Pysyykö kirkko pöhössään ilman pönkkiä?

Toisessa ketjussa kysyttiin, pysyykö kirkko pöhössään ilman pönkkää, pönkkiä? Mitä mieltä?
3095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pönkiä sillä on vaikka muille jakaa, mutta silti selkä kyyristyy vuosi vuodelta, ja sen omien ilmoitusten mukaan, vain 2-3 vuoden kuluttua alkaa kunnon alamäki.

Mitkään pöngät eivät sitten enää auta.

1Äänestä

Ei pysyisi. Siksi takerrutaan pakkousklnnonopetukseen.

1Äänestä
  • Joo, kyllä uskonto pitäisi saada kokonaan pois ja tilalle kaikille pakko et. Se on valinnanvapautta.

    Äänestä

Pian sitä ovat jo pikkulinnut ihan pöhkönä.

Äänestä

Kirkolla riittä pappi käymään kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa. Pyrkiä ja resursseja on, mutta se ei tarkoita, että olisi oikeus hilllua.

Äänestä
  • Onneksi tuo ei pidä paikkansa.
    Tietäisitte, kuinka hemmetin paljon aikaa heiltä kuluu sisäisen paperiruljanssin pyörittämisen ja kokoustamisen parissa.
    Ns. 'asiakastunteja' tulee viikossa suorastaan hämmästyttävän vähän.

    Mutta: Tuosta huolimatta, jokainen lapsiin kohdistuva indoktrinointiyritys on moraalitonta toimintaa.

    Äänestä

Valittelevat raha puutetta, mutta silti on henkilöstöä käymään joka niemeen, notkoon saarelmaan, missä vaan on päiväkoti tai koulu - päiväsaikaan.

Äänestä
  • Siitä ovat taas vaparit raivoissaan. Toisten omista rahoista ja siitä, mitä niillä tekevät.

    Äänestä

Valta a redurssi lähetystyöhön kouluissa ja jopa päiväkodeissa.

Äänestä

Kirkollisverosysteemistä vapautuminen hoikistaisi kirkkoa terveellisesti.

Äänestä

Ei pysy vaan valuuuu vetälästi

Äänestä

Valtiokirkolliset etuoikeudet ovat eräänlainen pönkkäpuumetsikkö.

Äänestä
  • Hallittu purku sopii. Päätös aloittamisesta.

    Äänestä

Puh, puh, kyllä se, puh, vaikeaa puh puh, olisi. Puh puh.

Äänestä

Koulujen antautuminen kirkon lähetystyön alustaksi on melkoisen strateginen pönkkä.

Äänestä

Laihtuneena kyllä.

Äänestä

Kirkollisverojärjestelstä normaaliin jäsenmaksun perintään siirtyminen laihduttaidi terveellisesti?

Äänestä

No ei pöhössää, mutta eihän se siihen kokonaan häviä, tietenkään. Tervehtyykin?

Äänestä

Niin, tervehdyttävä vaikutus. Kuin ajokoira sitten.

Äänestä

Pieni elämäntapojen muutos on ihan terveellistä.

Äänestä

Ei, vaan edessä olisi terveellinen laihdutus.

Äänestä

Mitä pönkkiä tarkoitat??

Äänestä
  • DVV:n tuki vauvajäsenhankinnalle. Pakollinen oman uskonnon opetus peruskoulussa ja lukiossa. Kirkollisverojärjestelmä. Uskonnollisten tilaisuuksien liittäminen koulupäiviin.

    Äänestä

  • Hautaustoimen monopoli.

    Äänestä

Kai se pystyssä pysyy ilman pöytäkin.

Äänestä

Tarkoittaa valtiokirkkomaista julkisoikeudellista erityisasemaa.

Äänestä

Valistu.aton arvaus: ei.

Äänestä

Kaikki apu tarvitaan. T. Kirkkoherra

Äänestä

Onpas otsikko oiva kuin muhkea pölkky.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toisessa ketjussa kysyttiin, pysyykö kirkko pöhössään ilman pönkkää, pönkkiä? Mitä mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu