaansa näiden SYNTIEN ja luopumuksen tähden. Ei ole mitään uutta auringon alla. Erään kirjoituksen mukaan juuri Seem kauan sitten tuhosi Sumerien pappeuden ja kansan. Ja yhä vielä maksaa tuota tekoaan. Niin myös Rooman kirkko tuhosi gnostilaiset ja monia muita. Ja on vaarassa yhä jatkuvassa.
      En tunne yhtäkään viatonta tai arvollista sanojen tai tekojen suhteen maan päällä. Karitsaa on ehkä parhain kunnioittaa ja jopa seurata. Ei ole kiva Karitsan seuraajia syytellä millään tavoin.
      Jos nyt joukosta on kutsuttu toiselle laitumelle pois suojasta tai jos Karitsan seuraaminen on tärkeää. Jeesus tekee näitäkin tekoja .
      Juudas ja Jumalan Pojan kieltäjä on ennemmin Islam kuin toiselle laitumelle kutsuttu kristitty.

      • Anonyymi

        Te saarnaatte armosta harjoittamatta sitä. Te käännätte vähäisimmille siskoillenne ja veljillenne vihassa selkänne sekä tuomitsette kadotukseen ja hylkäätte heidät pitäen heitä vääräuskoisina.
        Te luette ja toistatte Raamattua käyttääksenne sitä aseena toisenmielisiä vastaan.

        Eikö joka ikinen ihminen ole luojan luoma?
        Luuletteko että Luojalla on maailmassa raja-aidat ja tullit?
        Luuletteko että Luojalla on raja-aidat uskonnoissa?
        Eikö luoja ole vapaa luomaan ihmisen parhaaksi katsomaansa sukuun ja rotuun?
        Eikö joka ikinen ihminen ansaitse armon?
        Eikö paatuneinkin murhamies ole samaa lihaa ja verta kuin hurskain teistä?

    • Anonyymi

      Joh.12:44-45 Mutta Jeesus huusi ja sanoi: Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt. Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt. Joh.14:9

      • Anonyymi

        Jumala , Isä, Kaikkivaltias
        Jumalan Sana, Poika, Herra, Jeesus Kristus
        Jumalan Sanan sarvi eli Karitsa

        Jos luottaa poikaan on suhde ISÄÄN kunnossa.
        Jos luottaa Karitsaan on suhde poikaan kunnossa, mutta suhde ISÄÄN ei ehkä yhtä välitön.

        Jos missaa Isän on vielä Poika mahdollinen.
        Jos missaa Pojan on vielä Karitsa mahdollinen.
        Tietenkin on taivas yhdessä Pojan kanssa parempi kuin muu. Mutta ylösnousemus Karitsan seuraajana on lohdutus sekin.

        Ja vaikka usein näyttää Karitsaan liittynyt antikristukselta niin Jumalan rakkaus on kyllä sellainen että siitä ei erota mikään.

        Sitä en tiedä miten on islamin asian laita?
        Heillä on ankara helvettioppi.
        Mutta heillä on oppi että helvetistäkin voi pelastua. Jos missaa Karitsankin tippuuko silloin islamin tasalle??? Ja jos islamin niin hindulaisuuden tasalle????

    • Anonyymi

      2Moos.33:20 Biblia. Ja sanoi taas: et sinä taida nähdä minun kasvojani; sillä ei yksikään ihminen, joka minut näkee, taida elää.

    • Anonyymi

      1Aikak.28:9 Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti. 2Aikak.6:29-35

    • Anonyymi

      Erosin kirkosta pian täysi- ikäiseksi ehdittyäni. Raamatun ja koraaninkin lukaisin yleisestä mielenkiinnosta vasta kymmeniä vuosia myöhemmin, suunnilleen samoihin aikoihin kuin Hitlerin sekavan Taisteluni ja Darwinin mainiot tutkimukset ja selvitykset evoluutiosta.

      • Anonyymi

        Darwinin tutkimus oli vai teoriaa, josta osa on jo kumottukin. Ja se nykyversiokin on vain teoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Darwinin tutkimus oli vai teoriaa, josta osa on jo kumottukin. Ja se nykyversiokin on vain teoria.

        No kun ei oo, darwinismi on ateistista filosofiaa, EI TEORIAA.

    • Anonyymi

      Mulle olisi voinut käydä vähän vastaavalla tavalla. Väsyin selittäjiin ja aivan elämälle vieraille pohdinnoille. No ei käynyt, löysin messun, hiljaisuuden, pyhiinvaelluksen, ja kristillisen meditaation. Pieni asenneniksaus olikin hurja muutos. Kun luen Raamattua, en opiskele sitä, vaan "rukoilen Raamattua". Helluntailaisuudesta minulla ei olko kokemusta ( On mulla muutama helluntailainen tuttu), mutta ev.lut.kirkosta on. Siellä - tai voinko sanoa meillä - on myös puhetta ja selitystä, joka ei selitä mitään, vastauksia, jotka eivät ole vastauksia jne.. Mutta onneksi vähemmistönä "pieniä puroja", hiljaisuutta, avoimuutta, kuuntelua, rukousta ja sen myöntämistä, ettemme tiedä .. Uskonko edelleen? Mielestäni uskon, mutta koen suurta vierautta suurten sanojen ja varmasti uskovien ja tietävien seurassa.

      • Anonyymi

        "kristillisen meditaation"

        Kristillinen meditaatio on Raamatun paikkojen mietiskelyä. Sitä, mitä ne ovat merkinneet niiden kirjoitusajankohtana ja mitä ne merkitsevät itselle. Sen miettimistä, mitä niistä voisi ammentaa omaan elämäänsä.

        Mihin "kristillistä meditaatiota" tarvitaan? Johonkin "valaistumiseenko"? Ei, vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte Voiman. Hän valaisee Raamatun, Hän opettaa, lohduttaa, muistuttaa, neuvoo, välillä kurittaakin kun sitä pyydämme., Hän rukoilee puolestamme, Hän on Jumalan Sinetti Lunastuksen Päivään asti, joka pian tapahtuva on.

    • Anonyymi

      aloittajalle,
      - ei kristinuskosta tarvitse irtisanoutua, kunhan löytää sen TERVEEN kristinuskon.
      näillä eksyttäjillä ole kun sellasta sekasotkua, että ottaako ,
      "Jumalakaan selvää siitä ??

      Jeesus sanoo: "eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin" , ja niinhän ne tekee !!

      • Anonyymi

        Eikä tarvitse edes löytää kristinuskoa kunhan uskoo siihen yhteen ainoaan Jumalaan, joka ei ole kolmiyhteinen.

    • Anonyymi

      Ateistin sankaritekoja: Uskonnon vastustajat Nietzsche ja Markiisi De Sade: Pervojakin mielihaluja on seurattava, ja kyettävä toteuttamaan, Markiisi De Sade nautti ulosteessa seksissä, se on jo itsensä ylittämistä ja tuo kunniaa, myös edustaa ateistista vapautta täydellissti, kun elää aateen todeksi. Muuten! Jeesus eli ehdottomuudessa siten miten opetti kuolemaan saakka.
      Hitlerin rotuoppi on vain käännös juutalaisuudesta, oppi arjalaisesta herrakansasta, Nietzschen vallantavoittelusta.

    • Anonyymi

      Itse olen eronut kirkosta. En sitä numeroa tehnyt. Kirkko ei antanut muta kuin joka Joulu vero mätkyt. Uskon jumalaan ja suojelusenkeleihin silti.

      • Anonyymi

        perus- Sunnuntaikirkossa EI ole KAIKKI.
        pitänee käydä "peremmälle", - seurakunnan raamattu, - ja rukouspiireihin.
        Netiltä löytyy kyllä paikkakunnittain tilaisuudet.

      • TeuvoSuni

        Minä sen tein 1.4.1996.

        Senm jälkeen, kun olin 5 vuotta ollut seurakunnan monissa tehtävissä.

        En kuitenkaan saanut yhtään saarnaa pitää, enkä hautaa kaivaa. Sen ajan kruunasi piispa Rimpiläisen kirkkolain rikkomus;

        Devoit
        26.12.2009 21:32
        Vuonna 1992 ensimmäisenä Adventtina, piispa pakeni tarkastuksessaan kirkosta, kun näki kyselytunnille tulleen Teuvo sunin.
        Kirkkoherran varoituksesta kyselytunti muutettiin HPE:ksi ja piispa häipyi liperit liehuen ja helmat paukkuen.
        Suni olisi kysynyt aiheesta v-lestadiolaisuus ev-lut kirkon sisällä.

        Tuomiokapituli armahti, samoin myös oikeuskansleri:

        Kun kirkkoherra ei puuttunut kappalaisen vääryyksiin.
        Eikä piispa kirkkoherran vääryysiin.
        Eikä tuomiokapituli piispan vääryyksiin.
        Ei myöskään oikeuskanslerin varamies puutu tuomiokapitulin pää,

        Näin toimiin esivallan ja kirkon hyvävelijärjestelmä.

        Täältä voitte lukea Erokirjeeni, jonka kävin lukemassa kirkkoherra Junttilalle:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeni

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Minä sen tein 1.4.1996.

        Senm jälkeen, kun olin 5 vuotta ollut seurakunnan monissa tehtävissä.

        En kuitenkaan saanut yhtään saarnaa pitää, enkä hautaa kaivaa. Sen ajan kruunasi piispa Rimpiläisen kirkkolain rikkomus;

        Devoit
        26.12.2009 21:32
        Vuonna 1992 ensimmäisenä Adventtina, piispa pakeni tarkastuksessaan kirkosta, kun näki kyselytunnille tulleen Teuvo sunin.
        Kirkkoherran varoituksesta kyselytunti muutettiin HPE:ksi ja piispa häipyi liperit liehuen ja helmat paukkuen.
        Suni olisi kysynyt aiheesta v-lestadiolaisuus ev-lut kirkon sisällä.

        Tuomiokapituli armahti, samoin myös oikeuskansleri:

        Kun kirkkoherra ei puuttunut kappalaisen vääryyksiin.
        Eikä piispa kirkkoherran vääryysiin.
        Eikä tuomiokapituli piispan vääryyksiin.
        Ei myöskään oikeuskanslerin varamies puutu tuomiokapitulin pää,

        Näin toimiin esivallan ja kirkon hyvävelijärjestelmä.

        Katkera sinä olet, etkä profeetta.

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Katkera sinä olet, etkä profeetta.

        En ole vielä tavannut yhtään Saatanalle heitettyä, joka olisi toista mieltä:

        Teuvo Suni on väärä profeetta
        Anonyymi
        10.01.2022 22:42
        Joka ei puhu luterilaisille niin kuin luterilaisille pitää puhua.
        Ei puhu vanhoillislestadiolaisille, niin kuin heille pitää puhua.
        Ei puhu heränneille, kuten heränneille pitää puhua.
        Ei puhu helluntailaisille, niin kuin heille pitää puhua.
        Jne edelleen, loputtomiin.
        Varokaa tuota miestä niin kuin ruttoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        perus- Sunnuntaikirkossa EI ole KAIKKI.
        pitänee käydä "peremmälle", - seurakunnan raamattu, - ja rukouspiireihin.
        Netiltä löytyy kyllä paikkakunnittain tilaisuudet.

        Niin ja siihen sapattiin....

    • TeuvoSuni

      Onko tämän keskustelun aloittaja vielä paikalla?

      Jos tämän huomaat voitko kertoa:

      Iloisetko päätöksestäsi vai kaduttaako?

    • Anonyymi

      Etkö päässyt kaveriporukkaan? kirkon tehtävä ei ole toimia ystäväpalveluna tai järjestää sinulle kavereita.

      • Anonyymi

        Jeesus kutsui opetuslapsiaan myös ystävikseen. Ja meidän tulee seurata Jeesuksen esimerkkiä.

        Sinun kaveriporukkaasi ei taida kukaan halutakaan.

    • Anonyymi

      Luulen, että suurin ongelma on ystävien puute. Itse viihdyn omissa oloissa, et sinä mikään uskonnon uhri ole sinua ei vain huolittu kaveriksi ei minuakaan eikä kiinosta. Siksi loukkaannuit. Jeesus ei ole joulupukki.

      • Anonyymi

        Kaikkiin seurakuntiin on muodostunut jonkinlainen. ydinporukka, jonka ympärillä asiat pyörivät. Sellainen ei kuitenkaan ole raamatullista eikä Jumalan tahto, että yksikään tuntee itsensä orvoksi seurakunnassa.

        Seurakuntaruumiin pää on Kristus, eikä hän katso hyvällä, jos siellä joku toimii lähinnä keskisormena.

    • Anonyymi

      Jotkut kärsivät vanhan liiton profeetta-kompleksista. Onhan näitä vastaavia tapauksia mm. menestysteologiassa ja äärikarismaattisuudessa. Owuor yhtenä esimerkkinä. Samanlaista tuomion ja tulikivenkatkuista huutamista kaikilla, ilman sanomaa Jeesuksen sovitustyöstä.

    • Anonyymi

      >> Olen tehnyt päätöksen, etten enää rukoile, lue Raamattu tai mitään muutakaan hengellistä kirjallisuutta. En käy missään hengellisessä tilaisuudessa. <<

      Ei sitä tarvitse kristinukon palstalla ilmoittaa, jos irtisanoutuu kristinuskosta.

      Mutta kannattaa siellä maailman turuilla ja toreilla rallatellessa sitten muistaa, ettei Jumala välttämättä hae luopunutta montaa kertaa takaisin, vaan hän kunnioittaa ihmisen omaa valinnanvapautta, jos toistuvasti kieltäytyy takaisinkutsusta.

      Gal. 6:7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

      Hepr. 6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet 5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, 6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

      • Anonyymi

        Riippuu jumalasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu jumalasta.

        On vain yksi Jumala, universumin Luoja, ja lukuisia epäjumalia, jotka eivät oikeasti ole jumalia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On vain yksi Jumala, universumin Luoja, ja lukuisia epäjumalia, jotka eivät oikeasti ole jumalia.

        Niinpä. Jos pitää Jeesusta Jumalana, palvoo epäjumalaa. Jumala sanoo Vanhassa testamentissa, ettei jaa kunniaansa kenenkään kanssa, varsinkaan epäjumalien. Hän sanoo myös: älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Jos pitää Jeesusta Jumalana, palvoo epäjumalaa. Jumala sanoo Vanhassa testamentissa, ettei jaa kunniaansa kenenkään kanssa, varsinkaan epäjumalien. Hän sanoo myös: älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Jeesus Kristus täytti Lain joka Moosekselle oli annettu, siis Hän on Välimies, ylimmäinen Pappi ihmisen ja Jumalan välillä ja vain Hänen kauttaan on pääsy Pyhimpään. Häntä tulee siis Palvoa, vain Hänen kauttaan rukouksemme nousevat Jumalan Valtaistuimelle. Sillä ei ole muuuta nimeä annettu, kuin Jeesus Kristus, vain Hänen Pyhän Veren kautta syntinen ihminen saa sovun Isän Jumalan kanssa. Hän, Jeesus Kristus sovitti maailman synnin Golgatan keskimmäisellä ristillä Verellään ja Hengellään. Hän nousi kuolleista Voittajana ja tämä Kristuksen ylösnousemus takaa kaikille Häneen uskoville Elämän ylösnousemuksen ja Iankaikkisen Elämän, eikä Kadotustuomiota ole niille jotka uskovat Hänen Nimeensä.

    • Anonyymi

      Aloittaja on tehnyt vapaasta tahdostaan ratkaisunsa. Jumala on antanut meille sen, koska Jumala ei halua väkisin tuoda ketään ikuiseen valtakuntaansa. Hän haluaa poikansa Jeesuksen sovitustyön vastaan ottaneita ja Hänen opetuksensa lojaalisti omaksuneita, kuuliaisia sieluja perheensä lapsiksi. Näin toteutuu Jumalan tahto, omasta miljardien puhtaitten sielujen kokoisesta perheestä Valtakunnassaan.

      • Anonyymi

        Unohdat, ettei aloittaja ole enää sinun uskontosi kahleissa/pauloissa. Häntä ei koske enää sinun uskontosi pelotteet.

    • Anonyymi

      Itselläni on viimeiset kolme vuotta olleet hyvin vaikeaa aikaa, niin vaikeaa, että tietoisesti työnsin Jeesuksen pois luotani.
      Olin pettynyt Häneen, oon kokenut syvää tuskaa ja koin ettei Jeesus välittänyt.
      Onko aloittajalla samanlainen tilanne, kokenut niin suuria pettymyksiä, että on vaikeaa olla lähellä Jeesusta? On helpompi vain jättää kaikki uskoon liittyvät asiat, ihmiset,seurakunnan, rukouksen, Jeesuksen...yrittää unohtaa..

      Muistan kun aikoinaan sanoin Jeesukselle, etten ikinä käännä selkääni Hänelle. Olin hyvin rakastunut ja luotin Häneen.
      Mutta sitten Hän antoi koetuksen aikoja.
      Lupaukseni ei pitänyt kovin hyvin, sillä on ollut aikoja, kun en ole edes halunnut kuulla Hänen nimeään lausuttavan.

      Mutta Hän ei ole lakannut rakastamasta, ei minua, eikä aloittajaa. Mutta Hän odottaa, että me lähestymme Häntä, niin silloin Hän lähestyy meitä.
      Kun me janoamme taas Hänen läsnäoloaan ja seuraansa, Hän antaa meidän kokea ja tuntea rakkauttaan ja anteeksiantoa.

      Mutta kuka ymmärtäisi ihmistä, joka on kokenut syviä pettymyksiä ja sisäistä kipua, löytyykö toista ihmistä joka ymmärtäisi, jos ei ole itse käynyt läpi samaa?

      Minäkään en ymmärtänyt aikoinaan, kuinka kukaan voisi lähteä ja jättää Jeesuksen, ennenkuin nyt vasta, kun sen itse olen kokenut.
      Niin helposti ihminen pettää lupauksensa, kun vaikeudet koittavat. Itselleni vaikeinta on ollut, kun koin, etten ole enää niin tärkeä Jeesukselle.
      Se on vieläkin kipeä asia ja tuntuu että vielä on paljon asioita, jotka tarvii hoitoa, Jeesuksen parantavaa hoitoa.

      • TeuvoSuni

        Minkä uskonlahkon Jeesuksen kanssa sinä olet seurustellut?

        Et sinä ole koskaan todellista Jeesusta edes tavannut.

      • Anonyymi

        En ymmärrä tuota patologista tarvetta syttää ja kiittää Jeesusta kaikesta. Jeesus rukoili Isä Jumalaa ja kiitti häntä. Eikö Jumala ole sinulle minkään arvoinen?

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Minkä uskonlahkon Jeesuksen kanssa sinä olet seurustellut?

        Et sinä ole koskaan todellista Jeesusta edes tavannut.

        Tässä mies, joka peukuttaa vain itseään kun kukaan muu ei sitä tee. Säälin sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä tuota patologista tarvetta syttää ja kiittää Jeesusta kaikesta. Jeesus rukoili Isä Jumalaa ja kiitti häntä. Eikö Jumala ole sinulle minkään arvoinen?

        Jeesus on Jumala. Miksi sua häiritsee, että me kiitämme Jeesusta?

      • Anonyymi

        Saman kaltaista on ollut itsellä.

        Uskovat usein unohtavat, että se oma usko myös koetellaan raamatun mukaan ennen kuin se on aidoksi havaittu Jumalan silmissä. Koetukset myös kasvattavat meitä, lujittavat, tekevät kärsivällisemmäksi jne.

        Mutta paljon on niitä, jotka reputtavat elämänkoulussa. Se ei haittaa, sillä uusia mahdollisuuksia ja yrityksiä annetaan. Osa taas luopuu koetuksissa, vaikka Jumala ennen pitkää niistä olisi vapauttanut. Luopuminen on helvetin vakava asia, johon ei kannata heittäytyä.

        Jaak. 1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!

      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä mies, joka peukuttaa vain itseään kun kukaan muu ei sitä tee. Säälin sinua.

        SE nuoli osoittaa taivaaseen, kiitokseksi siitä, että Jumala otti minut, petturin pojan, omaksi pojakseen, ja antoi sinetiksi Pyhän Henkensä.

        Sinunkin herjattavaksi.

      • Anonyymi

        Enpä tiedä. Jeesus sanoi minulle kerran ettei kuule rukouksiani, koska olen liian syntinen. Ei se niin ollut kuitenkaan, vaan hän ei ymmärrä ihmisen sydäntä. Yksin Jehova vähän ymmärtää.
        Sainkin rukoukseeni vastauksen Viisaimman Kuningas Salomon kautta, joka kutsui minut Israeliin rukoilemaan. Siellä kaikki muuttui onneksi ja sain selvyyden uskon asioihini.
        On vain yksi Jumala, joka on kaikkien uskontojen ja seurakuntien tekijä ja palvonnan kohde.
        Käy missä haluat niistä, sillä on vain yksi ainoa Jumala, Jehova.
        Löysin tuolla rukousmatkalla onnen avaimen ja siitä lähtien on onni sydämessä ollut huolimatta vainoista ja ahdingoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on Jumala. Miksi sua häiritsee, että me kiitämme Jeesusta?

        Jeesus oli pelkästään ihminen. Hänen nostamisensa jumalien joukkoon tekee hänestä epäjumalan.

      • Anonyymi

        Ehkä teit juuri kuten pitikin, eli opettelit päästämään myös irti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli pelkästään ihminen. Hänen nostamisensa jumalien joukkoon tekee hänestä epäjumalan.

        Jeesus Kristus ei ollu vain ihminen Hän on Jumalan Poika. Kaikkien uskontojen, kulttien, lahkojen ja aatteiden perustajat ovat ihmisiä ja he ovat kuolleet ja pysyvätkin kuolleina ylösnousemukseensa asti. Vain Jeesus Kristus nousi kuolleista.

    • Anonyymi

      Jer.2:26-30 Niinkuin teosta tavattu varas on häpeissänsä, niin joutuu Israelin heimo häpeään, se ja sen kuninkaat, ruhtinaat, papit ja profeetat, ne, jotka sanovat puulle: Sinä olet minun isäni ja kivelle: Sinä olet minut synnyttänyt. Sillä he ovat kääntäneet minulle selkänsä eivätkä kasvojansa; mutta onnettomuutensa aikana he sanovat: Nouse ja pelasta meidät. Mutta missä ovat sinun jumalasi, jotka olet itsellesi tehnyt? Nouskoon ne, jos voivat pelastaa sinut onnettomuutesi aikana. Sillä yhtä monta, kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla jumalia, Juuda. Miksi riitelette minua vastaan? Olettehan te kaikki luopuneet minusta, sanoo Herra. Turhaan olen minä lyönyt teidän lapsianne ; he eivät ole ottaneet kuritusta vastaan. Teidän miekkanne on syönyt teidän profeettojanne, niinkuin hävittävä leijona. Jer.11:13-14 Sillä yhtä paljon kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla, Juuda, jumalia, ja yhtä paljon kuin Jerusalemissa on katuja, te olette pystyttäneet alttareita polttaaksenne uhreja Baalille. Mutta sinä älä rukoille tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta, sillä en minä kuule, kuin he minua avukssi huutavat onnettomuutensa tähden. Jer.7:16. 14:11-12

      • Anonyymi

        Kun kaikilla palstan lukijoilla on kotona Raamattu ja nettiraamattukin, niin luuletko tosissaan, että joku viitsii vielä lukea sinun kopiointejasi. Eikö sinulla ole itselläsi mitään sanottavaa?

        "muuta sanottavaa",

        - ei sillä ole . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kaikilla palstan lukijoilla on kotona Raamattu ja nettiraamattukin, niin luuletko tosissaan, että joku viitsii vielä lukea sinun kopiointejasi. Eikö sinulla ole itselläsi mitään sanottavaa?

        >> kaikilla palstan lukijoilla on kotona Raamattu ja nettiraamattukin <<

        Ei ole välttämättä nykyaikana enää kaikilla raamattua. Monet esim. avioituvat tänä päivänä maistraateissa jne., missä ei ilmaisia raamattuja jaella niin kuin kirkkovihkimisessä. jne Siksi kannattaa aina joskus linkata niihin nettiraamattu-sivuille, etsijöitä varten.

        Raamattuja saa ostaa ihan tavarataloistakin, mutta se voi olla liian iso kynnys joillekin mennä kassalle raamatun kanssa. On myös verkkokauppoja, joista raamatun saa tilattua postitse. Nykyään raamattua saa jo muussakin värissä kuin mustakantisena.

        https://ilonpolku.fi/kategoria/raamatut/

        https://pipliakauppa.fi/collections/raamatut

        eihän se raamattu itsessään, vaan se sanoma, jota on julistettu,

        Mutta minä kysyn : Eivätkö he ole kuulleet ? Kyllä ovat:
        "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin"
        Room: 10: 18

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> kaikilla palstan lukijoilla on kotona Raamattu ja nettiraamattukin <<

        Ei ole välttämättä nykyaikana enää kaikilla raamattua. Monet esim. avioituvat tänä päivänä maistraateissa jne., missä ei ilmaisia raamattuja jaella niin kuin kirkkovihkimisessä. jne Siksi kannattaa aina joskus linkata niihin nettiraamattu-sivuille, etsijöitä varten.

        Raamattuja saa ostaa ihan tavarataloistakin, mutta se voi olla liian iso kynnys joillekin mennä kassalle raamatun kanssa. On myös verkkokauppoja, joista raamatun saa tilattua postitse. Nykyään raamattua saa jo muussakin värissä kuin mustakantisena.

        https://ilonpolku.fi/kategoria/raamatut/

        https://pipliakauppa.fi/collections/raamatut

        Hanki itsellesi uusi, pirteäkantinen raamattu, jota siedät katsella pöydällä jatkuvasti näkyvillä. Ala lukea sitä päivittäin, yrittämättäkään ns. omaksua, ymmärtää tai opiskella sitä. Kunhan vain täytät itseäsi sanalla. Aloita vaikka yhdestä luvusta, jos et muuta viitsi. Tai yksi kirja kerrallaan, yhdellä lukemiskerralla, kun paremmin viitsit.

        Ja sano Jumalalle, että tahdot pirteämmän ja paremman suhteen Hänen kanssaan, tee asialle jotain ja osoita olevasi se, joksi raamattu on sinut ilmoittanut. Puhu minulle raamatun sanan kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> kaikilla palstan lukijoilla on kotona Raamattu ja nettiraamattukin <<

        Ei ole välttämättä nykyaikana enää kaikilla raamattua. Monet esim. avioituvat tänä päivänä maistraateissa jne., missä ei ilmaisia raamattuja jaella niin kuin kirkkovihkimisessä. jne Siksi kannattaa aina joskus linkata niihin nettiraamattu-sivuille, etsijöitä varten.

        Raamattuja saa ostaa ihan tavarataloistakin, mutta se voi olla liian iso kynnys joillekin mennä kassalle raamatun kanssa. On myös verkkokauppoja, joista raamatun saa tilattua postitse. Nykyään raamattua saa jo muussakin värissä kuin mustakantisena.

        https://ilonpolku.fi/kategoria/raamatut/

        https://pipliakauppa.fi/collections/raamatut

        Jos joku haluaa ylipäänsä lukea raamattua ja ymmärtää edes sen verran tietokoneiden päälle, että pääsee tänne palstalle, niin kyllä hän on käynyt lataamassa itselleen ilmaisen raamattu-sovelluksen netistä.

        Tämä on keskustelupalsta. Pelkkä raamatunjakeiden julkaisu ei ole keskustelua. Jos ei ole mitään omaa sanottavaa niin on parempi pysyä pois palstalta. Luepas muuten palstan säännöt, niin tiedät.

    • Anonyymi

      Ps.68:19 Sinä astui ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi; niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tyköä. Ps.47:6. Ef.4:8

    • Anonyymi

      Kol.2:11-14 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella; ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Ef.2:14- 22. 1Piet.2:4-10

    • Anonyymi

      >> Raamattu ei anna enää yhtään mitään. On tullut koluttua se läpi moneen kertaan. Jumala ei puhu sanansa kautta kuten uskovat väittävät. <<

      Tämä kertomasi tunneskaala on ihan tuttua monelle uskovalle uskontaipaleella. Itselläkin on ollut sellaista pidemmän aikaa. Tuntuu ettei Jumala juuri auta. Eikä varsinkaan raamattu puhuttele. Mutta aina tulee ennen pitkää rukousvastaus.

      Vastauksia odotellessa kannattaa muistaa, että Jumala koettelee ja kasvattaa meitä erilaisten tilanteitten kautta. Ja että muitakin ihmisiä liittyy aina meidän elämäämme, myös saamamme rukousvastaukset vaikuttavat muihinkin. Harva niin tynnyrissä elää, ettei omat asiat ja tilanteet muihinkin ihmisiin vaikuttaisi. Ja Jumala katsoo myös kokonaisuutta.

      Raamattu ei myöskään hyödytä, jos sana ei uskossa sulaudu meihin. Sinun kommentistasi ei ihan selviä, oletko vai etkö ole itse uudestisyntynyt.

      • Anonyymi

        "Raamattu ei myöskään hyödytä, jos sana ei uskossa sulaudu meihin. "

        Tuo nyt on ihan itse keksittyä puppua! Paradoksi jo itsessään. Miten kukaan voisi koskaan tulla uskoon jos Raamatun lukeminen hyödyttäisi vain jo uskossa olevia?

    • Anonyymi

      Se on helppoa kirjoittaa mielipiteinään palstalle, mitä mieleen juohtuu, mutta mikä on mielipide sitten, kun se "paha päivä" tulee ja maailmakin tuntuu kaatuvan päälle, eikä ole Jumalaa, joka rukoukseesi vastaisi, koska olet hyljännyt Jumalan epäuskosi seurauksena. Panes miettien asiaa kunnolla..

      • Anonyymi

        >> Se on helppoa kirjoittaa mielipiteinään palstalle, mitä mieleen juohtuu, mutta mikä on mielipide sitten, kun se "paha päivä" tulee ja maailmakin tuntuu kaatuvan päälle, eikä ole Jumalaa, joka rukoukseesi vastaisi, koska olet hyljännyt Jumalan epäuskosi seurauksena. Panes miettien asiaa kunnolla.. <<

        Ei tarvitse miettiä asiaa kunnolla, koska on pahoja päiviä ollut, kokemuksestani siis kirjoitan. Olen jäänyt leskeksi, lapsi on ollut vuosia parantumattomasti sairas, on ajoittaisia talousvaikeuksia, asunto on liian ahdas ynnä muuta --- kyllä siis olisi syytä ollut luopua uskosta lopullisesti. Mutta aina Jumala on tullut hätiin. Ja nimenomaan uskovien pastorien saarnat ja sana eri muodossa, ovat saaneet jatkamaan. pyydäppä Herraa ohjaamaan sinut sellaisen sanan äärelle, joka autta sinua ja puhuu sinun tilanteeseesi.

        Seurakunnat nauhoittavat saarnojaan ja tv7:n Arkista löytyy ohjelmia, samoin One Way TV:n nettisivuilta. Kuuneltavaa ja apua kyllä löytyy. Laita hakusanaksi Googleen saarna ja se ongelmasi, niin netistä löytyy silläkin tavalla juuri tietystä aiheesta puheita, jotka voivat auttaa. Esim. " saarna kärsimys"-hakusanat.

        Täältäkin löytyy eri otsikoilla aiheita:
        http://www.ristintie.com/

      • Anonyymi

        Miksi miettiä sellaista, jonka toiset on keksineet?

        No luuletko olevasi ainoa, joilla kertomasi kaltaisia "pahoja päiviä" on ainoastaan ollut, vaikka Raamattuun on Kirjoitettu, että monen ahdistuksen ja koettelemuksen kautta meidän pitää taivaaseen mennä?

        Se kyllä kysyy asennetta, että raskaasta ja ahdistavasta kokemuksesta alkaa Kristusta Jeesusta kiittämään. Mutta se kannattaa. Meinaan kun omalla kohdallani jokin alkoi tosissaan ahdistamaan, eikä se tuntunut hyvältä, niin kiitin Jeesusta sanoen, että kiitos Jeesus tästä ahdistuksesta, joka ei nyt tunnu hyvältä, mutta se on varmasti minulle hyväksi, koska sinä sanot niin.

        Jeesus meinaan sanoi eräässä helluntaiseurakunnassa tulleen profetian kautta minulle, että vaikka ne ahdistukset eivät tunnu hyvältä, ne ovat minulle hyväksi.

    • Siis jos olet uskossa, niin älä missään nimessä luovu uskostasi.

      Silloinhan joudut ikuiseen kadotukseen.

      Jos olet pettynyt muihin uskoviin ja seurakuntiin, niin anna heille anteeksi.

      • Anonyymi

        "jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseänsä kieltää hän ei saata"
        2 Tim: 2: 13

      • Anonyymi

        Jos on luopunut uskosta kadotuksen, niin miten voisi silloin joutua kadotukseen? Kadotus kun on vain kristinuskon uskomuksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseänsä kieltää hän ei saata"
        2 Tim: 2: 13

        Aamen tuolle mutta jos joku luopuu uskostaan, niin ei hän ole enää pelastettu eli on matkalla ikuiseen kadotukseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos on luopunut uskosta kadotuksen, niin miten voisi silloin joutua kadotukseen? Kadotus kun on vain kristinuskon uskomuksia.

        Raamattu on Jumalan sanaa kokonaan, ja Jumalan sana on totuus. Sinäkin joudut Jumalan tuomioistuimen eteen ja jos kuolet synneissäsi, niin joudut ikuiseen kadotukseen. Tee siis parannus ja usko evankeliumi jotta sinäkin pääsisit ikuiseen autuuteen taivaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on luopunut uskosta kadotuksen, niin miten voisi silloin joutua kadotukseen? Kadotus kun on vain kristinuskon uskomuksia.

        >> Jos on luopunut uskosta kadotuksen, niin miten voisi silloin joutua kadotukseen? Kadotus kun on vain kristinuskon uskomuksia. <<

        Taivas ja kadotus eivät ole uskon asia. Ne ovat ja pysyvät, uskoi niihin tai ei.

        Usko Jeesukseen on ratkaiseva asia. Se, uskooko Jeesuksen sovitustyöhön vai ei, määrää sen, kumpaan osoitteeseen kuoltuaan päätyy. Jeesus ja hänen sovitustyönsäkin ovat ja pysyvät, vaikkei niihin uskoisikaan.

        Jumalan tahto ja ilmoitus on kirjattu raamattuun. Jeesus tuli maan päälle, kertomaan Jumalan tahdon ja kuoli ristillä, jotta voimme halutessamme pelastua Jumalan tulevilta tuomioilta ja välttää kadotukseen joutumisen. Kadotus on joutumista pois Jumalan hyvyyden läsnäolosta ja syntien anteeksiannosta iankaikkisesti. Kaikki hyvähän on lähtöisin Jumalasta, joka on rakkaus ja valkeus. Hänen ulkopuolellaan on vain pimeyttä, hammasten kiristelyä, minkä aiheuttaa omissa sovittamattomissa synneissä katuminen. Sillä jokainen ihminen lopulta katuu syntejään, joko ennen kuolemaansa ja pelastuu, tai kuolemansa jälkeen kadotuksessa, kun huomaa jääneensä sovituksesta paitsi.

      • Anonyymi
        huhtasuon_hiihto2022 kirjoitti:

        Aamen tuolle mutta jos joku luopuu uskostaan, niin ei hän ole enää pelastettu eli on matkalla ikuiseen kadotukseen.

        Mutta se uskosta luopuminenhan on jumalan tahto, ei sekään muuten olisi mahdollista! Jumala on kaikkivaltias kaikkialla ja kaikki tapahtuu kuten hän haluaa. Jos se jumala ei halua kenenkään luopuvan uskostaan niin silloin sellaista ei tapahdu koska se jumala voi määrätä ettei sellaista saa tapahtua, jookos?

      • Anonyymi

        Mitä on se ikuinen kadotus mitä te niin pelkäätte?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Jos on luopunut uskosta kadotuksen, niin miten voisi silloin joutua kadotukseen? Kadotus kun on vain kristinuskon uskomuksia. <<

        Taivas ja kadotus eivät ole uskon asia. Ne ovat ja pysyvät, uskoi niihin tai ei.

        Usko Jeesukseen on ratkaiseva asia. Se, uskooko Jeesuksen sovitustyöhön vai ei, määrää sen, kumpaan osoitteeseen kuoltuaan päätyy. Jeesus ja hänen sovitustyönsäkin ovat ja pysyvät, vaikkei niihin uskoisikaan.

        Jumalan tahto ja ilmoitus on kirjattu raamattuun. Jeesus tuli maan päälle, kertomaan Jumalan tahdon ja kuoli ristillä, jotta voimme halutessamme pelastua Jumalan tulevilta tuomioilta ja välttää kadotukseen joutumisen. Kadotus on joutumista pois Jumalan hyvyyden läsnäolosta ja syntien anteeksiannosta iankaikkisesti. Kaikki hyvähän on lähtöisin Jumalasta, joka on rakkaus ja valkeus. Hänen ulkopuolellaan on vain pimeyttä, hammasten kiristelyä, minkä aiheuttaa omissa sovittamattomissa synneissä katuminen. Sillä jokainen ihminen lopulta katuu syntejään, joko ennen kuolemaansa ja pelastuu, tai kuolemansa jälkeen kadotuksessa, kun huomaa jääneensä sovituksesta paitsi.

        Eli kuoleman jälkeen kadotuksessakaan et ole kuollut vai tarkoitetaanko tällä maanpäällistä kadotusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on luopunut uskosta kadotuksen, niin miten voisi silloin joutua kadotukseen? Kadotus kun on vain kristinuskon uskomuksia.

        Jeesus saarnasi Kadotuksesta monta kertaa enemmän kuin Paratiisista, Kadotus eli Helvetti on Jumalan Sanaa, ei siis kristinuskon "uskomuksia" vaan Totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta se uskosta luopuminenhan on jumalan tahto, ei sekään muuten olisi mahdollista! Jumala on kaikkivaltias kaikkialla ja kaikki tapahtuu kuten hän haluaa. Jos se jumala ei halua kenenkään luopuvan uskostaan niin silloin sellaista ei tapahdu koska se jumala voi määrätä ettei sellaista saa tapahtua, jookos?

        Jumala on Vapaus, kun Hän loi ihmisen, kuvakseen, kaltaisekseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät, tämän lisäksi hän pani meihin ikuisuuden, jota ei eläimillä ole ja Vapauden valita. Syntiinlankeemus ei ollut Jumalan tahto vaan ihmisen oma tahto ja valinta. Ihmisen tahto on alistunut synnin alle, kaiken synnin isä on Saatana ja synnin kautta Saatana vaikuttaa ihmisen vapaaseen tahtoon, niin ettei ihminen välttämättä tee sitä mitä tahtoisi vaan sitä mitä perisynti meissä sanelee. Mutta kuitenkin niin että halutessaan ihminen voi tehdä hyvää, mutta niin halutessaan ihminen voi ottaa vastaan uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, mutta voi niin halutessaan luopua uskostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on se ikuinen kadotus mitä te niin pelkäätte?

        Kadotus on Iankaikkisen Jumalan kammottavan Vihan paikka joka on varattu Perkeleelle ja hänen pimeyden enkeleilleen sekä niille jotka Jumalaa vihaavat. Se on niin syvän kauhun, tuskan, katumuksen ja niin syvän toivottomuuden paikka jota et nyt voi kuvitella, siellä ei tuli sammu eikä madot kuole. Madot jäytävät sinua sisältä ja tului polttaa päältä.

    • Anonyymi

      1Piet.3:18-20 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaakseensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivänä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vai muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastettiin veden kautta. 1Piet.4:6-7 Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää. Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rulolemaam.

    • Anonyymi

      Tälläänny vekka kokonaan. Saastutus kun on sellainen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nyt on ehdotuksia, apua ja linkkejä annettu auliisti, jotta saist otetuksi seuraavan askeleen Jeesuksen suuntaan.

        Klikata emme voi puolestasi niitä linkkejä. Se on itse tehtävä.

      • Anonyymi