Unissasaarnaajat ja muut "valitut"

Koska olen ollut kiinnostunut tästä aiheesta, otin siitä selvää monta vuotta sitten. Jotkut unisaarnaajat ja saarnaajat, joilla oli "tehtävä Jumalalta". Kirjastoissa on heidän elämäkertansa. Konttila ym.

Yksi tapahtuma: hän puhui kaikkien ihmisten, muiden ihmisten, edessä.
Muiden ihmisten synnit tuotiin esiin. Hän toi kaiken julkisuuteen. Tämä ei voi olla "Jumalasta", koska ainakaan Raamatun Jumala ei käyttäydy näin. Toinen esimerkki: saarnamiehen mukaan hänen edessään seisoi joku tumma hahmo, joka piti kädessään kirjaa tai jotain vastaavaa, josta saarnaaja luki sanomaa. Mitä tämä on? Kirjastoista löytyy elämäkertoja kaikenlaisista
unissasaarnaajista. Onko tämä jumalallinen "ilmestys" tai jotain aivan muuta. Tumma hahmo. Mutta kun näille saarnaajille kerrottiin, että he saivat tietoa "Jumalalta". Taitavat nuo unissasaarnaajat sittenkin olla itsekin huijattuja.
Mitä johtopäätöksiä tästä voidaan tehdä? Voit lukea heidän elämäkertojaan kirjastoissa. Mielenkiintoista. Ja vain he, "ilmestyksen" vastaanottajat, on "valittu" tähän tehtävään.
26420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jumalallinen tieto tulee ylhäältä alaspäin, Korkeammasta lähteestä. Mutta silloinkin on otettava huomioon kyseinen lähde. Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahan voimilla on tietoa tulevista tapahtumista, tulevaisuudesta. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä. Tieto tulee ilmestyksestä. Jos ihminen puhuu Jumalalle, sitä kutsutaan rukoukseksi. Mutta jos Jumala puhuu ihmiselle, se on sairaus, koska Jumala ei puhu ihmiselle. Hän voi antaa tietoa sydämen kautta, tietoisuuden kautta, mutta Hän ei puhu ihmiselle. Ihmisen on oltava täysin ilman syntiä, synnitön, puhdas, jotta Jumala puhuisi hänelle. Näin ei kuitenkaan ole. Kuka meistä on täysin synnitön? Joku voi puhua ihmiselle ja sanoa olevansa Jumala. Mutta se ei ole Jumala, se on petos. Kaikenlaiset kanavoinnit ovat esimerkki tästä. Se on hyvin vaarallista. Ihminen luulee olevansa todella tekemisissä Korkeamman kanssa, mutta nämä ovatkin pahuuden voimat, jotka ihmiselle puhuu.
Näistä niin sanotuista kanavoinneista (channeling) tekee hyvin vaarallisia se, että ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe. Kun kanavoinnin vastaanottaja (uhri) huomaa, että osa siitä, mitä sanotaan, on totta, hän luulee, että kaikki on totta. Usein he antavat itselleen jonkun valoon liittyvän nimen (valon kantaja, valon tuoja, valon veljet jne.), jota käytetään kanavoinnin vastaanottajan pettämiseksi lopullisesti. Loppujen lopuksi "valon tuojat" eivät voi olla pahoja jne.
Myös hyviltä voimilta voi tulla viestejä, mutta kuitenkin on oltava hyvin varovaisia. Näistä kanavoinneista voi lukea kaikkialla. Niitä on niin paljon. Epäilyksemme heräävät, koska nämä kanavoinnit antavat usein ristiriitaisia tietoja. Vaikka jokin asia voi olla totta, meidän on oltava varovaisia. Planeettamme on hyvän ja pahan välinen taistelukenttä. Ne, jotka väittävät olevansa ihmisten puolella, eivät välttämättä ole sitä. Eri ”ilmestyksien” viestit ovat ristiriitaisia. Varo. Myös planeettamme asukkaiden mielistä käydään jatkuvaa taistelua.
Ne ovat osittain totta ja osittain väärin. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe.
Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahan voimilla on tietoa tulevista tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä.

(/()(

Äänestä
  • On niin monia ihmisiä, joille joku puhuu "korkeammista lähteistä". Joku, joka tuo "hyvää”, joka haluaa vain "hyvää ihmisille". Kanavoinnin tai "ilmestyksen" vastaanottaja pitää itseään valittuna ja uskoo, että totuus tulee maailmaan kanavoijan, kanavoinnin uhrin, kautta. Kun "ilmestyksen" ääni on niin suloinen ja hyväntahtoinen, se voi antaa sellaisen vaikutelman. Tällaisia ihmisiä on paljon, ja "he ovat ainoat, jotka tuovat totuutta".

    75e

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On niin monia ihmisiä, joille joku puhuu "korkeammista lähteistä". Joku, joka tuo "hyvää”, joka haluaa vain "hyvää ihmisille". Kanavoinnin tai "ilmestyksen" vastaanottaja pitää itseään valittuna ja uskoo, että totuus tulee maailmaan kanavoijan, kanavoinnin uhrin, kautta. Kun "ilmestyksen" ääni on niin suloinen ja hyväntahtoinen, se voi antaa sellaisen vaikutelman. Tällaisia ihmisiä on paljon, ja "he ovat ainoat, jotka tuovat totuutta".

    75e

    Juuri tämä "ilmestyksen" vastaanottaja on valittu pelastamaan ihmiskunta. Vaikka "ilmestyksen" sanoma olisi julma, sillä ei ole väliä, koska hän väittää olevansa "korkeampi voima". Se saattaa olla jopa totta. Paitsi että korkeammat voimat ovat sekä hyviä että pahoja. Jopa pahuudella on oma hierarkiansa pahuuden asteikolla. Mutta jos viesti on niin "rakastava", se on "totta".

    Ihmisiä on niin helppo johtaa harhaan kanavoinnin avulla. Kanavoinnin vastaanottaja pitää sitä totuudenmukaisena.

    Jopa pahan voimat voivat joskus puhua lempeällä ja rakastavalla äänellä ja teeskennellä olevansa Jumala, vaikka he eivät sitä ole, ja siten johtaa ”ilmestyksen” vastaanottajaa harhaan.

    e5r

    Kyllä. Sudet lampaiden vaatteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Sudet lampaiden vaatteissa.

    On niin monia ihmisiä, joille "Jumala" niin sanotusti puhuu. Mutta jos näin on, miksi kaikki ne, joille "Jumala" puhuu, antavat ristiriitaisia tietoja? Miksi niiden viestit ovat niin erilaisia. Eikö jo pelkästään se herätä epäilyksiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On niin monia ihmisiä, joille "Jumala" niin sanotusti puhuu. Mutta jos näin on, miksi kaikki ne, joille "Jumala" puhuu, antavat ristiriitaisia tietoja? Miksi niiden viestit ovat niin erilaisia. Eikö jo pelkästään se herätä epäilyksiä?

    On myös ihmisiä, jotka väittävät olevansa Jeesus jne. Vielä nykyäänkin maan päällä on ihmisiä, jotka väittävät olevansa joko jumalia tai Jeesuksia. Olen jopa kuullut jossakin pidettävän Jeesus-tapaamisia. Yksi Jeesus sanoi, että hänen oma isänsä lähetti hänet. Sitten joku astui esiin ja sanoi, ettei hän lähettänyt ketään tänne (ilmeisesti Maa-planeetallamme). Hän siis luuli olevansa Jumala. Sairasta porukkaa. Onko tämä vakava sairaus vai suuruudenhulluutta?

    Jotkut+ihmiset,+jotka+väittävät+olevansa+Jumalan+puolella,+Jumalan+asialla+ja+saaneet+jonkun+Jumalallisen+tehtävän,+ovat+itse+asiassa+vastakkaisten+eli+pahuuden+voimien+puolella.+Jotkut+ovat+niin+vakuuttuneita+kaikista+”ilmestyksistä".+On+hyvin+vaikeaa+kurkistaa+pintaa+syvemmälle.+He+ovat+myös+eksytettyjä,+mutta+samaan+aikaan+he+raivoavat+niitä+vastaan,+jotka+ovat+mahdollisesti+oikealla+tiellä.+Silloin+voitaisiin+sanoa,+että+joko+eksytetyt+syyttävät+eksytettyjä+tai+eksytetyt+syyttävät+niitä,+jotka+ovat+oikealla+tiellä,+koska+he+luulevat+kanavointien+perusteella,+että+he+ovat+"valittuja"+ja+että+he+ovat+oikeassa,+koska+"korkeammat+voimat"+sanovat+niin.+Tavallaan+heitä+käy+sääliksi,+koska+he+ovat+itsekin+uhreja,+vaikka+he+uskovat,+että+uhrit+ovat+muut+ihmiset.+Ja+sitten+tulee+mukaan+erittäin+vaarallinen+fanatismi.+Ja+kyse+voi+olla+myös+mielen+sairaudesta+tai+mielikuvituksesta.+Silloin+pitäisi+tuntea+heitä+kohtaan+myötätuntoa./T%

    He+ovat+nimittäin+lujasti+vakuuttuneita+siitä,+että+he+saavat+"ilmestyksen"+hyviltä+voimilta,+ja+jos+joku+yrittää+sanoa+jotain+sitä+vastaan,+he+tulevat+hirvittävän+vihan+ja+epäkristillisen+käytöksen+valtaan.+Tämä+maa+on+hyvän+ja+pahan+taistelukenttä,+ja+ihmisten+mielistä+käydään+jatkuvaa+taistelua.+Miksi+he+sitten+ajattelevat+olevansa+"valittuja".+En+tiedä,+ehkä+sillä+on+jotain+tekemistä+karman+kanssa+heidän+edellisistä+elämistään,+jos+he+ovat+pettäneet+hengellisessä+mielessä+muita+ihmisiä.+Tai+ehkä+se+on+mielen+sairaus,+joka+liittyy+myös+karmaan.+Tämä+ei+tietenkään+tarkoita,+että+ei+ole+olemassa+todellisia+ilmestyksiä.+Totta+kai+on,+ja+varmasti+on+ihmisiä,+jotka+on+valittu+Jumalan+antamaan+tehtävään.+Mutta+jos+henkilön,+"ilmestyksen"+vastaanottajan,+sanoma+eroaa+siitä,+mitä+esimerkiksi+tietyn+uskonnon+Pyhässä+Kirjassa+on+kirjoitettu,+on+syytä+olla+varovainen.+Tietenkin+on+otettava+huomioon+myös+Raamatun+tarkoituksellinen+muuttaminen+historian+kuluessa,+esimerkiksi+Nikean+kirkolliskokoukset+jne./%¤

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On niin monia ihmisiä, joille "Jumala" niin sanotusti puhuu. Mutta jos näin on, miksi kaikki ne, joille "Jumala" puhuu, antavat ristiriitaisia tietoja? Miksi niiden viestit ovat niin erilaisia. Eikö jo pelkästään se herätä epäilyksiä?

    Tieto tulee ylhäältä alaspäin korkeammasta lähteestä. Mutta silloinkin on otettava huomioon, mikä tuo lähde on. Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahuuden voimilla on tietoa tulevaisuuden tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä. Tieto tulee ilmestyksestä. Jos ihminen puhuu Jumalalle, sitä kutsutaan rukoukseksi. Mutta jos Jumala puhuu ihmiselle, se on sairaus, koska Jumala ei puhu ihmiselle. Hän voi antaa tietoa sydämen kautta, tietoisuuden kautta, mutta Hän ei puhu ihmiselle. Ihmisen on oltava henkisesti täydellisesti synnitön, puhdas, jotta Jumala puhuisi ihmiselle. Mutta näin ei ole. Kuka meistä on kokonaan synnitön? Joku voi puhua ihmiselle ja sanoa olevansa Jumala ja puhua ihmiselle. Mutta se ei ole Jumala, se on petos. Esimerkkinä on kaikenlaiset kavavoinnit. Tämä on hyvin vaarallista. Ihminen ajattelee, että on todella tekemisissä Korkeamman kanssa, mutta nämä ovatkin pahuuden voimat, jota ihminen Jumalana pitää.
    Näistä niin sanotuista kanavoinnista (channeling) tekee hyvin vaarallisia se, että ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe. Kun kanavoinnin vastaanottaja (uhri) huomaa, että jotain sanomasta on totta, hän ajattelee, että kaikki on totta. Usein he ilmoittavat nimekseen jotain valoon liittyvää (valon tuoja, valon veljet jne.), jolla kanavoinnin vastaanottaja eksytetään lopullisesti. Loppujen lopuksi "valon tuojat" ei voi olla pahoja jne., he ajattelevat.
    Voi olla, että jotain viestejä tulee myös hyviltä voimilta, mutta on oltava hyvin varovaisia - hyvin varovaisia. Näistä kanavoinneista voi lukea kaikkialla. Niitä on kovin paljon joka paikassa. Epäilyksemme herää, koska nämä kanavoinnit kertovat usein ristiriitaista tietoa. Vaikka jokin asia voi olla tottakin, on syytä olla varovainen. Planeettamme on hyvän ja pahan taistelukenttä. Ne, jotka väittävät olevansa ihmisten puolella, eivät välttämättä ole sitä. Eri kanavoijien viestit ovat ristiriitaisia. Varo. Planeettamme ihmisten mielistä käydään myös jatkuvaa taistelua.
    Ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe.
    Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahuuden voimilla on tietoa tulevaisuuden tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä.

    )¤"!=(/)(

    Niin. Kaikki ei siis ole sitä, miltä näyttää.

    Myöskään TV7 ei ole sitä, miltä se näyttää.

    Ihmisiä on niin helppo johtaa harhaan, riittää, että on (unissa)saarnaaja, ja se hyväksytään heti totena. Se, mistä nämä "paljastukset" tulevat, ei näytä kiinnostavan ketään.

    Jopa jotkut tavalliset saarnaajat voivat johtaa harhaan. Jos ontarpeeksi karismaattinen ja tuntee showbisneksen perusteet...

    Menestysteologiastako puhutaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menestysteologiastako puhutaan?

    Siitä myös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä myös.

    Olin ennen kiinnostunut TV7:stä, mutta en enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olin ennen kiinnostunut TV7:stä, mutta en enää.

    Joskus ihmiset ajattelevat, että jumalallinen ilmiö on paha ja pahuuden ilmiö on jumalallinen. Näiden kahden välistä rajaa ei ole aina helppo erottaa. Jopa pahuus voi puhua lempeällä äänellä. Eksytyksen mahdollisuus on suuri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joskus ihmiset ajattelevat, että jumalallinen ilmiö on paha ja pahuuden ilmiö on jumalallinen. Näiden kahden välistä rajaa ei ole aina helppo erottaa. Jopa pahuus voi puhua lempeällä äänellä. Eksytyksen mahdollisuus on suuri.

    Aina jotakin uutta.

    Myös karismaattisen liikkeen saarnaajien tulisi lukea nämä viestit.

    Oppia ikä kaikki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oppia ikä kaikki!

    Kaikenlaisia uusia juttuja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikenlaisia uusia juttuja!

    Joku luulee olevansa valittu, vaikka ei olekaan. Mutta joku toinen tietää, ettei hän ole valittu, mutta pettää tahallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku luulee olevansa valittu, vaikka ei olekaan. Mutta joku toinen tietää, ettei hän ole valittu, mutta pettää tahallaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vissarion_(mystikko)

    Tässäkin joku väittää olevansa Jeesus.

    Sergei Torop kävi neuvostoarmeijan ja työskenteli liikennepoliisina Minusinskissa. Mutta vuonna 1989 Toropilta loppuivat perestroikan takia poliisin työt ja hän julistautui Jumalan pojaksi. Uudelleensyntymän hän ilmoitti vuonna 1990.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku luulee olevansa valittu, vaikka ei olekaan. Mutta joku toinen tietää, ettei hän ole valittu, mutta pettää tahallaan.

    Näinhän se taitaa olla

    Äänestä

Unissasaarnaajalta loppui saarnauilu täysin, kun eräs suomalainen lähetystyöntekijä ajoi hänestä ulos tietäjähenhen.

Unissasaarnasjat eivät ole Herrasta!

Mutta valvova saarnaaja voi saarnata ihmisille, jotka 'nukkuu'. Raamatussa sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, niin Kristus sinua valaisee."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Koska olen ollut kiinnostunut tästä aiheesta, otin siitä selvää monta vuotta sitten. Jotkut unisaarnaajat ja saarnaajat, joilla oli "tehtävä Jumalalta". Kirjastoissa on heidän elämäkertansa. Konttila ym.

Yksi tapahtuma: hän puhui kaikkien ihmisten, muiden ihmisten, edessä.
Muiden ihmisten synnit tuotiin esiin. Hän toi kaiken julkisuuteen. Tämä ei voi olla "Jumalasta", koska ainakaan Raamatun Jumala ei käyttäydy näin. Toinen esimerkki: saarnamiehen mukaan hänen edessään seisoi joku tumma hahmo, joka piti kädessään kirjaa tai jotain vastaavaa, josta saarnaaja luki sanomaa. Mitä tämä on? Kirjastoista löytyy elämäkertoja kaikenlaisista
unissasaarnaajista. Onko tämä jumalallinen "ilmestys" tai jotain aivan muuta. Tumma hahmo. Mutta kun näille saarnaajille kerrottiin, että he saivat tietoa "Jumalalta". Taitavat nuo unissasaarnaajat sittenkin olla itsekin huijattuja.
Mitä johtopäätöksiä tästä voidaan tehdä? Voit lukea heidän elämäkertojaan kirjastoissa. Mielenkiintoista. Ja vain he, "ilmestyksen" vastaanottajat, on "valittu" tähän tehtävään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu