Andersson ja Ohisalo surkeimmat puoluejohtajat

Kannatushan sen kertoo. Ohari kun astui johtoon, niin puolueen alamäki alkoi. Ja Anderssonin piti tehdä vasureista yli 10% puolue, ja paskat. No, anarko sai hillotolppansa.
658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toista se on Marinin suosio! Suomalaiset dokut tykkää dokusta😋

Äänestä

Li Andersson Vasemmistoliiton kaikkien aikojen paras puheenjohtaja.

Äänestä
  • Vasemmistoliiton puheenjohtaja miespuolinen Andersson oli pianisti eikä hallinnut talouspolitiikkaa tosin kuin Li Andersson joka ei ole sukua ko. pianistille.

    Äänestä

Vasurit ja vihreät pois hämmentämästä. Näiltä puuttuu se iso ruutu tulevaisuuteen.

Äänestä

Voi luoja , jos tässä olisi vielä olisi ollut Ohisalo hämmentämässä. Mutta onneksi ei ollut ja Andersson (vasurit) voi pitää sen nato mielipiteensä ihan omana tietonaan, sillä sitä ei tarvitse, eikä sillä ole mitään merkitystä.

Äänestä

Perussuomalaisen en osaa Li Anderssonia moittiakaan. Vasemmistoliittohan on ollut pitkään loivassa alamäessä, jota soma Li ei ole onnistunut kääntämään, mutta eipä varmaan kukaan muukaan. Korpikommunistejakaan ei enää ole, tai ei ainakaan Vasemmistoliitossa, jonka idea nykyään taitaa olla esiintyä ihmisoikeuspuolueena? Kun kaikki muutkin ajavat ainakin jonkin verran ihmisoikeuksia, niin sitten pitää olla ääri-ihmisoikeuspuolue, eikä sellaiselle sitten olekaan kannatusta.

Ohisalo on idealisti, mutta nyt kun kaivataan pragmaattista ydinvoimaa kannattavaa vihreää, niin hän ei ole ihan oikea valinta.

Joku kommentoi meidän Riikka Purraakin. Mielestäni hän on hyvä puheenjohtaja puolueellemme, mutta hän ei ole oikein painava naispoliitikko. Monilla kilpailijoilla on paljon painavampia naispoliitikkoja. Olisiko Riikalla painoa edes 50 kg?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kannatushan sen kertoo. Ohari kun astui johtoon, niin puolueen alamäki alkoi. Ja Anderssonin piti tehdä vasureista yli 10% puolue, ja paskat. No, anarko sai hillotolppansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu