Musta timantti

En ole koskaan aloittanut ideaani sanoilla, olipa kerran. Kuitenkin nämä sanat ovat kuvaavinta, mitä repertuaaristani löydän. Lohdullisinta tässä huomiossa on se että lauseenalun ydin on lauseen runko, eikä tämän jälkeen tarinan kokonaisuutta tulisi toistumaan enää missään muodossa tai mittakaavassa. Alku on sekä kerronnallinen että lopullinen. Alku on kuin piste kaikelle sitä seuraavalle.

Olipa kerran

Koska me tiedämme hyvin vähän, niin käsityksemme sekä itsestämme, olemuksestamme ja paikastamme siinä, missä olemme, on äärimmäisen vajavainen, puutteellinen ja osittain jopa naiivi. Olemme kuin lapsia, joita opettavat lapset, jotka syntyivät eilen. Tämän vuoksi on suljettava ikkunat, ovet ja vedettävä kaikki mahdolliset töpselit irti, sillä totuus elää meissä. Jos sinulla on kirjahylly, unohda se. Kirjahylly kerää vain pölyä, kuten pötyä sinä, shamaanisi, jumalasi ja oikeassa oleva minä.

(hihitystä)
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ööh. Miten sinä jo siinä jo messeger? :) Tein samoin edellisen siirtoni, tehän vasta kone! Täytyy vielä hioa tuota timanttianne. Toki tykkään myös miehistä joilla päälaella pieni kalju <3 :)

t.sxth

Äänestä

No...arvoo mitä.

Nyt mulla on kauhea ikävä jotakin.

Ikävä tai huono edes sanoa että lasta mutta näin nyt on.

Käyn välillä ulkona. O7keastoon en näe siellä ketään.

Olen sisällä yöpaidassa ja katson lasten ohjelmia tai mitä nyt muutakin mielenkiintoista sattuisi näkymään.

Ihan minuutti sitten ajattelin auringosta j8htuvvoo laskiasta jo.

Ei sitä tiedä

Mutta haluaisin ,,,,,

No, en ole varma näinkö sinut äsken mutta koska olen kuin vauva nyt niin parempi pysyä ,,,,

Vähän vaiti.

En tiedä olinko jo kolmannella kuulla ,

Tästä ehkä tokenoo jos tekköö jumppaliikkeitä hyvin keholleen.

Lisäksi kysyisin että ymmärteekö mies kuinka vähällä äiti oikeasti piäsee??

Se, että lapsi kasvaa ja kehittyy mutta näköjään yhden miehen munat ei.

Tämä yksi sen varmasti tietee.

Ja, Tiedätkö että kolmansien sukupolvien kasvatit voivat synnyttee kaksi erikoista ja kokoista lasta,

Kuhuni olivat ylikehittyneen.

Nämä " kuhut" olivat rintani .

Kuperosa iho on jo vanhan merkki.

Nämä pigmentit ja verisuonet ovat olleet mulla jo noin kolmekymmentävuotta.

Ettäpä usko pois.

Silti.

Tämä tyttö voi synnyttee ,olihan mummokin jo vanha rintoineen .

Kun esikoisen sai.

Nyttempä tässä mietin, kuka tekisi iäkkään tytön, leidin vanhaksi.

Erityisesti itsestäni riippuvainen.

Oli tämäkin tyttö.

Juu, ja mä en kaipoo sit hiirenpilluja jakamoon terveuttäni.

Äänestä

Mustista en tiedä ,eikä kiinnosta .itse olen💎😁

Äänestä

Mjoo

Kun on vallalla käsitys spekseistä, niin on otettava ideat omaan haltuun; ideoiden ottaminen omaan haltuun on hieman kyseenalainen metodi, sillä vallitsevat (reaaliaikaiset) ideat ovat toistuvia, eikä havaittavaa liikettä niiden suhteen ole.

Mutta mikä on varmaa on se että kaaoksen luonne on avautumassa.

(naurua)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ole koskaan aloittanut ideaani sanoilla, olipa kerran. Kuitenkin nämä sanat ovat kuvaavinta, mitä repertuaaristani löydän. Lohdullisinta tässä huomiossa on se että lauseenalun ydin on lauseen runko, eikä tämän jälkeen tarinan kokonaisuutta tulisi toistumaan enää missään muodossa tai mittakaavassa. Alku on sekä kerronnallinen että lopullinen. Alku on kuin piste kaikelle sitä seuraavalle.

Olipa kerran

Koska me tiedämme hyvin vähän, niin käsityksemme sekä itsestämme, olemuksestamme ja paikastamme siinä, missä olemme, on äärimmäisen vajavainen, puutteellinen ja osittain jopa naiivi. Olemme kuin lapsia, joita opettavat lapset, jotka syntyivät eilen. Tämän vuoksi on suljettava ikkunat, ovet ja vedettävä kaikki mahdolliset töpselit irti, sillä totuus elää meissä. Jos sinulla on kirjahylly, unohda se. Kirjahylly kerää vain pölyä, kuten pötyä sinä, shamaanisi, jumalasi ja oikeassa oleva minä.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu