Kun uskallat tunnustaa, että auringon valo oivertaa ja että asumme litteässä maassa, niin se sensuroidaan lähes kaikkialta, paitsi Suomi24:sen salaliittopalstalta. Miksi?
Kaikki vuosien aikana käymäni keskustelut valon oivertamisesta on poistettu lähes kaikkialta. Ja myös muiden, jotka ovat aiheensta keskustelleet, ovat poistuneet. Mikä siinä on niin vaarallista, kun keskustelee maatietoisista aiheista?
Yritin googlettamalla kaivaa esiin keskusteluja valon oivertamisesta vuosien takaa tuloksetta. Päätin sitten aloittaa uusia keskusteluja useille eri alustoille. Ei kestäny kauaakaan, kun ne olivat poissa!!!! Suomi24:sessa ne sen sijaan saavat olla, muttei täälläkään juuri muilla, kuin Salaliittoteoriapalstan alla. Miksi? Halutaanko maatietoisuus systemaattisesti leimata joksikin hörhöjen ja foliohattujen jutuksi?
Miksi jopa uskonnollisilta keskustelualustoilta katoaa maatietoinen keskustelu?
Pelottaako eliittiä, että ihmiset saavat tietää asuvansakin litteässä maassa?
Kaikki vuosien aikana käymäni keskustelut valon oivertamisesta on poistettu lähes kaikkialta. Ja myös muiden, jotka ovat aiheensta keskustelleet, ovat poistuneet. Mikä siinä on niin vaarallista, kun keskustelee maatietoisista aiheista?
Yritin googlettamalla kaivaa esiin keskusteluja valon oivertamisesta vuosien takaa tuloksetta. Päätin sitten aloittaa uusia keskusteluja useille eri alustoille. Ei kestäny kauaakaan, kun ne olivat poissa!!!! Suomi24:sessa ne sen sijaan saavat olla, muttei täälläkään juuri muilla, kuin Salaliittoteoriapalstan alla. Miksi? Halutaanko maatietoisuus systemaattisesti leimata joksikin hörhöjen ja foliohattujen jutuksi?
Miksi jopa uskonnollisilta keskustelualustoilta katoaa maatietoinen keskustelu?
Pelottaako eliittiä, että ihmiset saavat tietää asuvansakin litteässä maassa?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos itse olisin jonkin foorumin omistaja, niin poistaisin myös kaikki aiheen ulkopuolella olevat vänkäämisketjut, eli litteä maa, nibiru ja muut menisivät roskiin ja niistä höpisijät saisivat linkin vaikka tälle palstalle.
Millä sinä määrittelet sen, että litteä maa on vänkäämistä?
Jos yleisellä aihealueella ei tosta saa puhua, mutta sitten saa kuitenkin numerologiasta, maiden välisistä suhdanteista, pörssikursseista yms keskustella, eikö tämä ole aiheiden eriarvoistamista??
En näe litteän maan keskustelussa mitään väärää, etteikö se sopisi aihe on vapaa -palstoille!!!
Litteä maa on ensinnäkin epälooginen uskomus ja siitä keskustelu menee nopeasti vänkäämiseksi ja toisten solvaamiseksi. Sen näkee tällä palstalla hyvin. Lisäksi joillain tyypeillä on tapana tehdä kymmeniä ketjuja kokoajan samasta jutusta. Sitten he jättävät vastaamatta kysymyksiin ja menevät tekemään taas kerran uuden ketjun.
Se ei ole keskustelua, vaan omien juttujen toitottamista, joka on ikävää muita keskustelijoita kohtaan, jotka ehkä haluaisivat keskustella jostain muusta.
Täällä on jo tämä salaliittofoorumi, ei ne litteä maa jutut selviä siellä toisilla foorumeilla sen enempää kun täälläkään.
Pallomaako sitten olisi jotenkin looginen uskomus?
Palloteoriassa on niin paljon omituisuuksia, että ihan hirvittää. Eikä niitä edes kyseenalaisteta. Listasin alle palloteorian omituisuudet (Suluissa tarkennukset).
- Mustat aukot (mitä helekutteja ne sitten onkin)
- Madon reijät (oikoteitä kaareutuvassa avaruudessa, onko mustat aukot niitä)
- Valon kaarreominaisuudet vielä omituisemmat, mitä litteän maan yksinkertainen ja selkeä oiverrusoppi (Tähti ei välttämättä ole siellä, missä sen näet. Se voi olla paljon sivumpana, tai voinut jo tuhoutua)
- multiversumin mahdollisuus (monitasoinen maailmankaikkeus joka menee täysin yli hilseen
- useampiulotteiset maailman kaikkeudet mitä todellisuuden 3-d (ihan älyvapaata)
- eksoplaneetat (jatkuvasti niitä muka löydetään, mutta onko taideteoksia parempia todisteita näistä ikinä esittää)
Tossa suurimmat kompastuskivet, mutta niitä on paljon lisääkin. Näistä johtuen itse en henkilökohtaisesti kykene enää uskomaan palloteoriaan. Se vain ontuu ja on aika epäuskottava näin kaikkinensa!
Mikään asia mistä yrität jankata ei liity aiheeseen. Listataanpa noita littamaanteorian heikkouksia ja epäuskottavuuksia
- Ei selitä miksi lokkeja on monta lajia
- Ei selitä miksi kivestä voi saada metallia
- Ei selitä vuorokaudenaikoja
- Ei selitä miksi joet virtaa mereen
- Ei selitä miksi komodonvaraaneja on vain pienellä alueella
Se, ettet sinä henkilökohtaisesti jotain usko, ei tietystikään tarkoita sitä, ettei se olisi totta.
Koska pallomaa on todistettu vuosisatoja sitten, littumaasta ei taas ole ensimmäistäkään todistetta, kumpikohan "teoria" pitää paikkaansa.
Sinä olet kuitenkin vain yksi erehtyväinen ihminen, tuhannet tiedemiehet ovat tutkineet sekä Aurinkokuntaa, että avaruutta jo vuosisatojen ajan, hekö ovat väärässä, ja sinä oikeassa, vaikka kysymyksistäsi huomaa, ettet ymmärrä avaruudesta yhtään mitään.
Miten lokit tähän liittyy? Entä kivet ja metallit, yms? Loppuko argumentit?
Tuo teidän lättämaa"teoria" ei kykene selittämään yhtään noista asioista vaikka ne ilmiselvästi liittyvät siihen.
- Mustat aukot. Niiden olemassaolo ei liity maan muotoon mitenkään. Mutta ne on objekteja joissa on hyvin paljon materiaalia samassa paikassa. Ei mitekään erityisen ihmeellistä.-
- Madonreijät. Näiden olemassaoloa ei ole todistettu ja mustat aukot ei ole niitä. Ei liity maan muotoon mitenkään.
- Valo muuttaa suuntaansa, koska se osuu johonkin matkallansa. Ei mitenkään monimutkaista tämäkään mielestäni.
OIierrusoppi ei kuulosta yksinkertaiselta, koska sille ei ole mitään selitystä, että miksi sitä tapahtuisi.
- Multiversumikaan ei liity maan muotoon mitenkään. Siinä ajatuksena on, että maailmankaikkeuksia olisi useita rinnakkaisia. Tälle ei ole todisteita. Varsinaisesti ajatuksena ei mitenkään monimutkainen, mutta itse en usko multiversumien olemassaoloon.
- Useammat ulottuvuudet kun 3? Jos uskot, että Jumala on luonut maailman, niin pakkohan sinunkin on sitten uskoa jonkunlaisen rinnakkaisen ulottuvuuden olemassaoloon.
- Eksoplaneetat ei ole mitenkään erikoisia mielestäni, eikä niiden olemassaolo liity maan muotoon varsinaisesti. Ei ainakaan minulla mene niiden olemassaolo yli hilseen. Maailmankaikkeus on täynnä kaikenlaista materiaalia.
Kaukaisten asioiden havaitseminen on vaikeaa ja ymmärrän hyvin, jos kuvaus siitä miten säteilyä tarkkailemalla voi havaita että mitä alkuaineita jonkun tähden lähellä on, voi kuulostaa hankalalta ymmärtää. Ee ei siltikään ole mahdotonta, eikä keksittyä.
Et sinä osaa transistorinkaan, tai edessäsi olevan näytön toimintaa kuvailla mitenkään kauheen seikkaperäisesti, saati rakentaa sellaista alkuaineista, mutta silti ihmiset suunnittelevat ja tekevät niitä työkseen. Se vaan on pakko hyväksyä, että jotkut ihmiset ovat alallaan meitä kahta huomattavasti älykkäämpiä ja kykenevät tekemään töitä joista meillä ei ole mitään hajua. Sama juttu tähtitieteen kanssa. Ihmiskunta on jo satoja vuosia sitten oppinutyli siitä "tiiraillaan tähtiä p900:lla" -tasoisesta tohusta, sen jälkeen on opittu hyvin paljon enemmän.
Mitä hittoa sellainen oivertaminen on? Jonkun hörhön itse keksimä sana jonka merkitystä ei edes kykene selittämään?
Oiverrus itse asiassa on se ääni jonka ääliö päästää oppiessaan jotain kivuliaasti.
Siinä sen näkee. Pallopää ei ymmärrä edes, mitä oivertaminen tarkoittaa. Käy siinä sitten jotain dialogia 😵
Mutsiskin oiverteli kun sinua teki. Ja isäs tuli roikolla.
Miten kukaan voi ymmärtää sanaa, jonka olet ihan itse keksinyt, joka ei tarkoita yhtään mitään, ja jota ei löydy mistään hakuteoksista?
Sana oivertaa on ollut Urbaanissa sanakirjassakin. Joku pallopää on käynyt sen sieltä poistattamassa.. Tai ainakaan itse en enää löydä sitä sanaa sieltä.
Ymmärsit nyt oivertamisen ihan väärin. Ja miten roikot taas tähän liittyy. Jatkoroikon varalla vai mitä yrität hakea??? Tosta ei ota mitää tolkkua!
Siis tyyppi keksii päästänsä jonkin sanan ja sitten ihmettelee miksei kukaan ole käyttänyt sitä missään.
Sana oivertaa on eka kertaa tullut minun eteeni jo vuonna 2012, enkä satavarmasti ole sitä itse keksinyt. Muistini mukaan sana vilahteli jo 2000 luvun alussa mm Jippii-portaalissa, finnetin keskustelupalstoilla ja ircissä. Menneisyyttä on pyyhitty pois, mitä maatietoisuuden tulee. Jopa tietopiste on välillä ollut alhaalla.
Onko tästä kenties jotain tietoa englanniksi? Mitä tämä "oiverrus" sitten onkaan englanniksi?
Olen ihan varma että 2000 luvun jippiissä ei mistään litteästä maasta puhuttu. Ja jippiin häviämisellä ei ole litteän maan kanssa mitään tekemistä myöskään.
Ehkä tämä nyt sitten on joku vanha murresana, joka ehkä tarkoittaa hoipertelua tms.
Suomi24:llä ei sensuroida valon oivertamista sen takia, kun koska täällä saa kirjoittaa vapaasti mitä tahansa muutakin paskaa.
Eli pököjen kommentit poistetaan, hyvä niin
"Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä."
Lainaus: "sensuroidaan lähes kaikkialta, paitsi Suomi24:sen salaliittopalstalta"
Mikäs palsta tämä on ?