Jehovan todistaja soitti ja osoitin Raamattua lukemalla hänen olevan väärässä. Raamattuun vetoaminenhan on nykyään rikos?
Joudunko Päivin kanssa samoille käräjille?
Anonyymi
6117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aijai, JT:lle on kova paikka joutua Raamatulla päähän lyödyksi, he luulevat olevansa sen parhaita asiantuntijoita. Kolaus itsetunnolle.
Raamattuun vetoaminen ei ole rikos. Siitä syytteeseen joutuminenkin tarkoittaa vasta, että se on jonkun mielestä rikos. Vaaditaan tuomio ja että se tulee vielä lainvoimaiseksikin.
Kysymys on siitä, mitä sananvapauden nojalla saa tehdä. Päiviä on syytetty ja vastakkain on kaksi mielipidettä, oliko se vain Raamatun siteeraamista, vai solvausta sillä varjolla. Molemmilla on perustelunsa. Teksti oli kieltämättä loukkaavaa, mutta toisaalta asia on jo vanha, ja paljon pahempaakin puhetta on katsottu läpi sormien.
Raamatullisten ja "raamatullisten" uskomusten esilläpito on ihan hyvä asia. Ajattelevien ihmisten johtopäätökset näkyvät sitten tilastoissa.
Hyvin tehty.
Tahdomme samaan porukkaan kaikkien kanssa, joita vainotaan aidon uskon tähden.
Avaushan nyt on feikki, mutta osoittaa osaltaan sen miten uskovat mieluusti harrastelevat ristiriitaisen paimentolaiskirjan alati muuttuneilla sanoilla toinen toistensa paiskimista ja farisealaista tuomarointia .... eli ei alalla mitään uutta taivaan sen jälkeen kun juutalaiseksi syntynyt Jeesus luopoitui ja lahkoutui juutalaisuudesta.
*
"Raamatun sana on niin kuin luetaan"
"Raamatun käsikirjoitukset todistavat, että tekstejä muokattiin vuosisatoja vastaamaan kunkin aikakauden käsityksiä." - Kuvat Israel Museum.
"Näkyy rivien välistä. Käsikirjoitusten kopioijat merkitsivät uusia tulkintoja rivien väleihin ja marginaaleihin. Seuraavalla jäljentämiskierroksella huomautukset siirtyivät osaksi virallista tekstiä."
"Tekstiä lisätty ja poistettu"
"Erityisen paljon on muokattu Vanhan testamentin tekstejä. Jotkin niistä muistuttavat tilkkutäkkiä, joka on koottu täysin eri aikoina kirjoitetuista lähteistä. Uuden testamentin tekstejä on käsitelty vähemmän, mutta niihinkin muutoksia on tehty lähes jokaiseen jakeeseen. Joukkoon mahtuu laajojakin lisäyksiä."
- https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/uusimmat/raamatun_sana_on_niin_kuin_luetaan
Edellisestä tulemma sitten luonnollisestikin Raamatun tekstien ristiriitoihin:
- https://friendlyatheist.patheos.com/2013/08/19/an-incredible-interactive-chart-of-biblical-contradictions/
Lisäksi, Raamattu on keskeisiltä teemoiltaan lainakamaa tuhansia vuosia vanhemmista uskomuksista ja kulttuurista, Mesopotamiasta.
Päivi Räsänen on oikeassa. Kun tämä kerran on kristitty maa ja oikeudessakin vannotaan Raamatun nimeen, Räsänen tulkitsi Raamattua aivan oiken.
Hän on syytön.
Tietenkin kaikkia pitää kohdela samanarvoisesti, se on selvää.
Mutta ei kristitty maa voi tuomita toista siitä mitä Raamattu sanoo.
En ole hihhuli mutta eikö se lukeminen kannnata yleensä?
Puhut soopaa!