Ollaan oltu noin kymmenen vuotta yhdessä, ja koen että parisuhde on miehelleni vain joku kulissi. Hän ei huomioi minua enää mitenkään, murahtelee vain ja sanoo suunnilleen kaikkiin ehdotuksiini että "ei nyt oikein jaksa" tai "eikö se nyt ole turhaa". Ollaan siis reilu nelikymppisiä.
Mies käy töissä, tulee kotiin ja avaa telkkarin. Hän katsoo urheilua, uutisia ja a-studiota. Mitään keskustelua ei saa aikaiseksi, murahtaa korkeintaan että "oos hiljaa nyt" ja keskittyy johonkin uutisiin. Hän katsoo kaikki mahdolliset uutiset ja ajankohtaisohjelmat, sekä viikonloppuisin urheilua aamusta asti, hiihtoa ja mitä lie.
Mitään elokuvia tai hauskoja ohjelmia hänen kanssaan ei voi katsoa, hän hermostuu ja alkaa haukkua elokuvaa ja sanoo kaiken hömpötyksen olevan turhaa ajanhukkaa. Hän on myös melko sovinistinen, eikä arvosta naisia mitenkään, haukkuu urheilua katsoessa naisia, ja sanoo että miehet on parempia ja miehet tietää muutenkin kaikki asiat paremmin, ja että akkojen ei saisi tehdä ollenkaan sitä ja tätä kun ne ei osaa. Tätä hän monesti jankkaa uuvuttavasti.
Minulla on jonkin verran ystäviä, joiden kanssa hän kyllä antaa mennä, mutta joka kerta mutisee että eikö se ole turhaa mennä ystävien kanssa, että olisi parempi olla vain kotona. En vain jaksa olla kotona kaiken aikaa, koska mies juttelee minulle korkeintaan silloin kun ei satu tulla uutisia tai urheilua.
Miehellä ei ole käytännössä ketään ystävää, toki pari naapuria joiden kanssa juttelee välillä, sekä omat vanhempansa. Meillä käy kylässä vain minun ystäviäni, koska miehellä ei ole ketään ketä pyytäisi kylään. Omien ystävieni tullessa kylään, mies usein menee autotalliin, ja mutisee sitten jälkeenpäin että pitääkö niitä akkoja täällä joka viikko käydä.
Mies ei koskaan halua lähteä kanssani mihinkään, haluaa mieluiten olla kotona. Hän ei juo eikä polta eikä lyö, eli siinä mielessä hyvä, mutta olen silti jotenkin uuvuksissa koko miehestä, tuntuu kuin olisin joku häkkilintu hänen kulisseissaan. Happi loppuu.
Joskus harvoin hän saa jonkin idean, että nyt lähdetään hotelliin jonnekin kaupunkiin, ja sinne pitää lähteä usein heti, ilman mitään valmisteluja. Usein kauhealla kiireellä vielä. Nyt, heti. Ja kauhea raivoaminen kun minulla kestää etsiä meikkiä ja vaatteita, ja hän on viidessä minuutissa valmis.
Hän on samoissa pieruverkkareissa, eikä muutenkaan osta vaatteita. Ostan hänelle siis vaatteetkin, ruokin, ja pesen pyykit, siivoan, kaikki. Hän vain löhöää sohvalla, ja vaihtaa autonrenkaat, koska ne on miesten töitä, ja muut on akkojen hommia.
Hän ei koskaan ole lyönyt, mutta pelkään häntä silti. Hän raivoaa usein pienistäkin asioista, ja määräilee. En uskalla lähteä suhteesta, koska luulen ettei mies kestäisi sitä, koska hänellä ei ole mitään muuta elämää, kuin meikäläinen. Sekin ahdistaa minua.
Kai tässä pitää vain hyväksyä tilanne, ja yrittää elää omaa elämää tässä sen minkä pystyy. Ehkä ahdistus vähenee iän myötä.
Mies käy töissä, tulee kotiin ja avaa telkkarin. Hän katsoo urheilua, uutisia ja a-studiota. Mitään keskustelua ei saa aikaiseksi, murahtaa korkeintaan että "oos hiljaa nyt" ja keskittyy johonkin uutisiin. Hän katsoo kaikki mahdolliset uutiset ja ajankohtaisohjelmat, sekä viikonloppuisin urheilua aamusta asti, hiihtoa ja mitä lie.
Mitään elokuvia tai hauskoja ohjelmia hänen kanssaan ei voi katsoa, hän hermostuu ja alkaa haukkua elokuvaa ja sanoo kaiken hömpötyksen olevan turhaa ajanhukkaa. Hän on myös melko sovinistinen, eikä arvosta naisia mitenkään, haukkuu urheilua katsoessa naisia, ja sanoo että miehet on parempia ja miehet tietää muutenkin kaikki asiat paremmin, ja että akkojen ei saisi tehdä ollenkaan sitä ja tätä kun ne ei osaa. Tätä hän monesti jankkaa uuvuttavasti.
Minulla on jonkin verran ystäviä, joiden kanssa hän kyllä antaa mennä, mutta joka kerta mutisee että eikö se ole turhaa mennä ystävien kanssa, että olisi parempi olla vain kotona. En vain jaksa olla kotona kaiken aikaa, koska mies juttelee minulle korkeintaan silloin kun ei satu tulla uutisia tai urheilua.
Miehellä ei ole käytännössä ketään ystävää, toki pari naapuria joiden kanssa juttelee välillä, sekä omat vanhempansa. Meillä käy kylässä vain minun ystäviäni, koska miehellä ei ole ketään ketä pyytäisi kylään. Omien ystävieni tullessa kylään, mies usein menee autotalliin, ja mutisee sitten jälkeenpäin että pitääkö niitä akkoja täällä joka viikko käydä.
Mies ei koskaan halua lähteä kanssani mihinkään, haluaa mieluiten olla kotona. Hän ei juo eikä polta eikä lyö, eli siinä mielessä hyvä, mutta olen silti jotenkin uuvuksissa koko miehestä, tuntuu kuin olisin joku häkkilintu hänen kulisseissaan. Happi loppuu.
Joskus harvoin hän saa jonkin idean, että nyt lähdetään hotelliin jonnekin kaupunkiin, ja sinne pitää lähteä usein heti, ilman mitään valmisteluja. Usein kauhealla kiireellä vielä. Nyt, heti. Ja kauhea raivoaminen kun minulla kestää etsiä meikkiä ja vaatteita, ja hän on viidessä minuutissa valmis.
Hän on samoissa pieruverkkareissa, eikä muutenkaan osta vaatteita. Ostan hänelle siis vaatteetkin, ruokin, ja pesen pyykit, siivoan, kaikki. Hän vain löhöää sohvalla, ja vaihtaa autonrenkaat, koska ne on miesten töitä, ja muut on akkojen hommia.
Hän ei koskaan ole lyönyt, mutta pelkään häntä silti. Hän raivoaa usein pienistäkin asioista, ja määräilee. En uskalla lähteä suhteesta, koska luulen ettei mies kestäisi sitä, koska hänellä ei ole mitään muuta elämää, kuin meikäläinen. Sekin ahdistaa minua.
Kai tässä pitää vain hyväksyä tilanne, ja yrittää elää omaa elämää tässä sen minkä pystyy. Ehkä ahdistus vähenee iän myötä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jaa, itse elät elämääsi ja vastaat tuhlatusta ajasta. Päätöksiä pitää joskus tehdä ja ne joudut tekemään itse!
Ei tuo ole ihmismäistä elämää.
Sanot sille ettet jaksa enää ja lyöt faktat pöytään.
Tuhlaat elämääsi tuollaisen luuseri miehen kanssa. Ota ero niin elämäsi parane ja löydät toisen miehen joka harrastaa sun kanssa juttuja ja tekee elämästäsi parempaa.
Onko teidän välillä läheisyyttä ja miten teidän seksielämä sujuu ?
Seksiä on silloin kun mies haluaa. Useimmiten niin, että hän herättää minut puolenyön aikaan kun tulee nukkumaan, itse menen usein jo ennen iltakymmentä sänkyyn ja nukahdan. Hän ikäänkuin ottaa minut itseoikeutetusti kysymättä mitään. Seksi on enemmänkin hänen suoritus ja tyhjäys, sen jälkeen nukutaan ja kaikki ohi siltä erää.
Niimpä, valintahan on sinun. Pitkä valituslista kyllä miehestäsi on, siis sinun kokemuksesi perusteella. Olisiko syytä kysyä itseltään, miksi olet valinnut tuollaisen miehen?
Eihän sullakaan ole sen enempää elämää kuin miehellä. Perus suhteelta tuo kuulostaa. Aateke miehet kuolee kuitenkin ennen naisia. Sitten on aika mennä ja elää.
Ihme porukkaa kun tuollaiseen suostuu
Mutta onko teillä läheisyyttä ? Halauksia ja suudelmia ? Vai etkö sellaista tarvitse ? Todella tylsän kuuloinen ja epäromanttinen parisuhde. Miten ihmeessä jaksat tuollaista ? Jos teillä ei lapsiakaan ole, mikä pakko tuollaisessa on olla ? Toki ongelma on se, että toiseen on ns. tottunut ja muutokset ovat vaikeita.