Mä oon ollut kaukosuhteessa nyt 7 kk, nähty kaks kertaa. Oon tuntenu toisen kohta kymmenen vuotta, kouluajoilta, ja hän on viimenen ihminen maan päällä, jota haluan satuttaa.
Ongelma vaan on se että hän rakastaa mua hirmuisesti mutta mä en tunne ihan samoin, välitän kyllä kauheasti, mutta enemmänkin vain yhtenä parhaista ystävistäni. Ja tein aikonaan väärin, kun aloin tähän suhteeseen kun tiesin ettei siitä tule mitään. Mä olin vain heikko silloin, ja yritin viimeseen asti toivoa, että mä kyllä rakastuisin häneen ajan myötä. Niin ei vaan ole käynyt. Ja viestillä tai puhelimessa en halua häntä jättää vaan kasvokkain. Seuraavasta kerrasta ei vaan oo tietoa. Ehkä kesäkuun alussa.
Kunpa vielä jotenkin pystyisin pitää hänet ystävänä. Ei taida onnistua.
Ja se mun ongelma. Mä en oo koskaan jättäny ketään, mutta oon tullu sen verran monta kertaa jätetyksi että tiiän miten se satuttaa. Mutta mun on vain pakko tehdä se, en mä voi jatkaa sellaista suhdetta jossa itse en voi olla täysillä mukana. Mun on vain tällä kertaa pakko. Aivan pakko. Mutta en mitenkään pystyis, ois niin helppo luetella vaan jotain tekosyitä. Vinkkejä? Rohkaisun sanoja? Anyone?
P.S. Niin ja mä en oo mikään teini, 25 on jo ohitettu pari vuotta sitten =).
Ongelma vaan on se että hän rakastaa mua hirmuisesti mutta mä en tunne ihan samoin, välitän kyllä kauheasti, mutta enemmänkin vain yhtenä parhaista ystävistäni. Ja tein aikonaan väärin, kun aloin tähän suhteeseen kun tiesin ettei siitä tule mitään. Mä olin vain heikko silloin, ja yritin viimeseen asti toivoa, että mä kyllä rakastuisin häneen ajan myötä. Niin ei vaan ole käynyt. Ja viestillä tai puhelimessa en halua häntä jättää vaan kasvokkain. Seuraavasta kerrasta ei vaan oo tietoa. Ehkä kesäkuun alussa.
Kunpa vielä jotenkin pystyisin pitää hänet ystävänä. Ei taida onnistua.
Ja se mun ongelma. Mä en oo koskaan jättäny ketään, mutta oon tullu sen verran monta kertaa jätetyksi että tiiän miten se satuttaa. Mutta mun on vain pakko tehdä se, en mä voi jatkaa sellaista suhdetta jossa itse en voi olla täysillä mukana. Mun on vain tällä kertaa pakko. Aivan pakko. Mutta en mitenkään pystyis, ois niin helppo luetella vaan jotain tekosyitä. Vinkkejä? Rohkaisun sanoja? Anyone?
P.S. Niin ja mä en oo mikään teini, 25 on jo ohitettu pari vuotta sitten =).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on ollut kaukosuhde suurinpiirtein 1,5 vuotta, olemme nähneet noin parin viikon välein.
Olen lähes koko seurustelumme ajan ollut epävarma, olenko rakastunut kumppaniini, vai pidänkö häntä ennemminkin pelkästää oikein hyvänä ystävänä. Sellaisia ei ole liiemmin elämässäni ennen ollutkaan, joten on vaikea edes erotella niitä tunteita toisistaan.
Emme tosin olleet aiemmin tunteneet ystävinä, vaan ajauduimme aika nopeasti tutustumisn jälkeen suhteeseen.
Tiedän, että mies on kokenut paljon pettymyksiä naisten suhteen, monet ovat pettäneet ja jättäneet.
En halua kuulua tulevaisuudessa siihen ryhmään naisia. En haluaisi satuttaa ihmistä, joka rakastaa minua ja on onnellinen kanssani, joka aina ymmärtää minua, kun kukaan muu ei ole milloinkaan liiemmin välittänyt siitä, mitä mä haluan tai tarvitsen ennen häntä.
Haluaisin hänen taas saavan murskatun itsetuntonsa korjatuksi, tunnen olevani sen velkaa tavallaan, koska hänkin on aina valmis auttamaan, kun mulla on ollut vaikeaa.
Miksen vain voi olla hänelle ystävä?
Se on erittäin vaikeaa, sillä eksänsä kanssa harvemmat varmaan kovin hyvissä väleissä ovat enää suhteen loputtua, mukana on monesti varmasti liiaksi katkeruutta toista kohtaan.
On vaikea unohtaa sitä, että toinen jätti ja tarjosi "lohdutukseksi" ystävyyttänsä.
Niin monet varmasti sen tulkitsevat.
Sulla olisi siksensä kuitenkin ehkä paremmat edellytykset palata vielä takaisin ihan ystäviksi, koska olette tunteneet niin kauan aikaa jo ennen suhteen aloittamista.
Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin, tai ainakin menee, Luja mutta heikko!
Mulla oli just sama juttu eilen. Mulla oli pakko jättää tyttökaverini kolmen kuukauden jälkeen, koska se ei vaan toiminut. Paperilla kaikki toimi, me olemme samanluonteisia, tykkäämme samoista asioista, haluamme samoja asioita. Ja olimme tunteneet toisemme vuosikausia.
Tämä tyttö oli rakastanut minua pitkään, ja sain sen selville kolme kuukautta sitten. Minä siis päätin kokeilla, voisiko se toimia. Mutta mitä pitemmälle menimme, mitä enemmän vietimme päiviä ja öitä yhdessä, sitä enemmän alkoi tuntua, ettei se kuitenkaan voisi toimia. Pidin häntä kaiken sen jälkeenkin vain hyvänä ystävänä, enkä yhtään sen enempänä. Niinpä minun oli pakko tehdä päätökseni, se oli pakko pistää poikki.
Ja nyt olen niin yksin. Menetin parhaan ystäväni. Kävin juuri kävelyllä, ja satuin kulkemaan tämän tytön asunnon ohi. Hiljaista oli, verhot kiinni eikä elonmerkkejäkään. Tiedän, että hän kärsii hirmuisesti päätökseni takia, enkä voi tehdä sille mitään. Ja kyllä minäkin kärsin. Kauhea krapula kyllä voimistaa sitä vielä, eilen oli vain pakko vetää pää täyteen. Minä kärsin ystäväni puolesta. Ei tämän pitänyt näin mennä.
Sen opin, että ystävyyttä ei pidä sekoittaa tunteilla. Ei ois pitänyt koskaan kokeillakaan.
mut mä satun olemaan toinen puoli.. siis mitä aikasemmin saat sanottua ne asiat ni sen parempi. Itse olin ihan rikki kun poikaystävä alko pikkuhiljaa hiljenee ja näin.. sit ei tienny et missä menään. Nyt on ero kai sit tulossa mut kun oon itkeny täs nyt pari pvää ni alkaa jo tuntuu helpommalt ku sillon ku kaikki oli viel epäselvää.. Sun on jätettävä se jos et tunne samoin, ihan vaan senki takia et molemmat pystyis viel jatkaa elämäänsä.. nuoruutta ei saa hukata.