En häpeä "auomettuneisuuttani"

Olen ylpeästi suomalainen, raukat vain menköhöt naton selän taa. Suomen historia on puhtain Euroopassa, meillä ei ole mitään hävettävää mihinkään suuntaan.

Voin käydä vaikka Lenin-museossa tuntematta mitään häpeää, voin laittaa Kekkosen kuvan takaisin seinälle ilman pienintäkään häpeää.

Mitäs natolaiset ja baltit siihen vikisee?
2768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ilmoita tietosi pääesikunnan henkilöstöosastolle, saat sijoituksen miinanpolkijaosastoon muiden isänmaanpettureiden kepulistan jatkoksi.

1Äänestä
  • Sivarikommarille tiedoksi: olen suorittanut asepalvelukseni vapaaehtoisena, tietoni ovat siitä lähtien olleet sotilasviranomaisten tiedossa. Saamani tiedon mukaan tehtäväni mahdollisessa sodassa ei ole polkea miinoja.

    Isänmaatani en ole pettänyt koskaan, enkä petä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivarikommarille tiedoksi: olen suorittanut asepalvelukseni vapaaehtoisena, tietoni ovat siitä lähtien olleet sotilasviranomaisten tiedossa. Saamani tiedon mukaan tehtäväni mahdollisessa sodassa ei ole polkea miinoja.

    Isänmaatani en ole pettänyt koskaan, enkä petä.

    Eivät siellä tiedä nelinkontin perse pystyssä suomettuneisuudestasi, joten anna tiedoksi.

    1Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Eivät siellä tiedä nelinkontin perse pystyssä suomettuneisuudestasi, joten anna tiedoksi.

    Minä ja puolustusvoimat tunnemme toisemme sen verran hyvin, että tiedämme ettei kumpikaan meistä ole nelinkontin persepystyssä, kuten teillä kommunistisivareilla on tapana.

    Osa sivareistahan on kyllä persuissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivarikommarille tiedoksi: olen suorittanut asepalvelukseni vapaaehtoisena, tietoni ovat siitä lähtien olleet sotilasviranomaisten tiedossa. Saamani tiedon mukaan tehtäväni mahdollisessa sodassa ei ole polkea miinoja.

    Isänmaatani en ole pettänyt koskaan, enkä petä.

    Sä et vaan tiedä sitä miinanpolkijan tehtävääs vielä. Se on salainen. :)

    Saat mennä yksin polkemaan miinakenttää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sä et vaan tiedä sitä miinanpolkijan tehtävääs vielä. Se on salainen. :)

    Saat mennä yksin polkemaan miinakenttää.

    Miksi sitä pitäisi polkea? Tuollaista sodankäyntiäkö teille siellä natossa opetetaan? Ei ihme, että Afganistanissa se sellainen hallitus nyt kuin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi sitä pitäisi polkea? Tuollaista sodankäyntiäkö teille siellä natossa opetetaan? Ei ihme, että Afganistanissa se sellainen hallitus nyt kuin on.

    Vihollisen tulen alla ei ehditä miinoitteita purkamaan, joten saadaan kaksi kärpästä samalla iskulla, stallari tai kepulainen ja miina pois pelistä.

    1Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Vihollisen tulen alla ei ehditä miinoitteita purkamaan, joten saadaan kaksi kärpästä samalla iskulla, stallari tai kepulainen ja miina pois pelistä.

    Sivarikommari muka tietää jotain sotakentän olosuhteista. Ymmärrän miksi nato lähti häntä koipien välissä kaapumiehiä pakoon...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivarikommari muka tietää jotain sotakentän olosuhteista. Ymmärrän miksi nato lähti häntä koipien välissä kaapumiehiä pakoon...

    Tämä sivarikommari on sattumoisin partioinut afgaanien maita ja sinulle muuten olen Herra kapteeni!

    1Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Tämä sivarikommari on sattumoisin partioinut afgaanien maita ja sinulle muuten olen Herra kapteeni!

    Selittää vielä paremmin, miksi afgaanien mailla nykyisin partioivat vain talebanit.

    Suomalaisten veronmaksajien edun mukaista olisi jos liittyisit vapaaehtoisena Venäjän armeijaan. Teethän sen ja mahdollisimman pian, herra Estonian kapteeni?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selittää vielä paremmin, miksi afgaanien mailla nykyisin partioivat vain talebanit.

    Suomalaisten veronmaksajien edun mukaista olisi jos liittyisit vapaaehtoisena Venäjän armeijaan. Teethän sen ja mahdollisimman pian, herra Estonian kapteeni?

    Selittävä tekijä on trump, joka nerouttaan päästi 5000 talebania vapaaksi.

    Ei ne uskaltaneet silloin hillua, kun siellä partioin.

    1Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Selittävä tekijä on trump, joka nerouttaan päästi 5000 talebania vapaaksi.

    Ei ne uskaltaneet silloin hillua, kun siellä partioin.

    Suomalaiset ovat aina vähän eri asia kuin muut jonossa astujat.

    Mutta kaikkia ongelmia ei vain pelkästään asein voi ratkaista. Siinä suhteessa USA:n toimet pelottavat, tai miten sen nyt ilmaisisi, eivät vakuuta, kovinkaan usein.

    Tietenkin oli eduksemme, että myös meidän sotilaamme saivat jonkin sortin sotakokemusta, vaikka aika tavalla meikäläisistä poikkeavissa oloissa. Ikävää toki paikallisille.

    Jos herra kapteeni tosiaan on Suomen Armeijan kapteeni, niin siinä tapauksessa: Kiitän saada puhutella, herra kapteeni! On aina ilo olla tekemisissä maailman parhaan asevoiman edustajien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivarikommarille tiedoksi: olen suorittanut asepalvelukseni vapaaehtoisena, tietoni ovat siitä lähtien olleet sotilasviranomaisten tiedossa. Saamani tiedon mukaan tehtäväni mahdollisessa sodassa ei ole polkea miinoja.

    Isänmaatani en ole pettänyt koskaan, enkä petä.

    "Sivarikommarille tiedoksi: olen suorittanut asepalvelukseni vapaaehtoisena, tietoni ovat siitä lähtien olleet sotilasviranomaisten tiedossa."
    Suomen vai venäjän ...?.

    "Saamani tiedon mukaan tehtäväni mahdollisessa sodassa ei ole polkea miinoja".
    Sijoituksen muuttuvat ... miinanpolkijoita tarvitaan, että OIKEITA HENKILÖITÄ säästyy "tositoimiin"

    "Isänmaatani en ole pettänyt koskaan, enkä petä."
    Etpä tietenkään ... me kyllä täällä suomessa tiedämme, mitä "isänmaan petturi" saa osakseen ... ryssälässä.

    Jatkossa ..... SIISTI SUUTAS, pentu.

    Äänestä

Presidentti Kekkonen on Virossa erittäin arvotettu valtiomies. Eikä tämä arvostus kumpua Tervon suomettomuushölynpölystä.

Äänestä
  • Niin oli Juice Leskinenkin ... kaljuja riilipäitä molemmat. :-)

    Noh ... UKK pelasi taitavasti kaksilla korteilla, ryssän silmien alla, kun suomi läheni länttä vaivihkaa.

    Äänestä

Nato-HINTEROT aktiivisina ma. aamuna. :)

Äänestä
  • Vai käyt irvimään analfabeettista vaivaa. Korjataanpa asia!

    Äänestä

Ei menneisyyttä tarvitse hävetä vaikka ei suomettumiskausi ollut ylväin sivu maamme historiassa! Aikansa kutakin ja eteen päin mennään sanoi mummo lumessa!

1Äänestä
  • Oli erinomaisen kunniallinen aikakausi, poliittinen torjuntavoitto. Erityisen ylpeä olen Kekkosen toiminnasta, hän käyntinsä Virossa on vieläkin virolaisten mielessä.

    Suomen vihaajat vihaavat tietenkin myös Kekkosta.

    Äänestä

Vaikket sinä mitään häpeäisikään niin myötähäpeää saat kyllä osaksesi ja paljon.

1Äänestä
  • En ota vastuuta muiden henkisistä ongelmista. Saatte niihin apua omalta sotealueeltanne.

    Äänestä

Kekkonen on ollut ehdottomasti suuri valtiomies.
Tervon suomettuneisuuspuheet unohtavat täysin sen, että maailmalla vallitsi tuolloin sosialistinen aatemaailma myös. Suomessa ja monissa muissa länsimaissa vaadittiin mm pankkien sosialisointia.

Äänestä
  • ” Kekkonen on ollut ehdottomasti suuri valtiomies. ”

    Oli aikanaan, mutta vanhemmiten alkoi itsekin uskoa omaan korvaamattomuuteensa ja hölmöili pahasti Suomen korruptoituneen YYA-eliitin kera 1974 poikkeuslaissa. Osoittautui 1981 tavalliseksi kuolevaiseksi, joka olikin korvattavissa helposti!

    ”Tervon suomettuneisuuspuheet unohtavat täysin sen, että maailmalla vallitsi tuolloin sosialistinen aatemaailma myös. ”

    Niin oli eikä kaikki puolueettomat maat silti suomettuneet!

    ”Suomessa ja monissa muissa länsimaissa vaadittiin mm pankkien sosialisointia.”

    Kunnes vuosi 1968 ja Breznevin oppi paljastivat maailmalle, että neukkudynastia oli jo laho sisältä! Alamäki ja lähtölasketa oli jo alkanut!

    1Äänestä

Siis pankkien sosialisointitavoite oli suomettumista?
Joopa joo...

1Äänestä

Natostallarit kuvittelevat mielikuvituksissaan suomettumisen. Tosiasiassa kyse on USAn trollitehtaiden tuotos.

Äänestä

Suomettumine sai 1991 uuden sisällön ja nyt Suomi on SUOMETTUNUT niin että meitä kadehditaan kaikkialla!

Suomi on maailman turvallisin maa ja Suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, siksi meitä Suomalaisia kadehtivat kaikki, jopa suomessa asuvat Nato-KÄTYRIT. :)

Äänestä

Muuta sanoppa tuo ääneen kadulla .... :-)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen ylpeästi suomalainen, raukat vain menköhöt naton selän taa. Suomen historia on puhtain Euroopassa, meillä ei ole mitään hävettävää mihinkään suuntaan.

Voin käydä vaikka Lenin-museossa tuntematta mitään häpeää, voin laittaa Kekkosen kuvan takaisin seinälle ilman pienintäkään häpeää.

Mitäs natolaiset ja baltit siihen vikisee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu