Polttoaineiden Hinnat ei yksiselitteinen vaikutuksiltaan

Polttoaineet ja niiden hintojen kohtuuton korottaminen aiheuttaa kuljetuskustannusten nousemisen kautta KAIKKIEN elintarvikkeiden hintojen nousun. Se taas johtaa siihen, että SOSIAALITOIMEN on jaettava lisää rahaa luukkujen tukina.
Lopputulema on että kun miljoonille ihmisille pitää kompensoida ruoan hinnan nousu luukuilta, ei välttämättä erotusta saadakaan polttonesteiden hintojen nostamisen avulla.
Tapahtuu negatiivinen korrelaatio.
Loppupeleissä hintojen nostaminen ei aiheutakaan lisää tuloja, vaan enenevän sosiaalimaksujen ulosmaksun, joka on suurempi kuin alunperin tarkoitettu saatavissaoleva "hyöty".
Polttonesteiden hintojen korottamisella sahataan noin sanoaksemme omaa oksaa, koska aina voi ostaa polttonesteitä vähemmän, jolloin vielä vähemmän kolahtaa rahaa kirstuun. Polttonesteiden ostomäärät ovat kuluttajien päätettävissä. Ostamalla vähemmän kääntyy tuotto negatiiviseksi. Valtio olettanee kulutuksen pysyvän vakiona hinnasta riippumatta. Joku saattaa jopa irtisanoutua ja ryhtyä luukun asiakkaaksi asian johdosta.
Ruoan hinta korottuu pysyvästi, eli sosiaalimenojen summa tulee jäämään uudelle tasolle jota leikkiminen polttonesteiden hinnoilla aiheutti.
Voi siis tulla paskat housuihin ja pahasti kun polttonesteillä ja liikkumisen kahlitsemisella aletaan huolettomasti leikkimään.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kauhea+uhittelu+oli+ammattiliitolla,+että+nyt+vaaditaan+semmoiset+palkankorotukset,+että+ostovoima+säilyy+ja+kasvaa.+Muuten+mennään+lakkoon!Ja+p+as+kat!Ei+taida+ihan+1,5+%+:ia+riittää!

Äänestä
  • Se on se ongelma kun ei ole mitään tuotannollista myytävää, tai jos olisikin, ei ole ostavia asiakkaita. Suomesta on rahat joko loppuneet tai jaettu liikaa ulkomaille, tai sitten rahat ovat kertyneet joillekin harvoille omiin taskuihinsa, ja ne ovat vieneet rahat veroparatiisitileille.
    Joka tapauksessa asiakkaita ei ainakaan omalle yritykselleni ollut, ja johti pienteollisuuden alas ajoon, ja 48 ihmisen irtisanomiseen.

    Äänestä

Onneksi matuhoitsuille on luvattu tuplapakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Polttoaineet ja niiden hintojen kohtuuton korottaminen aiheuttaa kuljetuskustannusten nousemisen kautta KAIKKIEN elintarvikkeiden hintojen nousun. Se taas johtaa siihen, että SOSIAALITOIMEN on jaettava lisää rahaa luukkujen tukina.
Lopputulema on että kun miljoonille ihmisille pitää kompensoida ruoan hinnan nousu luukuilta, ei välttämättä erotusta saadakaan polttonesteiden hintojen nostamisen avulla.
Tapahtuu negatiivinen korrelaatio.
Loppupeleissä hintojen nostaminen ei aiheutakaan lisää tuloja, vaan enenevän sosiaalimaksujen ulosmaksun, joka on suurempi kuin alunperin tarkoitettu saatavissaoleva "hyöty".
Polttonesteiden hintojen korottamisella sahataan noin sanoaksemme omaa oksaa, koska aina voi ostaa polttonesteitä vähemmän, jolloin vielä vähemmän kolahtaa rahaa kirstuun. Polttonesteiden ostomäärät ovat kuluttajien päätettävissä. Ostamalla vähemmän kääntyy tuotto negatiiviseksi. Valtio olettanee kulutuksen pysyvän vakiona hinnasta riippumatta. Joku saattaa jopa irtisanoutua ja ryhtyä luukun asiakkaaksi asian johdosta.
Ruoan hinta korottuu pysyvästi, eli sosiaalimenojen summa tulee jäämään uudelle tasolle jota leikkiminen polttonesteiden hinnoilla aiheutti.
Voi siis tulla paskat housuihin ja pahasti kun polttonesteillä ja liikkumisen kahlitsemisella aletaan huolettomasti leikkimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu