Venäjä on pakotettu kehittämään superhävittäjän johtuen Suomen F-35 valinnasta.
Siihen menee ainoastaan hetki kerrottiin Venäjältä.
SU-57 oli meille ainoastaan kokeilu kertoi ilmavoimailijoiden Osaston 3 virkaa tekevä aliupseeri joka kouluttaa Pietarin trolleja puikkoihi.
Hyvin menee, me Putinin kanssa ajateltiin antaa näille lisää näkyvyyttä.
Siihen menee ainoastaan hetki kerrottiin Venäjältä.
SU-57 oli meille ainoastaan kokeilu kertoi ilmavoimailijoiden Osaston 3 virkaa tekevä aliupseeri joka kouluttaa Pietarin trolleja puikkoihi.
Hyvin menee, me Putinin kanssa ajateltiin antaa näille lisää näkyvyyttä.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Onko kohta jo valmis?
Vuonna 2007 niitå oli jo 240 kpl.
Monimutkaisessa venäläisessä totuuskäsityksessä vranjo onkin sellainen epätotuus jota ajatellaan totuutena vaikkei se ole totta.
On on eikä oo mikään vajakki niinkuin F-35.
Venäläispilotit pyyhkii taivaan puhtaaksi vaikka Cesnoilla.
Sehän nyt vain on faktaa, että venäjä on aina ollut askeleen edellä, avaruus- ja suihkukoneteknologiassa.
Totta töriset. Amerikkalaiset räjähtelivät laukaisualustoilleen, kun venäläiset kävivät jo säännöllisesti avaruudessa.
Venäjällä oli vain paremmat natsit kehittelemässä raketteja.
Joko venäläiset kosmonautit käyneet kuussa kävelyllä?
Niin siis Neuvostoliitossa oli korkea teknologia taso. Venäjä ei ole mikään Neuvostoliitto. Mutta voi miten ne niin kovasti haluisi olla yhä Neuvostoliitto :,(
Neuvostoliitto oli monin tavoin kunnioitusta herättävä supervalta. Venäjä on hädin tuskin suurvalta ja herättää vain halveksuntaa. Venäjä on vain Neuvostoliiton savuava raunio.
Kävin aikoinaan Neuvostoliitossa, ja se teknologinenkin taso näytti hyvin heikolta.
kuukävely oli feikki
Ei Neuvostoliitto päässyt Kuuhun kosmonautteineen.
Venäjä haluaisi perustaa Kuuhun tukikohdan natsitukikohtansa, mutta ei Putinin Venäjällä riitä sellaiseen kyvyt eikä ruplat.
SU-57 oli epäonnistunut ja kuoli jo lähtötelineisiinsä, joten nyt on aika selittää se vain kokeiluksi ja alkaa hehkuttamaan seuraavaa paperilennokkia, joka tulee järisyttämään maailmaa. Venäjän piti hankkiman tuhansia SU-57:ja, mutta suunnitelmat muuttuilevat...
Aikoinaan MiG-25 järkytti maailmaa kerrotuilla suoritusarvoillaan, joten Yhdysvallat kehitti sille vastineen, F-15 Eaglen, jolle ei sitten löytynytkään haastajaa MiG-25:n paljastuttua kalkkunaksi, joka lensi suurella nopeudella, mutta josta ei siiten juuri muuhun ollutkaan. ; )
Odottele nyt rauhassa, kunhan saavat Kiinassa matsin aikaan niin sittehän se nähhää Hää Hää Hää!
SU-57 on USA:lta kokeilematta. Eivät uskalla lähtee kehään. :)
USA:lla ei ole vastaavaa maataistelukonetta.
Tankkeja yms kyllä löytyy.
Montako SU-57:aa on otettu laivuekäyttöön koko laajan Venäjän alueella; 12? Moniko niistä on oikeasti lentokelpoinen varsinaisiin taistelutehtäviin?
Voi olla vaikea löytää mistään, mitä vastaan vertailla! :D
"USA:lla ei ole vastaavaa maataistelukonetta."
No eipä ole USA:lla "viidennen sukupolven venäläistä hävittäjää" joka katoaa tundralle nokka edellä.
Ne vähäiset ilmaan saadut SU-57:t lentävät alimittaisilla Su-27:n neukkumoottoreilla koska moottorin kehittäminen ei ole onnistunut. Ilmaan nouseminen ei ole riittävä ominaisuus.
Jo Neuvostoliitto aikoinaan vakoili ja kopioi kaiken lännestäbeikä se venäjän kohdalla ole muuttunut miksikään, ainoastaan vakoilu mennyt venäjälle liian vaikeaksi.
Kuka muistaa Neuvostoliiton viimeisen rypistyksen jossa vakoilivat USAn yliopiston kautta avaruus sukkulan piirustukset? USA syötti aikaizen.kehitysversion suunnitelmat. Neukut kasasivat ohjeiden mukaan ja mainostivat omaa sukkulaansa ympäri maapallon. Testilennolla kalkkuna sitten paloi ilmakehässä käyttökelvottomaksi. Oli ihme että selvisivät hengissä takaisin maan pinnalle🤣🤣🤣
Mikään ei ole tuosta ajasta muuttunut, venäjä koettaa rimpuilla lännen perässä, toki pari sukupolvea jäljessä.
Joo, mutta Kiina ei räpiköi.
Miksi Putin haalii vain maallista mammonaa?
Eikö nuoret naiset kelpaa?
SU-57 ja mitä siellä ohjaamossa tapahtuu, voi Herran Jumala Mitä Siellä tapahtuu
No nyt saatiin Putin ulos sieltä, voi herran Jumala
Olikos se niin että tämä SU-57 yritelmä oli ainoa Neuvostoajan jälkeen kehitelty hävittäjälentokone Venäjällä kuten täällä esitettiin ja kuten Wikipediassa Venäläiset taistelukoneet eritellään?
On.
Mutta legenda elää- se lentää.....vajaan tunnin.....
Noh ... pysyihän se sukhellushävittäjä ilmassa pidempään kuin länsinaapurin lentokyvytön tekele ... joka on kaikkien Moa-lintujen ja pingviinien lähisukulainen. :-)
Khi, Khi, Khi ........
Yksi ainoa SU-57 tulee pyyhkimään kaikki Suomen 64 F-35:sta pois kartalta.
Suomella ei ole F-35 hävittäjiä eikä Venäjällä toimivia SU-57 hävittäjiä.
Suomella EI VIELÄ OLE F-35A hävittäjiä ... malttia trollit, malttia ... kyllä ne sieltä tulee.
SU57 vastaa USAn Raptoria mutta on tekniikaltaan uuden aikaisempi ja toimii myös yhteistyössä miehittämättömän droonin kanssa. Jossain vaiheessa SU57t saavat myös uuden ja tehokkaamman moottorin että kalkkunoille löytyy tasaveroinen vastustaja Venäjältä jo nyt ja Checkmate vahvistaa sitä vuodesta 2026.
Kiinalaisten mukaan se ei ole kunnolla edes viidennen sukupolven hävittäjä, koska häiveominaisuudet ovat puutteelliset.
Intia oli pitkään mukana projektissa koska heidän piti valmistaa itselleen kehittyneempi versio intalaisella tekniikalla. Intialaiset totesivat valmistuneet prototyypit niin heikoiksi että vetäytyivät kokonaan projektista.
Buahhahhahhaaaa...., Iisakin kirkko
Tästä voi tarkastaa Venäjän hävittäjäteollisuuden "kehittyneisyyden" ja kuinka monta SU-57 konetta on palveluksessa (2020). Niitä oli tuolloin peräti kolme kappaletta.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_active_Russian_military_aircraft
Tosiaankin, yhden konemallin ovat saaneet jotenkuten toiminta- ja tuotantokuntoon Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Häiveominaisuuksiltaankin se tosin on kehnonlainen verrattuna vaikka
F-35:teen. Lentokyky riittää paraateihin, mutta polttoaineenkulutus on niin huima että kauemmas sillä ei kannata lähteä.
Ja nyt ajavat itseään taas romahdukseen sotateollisuuspanostuksillaan kuten teki Neuvostoliittokin.
Tuskin Venäjä romahtaa SU57n valmistuksesta kun se valmistetaan kokonaan Venäjällä ja häiveominaisuudet on ihan hyvät kun sitä on käytetty Syyriassa eikä yhtään pudotusta ole tullut
Syyriassa sen vastustajana olikin sairaalat.
Assad tosiaan ainoastaan hurrasi apuun "päästämilleen" Venäläisille Syyriassa, ei hän niiden koneita alas ampunut,
Montako SU-57 konetta muuten oli Syyriassa?
Niin Yhdysvallathan ei sotinut Syyriassa Venäjää vastaan, miksi se olisi tuhonnut niiden koneita?
Onko sulla jotain muuta todisteta SU-57:n suorituskyvystä?
Su 57 häiveominaisuudet on niin hyvät ettei sitä ole näkynyt lainkaan🤣🤣🤣
Kai se sentään on Kremlin pätkän paraateissa kyennyt lentämään ja näkymäänkin. Vai lavetillako ne sitä esittelee?
Voisiko Pietarin tiltut kertoa, paljonko SU-57 koneita on valmiina käytössä ja paljonko niitä on tilattu ja toimituksissa Venäjälle?
Olisi hyvä tietää jos kyseessä on tuollainen ihmease, vähän niinkuin kolmannella valtakunnallakin oli odotus kovasti päällä mutta sitten loppui resurssit ja aika.
Tiltu haloo, täällä odotellaan tietoa että milloin se SU-57 on todellisuudessa varteenotettava tekijä?
Joko niitä lentelee Pietarizza?
...ja hätyyttelee sieltä pois nazeja.
Kun Suomeen alkaa F-35 toimitukset vuonna 2026, niin millaisessa valmiudessa Venäjän on SU-57 koneillaan silloin?
Silloin on enää 2 konetta ilman moottori ja häivettä jäljellä.
Missä SU-57 vastaus Suomelle viipyy? Milloin se vastaus saadaan vai meneekö Venäläisiltä nyt kaikki lentokoneen kehitysrahat sotaleikkeihin?
Rahat menee Putinin linnaan. Vaatekaapit pitää saada täyteen tiukkoja housuja sekä kireitä T-paitoja.
Venäjällä parhaat koneet ja lentäjät
SU-57 näyttää olevan Yhdysvalloille ylittämätön ongelma.
Jenkit ei saa oikein mitään tehtyä kun ne nauraa niin hillittömästi aina kun SU-57 tulee mieleen.
Niin lähtee kuin "koppelo oksalta" ja kaltaises subikoira seisoviltas.
Venäjä ei saa tehtyä tarpeeksi tehokasta moottoria SU-57 koneeseen niin tuskinpa saavat sellaista tehtyä yksimoottoriseen checkmate koneeseenkaan joka on vielä haastavampaa.
Ja koneen myyntiä on ajateltu afrikan maille mikä jo kertoo että veltto itäritsahan se on.
Suomeksi kuvaavin termi lienee veltto "heijari". :-)
Kyllä SU57n moottorit vaihtuu uuteen jo vuonna 2023 ja Checkmate saa uuden moottorin heti kun valmistus aloitetaan.
Moottorit vaihtuu uusiin ennenkuin niiden valmistus aloitetaan, se on siellä mahdollista.
Laita jotain nettilinkkiä mistä noiden uusin moottoreiden kehitystilannetta voisi varmistella.
Toivottavasti Kremlin pätkä ei käytä kaikkia venäläisten rahoja sotaleikeissään ja satulinnansa varustelussa että jää jotain ropoja myös moottorikehitykseen.
Löysin venäläisten oman ennusteen saatavuudesta.
https://www.defenseworld.net/news/30972/Russian_Su_57_Jet_to_Get_New_Engine__Hypersonic_Weapons_From_2027#.Ye0n2PvP3RY
Uusi moottori saadaan venäläisten itsensä mukaan ehkä vuoden 2024 lopussa ja sitten päästää tuotantoon jos kaikki menee suunnitellusti.
Kova tavoite heillä on, että vuonna 2024 saataisiin ehkä tuotettua 22 SU-57 konetta uusilla moottoreilla ja sitten vuoteen 2028 mennessä yhteensä 76 konetta.
Eli jos kaikki menee suunnitellusti parhaalla mahdollisella tavalla niin vuonna 2028 Venäjällä on vähän enemmän noita kuin Suomella F-35 koneita ja kun lasketaan mukaan Suomen Nato- kumppanimaat, niin So?
SU-57 on paras.
Usko on sokeaa.
SU-57 laivueen sijoituspaikka.
https://weather.com/news/climate/video/scientists-solve-mystery-of-huge-holes-in-siberia
Otsikkoa mukaillen; SU-57 on aika kehno vastaus Suomelle ja Natolle jos tässä ketjussa on jo esitetty sen valttikortit.
Koettakaa nyt edes Tiltut, kysykää Kremlistä lisätietoja argumentaation tueksi kun teitä ja SU-57:aa pidetään täällä ihan pilkkana.
Tiedot häivehävittäjistä on salattuja ja niin SU57n kohdallakin ettei auta Kremlistä kysellä mutta SU57 on toiminut sodassa ilman pudotusta että se kertoo jotain
Missä sodassa ja ketä vastaan?
Täytyy muistaa, että jo NL:n aikoina maa "harrasti" laajaa teollisuusvakoilua. Maan piti ohittaa Yhdysvallat teollisuustuotannossa, mutta kävikin toisin, maa meni konkurssiin.
Eräs tällainen läntisen teknologian vakoilija toimi entisessä DDR:ssä, muiden epämääräisten tehtävien lisäksi. Hänen nimensä oli V. Putin.
Lopulta sielläkin oli konkurssi edessä, ja nöyryyttävää paluu, sortuneeseen äiti Neuvostoliiton raunioille. Jota länsi vielä joutui avustamaan.
Vähemmästäkin sitä katkeroituu.
Venäjä vaihtoi toimimattomat 3kpl SU-57 makettia laatikolliseen puusuksia.
Nyt odotellaan lunta että voidaan hyökätä Ukrainaan.
Koneseen haetaan lämmittäjiä ympäri Venäjää. Valitun pitää olla nopea heittämään hiiltä pönttöön.
Lisäksi perustetaan 113 maahan "pr-konttori" kertomaan kuinka kova länsihävittäjän tappaja on kyseessä.
Koko roska vaatimattomine palkkoineen maksaa saman 20 vuodessa kuin SU-57 heittoistuimen kahva.
SU-57 pelottaa Naton velliperseitä. :)
Yhtä paljon pelottaa kuin väärää kaistaa ajava lada kuski. Ei kovin vaarallinen mutta arvaamaton.
Koskaan ei tiedä mihin se SU-57 putoaa.
Mutta silleen turvallinen, että ei niitä taivaalla edes lentele.
SU57 kalkkunan pudottaja
Kyllä SU-57 on natsirySSän ihmease eli huumehoure.